Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Kolumnit: Parempaa peliä pukinkontista (23.12.2001)

 

Veijareita & Virtuooseja -eepoksen lisäksi yksi toivotuimmista joululahjoista Ilveksen kannattajien listoilla on varmasti suosikkijoukkueen pelin parantuminen ja paluu voittojen tielle heti pyhien päätyttyä. Paljon pitää harjoituksista ja palavereista ennen joulurauhan julistamista tarttua Ilves-pelaajiston mukaan, jotta uusi nousu voi alkaa.

Ilveksen viisikkopeli oli ennen joulua pahasti hajalla. Oikeastaan termiä viisikkopeli ei voinut yhdistää analyysiin takkuturkkien otteista, sillä tekeminen kentällä oli kaukana toimimisesta joukkueena yhteisen edun eteen. Ensimmäinen asia, jonka pitää kevätkaudella parantua, onkin pelaaminen viisikkoina sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan. Menestyvän liigajoukkueen kiekollinen peli ei voi olla sitä, että kukin pelaaja vuorollaan puskee yksin kumilätkä lavassaan päin vastustajan puolustusta. Kiekottomien pelaajien on tuettava kiekollista tarjoamalla syöttöpaikkoja, blokkaamalla vastustajia - tämähän on nykyään sallittua - ja horjuttamalla vastustajan takalinjoja aggressiivisella liikkeellä. Kiekollisen ilveksen taas tulee osata luopua pelivälineestä silloin, kun ketjukaveri on hakeutunut hyvään paikkaan tai kun itsellä on edessä läpäisemätön tai kiertämätön este.

Puolustuspelissäkin joukkuetoverin auttaminen on avainasia. Taklauksen suorittanutta pakkia pitää tukea varmistamalla ja hakemalla irtokiekko oman joukkueen haltuun. Hyökkääjien tulee nähtyä aktiivisemmin osallistua oman pään kiekottomaan peliin. Oma kroppa on laitettava likoon niin kaukalon kulmissa kuin maalinedustallakin. Ilveksen viime kaudella loistavasti toiminut puolustuspeli perustui viisikoiden saumattomaan yhteistyöhön, jossa jokainen pelaaja teki itseään säästelemättä oman hommansa ja tuki omalla näkymättömälläkin työllään koko kentällisen kiekotonta pelaamista. Tätä duunariasennetta ei ole tämän kauden Ilveksestä vielä löytynyt. Jos viisikon yksi pelaaja laiskottelee ja ajattelee, että kyllä neljä muuta hoitavat kiekon omille, on seurauksena yleensä maalipaikka omassa päässä.

Kaikkia pelaajia ei kuitenkaan tarvitse, eikä pidä, uhrata kulmakaivajiksi, maskimiehiksi, karvaajiksi ja taklaajiksi. Vaikka kenellekään ei voida suoda erityisvapauksia puolustamisesta, voidaan viisikot ja ketjut roolittaa siten, että jokaiselle pelaajalle löytyy tämän ominaisuuksiin parhaiten sopiva tehtävä. Ilveksessä onkin hyviä karvaajia, pari innokasta taklaajaa, jokunen järkähtämätön maskimies ja monta reipasta kaivuria. Ongelma on ollut siinä, että nämä ominaisuudet eivät ole täydentäneet toisiaan, kun pelaajat ovat tehneet hommiaan yksityisyrittäjyytenä. Viisikon jäsenten tulee tietää, milloin on oikea aika auttaa viisikkoa milläkin tavalla. Henkilökohtaisen gloorian metsästäminen on unohdettava. Pelaajien on nöyrryttävä käyttämään omia avujaan niin, että niistä hyötyy koko joukkue.

Kun duunariosasto sisäistää tehtävänsä, on pelinrakentajien ja maalitykkien helpompi tehdä omaa hommaansa hyökkäyspäässä ja valmistautua puolustettaessa iskemään terävästi heti kiekonriiston jälkeen. Nopeiden hyökkäysten puuttuminen on ollut silmiinpistävää Ilveksen tämän kauden esityksissä. Peliä ei ole pystytty kääntämään nopeasti, sillä kiekonriistoihin on päästy vasta omalla kenttäalueella, jos sielläkään. Harvinaisten keskialueen riistojen jälkeen vastahyökkäykset ovat tyrehtyneet pelaajien uskalluksen ja itseluottamuksen puutteeseen, mikä onkin ollut kaikkea Ilveksen kiekollista pelaamista leimaava ominaisuus. Jälleen palataan pelaajien rooleihin, niiden sisäistämiseen ja toteuttamiseen viisikkoa tukevalla tavalla. Itseluottamus kasvaa vain onnistumisten kautta. Onnistumisia saadaan, kun jokainen pelaaja tekee oman hommansa huolellisesti ja kovalla asenteella.

Jokaisen pelaajan on myös oikeassa paikassa pystyttävä kasvamaan hetkellisesti ulos roolistaan. Kulmakaivajan on uskallettava yrittää syöttöä vastustajan maalilla vapaana seisovan pelikaverin lapaan. Puolustavan peruspakin on uskallettava ampua lämäri siniviivalta maalia kohti, kun vastustajan veskarin edessä on liikennettä. Mihinkään sooloiluun ei ole kuitenkaan varaa. Yksikään pelaaja ei saa luulla olevansa rooliaan "suurempi".

Roolien oikea sisäistäminen on ehdottoman tärkeää, jotta viisikot saadaan toimimaan yhtenäisesti. Pelaajien on pystyttävä hetkellisesti mukautumaan myös muihin rooleihin. Kun viisikkopeli toimii, nousee pelaajien itseluottamus ja lumipalloilmiö saadaan käyntiin. Ilves pystyy esittämään iloista, luovaa ja näyttävää jääkiekkoa, jos ja kun se saa perusasiat kuntoon. Tiivis viisikkopelaaminen ei tapa luovuutta, vaan palvelee sitä. Kun pelaajat tietävät, että jokainen tekee oman hommansa ja että viisikkopeli toimii, alkavat pakkien avaukset yhtäkkiä napsahdella kohdalleen, ratkaisusyötöt löytää vastaanottajansa ja laukaukset painua yläkulmiin. Rentous ja uskallus syntyvät luottamuksesta omaan ja joukkuetovereiden pelaamiseen.

Ilveksen on uskallettava pelata. Samalla kun panostetaan tiiviiseen viisikkopeliin, on pyrittävä tekemään asioita oikein kiekon kanssa. Yksilöiden onnistumiset ja viisikkopelin toimivuus kulkevat käsi kädessä toinen toistaan tukien. Pelkän puolustamisen kautta ei pelejä voi lähteä voittamaan, kuten ei pelkällä hyökkäämiselläkään. Otteisiin on saatava positiivisuutta ja tekemisen meininkiä, joka kanavoituu oikeisiin asioihin. Luottamus omaan osaamiseen on palautettava. Tämän asian parissa valmennusjohto ja pelaajat ovat ennen pukin tuloa tehneet töitä. Toivottavasti se näkyy kaukalossa joululahjoina kannattajille.

Mikko R.

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute