Kolumnit: SM-liigan ennakkopaketti (5.9.2001)
Jääkiekon SM-Liiga starttaa täyteen vauhtiin torstaina 13.9. Liigaa on povattu useammankin asiantuntijan toimesta tasaisimmaksi moneen vuoteen. Näin varmasti myös on. Massamuutosta Pohjois-Amerikkaan kärsivät lähinnä liigan kärkipään joukkueet, jonka seurauksena marginaali kärjen ja häntäpään välillä on pienentynyt. Toki ainakin ennakkokaavailuissa viime kauden suuret ovat suuria tulevallakin kaudella, mutta yksittäisissä otteluissa sarjajumbo voi yllättää kärkipään joukkueen. Suuri joukko liigan kirkkaimpia tähtiä jätti Suomen, on puhuttu jopa liigan tason laskusta. Tähtien lähtiessä pelipaikkoja kuitenkin vapautui uusille yrittäjille, joista varmasti nousee uusia tähtiä liigataivaalle. Sääntöjen saralla liigassa nähdään kaksi muutosta. Otteluiden kesto pyritään vakiinnuttamaan lyhentämällä pelikatkoja. Alkavalla kaudella katkoilla ei nähdä turhaa ajanpelaamista, vaan kiekko tippuu nopeasti jäähän. Toinen muutos koskee jatkoaikaa. Jos peli on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, ovat kummatkin joukkueet varmistaneet itselleen yhden pisteen. Jatkoajalla maalin tehnyt joukkue saa bonuksena toisen pisteen. Nyt ennen jatkoajalla nähty varmistelu siirtyykin todennäköisesti varsinaisen peliajan loppuun. Jatkoajalla sen sijaan joukkueet voivat keskittyä hyökkäämään, koska päästetty maalikaan ei ole katastrofi. SM-Liigan uusi erotuomarijohtaja Arto I. Järvelä kertoi Ilves.comille tulevan kauden tuomaritoiminnasta liigan avausristeilyllä. -Me lähdetään liikkeelle oikeastaan samalla käsikirjoituksella kuin viime vuonnakin. Pelaajien turvallisuus on ensisijaisesti tärkeintä ja sitten on tämä uusi aloitussääntö eli yritetään pelit saada nopeutumaan. Aloitussäännöstä puhutaan niin sanottuna viiden sekunnin sääntönä, mutta käytännössä se on oikeasti viidentoista sekunnin sääntö. - Selkään ja päähän kohdistuvat taklaukset pitää karsia. Ei me vammautuneilla pelaajilla mitään tehdä. Pelaajien akilleen kantapäähän on pää ja polvet. - Tietysti me aina keskustellaan estämispelistä ja siihen kiinnitetään omalla tavalla huomiota. Mutta on täysin mahdotonta sanoa, että me otetaan kaikki estäminen pois, koska me nähdään vasta kymmenen kierroksen jälkeen, miten pelit ovat lähteneet liikkeelle ja miten kahvaaminen on mukana. - Meillä tuomareilla on ensi viikonloppuna Tampereella valmisteleva palaveri liigaan ja sitten päätuomareilla on puhelinkokouksia ja palavereja kauden mittaan tarpeen mukaan. Meillä on välipalaverit, ennen joulua on luultavasti ainakin yksi. Olympiatauolla on varmaan yksi palaveri. Nämä nyt ovat ainakin kiinteästi. Puhelinkokouksia pidetään sen verran, mitä katsotaan tarpeelliseksi. BLUES, ESPOO Espoon Blues lähtee viime kauden pettymyksen jälkeen uuteen kauteen suuren muutoksen kokeneena. Seuran omistaja Jussi Salonoja on käyttänyt jälleen melkoisen tukun rahaa varmistaakseen Espoolaisen jääkiekon nousun Suomen eliittiin. Peräti 15 peluria jätti Espoon pölyt taakseen ja vastaavasti joukkueeseen hankittiin 12 uutta kasvoa. Vaihtuvuus on siis ollut suuri, alkava kausi näyttää ehtiikö nipusta yksilöitä muotoutua joukkue kyllin aikaisin. Maalinsuulla Tom Draper joutui viime kauden aikana niin Bluesfanien kuin mediankin hampaisiin. Espoolaisten konttauksen syytä haettaessa usein esitetty vastaus löytyi maalinsuulta. Tilastoja vilkaisemalla voi kuitenkin todeta ettei Draperin kausi ollut mikään katastrofi, vaan suurimmat ongelmat oli puolustuksessa. Joka tapauksessa Draperille ei enää paikkaa Blues-miehistöstä löytynyt, vaan mies vuokrattiin vuoden sopimuksella Tapparaan. Maalinsuulle hankittiin todellinen yleisömagneetti ja luotettava huippuveskari Jarmo Myllys. Suomen toistaiseksi ainoan maailmanmestaruuden takuumiehellä on varmasti kovat näyttöhalut suomalaiselle lätkäyleisölle muutaman vuoden Ruotsin reissun jälkeen. Puolustuksen runkomiehistä vain kokenut Peter Ahola vaihtoi maisemaa suunnaten Ruotsin Elitserienin Södertäljeen. Timo Willmanin siirtyminen Poriin tuskin puolustusta heikentää, varsinkin kun miehen tähti on ollut laskussa jo jonkin aikaa. Puolustuksen uusia kasvoja ovat Hämeenlinnasta hankittu kovaa taklaava Jani Virtanen sekä tsekki Lukas Zib. Puolustuksen ehdoton liideri on edelleen Jiri Vykoukal, jonka lisäksi mm. Niklas Hedbergiltä ja Arto Laatikaiselta voidaan odottaa todellista läpimurtoa liigan eliittiin. Bluesin hyökkäys koki suuremmat muutokset kuin puolustus. Frank Banhamin siirtyminen Jokereihin paikattiin Jan Calounilla, jonka viime kausi päättyi hyllytykseen HIFK:ssa. Banhamin lisäksi merkittävimmät lähtijät olivat Tapparaan siirtynyt Esa Pirnes, voimalaituri Shayne Toporowski sekä taitava ruotsalainen Johan Davidsson. Kosolti liigakokemusta lähti myös Lahteen siirtyneen kaksikon Joonas Jääskeläinen-Toni Koivunen mukana. Calounin lisäksi Blues hankki kaksi muutakin tsekkihyökkääjää. Filip Turek ja Jiri Zelenka ovat pelanneet harjoituspeleissä yhdessä ja tulosta on syntynyt. Miesten todellinen taso nähdään kuitenkin vasta liigan pyörähtäessä käyntiin tulevana torstaina. Muita mainitsemisen arvoisia hankintoja ovat ykkösketjun laidalle istutettu Markku Hurme, Tapparassa hopeaa voittanut Tero Lehterä, Turusta Espooseen muuttanut Teemu Elomo, sekä Lukosta Espooseen uutta vauhtia paikalla polkeneelle uralleen hakemaan lähtenyt Ilves-kasvatti Janne Seva. Penkin takana häärii tulevalla kaudella Ilves-faneille tuttu mies, sillä liigauransa viime kaudella vaikean loukkaantumisen vuoksi lopettamaan joutunut Allan Measures jakaa ohjeitaan Bluesin kakkoskoutsina. Ykkösenä jatkaa Timo Tuomi. Toiminnanjohtaja Christian Ruuttu: - Blues on joukkuehengeltään loistava! Joukkue on muuttunut aika paljon ja toivottavasti oikeaan suuntaan. Ulkomaalaiset ovat sopeutuneet hyvin ja Jan Calounin kanssa ei ole ikinä ollut mitään vaikeuksia sopeutua mihinkään. Kun mä olin IFK:ssa, ei Janin kanssa ollut kriisiä ollenkaan! - Joukkueessa on yllättävän paljon espoolaisia, kun olen katsellut pelaajien taustoja. Siellä löytyy aika paljon meidän omia junnujamme. Meillä on vieläkin kaksi kundia, jotka ovat nostaneet Espoon liigaan kymmenen vuotta sitten. Kuusi seitsemän kundia on puhtaasti espoolaisia. Tietenkin junioritoimintaa pitää parantaa. Yritetään kehittää hyvä A-junnujoukkue ja saadaan sieltä omia junioreita mukaan. - Kaikki joukkueet ovat kovia. Ihan turha ruveta henkseleitä paukuttamaan. Kausi on pitkä, tulee paljon tapahtumaan joukkueiden sisällä, loukkaantumisia ynnä muita, joista ei etukäteen tiedä mitään. Kausi näyttää suhteellisen tasaiselta. - Mä en ole nähnyt yhtään Ilveksen peliä tällä kaudella. Pelaajat mä tunnen kohtuullisen hyvin, muutamien kanssa olen pelannut samaan aikaan ja samassa joukkueessa. Ilves on varmaan kova joukkue, ei siinä mitään. Tampere Cupin aikanakaan en nähnyt yhtään Ilveksen peliä eli mun on vaikea arvioida joukkueen iskukykyä. Meillä on muut jätkät, jotka seuraa vastustajien pelejä. - Ilvekselle onnea! Ilves.comin arvio: Sijat 3-4 runkosarjassa. HIFK, HELSINKI Viime kausi oli IFK:lle vaikea. Alkukaudesta joukkue pelasi liigan parasta kiekkoa, mutta Jan Calounin paluu sekoitti pakan. Tuskin koko syytä voi tsekkitaiturin päälle heittää, mutta jokin yhteys asioilla varmasti on. Joukkueen kemia oli kovilla, ja hyllytyksiä nähtiin kauden loppuvaiheessa enemmänkin. Samalla nuorten esiinmarssi alkoi. A-junnujen SM-sarjaa ylivoimaisesti hallinneesta joukkueesta nostettiin liuta lupaavia pelureita liigaan. Sekoilua ei kuitenkaan ehditty korjata kyllin nopeasti, vaan Ilves toivotti punanutuille aikaista kesälomaa puolivälierissä. Bluesin tapaan IFK:ssa on käyty läpi melko täydellinen muodonmuutos. Ylivoimaisesti pahin menetys oli Ilvestä puolivälierissä piinanneen Ari Ahosen lähtö rapakon taakse. Ahosen jättämää aukkoa yrittävät paikata kokenut Sakari Lindfors sekä Mestiksestä viime kaudella kokemusta hakenut Mikko Strömberg. Kaksikon takana Hermeksestä hankittu Juuso Riksman kärkkyy irtominuutteja. Puolustuksen V-P Kautonen ja Martin Stepanek onnistuttiin paikkaamaan hyvin, sillä Jonas Junkka, Robert Kantor ja Pauli Levokari ovat osoittaneet olevansa oivia vahvistuksia. Edellä mainittujen lisäksi kokoonpanosta löytyy mm. SM-liigan parhaaksi puolustajaksi yleisesti arvioitu Marek Zidlicky, jonka päätös jäädä vielä ainakin vuodeksi Suomeen oli helsinkiläisille helpotus. Hyökkäys kärsi lukuisista menetyksistä. Poislähteneiden lista on pitkä ja nimekäs: Bednar, Sihvonen, Caloun, Hurme, Hyvönen, Nieminen, Pirjetä, Rajamäki. Periaattessa viime kauden ykkös- ja kakkoskenttä lähtivät kokonaan. Tilalle hankituilla Cipruksella, Podkonickylla, Salmisella ja Vauhkosella on aikamoinen urakka paikata menetetyt pörssipisteet. Toisaalta viime kauden lopussa sisään ajetut nuoret ovat vuoden vanhempia ja valmiimpia liigaan. Nimet Viitaluoma, Häppölä, Loppi ja Grünn tulevat olemaan tuttua luettavaa alkavan kauden tilastoissa. Valmennukseen IFK pestasi Ilveksessä kaksi vuotta hyvää työtä tehneen Heikki Mälkiän. Kuten Ilveksessäkin, Mällillä on käsissään nuori ja melko nimetön joukkue. Paineet Helsingissä ovat aina kovat, mutta myös Mälkiän näytöt ovat kovia. Mielenkiintoista on nähdä, miten vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin tottunut vaativa IFK-yleisö ottaa vastaan Mälkiän tarkkaan viisikkopuolustukseen perustuvan pelitavan? Ilves.comin arvio: Sijat 7-8 runkosarjassa. HPK, HÄMEENLINNA Hämeenlinnassa on jo totuttu ajatukseen, että liigajoukkue on pakko koota vain vuodeksi kerrallaan. Jo useana keväänä Hämeenlinnasta on lähtenyt liuta Rinkelinmäellä kukoistukseen nousseita pelaajia. Kaksi vuotta sitten Jokerit kaappasi Pasi Nurmisen. Edelliskeväänä lähtivät Hentunen ja Kapanen, nyt vuorossa olivat Pärssinen, Rosa sekä hieman yllättäen rapakon taakse lähtenyt Riku Hahl. Kesken viime kauden Kerhoon palanneen Tomas Vlasakin piti jatkaa Hämeenlinnassa, mutta mies rikkoi sopimuksen ja siirtyi Sveitsin rahakkaampiin kaukaloihin. Maalivahtiosastolla Kerho luottaa nuoriin. Ykkösenä kauteen lähtee Tsekin 20-vuotiaiden maajoukkueessa loistanut Zdenek Smid. Tsekin varamiehenä peliaikaa kärkkyy Suomen 20-vuotiaiden maajoukkuemies, viime kauden Forssassa Mestistä pelannut Joni Puurula. Jos pelit eivät lähde kulkemaan, voi nuorten miesten pääkoppa olla kovilla. Puolustus meni miltei kokonaan uusiksi. Viime kauden runkopakeista ainoastaan kaksikko Kimmo Peltonen-Sebastian Sulku jatkavat. Uusia tulokkaita ovat Marko Tuulola, Vladimir Sicak, Markus Kankaanperä sekä Tuukka Mäkelä. HPK hankki jo aikaisin keväällä myös Tsekin maajoukkueessa pelanneen Radek