Kolumnit: Miksa - Ilveksen mies

Mustanpuhuvaan peliasuun sonnustautunut Turun Palloseuran jääkiekkoilija astuu Hakametsän jäälle. Tamperelainen yleisö tervehtii häntä mieleenpainuvalla tavalla. Korviahuumaava vihellys- ja buuauskonsertti natisuttaa legendaarisen areenan lehtereitä. Pleksit paukkuvat. Katkerat, verenhimoiset Ilveksen kannattajat karjuvat solvauksia leukapielet vaahdossa. "PETTURI! TAKINKÄÄNTÄJÄ!"

Tämä on tarina kyseisestä jääkiekkoilijasta. Tämä on tarina hyökkääjästä, joka osasi tappavalla varmuudella niitata kiekon maalin kattoon ja jaella ketjukavereilleen millimetrin tarkkoja lättysyöttöjä. Tämä on tarina eräästä tamperelaisen kiekkokoulun kautta aikojen kirkkaimmista timanteista, jota on vuosien varrella sekä rakastettu että vihattu.

Mahdollisesti joku saattaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ajatella, että tämä on tarina sanansyöjästä ja petturista tai vaihtoehtoisesti huonosta seurajohtajasta. Heille seuraavat rivit antavat kenties hiukan toisenlaisen näkökulman.

Tämä tarina kertoo nimittäin sydänjuuriaan myöten ilvesläisestä jätkästä.

Vuonna 1982, kun Hassisen Koneen menestystarina Suomen rock-kartalla päättyi, tapahtui Tapparan B-juniori Mikko Mäkelän urassa ratkaiseva käänne. Ilveksen valmennuksessa vaikuttaneet herrat Pepe Kaukinen, Heikki Vesala, Timo Välikoski ja Seppo Hiitelä olivat pääarkkitehteina, kun lupaava, 17-vuotias nuorukainen vaihtoi kirvespaidan Ilveksen väreihin. Tappara ei asettanut kapuloita rattaisiin juniorin seuranvaihdolle.

"Vaikka tässä on tapahtunut kaikenlaista matkan varrella, en ole päivääkään katunut sitä, että minusta silloin tuli ilves."

Ensimmäisellä SM-liigakaudellaan Mäkelä nakutti Risto Jalon ja ykköstykki Raimo Summasen rinnalla tulokkaalle komeat 17 maalia. Syksyllä 1984 valmentaja Seppo Hiitelä kokosi parikymppisistä pojanjolperoista viisikon, josta on kaikilla varsin mieluisia muistoja. Raimo Helmisen laidoilla hyökkäsivät samalla kaudella vuoden tulokkaaksi valittu Jari Neuvonen ja kauden maalikuninkuuden (34 osumaa 36 ottelussa) voittanut Mikko Mäkelä. Takana puolustivat kovaotteiset luudat Hannu Henriksson ja Ville Siren.

Lienee turha mainitakaan, mistä kaudesta oli kysymys. Se oli SE kausi, jota ilvesläiset muistelevat edelleen kaihoisin miettein, sillä sen päätteeksi kapteeni Matti "Pitkä" Kaario nosti Kanada-maljan kannateltavakseen.

Kun hyökkäyspelin sielu, ykkössentteri Risto Jalo kannettiin viimeisessä finaaliottelussa Kupittaalla pukusuojaan kesken pelin, hätkähti muu joukkue pahan kerran. Jonkun olisi hypättävä ratkaisijan suuriin saappaisiin. Ripan loukkaantuminen näytti ratkaisevan kullan kohtalon, sillä TPS innostui ja siirtyi jo 2-0-johtoon. "Mutta onneksi Ripa palasi kentälle ja täytti ne ratkaisijasaappaat itse!" toteaa Mäkelä. Loppu onkin suurta ilvesläistä sankaritarinaa. Tuskasta irvistävä Jalo runnoi kaksi viimeistä maalia.

"Kyä se oli hienoo! Siinä tuli oikein esille se Ilves-henki, joka tässä jääkiekkoperheessä voi parhaimmillaan sykkiä. Muistan, kuinka me, nuoret pojat, käveltiin keskellä päivää pitkin Hämeenkatua kultamitalit kaulassa. Joka puolella ympärillä oli kansaa osoittamassa suosiota. Ihmiset roikkuivat ikkunoissa ja huusivat Ilvestä."

