|
|
|
|
Kolumnit: Viimeisiä rutistuksia (5.2.2002)
Moniavioisten mormonien mekka, Suolajärvi-City Amerikan Yhdysvaltojen Utahissa, valmistautuu olemaan koko talviurheilevan maailman huomion keskipisteenä ensi viikonlopusta alkaen. Olympia-aatteen jaloilta keulakuvilta, tervein mielin tervettä kehoa kantavilta atleeteilta, on taas vaadittu näyttöjä ja näytteitä. Parhaat näytöt ja puhtaimmat B-näytteet esittäneet huippu-urheilijat on valittu kisoihin kilpailemaan siitä, kenen voitelu tällä kertaa onnistuu parhaiten ja kenen hyppypuku kantaa pisimmälle. Tämän korkeamoraalisen, antiikin ihanteita vaalivan reilun ja rehdin urheilujuhlan aikana moraaliton ja väkivaltainen, nuorisollemme epäkelpoja esimerkkejä esittävä jääkiekon SM-liiga pitää taukoa.
Ennen olympialaisia (sana muuten lausutaan suomeksi juuri niin kuin se kirjoitetaankin) kansallisen sarjamme kiekkogladiaattoreilla on kuitenkin vielä edessään muutama tiukkavauhtinen liigakierros, joiden aikana selviää, kuka mistäkin asemista lähtee tavoittelemaan mitäkin asemia kevätkauden päätösviikoilla. Hakametsän jäähallin eteläpäädyssä kuvioitaan hioo Tappara, jolle moni jo ehti povata varmaa runkosarjan voittoa. Viime kierroksilla hallitsevan hopeamitalistin peli ei kuitenkaan ole vakuuttanut edes yksisilmäisimpiä tapparammiähiä.  | Virveliä taskuun...
(© Jouni Valkeeniemi) |
Kompuroinnille on yksinkertainen selitys: muut joukkueet ovat vihdoinkin oppineet, kuinka kirvesrintoja vastaan tulee pelata.
Rakkaan paikallisvihulaisemme pakkikalusto ei kovassa vastakarvassa pysty laadukkaaseen kiekolliseen peliin. Kun vastustaja tulee säälimättä kimppuun ja tarraa syvällä kiinni, alkavat Tapparan puolustajien kädet vapista ja avauskiekot kimpoilla milloin mihinkin. Miltä tahansa liigaryhmältä tällainen kuluttava ja erittäin kovaa liikettä vaativa karvauspeli ei tosin onnistu. Suurelle osalle vastustajista kirvesrintojen kiekottoman ”virvelipakin” ohittaminen on liian vaikeaa, jolloin tämän kiekollinen kaveri saa käynnistää hyökkäyksen kaikessa rauhassa. Tästä syystä Tapparaa vastaan on joko karvattava rohkeasti kahdella kärjellä ja uhrattava näistä toinen ”kahvaan” tai löydettävä vahvoja ja luisteluvoimaisia karvaajia, jotka pääsevät blokkaavan puolustajan ohi. Tällaisia pelaajia ei SM-liigassa kovin montaa ole, ja siksi Tappara on edelleen yksi sarjan suurimmista mestarisuosikeista.
Ilves on onnistuneiden pelaajahankintojen ja muun joukkueen ryhdistäytymisen ansiosta vihdoin herännyt taistelemaan tosissaan playoff-paikasta. Tupsukorvien uuden tulemisen lipunkantajina ovat toimineet ketju Viitakoski-Miettinen-Nemirovsky sekä puolustajat Arto Tukio ja Mikko Kuparinen. Kanadanvenäläis-ukrainalainen David Nemirovsky on riemastuttavan iloisella taitokiekkoilullaan tuonut vanhemman polven Ilves-fanien mieliin muistot ajasta, jolloin keltamustavihreät veijarit ja virtuoosit pitivät vastustajiaan pilkkanaan Suomen legendaarisimmassa jäähallissa.  | Jani Nikko
(© Jouni Valkeeniemi) |
Nemo toi Ilvekseen juuri niitä ominaisuuksia, joiden puuttumista allekirjoittanutkin on koko kauden ajan näissä jorinoissaan valitellut: hän uskaltaa pitää kiekkoa, lukea peliä ja valita ratkaisunsa tilanteen mukaan. Samalla hän on herättänyt Tommi Miettisen suorastaan huikeaan lentoon. Toma pelaa tällä hetkellä paremmin kuin koskaan, eikä vastaavien näyttöjen jatkuessa ole kaukana MM-kisakoneesta keväällä.
Vaikka hommat tuntuvat nyt toimivan kaukalossa, on Ilves-yhteisö joutunut vastaanottamaan myös erittäin surullisia uutisia, jotka kuullessaan meistä itse kukin varmasti pysähtyi pohtimaan asioiden ja arvojen tärkeysjärjestyksiä. Lyhyen ajan sisällä kaksi todellista Ilvestä, Ilves-hengen ja taistelutahdon ruumiillistumaa, on liian varhain joutunut lopettamaan kiekkouransa. Juha Hautamaa ja Jani Nikko antoivat Ilves-paidat päällään kaukalossa aina kaikkensa kotiseuransa puolesta. Kumpikaan näistä loistavista persoonista ei ole syntynyt Tampereella, mutta molemmat lasketaan perus-Ilveksiksi seurassamme vietettyjen hienojen vuosien ja unohtumattomien peliesitysten ansiosta.  | | Juha Hautamaa |
Juha ja Jani olivat äärimmäisen taitavia jääkiekkoilijoita, mutta heidän pelityyleissään leimallisinta oli kaikkensa likoon laittaminen ja uupumaton taisteleminen kaukalon molemmissa päissä. Nikko kävi juniorivuosistaan lähtien kuin terrieri kiinni isoimpaankin vastustajaan ja Hautamaa väänsi kiekon kulmasta omille, vaikka kimpussa olisi ollut kolme vastustajaa.
Se, että Juha Hautamaa ja Jani Nikko ovat Ilveksen kannattajille unohtumattomia persoonia, johtuu heidän pelillisiä ansioitaankin enemmän kuitenkin siitä, että molemmat ovat hienoja tyyppejä kaukalon ulkopuolella. Aikaa ja ystävällisyyttä riitti aina jokaiselle fanille, vaikka joukkue olisi rämpinyt kuinka syvällä. Hautamaan, Nikon ja muiden heidän kaltaistensa ihmisten ansiosta Ilves on Suomen hienoin jääkiekkoseura. Sitä ei kenenkään tule koskaan unohtaa, vaikka itse laji tulisi kuinka paljon bisnesmäisemmäksi ja kovempien arvojen ohjailemaksi. Kiitos, Juha. Kiitos, Jani.
Mikko R.
^^ Ylös
|
|
|
|
|