Martinekin, mutta mies päättikin lähteä rapakon taakse NY Islandersiin pelaamatta ainuttakaan peliä SM-Liigassa. Hyökkäyksen johtotähdeksi Kerho hankki huipputaitavan Vladimir Vujtekin. Lisäksi Lukosta tulleessa Zdenek Nedvedissä on ainesta liigan kärkipään maalitykiksi. Tomas Kucharcik, Jarkko Savijoki ja sikakatsomon suureksi suosikiksi nousua tekevä Erkki Rajamäki ovat enemmän varmoja perussuorittajia kuin suuria liigatähtiä, ainakin toistaiseksi. Kerholla on riveissään useita lupaavia nuoria, joista kuka tahansa saattaa murtautua liigaeliittiin. Hämeenlinnassa odotetaan ensi kaudella paljon erityisesti jo maajoukkueessakin esiintyneiltä Antti Miettiseltä ja Eero Somervuorelta. Myös Kenigin veljeksistä ainakin vanhempi, Kasper, on valmis tekemään nousun suuren kiekkoyleisön tietoisuuteen. Myös Kerhoa valmentaa ennen Ilveksessä vaikuttanut mies, sillä Jukka Jalonen tekee paluu kotimaan kentille Englannin Newcastlessa vietetyn ajan jälkeen. Miehen näytöt eivät liigajoukkueen peräsimessä ole mairittelevat, mutta ainakin harjoitusotteluiden perusteella miehen opit ovat purreet kovaan liikkeeseen pelinsä perustavaan ritariryhmään. Päävalmentaja Jukka Jalonen: - No, HPK on motivoitunut ryhmä, jossa on aika hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa. Liikkuva, aktiivinen, aggressiivinen joukkue. Parhaimmillaan pystyy pelaamaan molempiin suuntiin hyvin. Sellainen ryhmä, jossa pyritään henki pitämään hyvänä. - No kyllä mä sanoisin, jos mä unohdan tässä nyt meidät, niin tuota Tappara on minun suosikki runkosarjan voittajaksi, sitten on Jokerit, sitten tulee Turun Palloseura. Siinä on kolmen kärki ja sen jälkeen tulee aika tasaista. Tasainen muu ryhmä seuraa perässä. - Me ollaan pelattu pari kertaa Ilvestä vastaan, että aika selkeä kuva Ilveksestä on. Ei varmaan ole vielä palaset loksahdellut kohdalleen, mutta sellainen varmaan taisteleva joukkue kuten viime kaudellakin ja ei ole ainakaan heikentynyt viime kaudesta. Suunnilleen samanlainen viime kauden joukkueen kanssa, mutta on saattanut peräti vahvistua jollakin osa-alueella. Vähämaalisia pelejä pelasi viime vuonna, puolusti hyvin. Uskoisin, että sama tavoite on valmentajalla tälle kaudellekin ja tietysti varmaan toivoo, että joukkue tekisi vähän enemmän maaleja. Varmaan siinä, jos runkosarjaa aattelee, niin kyllä mä olen sitä mieltä, että Ilves taistelee sijoista 5-7. Tämä arvio siis ihan sen perusteella, mitä mä itse olen nähnyt. Tässä voi kyllä tapahtua kaikennäköisiä muutoksia. Ilves.comin arvio: Sijat 7-8 runkosarjassa. JOKERIT, HELSINKI Jokereiden viime kausi päättyi suureen pettymykseen. Sarjanousija Kärpät ei kunnioittanut Hjallis Harkimon ryhmää vaan tiputti Jokerit jo puolivälierässä otteluvoitoin 3-2. Kauden jälkeen Erkka Westerlund siirtyi liiton leipiin ja ohjat otti Westerlundin monivuotinen työpari, Raimo Summanen. Kakkosvalmentajakseen Rami sai Suomen naisten maajoukkuetta valmentaneen Jouko Lukkarilan. Monen muun liigajoukkueen tapaan Jokeritkin menetti useamman pelaajan rapakon taakse. Atlantin yli maailman parhaaseen kiekkosarjaan muuttivat Pasi Nurminen, Kari Haakana, Ray Giroux, Jan Benda, Jukka Hentunen sekä Jani Rita. Kun vielä Petri Varis päätti jatkaa uraansa Sveitsissä, oli Matti Virmasella täysi työ paikata menetykset. Aivan tyhjän päälle narripaidat eivät kuitenkaan NHL-kuppauksen jälkeen jääneet. Jokerileiri oli nimittäin selkeästi parhaiten liigassa varautunut runkopelaajien lähtöön. Toisin kuin TPS, Jokerit hankkivat pelaajia, joiden lähtö ei ollut aivan todennäköistä. Tällaisia hankintoja olivat mm. Ville Peltonen, Antti Aalto ja Petri Pakaslahti. Kun vielä lähellä NHL-sopimusta olleet huippuhankinnat Frank Banham ja Pavel Rosa jäivätkin Jokereihin, voitiin Ilmalassa olla tyytyväisiä pelaajamarkkinoiden antiin. Pitkään näytti siltä, että Jokereiden ongelmaksi osoittautuu maalivahtipeli. Jokerijohto vakuutteli, että nuorella suomalaiskaksikolla Helanen-Lehtonen lähdetään kauteen, mutta luotto ei riittänyt edes liigan alkuun asti. Viimeksi Japanissa pelannut kiekkokiertolainen Jamie Ram hankittiin lukitsemaan peräpäätä. Samoihin aikoihin ryhmään liittyi myös Eisbären Berlinissä viime kaudella pelannut puolustaja Rob Cowie, joka harjoituspelien perusteella on nousemassa yhdeksi liigakauden valovoimaisimmista puolustajista. Jokereiden materiaali on tasaisen vahvaa, hyökkäyskalustossa on jopa runsauden pulaa. Miten nuorten ja taitavien Laineen, Bergenheimin, Mäen ja Sainomaan kehitys kärsii kun peliaikaa ei ole luvassa kuin silloin tällöin nelosketjussa? Päävalmentaja Raimo Summanen: - Meillä on mielenkiintoinen joukkue. Yritetty rakentaa joukkuetta taidon päälle. Meillä on muutama taitava pelaaja siinä, jotka pystyvät ratkomaan pelejä ja sitä kautta toivotaan että se kiekko liikkuu. - Maalivahtiosasto on vähän auki vielä, Ram on ollut jäällä vasta kymmenen päivää, mutta on kokenut ammattilainen. En ole maalivahtiasiantuntija, mutta mitä olen maalivahtivalmentajien kanssa jutellut, niin ihan mukiin menevä veskari. Kari Lehtonen on ikäluokkansa paras maalivahti. Hän on vain niin nuori, ettei voi oikein kuvitella, että koko kauden jaksaisi kantaa vastuun. Pakkipäässä riittää äijiä ihan hyvin. - Hyökkäyspäässä on vähän ongelmia, koska Ville Peltosen tilanne ratkeaa viikon päästä, että joutuuko hän pitkälle lomalle vai selvitäänkö säikähdyksellä. Jos jalka joudutaan leikkaamaan, niin Ville tulee joulukuun puolessa välissä vasta mukaan. Se on mulle henkilökohtaisesti iso takaisku, koska Ville on meidän joukkueen johtaja. Henkinen johtaja. On niin turvallista, kun tuollainen jätkä on kopissa. Pasi Saarinen on kuntoutumassa ja pelaa sarja-avauksessa, mutta nyt on ollut vaikeuksia, kun nivelside meni polvesta ekassa reenipelissä. On varmaan vielä vähän keskenkuntoinen. Rami Alanko ei pelaa sarja-avauksessa, koska hänellä on polvi rikki. Saarikosken Timon kanssa menee pari kuukautta ennen kuin tiedetään, milloin voi pelata. - Peltonen tulee olemaan vastuunkantaja, vaikka myöhemmin keskenkuntoisenakin! Pavel Rosa on mielenkiintoinen tyyppi. Hän on reenipeleissä ollut todella hyvä. Hän on maailmankansalainen eli vaikeuksia ei ole. Ihmettelenkin, miten hänellä on tällainen huono julkisuuskuva. Meillä ei ole noin taitavaa jätkää aiemmin ollut, Jan Caloun saattoi olla. - Ilves on pelottava fyysinen joukkue. Me emme pärjää painimalla heitä vastaan, vaan kiekko pitää saada liikkeelle. Ilves.comin arvio: Sijat 1-2 runkosarjassa, suurin mestarisuosikki. JYP, JYVÄSKYLÄ Kuten Hämeenlinnassa, myös Jyväskylässä ollaan jo totuttu jokakeväiseen huippupelaajien joukkopakoon. Yllättäen JYP onnistui pitämään tsekkitykki Petr Tonin joukkueessaan, vaikka miestä vietiin vahvasti jo lahden yli Elitserieniin. Pahimmat takaiskut siirtomarkkinoilla olivat puolustaja Jyrki Välivaaran siirtyminen Tampereelle ja rämäpäisen Jussi Pesosen lähtö Jokereihin. Myös Tsekkilaituri Zdenek Sedlakin palaaminen isiensä maille syö tehoja hyökkäyksestä. Kokeneen Mika Paanasen päätös lopettaa kiekkoilu liigatasolla vei opiskelijakaupungin joukkueelta tukun pääsarjakokemusta. Menetyksiä paikkaamaan JYP hankki neljä pelaajaa Tsekin pääsarjasta, sekä nuoria Mestis-pelaajia. Maalivahtiosastoaan JYP vahvisti Jukurit Mestiksen mestaruuteen johtaneella Tero Leinosella, jonka odotetaan nousevan tasaiseen kamppailuun peliajasta yhdessä porilaiskasvatti Mika Lehdon kanssa. Puolustukseen hankittiin Tsekin maajoukkueeseen kauden ensimmäiseen maajoukkueturnaukseen valittu Angel Nikolov, Plzenissä viime kauden pelannut Martin Cech, sekä kaksi nuorta Mestis-pakkia, Sami Siltavirta ja Jani-Matti Loikala, joilla kummallakin on myös liigakokemusta. Hyökkäyspään nimekkäimmät hankinnat ovat tsekit Tomas Chlubna ja Jozef Voskar, sekä Turussa ja Raumalla kiekko-oppinsa hankkinut laituri Harri Sillgren. Yhdessä Petr Tonin kanssa edellä mainitulla kolmikolla on suuri vastuu Jyväskyläläisten hyökkäyspelistä, sillä lupaavan Tuomas Pihlmanin ja Ilves-kasvatti Tomi Hirvosen lisäksi muilta nuorilta ei voi vielä tällä kaudella suurtekoja odottaa. Joukkueen peräsimessä jatkaa maajoukkueenkin toiminnassa mukana oleva Mika Saarinen, jonka apuna toimii mm. Bluesissa vaikuttanut Jukka Holtari. Ilves.comin arvio: Sijat 11-13 runkosarjassa. KÄRPÄT, OULU Vaikka Kärppien kausi päättyikin viime keväänä tappioon Ilvekselle pronssiottelussa, voitiin Oulun Rotuaarilla olla todella tyytyväisiä sarjanousijoiden kauteen. Kärpät aloitti kauden todella vahvasti voittaen viisi ensimmäistä liigapeliään, mutta tahti laantui ja vaikeuksiakin kertyi matkan varrella. Juhani Tamminen sai huomata oululaisten korkean vaatimustason, kun kesken kauden hänet syrjäytettiin päävalmentajan pallilta. Tammisen korvaajaksi pestattiin Ilvestaustainen Kari Heikkilä, jonka opeilla Kärpät saavutti pudotuspelipaikan ja teki heti perään kiekkokevään jättipaukun tiputtamalla runkosarjan voittaneen Jokerit aikaiselle kesälomalle jo puolivälierissä. Välierissä TPS ja pronssiottelussa Ilves osoittautuivat vielä kuitenkin liian koviksi, ja oululaisten oli tyytyminen liigan neljänteen sijaan, mikä tosin ainakin Kärppä-faneille oli kuin mestaruus. Uuteen kauteen Kärpät lähtevät Kari Heikkilän johdolla vain hieman muuttuneena. Mikko Haapakoski lopetti mittavan uransa, Kimmo Salminen suuntasi Helsinkiin ja Niklas Hagman Turun kautta Floridaan. Muita merkittäviä menetyksiä Kärppä-lauma ei kokenut. Myös hankintoja tehtiin harkiten. Vaikka rahaa toimitusjohtaja Juha Junnon pussissa olisi hankkia kalliita supermiehiä, on Oulussa tehty päätös rakentaa joukkuetta harkiten ja säästelle, mikä näin osakeyhtiökaudella onkin järkevää. Puolustukseen hankittiin maajoukkuekokemustakin omaava seuran oma kasvatti Kimmo Lotvonen Raumalta, sekä Mikko Myllykoski Sveitsin Grasshoppersista. Kun vielä omat kasvatit Lasse Kukkonen, Mikko Lehtonen ja Joni Pitkänen ovat vuoden kokeneempia, on Kärppäpuolustus varmasti tiiviimpi kuin viime kaudella. Puolustuksen takana maalia vartioi sama kaksikko kuin viime kaudella, Markus Korhonen-Antti Kangas. Hyökkäyksessä Niklas Hagmanin jättämää aukkoa paikattiin kahdella miehellä, kun Lasse Pirjetä palasi kotiseudulleen ja Jevgeni Davydov saapui Sveitsistä. Davydovia on arvosteltu kovinkin sanoin harjoituspelien aikana, miehen tahtotaso ei ole ollut kaikkien mieleen Oulussa. Vasta kun tosipelit alkavat, nähdään onko venäläisestä paikkaamaan Hagmanin jättämää suurta aukkoa. Muuten hyökkäys pysyi hyvin koossa, maajoukkueessakin viime kaudella esiintynyt Sakari Palsola, venäläistaituri Andrei Potaitshuk sekä Brett Lievers takaavat alkavallakin kaudella kiireisiä hetkiä