Samana vuonna valmistui koskenrantaan uusi, uljas hotelli. Kansanäänestyksen seurauksena päättäjillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin nimetä se parhaalla mahdollisella tavalla!

Kevään 1985 sankareista koostunut joukkue saattaisi edelleen olla varsin varteenotettavaa valuuttaa taisteltaessa kirkkaimmista mitaleista. Petolauma oli erittäin toimiva yhdistelmä nuoria lupauksia ja vanhoja konkareita, joilla kaikilla oli hirvittävä mestaruusnälkä. Kun palettiin lisättiin vielä kaksi superluokan maalivahtia ja osaava valmentaja, oli kasassa yhdistelmä, joka otti sen, mikä sille kuului - Pojan kotiin.

Moni ei ymmärrä, miten suuri saavutus Miksalle, Raipelle, Villelle, Haamulle, Ramille ja kumppaneille oli yleensä päästä pelaamaan NHL:ssä, puhumattakaan siellä menestymisestä ja tehopisteistä. Joukkueita oli nimittäin 80-luvun puolessa välissä vain 18 ja jokaisessa oli neljä kivikovaa kentällistä.

New York Islanders voitti neljä Stanley Cupia vuosina 1981-84 ja hävisi finaaleissa 1985, minkä jälkeen ryhmään liittyi Mikko Mäkelä. Tamperelaisvahvistuksesta huolimatta Islandersilla alkoi tuolloin näihin päiviin asti jatkunut matalalentokausi, joten Miksa tuli mukaan hiukan huonoon aikaan. Myös ketjukaveri Raipen tie vei New Yorkiin, mutta Rangersin riveihin.

Kaksikymppisen, kielitaidottoman keltanokan siirtyminen Yhdysvaltain suurimpaan kaupunkiin ja todelliseen rotujen sulatusuuniin oli ikänsä supisuomalaisissa hämäläismaisemissa eläneelle nuorukaiselle äkkiseltään aikamoinen kulttuurishokki. Miksa seisoi orpona kassi kädessä keskellä JFK:n lentokenttää ja katseli ympärilleen. Kenttä oli aivan täynnä mustia ihmisiä, jollaisen hän oli ehkä kerran elämässään nähnyt vilaukselta jossakin...

Myös Islandersin pukukoppiin astuminen oli rookielle iso kynnys. Joukkueessa nimittäin vilisi kymmenen vuotta vanhempia Hall of Fame -tason legendoja Mike Bossysta, Dennis Potvinista ja Bryan Trottierista alkaen. Suomalainen otettiin kuitenkin tyylikkäästi vastaan, joskaan perinteisiltä sheivaus- yms. rituaaleilta ei hänkään voinut säästyä.

New Yorkissa Mäkelä solmi erään tuttavuuden, joka tuli vuosia myöhemmin olemaan hänen kasvattajaseuransa pelastus. Eräs newyorkilainen poliisi oli Pat LaFontainen kaveri ja rakennusmiljardööri Vincent Manngardin nuoruudenystävä. Närpiöläislähtöinen Manngard ryhtyi tiedustelemaan, olisivatko LaFontaine ja suomalaishyökkääjä joskus kiinnostuneita tulemaan hänen luokseen illalliselle.

Näin tapahtui ja iltaa olivat kiekkoilijoiden ohella istumassa Manngardin sukulaiset. Kului vuosi ilman yhteydenpitoa, mutta sitten Miksa sai vihjeen valmistuvasta talosta, jonka rakennuttajana oli Vinnien yritys. Miksa ja Janice-vaimo lähtivät katsomaan, miltä mökki näyttäisi, ja olivat aivan myytyjä. Tästä alkaen Miksa ja Vinnie ovat olleet jatkuvassa yhteydessä.