vastustajan puolustajille. Ilves.comin arvio: Sijat 5-6 runkosarjassa. LUKKO, RAUMA Lukko lähtee kauteen rajun nuorennusleikkauksen läpikäyneenä. HIFK:sta kesken viime kauden lähtöpassit saaneen Ismo Lehkosen luotsaama joukkue lähteekin sarjaan todella nuorella ja liigatasolla kokemattomalla ryhmällä. Intoa ja näyttöhalua varmasti piisaa, mutta riittääkö se? Alkukaudesta voi riittääkin, mutta talven pimeinä hetkinä saattaa kokemuksen puute heijastua otteisiin. Lukon maalia vartio tulevalla kaudella Hämeenlinnasta saapunut todellinen kiekkokiertolainen Jan Lundell. Mies on kiertänyt Suomea useassa eri seuroissa vakuuttamatta suuremmin taidoillaan. Kakkosvahdin paikasta taistelevat nuoret Antti Jokela ja Petri Vehanen. Neljä luottopuolustajaa jätti seuran. Allan Measures joutui jättämään jo viime kauden kesken vaikean loukkaantumisen vuoksi. Kimmo Lotvonen lähti Ouluun, Ismo Kuoppala Tukholmaan ja Lukkoikoni Erik Hämäläinen Sveitsiin. Tilalle hankittiin ainoastaan Ilves-kasvatti Teemu Kesä Vaasan Sportista ja vähälle peliajalle Kärpissä jäänyt Ville Piekkola. Onkin helppo ennustaa, että puolustus tulee olemaan kauden edetessä raumalaisten heikoin osa-alue. Hyökkäyspään pahimmat menetykset olivat Jokereihin suunnannut Petri Pakaslahti, Hämeenlinnaan lähtenyt Zdenek Nedved, Bluesiin matkannut Janne Seva sekä Jyväskylään siirtynyt Harri Sillgren. Myös hyökkäykseen hankittiin nuoruuden intoa. Suurimmat odotukset kohdistuvat Vaasan Sportista hankittuun Markus Jämsään, HIFK:sta tulleeseen Aki Uusikartanoon sekä SaiPasta saapuneeseen Joel Saloseen. Myös nimet Mika Viinanen ja Hermanni Vidman kannattaa painaa mieleen, sillä harjoitusotteluissa miehet ovat esiintyneet mallikkaasti. Monet asiantuntijat ovat ennustaneet Viinasesta jopa ehdokasta SM-Liigan vuoden tulokkaaksi. Ilves.comin arvio: Sijat 11-13 runkosarjassa. PELICANS, LAHTI Pelicans osoitti viime kaudella lahtelaisen kiekkoilun kuuluvan liigakartalle. Toissa keväänä Lahdessa ehdittiin surra hetki liigapaikan menetystä, mutta liigan sulkeminen ja laajentaminen 13 joukkueen sarjaksi pelasti Pelicansin. Viime kauden runkosarjan seitsemäs tila oli hyvä saavutus joukkuettaan vasta laajentamispäätöksen jälkeen rakentamaan päässeeltä seuralta. Lahtelaisten maalia tilkitsee toista kauttaan Pasi Kuivalainen. Viime kausi oli Pasille huomattavasti parempi kuin kaksi edellistä pettymyksiin päättynyttä kautta Tampereella ja Porissa. Alkavalla kaudella Kuivalainen kantaa suuremman vastuun maalivahtipelistä kuin viime kaudella, jolloin Sami Lehtinen oli pätevä paikkaaja. Lehtinen lähti hakemaan uutta haastetta uralleen SaiPaan ja oma juniori Mikko Rämö aloittaa luukkumiehenä. Puolustus on pysynyt lähes muuttumattomana. Garry Toor lähti, ja kovaotteinen Teemu Vihervä hankittiin Italiasta. Puolustuksen rungon muodostavat edelleen kokeneet ja luotettavat Jan Latvala, Kalle Koskinen sekä Mika Niskanen. Tasapaksu osasto, jonka onnistumisesta riippuu pitkälti lahtelaisten menestys. Hyökkäyspään pahimmat menetykset olivat Ales Kratoskan paluu Tsekkiin ja alivoimaspesialisti Roman Vopatin siirtyminen Ilvekseen. Paikkaajiksi hankittiin Espoosta Reippaan kasvatti Toni Koivunen sekä toinen viime kaudella Bluesissa pelannut kasvo, Joonas Jääskeläinen. Lisäksi Tapparasta saapui viime kaudella hopeaa saavuttanut Niki Siren tuomaan leveyttä Pelicans-hyökkäykseen. Viime kaudella Pelicansin ykkösnyrkkinä pelasi yhdistelmä Jämsen-Peltola-Turunen, mutta ainakin harjoituspeleihin kolmikko on hajoitettu. Valmentaja Kari Eloranta hakeekin siirroilla varmasti tehoja myös ykkösketjun ulkopuolelle. Valmentaja Kari Eloranta: - Meillä on joukkue ihan hyvällä mallilla tällä hetkellä. Muutama on loukkaantuneiden listalla ja pitkäänkin pois, mutta kokonaisuutena ottaen ryhmä on suhteellisen terve ja hyvin harjoitellut. Harjoituspelit ovat menneet ihan mielenkiintoisesti. En mä näe mitään suurempaa murhetta ainakaan tässä vaiheessa. - Joukkue on kasassa. Ja voisi oikeastaan sanoa, että kentällisetkin ovat kasassa. Joukkue ei ole viime vuodesta paljoa muuttunut eli mennään aika pitkälti viimevuotisella kokoonpanolla. Jotain pieniä tässä ollaan kokeiltu, muttei mitään suurempaa. Kaikin puolin on luottavainen olotila. - Kyllä mä luulen, että Jokerit, TPS, IFK, Tappara ja Ilves ole siellä kärjessä. Kerholla ja Kärpillä on yllätysvalmiit joukkueet. - Joku yksittäinen yllättäjä varmaan löytyy, mutta sarjasta tulee aika tasainen. Mutta eiköhän liiga mene aikalailla viime kauden tapaan. - Ilveksellä on paljon puolustettavaa, viime kausi oli todella hyvä. Siinä mielessä paineita tulee. Viime kauteen Ilves pääsi valmistautumaan rauhassa, mutta nyt ne paineet tulee erilailla sieltä. Ennen kaikkea hyökkäyspäässä on kokemusta. Puolustuspää voi olla hieman haavoittuvainen. Ilves.comin arvio: Sijat 9-10 runkosarjassa. SAIPA, LAPPEENRANTA Lappeenrannassa jäätiin toisena peräkkäisenä keväänä ilman pudotuspelejä. Kaksi vuotta sitten Heikki Mälkiän johtamat Idän jättiläiset olivat jopa pronssiottelussa ja kiekkobuumi Lappeenrannassa oli korkeimmillaan. Kaksi peräkkäistä runkosarjan yhdeksättä tilaa ovat hieman laskeneet buumia, mutta edelleen Lappeenrannassa uskotaan samoihin eväisiin kuin ennenkin - kovaan työhön ja maltillisiin hankintoihin. Maalivahtiosasto remontoitiin Lappeenrannassa kokonaan. Loistavan kauden lappeenrantalaisten maalilla pelannut Niklas Bäckström siirtyi Harkimon leiriin, ei kuitenkaan Jokereihin vaan Tukholman AIK:hon. Tilalle hankittiin nuori tsekki, Tomas Duba, josta Lappeenrannassa odotetaan Bäckströmin kaltaista muuria. Odotukset ovat kovat, ja paineet nuoren miehen pään sisällä kasvavat varmasti jos pelit eivät kuljekaan odotetulla tavalla. Kakkosmaalivahdiksi SaiPa hankki Lahdessa Pasi Kuivalaisen lepuuttajana toimineen Sami Lehtisen. Jos Duba ei onnistukaan odotetulla tavalla, on Lehtinen kelpo mies paikkaamaan nuorukaista. Puolustuksesta Martin Richter lähti uudemman kerran yrittämään pelipaikkaa NY Rangersin miehistöstä. Tilalle hankittiin Ruotsista monen muunkin liigajoukkueen tähtäimessä ollut maajoukkuepakki Jan Huokko, sekä Slovenian maajoukkuemies Miha Rebolj. Kovalaukauksisesta Huokosta SaiPa odottaa alakerran liideriä yhdessä Juri Kuznetsovin kanssa. Hyökkäyksessä SaiPa ei juurikaan ole heikentynyt, jos ei vahvistunutkaan. Sami Ahlberg kärsi miltei koko kauden loukkaantumisista, Joel Salonen ei löytänyt maalijyväänsä eikä Tuomas Reijonenkaan noussut aivan odotettuun rooliin. Menetykset eivät siis olleet merkittäviä. Ainoa hyökkäyspään hankinta on Jesse Welling, joka saapui Lappeenrantaan Ilveksestä. SaiPan hyökkäysteho lepää lähinnä Ville Immosen ja Vladimir Machuldan harteilla. Taitava tsekki on yksi liigan pelätyimmistä kiekkotaiteilijoista. Valmennuksesta vastuun otti Reijo Mansikan astuttua sivuun monivuotinen Kerholuotsi Teijo Räsänen. Räsäsellä ja kakkosluotsi Petri Skrikolla on kova työ palauttaa SaiPa pudotuspelijoukkueeksi. Helppoa se ei tule olemaan. Päävalmentaja Teijo Räsänen: - Joukkue on asettanut tavoitteeksi päästä kuuden parhaan joukkoon runkosarjassa, valmennus ja seuranjohto allekirjoittaa tavoitteen ja pyrkii tekemään kaikkensa sen eteen, että joukkue saavuttaa tavoitteen. - Viimekautinen joukkue pysyi yllättävän hyvin kasassa eli saatiin pidettyä ne pelaajat, jotka haluttiinkin, Ahlbergin Samia ja Bäckströmin Niklasta lukuun ottamatta. Me ollaan saatu maalin suulle nuori kaveri Tsekeistä ja se on ihan ok. Hyökkäyspäähän ollaan saatu Wellingin Jesse Ilveksestä, joka on näyttänyt todella hyviä otteita ja uskotaan, että jatkaa samaan malliin. Hän on tuonut kokoa ja röykeyttä ja taklauspeliä, aggressiivisuutta meidän joukkueeseen. - Jessellä on kykyä tehdä jotakin sen kiekon kanssa eli hänen roolinsa ei tule olemaan pelkkää rikkovaa. Kyllä Jesse on aika korkealla tässä valmentajan pelaajahierarkiassa. Jessellä on vaikeaa tuo maalinteko, mutta kyllä se sieltä tulee! - Jokerit tulee olemaan kova, heillä on kova nippu. TPS tulee olemaan kova, vaikka lähti paljon pelaajia pois, IFK on hyvä ja Blues tulee nousemaan viime kaudesta. Mä uskon kuitenkin, että Tappara, Jokerit ja TPS ovat omassa kastissaan tietyllä tavalla, mutta sen jälkeen liiga tulee olemaan aika yllätyksellinen. Siellä on monta joukkuetta, jotka tulevat yllättämään positiivisesti. Ja tietysti tulee myös niitä, joilla homma ei mene ihan lapaan. - Ilveksestä saa kuulla jatkuvasti juttuja, se on selvä. Heh. Osa on tosi positiivisia, osa negatiivisia. Ollaan pelattu kerran Ilvestä vastaan. Se oli meidän eka harjoituspeli, mutta siitä ei oikein jäänyt kuvaa. Ilveksen viime kausi oli tosi hyvä ja mä uskon, että Ilves tulee olemaan erittäin kova. Varmaan jatkaa samaan malliin. Taisteleva joukkue, ei anna periksi. Niemisen Veikollakin on varmasti kova halu näyttää, kun on paljon ollut puhetta ja ennakkospekulaatioita, että mitä se Nieminen enää pystyy esittämään. Mä uskon, että Veikko itsekin tajuaa sen, että nyt on aika näyttää. - Hei, Helmisen Raipelle on pakko nostaa hattua! Hän tulee olemaan taas erittäin kova jätkä. - Mun mielestä, jos eri liigaseurojen nettisivuja seuraa ja katsoo, niin kyllä Ilveksen nettisivuille on tosi hieno mennä! Heh. Ilves.comin arvio: Sijat 9-10 runkosarjassa. TAPPARA, TAMPERE Tapparan viime kausi päättyi pieneen pettymykseen, kun kauan metsästetty kulta menikin Turkuun. Tappara pelasi kuitenkin upean kauden ja lähtee alkavaan sarjaan varmasti entistäkin nälkäisempänä jahtaamaan Kanada-maljaa. Jukka Rautakorven valmennuksessa monesta keskitason liigapelaajasta on kehittynyt liigan ehdotonta eliittiä. Viime kaudella itsensä löivät lopullisesti läpi Mikko Luoma, Jaakko Uhlbäck ja Marko Ojanen, kenen vuoro on tällä kaudella? Pahimman menetyksen Tappara koki ehdottomasti maalivahtiosastollaan, kun Jussi Markkanen hyväksyi Edmonton Oilersin tarjouksen ja lähti rapakon taakse. Viime kaudella SM-liigassa nollapeliennätyksen tehnyttä ja muutenkin erinomaisia otteita esittänyttä veräjänvartijaa hankittiin paikkaamaan Bluesissa kannattajien ja median hampaisiin joutunut Tom Draper. Edellisellä Draperin Tampereen visiitillä Tappara juhli kultamitaleja, miten käy nyt? Draperin takana kakkosveskari paikasta kisaavat Jaakko Sirenin maalivahtikoulussa kovaa vauhtia kehittyvät Sasu Hovi ja Jere Myllyniemi. Tapparan puolustus vahvistui entisestään Jyrki Välivaaran ja Pasi Puistolan liityttyä kirvesrintoihin. Ainostaan Alain Coten lähtö voidaan laskea menetykseksi Tapparan puolustusrintamassa. Kuusikko Grönvall, Kangasniemi, Luoma, Mäntylä, Puistola ja Välivaara muodostavat yhden SM-liigan vahvimmista puolustuksista, ellei