"Kaikella on tarkoituksensa", on Miksalla tapana sanoa. Saattaa olla, että ellei Miksa olisi jostakin syystä päässyt Vinnien luokse päivällisille, he eivät olisi koskaan tutustuneet, eikä tuo rakennusalalla omaisuutensa luonut liikemies olisi tullut seuraavalla vuosikymmenellä pelastamaan Tampereen Ilvestä…

Mäkelän paras NHL-kausi oli 1987-88, jolloin syntyi 76 pistettä 73 ottelussa. Silloin hän otti maalinsylkijä Bossyn paikan ykkösketjusta, kun tämä oli joutunut selkävaivojen takia lopettamaan uransa. Samassa ketjussa hyökkäsi Bryan Trottier, joka oli uhrautuvan ja epäitsekkään pelityylinsä vuoksi ihanteellinen pelikumppani. Tuolla kaudella Islanders pelasi taitojensa ylärajoilla ja voitti runkosarjassa Patrick-divisioonan, mutta sen kirkkaimman tavoittelu jäi haaveeksi.

Täsmälleen samaan aikaan tuhansien kilometrien päässä eräs tamperelainen joukkue koki saman kohtalon: se iski voittamassaan runkosarjassa hirvittävän määrän maaleja ja oli vahvin mestariehdokas. Keväällä 1988 ei kuitenkaan vuodatettu Dom Perignonia, vaan raskaita tappion masentavia kyyneleitä. Nöyryytyksen täydensi paikallisvastustajan ottama kolmas peräkkäinen mestaruus. Baritoni hakkasi päätään seinään vaatekomeron pimeydessä miettien maailman pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.

New York Islanders romahti seuraavalla kaudella. Tämän myötä myös Miksan henkilökohtaiset tilastot näyttivät muun joukkueen lailla aikaisempaa synkemmiltä. Lopulta tapahtui henkilökohtainen tutustuminen kovaan pohjoisamerikkalaiseen pelaajapolitiikkaan. Toimitusjohtaja Bill Torrey soitti eräänä yönä klo 23 ja kertoi, että Miksan olisi määrä olla seuraavana päivänä koneessa kohti Los Angelesia. Kauppa oli kova pala seurajohtajalle, joka oli aina pitänyt suomalaista kuin omana poikanaan. "Jouduin tekemään näin. Tein sen ihan sen takia, että pääsisit pelaamaan Gretzkyn viereen! Ihan sen takia!" tämä oli sopertanut puhelimeen melkein itkien. Mäkelä oli perheineen juuri muuttanut edellä mainittuun Vinnien rakennuttamaan taloon. Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin ryhtyä keskellä yötä pakkaamaan.

Miksa ehti pelata Wayne Gretzkyn laidalla vain viisi ottelua, jonka aikana hän teki seitsemän pistettä. Sitten Kings teki Miksan uran kannalta ratkaisevan suuren pelaajakaupan, jossa joukkueeseen liittyi mm. Tomas Sandström. Paikka The Great Onen ketjussa vaihtui yllättäen nelosketjuun ja vaihtopenkin kuluttamiseen. Kausi oli Kingsin historian surkeimpia. Keväällä Mäkelä ilmoitti johdolle, että häntä on enää turha kutsua takaisin, mikäli kunnon pelipaikkaa ei tarjota.

Loukkaannuttuaan training campilla ennen seuraavan kauden alkua Miksa saapui kesken leirin kotiinsa ja huomasi toimitusjohtaja Rogie Vachonen jättäneen soittopyynnön. Hän oivalsi heti, mistä oli kysymys ja sanoi Janicelle: "Kohta lähdetään taas. Vielä ei tosin tiedetä, minne."

Uusi seura oli Buffalo, jossa alkoi sujua hienosti. Mäkelä pelasi Christian Ruutun kanssa samassa ketjussa ja teki nopeassa tahdissa 15 maalia. Sabres alkoi suunnitella Miksalle jatkosopimusta ja suurempaa roolia tulevaisuudessa, kunnes joukkue yhtäkkiä sukelsi syvään tappiokierteeseen ja kaikkien pelaajien sopimusneuvottelut pantiin jäihin. Loppukaudesta Miksa huomasi jälleen joutuneensa vilttiketjuun, mihin ei ilmoitettu mitään syytä.

Miksa kyllästyi ylijäämäpelaajan ankeaan osaansa. Harjoitusten jälkeen valmentajilla oli tapana pitää vilttimiehet kunnossa ankarilla luisteluharjoituksilla. Kun pelipaikkaa ei alkanut kuulua, Miksa protestoi boikotoimalla luistelurääkkiä. Tuolloin kypsyi päätös paluusta Eurooppaan...

...ja kotiin. Ilvekseen.