vahvimman. Kuusikon takana peliaikaa kärkkyvät vielä omat kasvatit Pekka Saravo, Jussi Halme sekä Mikko Pukka. Hyökkäyspäässä Tappara selvisi siirtomarkkinoilla säikähdyksellä. Timo Vertalan lähtö Montrealiin oli toki kova isku, mutta Jussi Tarvaisen päätös jäädä vielä ainakin kaudeksi Suomeen oli Tapparalle lottovoitto. Espoosta Tapparaan siirtyi lupaava Esa Pirnes, joka viime kaudella teki jo maajoukkuedebyyttinsäkin. Myös Tuomas Reijonen sekä värikäs ja taitava Christian Sjögren tuovat vaihtoehtoja jo ennestään materiaaliltaan laajaan hyökkäykseen. Hyökkäyskalusto on tasaisen vahvaa, mikä tahansa ketju voi onnistuessaan ratkaista pelejä. Hyökkääjä Marko Ojanen: - Omaan joukkueeseen ei isoja muutoksia ole tullut. Meillä on hyvä ja nälkäinen joukkue tällä hetkellä. Voidaan haastaa kenet tahansa ensi kauden liigassa. - Joukkue on taas vuoden vanhempi ja kokeneempi. Päästiin viime vuonna finaaleihin ja katsomaan, mitä se maailma on. Maksettiin vähän oppirahoja, mutta nyt olisi tavoitteena lähteä parantamaan siitä. Puolustaja Janne Grönvall: - Reenimatsit on mennyt ihan ok ja lähdetään luottavaisin mielin liigaan. Kesä on mennyt hyvin. Jokainen joukkue haluaa parantaa sijoitustaan ja niin mekin halutaan! Montaa pykälää ei voi parantaa, mutta jokainen haluaa mennä eteenpäin urallaan. - Naapuriseuraa vastaan tulee taas olemaan kahdeksan hyvää paikallispeliä. Vaikka me ne pelit vietiinkin, niin ei ne täysin ylivoimaisia ollut. - Mun mielestä olisi hyvä, että saataisiin jatkossakin pari mitalia Tampereelle, eikä vain tällaisia onnistumisia silloin tällöin. - Oma tavoite on maajoukkue, mutta aluksi pitää pelata omassa joukkueessa hyvin ja näyttää että on sen maajoukkuepaikan arvoinen. Se on kanssa niin pienestä kiinni. Ilves.comin arvio: Sijat 1-2 runkosarjassa. TPS, TURKU Hallitseva Suomen mestari on kokenut jo monena keväänä kovia menetyksiä, mutta tämän kevään massamuutto rapakon taakse ei voi olla jättämättä jälkiään. Ei riittänyt, että omasta viime kauden joukkueesta vietiin kerma päältä, sillä myös kaksi uutta huippuhankintaa, Niklas Hagman ja Timo Pärssinen päätyivät Turun sijasta NHL:ään. Mutta Turussa ei murehdita menneitä, vaan katseet on suunnattu tulevaan. Turkulaismylly jauhaa vuodesta toiseen uskomattomalla varmuudella huippupelaajia. Toki TPS hankkii joka kevät myös valmiita huippupelaajia, mutta omista rivimiehistäkin on noussut uusia liigatähtiä. Maalinsuulla TPS luottaa mestaruuden tuoneeseen kaksikkoon. Fredrik Norrena ja Antero Niittymäki muodostavat kenties valtakunnan tasokkaimman maalivahtikaksikon. Takana kärkkyy vielä oma kasvatti Tuomo Karjalainen, josta odotetaan Jani Hurmeen ja Miikka Kiprusoffin tasoista veräjänvartijaa. Puolustuksen menetykset olivat tuntuvia. Martti Järventie suuntasi Montrealiin, Henrik Tallinder Buffaloon, Jouni Loponen ja Tommi Rajamäki Ruotsiin sekä Ilkka Mikkola Jokereihin. Paikkaamaan hankituista puolustajista vain Pasi Petriläinen on samaa tasoa lähteneiden kanssa. Testissä olevan Sean Blanchard on vielä kirjoittamaton kortti, mutta vahvistusta puolustukseen varmasti haetaan. Muut uudet puolustajat Marko Kauppinen, Markku Paukkunen ja Pekka Kangasalusta omaavat toki kaikki liigakokemusta, mutta mainittavia meriittejä ei miehiltä löydy. Puolustus saattaakin osoittautua yllättävän haavoittuvaksi hallitsevan mestarin puolustaessa titteliään. Myös hyökkäyspäässä Palloseuran menetykset olivat merkittävät. Niklas Hagmanin ja Timo Pärssisen piti muodostaa yhdessä Niko Kapasen kanssa TPS:n ykkösnyrkki, mutta kuten odotettavissa oli, kaikki kolme suuntasivat matkansa kohti Pohjois-Amerikan rahakaukaloita. Kun lähteneiden listaa jatketaan vielä nimillä Rintanen, Lius, Sahlstedt ja Virta, on vaikea uskoa hyökkäyksen ainakaan vahvistuneen. Toki hankinnatkin olivat kovia. Kai Nurminen palaa Turkuun ja on taas valmis taistelemaan maalipörssin kärkipaikoista. Myös Mika Alatalolta, Miika Elomolta ja Coloradon farmista saapuneelta Rob Shearerilta odotetaan vastuunkannon lisäksi myös tehopisteitä. Valmennuksessa koettiin myös muutos, kun Palloseuran kolmeen perättäiseen mestaruuteen jo toisen kerran urallaan valmentanut Hannu Jortikka astui sivuun ja ohjakset otti jo Jortikan apumiehinä toimineet Kari Jalonen ja Hannu Virta. Palloseuran pelityyli tuskin oleellisesti muuttuu, mutta oman silauksensa entiset huippupelaajat varmasti joukkueeseen tekevät. Valmentaja Kari Jalonen: - Omasta joukkueesta voi sanoa, että hyvää on ammattimaisuus, jolla tasolla siellä tehdään päivittäin työtä. Raakaa työtä päivittäin tehdään, se on meidän selvä vahvuus. TPS:n hyvä joukkuehenki on myös meidän vahvuuksia. Meillä on kuitenkin varsin kokematon joukkue. - Voittamisen kulttuuria on vaikea analysoida. Pelaajiin pitää luottaa ja kaikkia tyhjiä aukkoja, joita pelaajistoon tulee, ei osteta täyteen, vaan annetaan niille omille kavereille mahdollisuus ja se on yksi meidän seuramme isoimmista strategioista ollut. Aika näyttää, onnistutaanko tänä vuona siinä. - Sanotaan nyt, että tamperelaiset joukkueet ovat kovimpia vastustajia, heh. - En ole Ilveksen pelejä nähnyt, enkä paljoa joukkueesta tiedä. Aika vähän tapahtunut muutoksia ja uskoisin, että Selinin tulo päävalmentajaksi Mälkiä jälkeen ei ole suuri muutos. Ilves pystyy jatkamaan aika hyvistä asetelmista. Viime