Ilveksestä otettiin yhteyttä. Asiat sovittiin. "Mitäs sanot, jos lähdettäis Tampereelle?" kysyi Miksa vaimoltaan keväällä 1991. "Se on sun oma päätös", Janice vastasi. "No sitten me lähdetään!"

Koko kevät oli Tampereella kuiskittu, että nyt se vihdoinkin tapahtuu. Omat pojat palaavat tekemään Ilveksestä jälleen mestarin. Sitä ei tahtonut tosissaan uskoa, mutta eräänä kirkkaana toukokuisena päivänä se viimein oli painettu Aamulehteen: Risto Jalo, Raimo Summanen, Ville Siren ja Mikko Mäkelä palaavat Tampereelle.

Oli vielä puolitoista kuukautta aikaa, ennen kuin Mäkelä palaisi Suomeen Buffalosta. Hän jäi odottelemaan sopimuksen sisältävää kirjettä Suomesta, mutta kului kaksi viikkoa, eikä mitään tapahtunut. Kului vielä kolmas viikko turhan odotuksen merkeissä. "Joo, sitä ei ole vielä lähetetty. Laitetaan tulemaan mahdollisimman pian!" Kaivattu posti saapuikin vihdoin, mutta sopimus olikin totaalisen väärä. Se ei sisältänyt suullisesti sovittuja asioita. Kyse ei ollut rahasta, vaan sopimuksen pituudesta, maksuaikataulusta ja monista muista yksityiskohdista. Sellaisen paperin hyväksyminen olisi Miksan mukaan tiennyt pelaajalle suurta epävarmuutta.

Ikävässä välikädessä ollut toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki joutui ilman omaa syytään selittelemään asioita Ilveksen puolesta. "Tee siihen sopimukseen tarvittavat korjaukset ja lähetä tänne, niin hoidetaan kuntoon." "Mää tulen ihan kohta takaisin Suomeen, joten jos tehdään ne korjaukset sitten yhdessä", ehdotti Miksa.

Mäkelä saapui viimein Tampereelle siinä toivossa, että asiat saataisiin viimeinkin järjestykseen ja hän voisi ryhtyä tositoimiin seuransa puolesta. Tässä vaiheessa TPS otti ensimmäisen kerran yhteyttä ja ilmaisi kiinnostuksensa. Turussa oli nimittäin kuultu, etteivät sävelet olekaan selvät Ilveksen kanssa. "Meillä on asiat Ilveksen kanssa vielä hiukan kesken. En ole kiinnostunut tulemaan neuvotteluihin Tepsin kanssa, kiitos vain", ilmoitti Miksa turkulaisille.

Kului kuitenkin kaksi viikkoa, eikä mitään tapahtunut Ilveksen puolelta. Miksa ei tavoittanut hallituksen jäseniä. Tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta, sillä kausi läheni. Miksa jutteli Ripan kanssa tilanteesta. "Eihän tästä näytä mitään tulevan, kun homma ei kerta kaikkaan etene!" Turusta soiteltiin uudemman kerran. "Hyvä on, voin mää tulla kuuntelemaan!" suostui ahdistunut jääkiekkoammattilainen, jolla ei ollut vieläkään seuraa tulevaksi kaudeksi.

Oli kesäinen tiistaipäivä. Suomen lyhyt, mutta vähäluminen kesä oli kauneimmillaan. Mikko Mäkelä istuskeli vanhempiensa rivitalon takapihalla ja yritti turhaan soittaa Risto Jalolle ja Ville Sirenille. Kumpaakaan hän ei tavoittanut, mutta sai lopulta Raimo Summasen kiinni. "Rami, se on nyt sillä lailla, että mää lähden parin tunnin päästä Turkuun. Jos sopimus syntyy, niin se sitten syntyy." "Toivon koko sydämestäni, että sää pelaat Ilveksessä meidän kanssa ensi kaudella, mutta ymmärrän kyllä myös, jos menet Tepsiin", Summanen totesi.

Suamen Turussa ei montaa minuuttia neuvoteltu, kun nimet olivat papereissa. "Tätä ei sitten saa missään nimessä vielä julkistaa. Haluan ensin kertoa asiat vanhemmilleni ja kaikille ihan itse ilman, että ne vuotavat julkisuuteen jostakin muualta."

Mutta lätkähuhut liikkuivat valon nopeudella ilman internetiäkin. TPS:n ykkösketjun uusi vahvistus oli kotimatkalla kohti Tamperetta, kun hänen äitinsä soitti aivan epätoivoisena: "Mikko, mitä sää oot menny tekemään? Mitä ihmettä on tapahtunut?" Vimmastuneet pelikaverit olivat jättäneet viestin, että he odottavat Tavastialla. Miksa suuntasi kulkunsa suoraan sinne.

Ravintolassa Mäkelä yritti selittää vanhoille ystävilleen, miten asiat ovat. Turhaan. "Se on kuule nyt tarpeetonta selitellä yhtään mitään", kuului tyly tuomio. Heillä oli tilanteesta erilainen näkemys, joka ei ollut oikea.

Miksa lähti paniikinomaisissa tunnelmissa Tavastialta puoliltaöin aivan sekavana illan synkeistä tapahtumista ja ajoi Tammelantorille. Hän meni puhelinkoppiin, etsi Jukka Hirsimäen puhelinnumeron ja soitti. "Tuu juttelemaan, Hirsi", Miksa pyysi ja Hirsi tuli.

Siinä sitten yritettiin keskustella. Molemmilla oli tippa silmäkulmassa. "MIKSI tässä täytyi näin tapahtua? Tottakai mää olisin halunnut palata Ilvekseen!!" Miksa yritti kysyä Jukalta ja itseltään. "Sää tiedät, Miksa, että olisin maksanut ihan mitä vaan, että olisin saanut sut takaisin. Vaikka biljardi markkaa. Mutta mulla ei ole rahaa", sanoi apea Hirsimäki.

Niin, miksi? Mistä johtui, että toiminta oli ollut Ilveksen puolelta käsittämätöntä vetkuttelua?

Suomi oli pudonnut puusta ja elettiin syvintä lama-aikaa. Perinteiset tamperelaisen urheilun voimakkaat vaikuttajat Tampereen Aluesäästöpankki ja vakuutusyhtiö Varma olivat vuosikymmenet olleet Ilveksenkin talouden tärkeä kivijalka, tuki ja turva. TAPin toimitusjohtaja Pekka Terho oli ollut todellinen Ilveksen kummisetä. Juuri samaan aikaan, kun asioista olisi pitänyt sopia Miksan kanssa, tapahtui suuria myllerryksiä suomalaisessa finanssimaailmassa. TAP fuusioitiin Säästöpankkiin ja Varma Pohjolaan, joten kumpikin monivuotinen kumppani lakkasi yhtäkkiä olemasta.

Ilveksen kulissien takaiset kortit olivat yhtäkkiä niin pahasti levällään, ettei NHL-tason hyökkääjän palkkaamisesta keskusteleminen alkukeväästä sovituilla ehdoilla ollutkaan enää mahdollista. Koko korttitalo oli hajoamassa käsiin. Ilveksen taustat olivat siis täydellisen sekaisin, eikä neuvotteluja pystytty käymään. Tämän vuoksi Miksa joutui kuuntelemaan mitä ihmeellisimpiä selityksiä.

Perkele pääsi lopullisesti valloilleen seuraavana aamuna. Miksa heräsi ja luki Aamulehden. "Mäkelä petti Ilveksen" oli jutun sanoma. Sitten hän haki iltapäivälehdet. "Mäkelä petti Ilveksen", kirkuivat keskikokoisen kissaeläimen kokoiset otsikot. Mikko Mäkelä oli hetkessä Tampereen vihatuin henkilö. Medialla ja puskaradiolla oli silläkin kerralla murskaava vaikutus ihmisten asenteisiin. "You bitch!" sai Janicekin kuulla joltakin tamperelaisämmältä.

"Mää oon rehellinen jätkä! Jos jotain lupaan, niin sen myös pidän!" Miksa tilitti tuohtuneena Aamulehdessä ja yritti oikoa vallitsevaa käsitystä petturuudesta. "Ne on antanu mun numeronkin pois. On tainnu jäädytys sulaa", sivalsi Miksa, kun mestaruudesta alkaen käyttämättömänä ollut numero 10 annettiinkin oikean kantajansa sijasta toiselle.