kaudella Ilveksen ilme oli todella positiivinen ja odotan saman jatkuvan tälläkin kaudella. Tunnen A-P:n hyvin siviilipuolelta ja uskon, että hän onnistuu tehtävässään hyvin. - Sopii kyllä, jos nähdään finaaleissa! Ilves.comin arvio: Sijat 3-4 runkosarjassa. ÄSSÄT, PORI Porilaisen kiekkoilun alamäki jatkui viime kaudella. Ässät oli liigan selkeästi heikoin joukkue jääden toiseksi viimeiseksi sijoittuneesta JYPistä yhdeksän pistettä. Maaleja Ässävahtien taakse tehtiin 228, jopa 40 maalia enemmän kuin seuraavaksi eniten päästäneelle JYPille. Julkisuudessa Ässiä on riepoteltu, talousongelmat ja petossyytökset eivät varmasti ole voineet olla vaikuttamatta uuteen liigakauteen valmistauduttaessa. Kaikesta negatiivisesta huolimatta Ässien joukkue on ainakin paperilla selvästi viimekautista vahvempi. Maalinsuulla jatkaa Ilves-kasvatti Kristian Antila, jonka onnistumisesta pitkälti riippuu Ässien menestys. Antila kykenee huomattavasti parempaan ja erityisesti tasaisempaan suoritustasoon kuin viime kaudella nähtiin. Kakkosmaalivahdiksi Ari Vapolan lähdettyä Mestiksen Hermekseen hankittiin Newcastlessa viime kaudella pelannut Tommi Satosaari. Puolustuksen kärkinimistä Porin jättivät Tapparaan siirtynyt Pasi Puistola, Saksan kakkosliigan Bremenhaveniin lähtenyt V-P Hård, sekä Ruotsin Tingsrydiin muuttanut kokenut Vekku Salo. Myös porilaisen junnutyön lupaavin tuote, Karri Takko, jätti Porin pölyt taakseen siirtyen Ilvekseen. Puolustus on poislähtijöiden listasta huolimatta ehkä jopa vahvistunut. Erityisesti slovakialainen Stanislav Jasecko on vakuuttanut otteillaan niin Ässäjohdon kuin myös porilaisen kiekkoyleisön. Jaseckoa on verrattu Ilveksessä viime kaudella loistaneeseen Ivan Majeskyyn. Jos Jasecko pääsee edes liki Majeskyn tasoa, voi Ässäjohto onnitella itseään huippuhankinnasta. Myös muut pakkihankinnat, Tapio Sammalkangas, Jukka Laamanen ja Timo Willman ovat vahvistuksia kankeaan ja voimattomaan puolustukseen. Hyökkäyksen ainoaksi merkittäväksi menetykseksi jäi Tomas Kucharcik, jonka otteet Porissa eivät tosin suuremmin vakuuttaneet missään vaiheessa. Hankinnoista ainakin Jan Lipiansky, Marko Palo sekä NHL-kokemustakin omaava Sandy Moger ovat miehiä, joiden kohdalla odotukset ovat suuret. Myös Mestiksen TuTosta tulleilta Tuomas Jalavalta ja Jarkko Immoselta odotetaan vahvaa panosta. Kun hyökkäyksestä löytyy vielä Jari Korpisalon ja Sami Karjalaisen tasoisia pelureita, voi Ässien kaudesta povata valoisinta muutamaan vuoteen. Pudotuspelipaikka on edelleen kovan työn takana, mutta liigan jumbopaikan Ässät välttänee. Päävalmentaja Vova Jursinov: - Ässillä on ensimmäisen kerran henkisesti oikein kova joukkue. Meillä on hyvä, tasainen rinki. Olemme saaneet divarin parhaita pelaajia ja Tampereelta lähtöisin olevat pelaajat ovat hyviä. - Ilves on paljon Viitakosken, Helmisen ja Nikon varassa. Aika pieni rinki ratkaisijoita. Ilveksellä on lupaavia nuoria kavereita ja jääkiekkokoulu siellä on hyvä. Nuorille kavereille pitää antaa vastuuta, enkä tarkoita nyt pelkästään Ilvestä, vaan yleisesti ottaen. - Tulospaineet ovat kovat niin Ässissä kuin Ilveksessä, pitää pärjätä. Valmentajana voin sanoa, että on vaikea ottaa riskejä. On oikeastaan pakko peluuttaa tiettyjä kokeneempia pelaajia enemmän. - Viime kaudella Ilves pärjäsi hienosti, oli hyvä joukkue ja kausi meni yli omien odotusten. Kaksikko Mälkiä-Selin teki oikein hyvää työtä. Ilves pelasi heidän aikanaan vähän erilaista jääkiekkoa kuin minun aikanani. Pojat pelaavat enemmän puolustuksen kautta kun minä taas lähden enemmän hyökkäysvoittoisesta pelistä. Kaikilla valmentajilla on omat, erilaiset näkemyksensä. Ilves.comin arvio: Sijat 11-13 runkosarjassa. Jari Kurrin arvio tulevasta kaudesta Vuotuisella SM-Liigan avausristeilyllä tapasimme myös Jari Kurrin. Maajoukkueen toimintaan mukaan tälle kaudelle tullut kaikkien aikojen paras suomalaiskiekkoilija ennustaa kaudesta tasaista. -Varmaan tulee ihan tasaista vääntöä. Kun pelaajia lähti paljon pois ulkomaille, niin on kiva nähdä kuka on onnistunut paikkaamaan aukkoja ja millä menestyksellä. Mielenkiintoista on myös nähdä, ketkä nousevat tähtien kaartiin. Nuorten panosta Kurri odottaa innolla. Lukuisten liigatähtien muutto rapakon taakse avaa tilaa uusille yrittäjille. Kurrilla on myös selkeä arvio vuoden liigatulokkaasta. -Vuoden tulokas on Mikko Koivu, jos hänet yhä lasketaan tulokkaaksi. Alkavan kauden kärkikolmikkoon Kurri sijoittaa Tapparan, Jokerit ja TPS:n. Kurri jättää oven raolleen myös yllättäjille, muttei halua arvailla yllättäjän nimeä. Ilveksen Kurri uskoo jatkavan viime kauden linjoilla. -Ilveksellä oli hyvä viime kausi, enkä usko, että suuria muutoksia on tapahtunut. Tietenkin kun valmentaja on vaihtunut, niin se on aina vähän kysymysmerkki, miten se homma lähtee pyörimään. Hyvät on pohjat ja uskon vahvaan kauteen. Kurrin oma aika menee tiiviisti valmistautumisessa talven kohokohtaan Salt Lake Cityn olympialaisiin. Keväämmällä legendaarinen numero 17 nähdään myös tutusti Hockey Night -kommentaattorina. Joidenkin lähteiden mukaan Ilvesikoni Raimo Helminen on jo valittu olympiamiehistöön, miten on? -Ei, Raipea ei ole vielä valittu kisoihin. Me ollaan kahdeksan miestä nimetty, ja ne on tuttuja nimiä. Raipea ei siinä listassa vielä ole. Mika Rosenberg
^^ Ylös
|
|
|