Ilvesläisen yleisön viha huipentui runkosarjan avauskierrosten kamppailuun Ilves-TPS, joka oli Ilveksen 60-vuotisjuhlaottelu. Katsomon silloiset reaktiot Mäkelää kohtaan pelin aikana ovat niin synkkää jääkiekkohistoriaa, että siitä on vaikea kirjoittaa jopa nyt, kun yhdeksän vuotta on kulunut. Koko pelin ajan vihellyskonsertti oli karmaiseva aina, kun Miksa oli kentällä. Parjaus yltyi entisestään aina, kun hän sai kiekon. "Se oli kauheata. Tulla kotikaupunkiin pelaamaan ja kuunnella sellaista", huokaa Miksa.

Sama jatkui koko kauden ajan aina, kun hän oli käymässä Tampereella. Petturi-huutoja alkoi kuulua joka kerralla jostakin suunnasta, myös muualla kuin jäähallilla. "Ei ihmisiä voi kuitenkaan siitä syyllistää, että he uskovat kuulemiaan juttuja ja sitä, mitä lehdistä lukevat. Se on ymmärrettävää", myöntää Miksa.

Kausi oli kolme peräkkäistä kultaa juhlineelle TPS:lle vaikea. Hunajaisen triplan jälkeen iski ankara mestaruuskrapula. Joukkue oli paperilla liigan kovin ja paineet neljännen kullan kaappaamiseen olivat hirmuiset. Konkaripitoisessa, hiukan väsähtäneessä ja mukavoituneessa joukkueessa ei kuitenkaan ollut enää sitä samaa sykettä kuin Kulta on värimme -projektin alkuaikoina. Usean pelaajan välit särmikkään valmentaja Hannu Jortikan kanssa kiristyivät huolestuttavasti. Turhautunut Jortikka raivosi "jääkiekon vuorineuvoksista" ja "virkamies-kiekkoilusta".

Kaikkitietävä media nimesi Mäkelän, Esa Keskisen ja Jouko Narvanmaan kapinakenraaleiksi ja valmentajan vastaisen opposition avainhahmoiksi. Tämä ei täysin pitänyt paikkaansa, mutta totuus oli, ettei Mäkelä monien muiden ohella ollut Jortsun kanssa edes puheväleissä. Miksa haluaa kuitenkin edelleen nostaa kiistellylle valmentajalle hattua, sillä tämä antoi välirikosta huolimatta joka ottelussa ykköshyökkääjilleen runsaasti peliaikaa ja vastuuta. Miksan henkilökohtainen kausi olikin vähintäänkin loistava, sillä hän voitti Keskisen vierellä pistepörssin.

On makuasia, kumpi oli tuolloin liigan paras pelaaja: Mikko Mäkelä vai Jokereille mestaruuden ratkaissut Teemu Selänne. Miksa sai kauden päätteeksi arvokkaan tunnustuksen, sillä pelaajat äänestivät hänet Kultaisen kypärän voittajaksi.

Tepsin kausi päättyi jo puolivälierissä kotiyleisön edessä HIFK:ta vastaan. Miksa näytti vielä kerran avauserässä, millainen pelimies hän on. Hän ampui kauden täydellisimmän lämärin siniviivan jälkeen räjähtävällä voimalla aivan vasempaan ylänurkkaan Sakari Lindforsin selän taakse. Lopulta helsinkiläiset kuitenkin käyttivät hyväkseen TPS:n käsittämättömän sekoilun ja päättivät Kuningas Midaksen valtakauden.

On syytä mainita, että nykyisin Mäkelän ja Jortikan välit ovat erittäin hyvät. Miksa arvostaa menestyksekkään turkulaisvalmentajan sekä ihmisenä että jääkiekkoammattilaisena todella korkealle.

Jos Tepsillä oli hankalaa, oli Ilveksen kausi lähes katastrofi. Jo hyvissä ajoin oli selvää, ettei kallista joukkuetta nähtäisi edes pudotuspeleissä. Paluumuuttajat eivät pystyneet nostamaan Ilvestä huipputasolle, eikä riveistä löytynyt tarpeeksi muitakaan vastuunkantajia. Petturin raskasta leimaa kantanut Mäkelä seurasi tuolloinkin Ilveksen otteita hyvin tiiviisti Turusta käsin. Miksa ei nauttinut Ilveksen konttaamisesta, mutta kaiken ansaitsemattoman herjauksen jälkeen oli luonnollisesti vaikea välttää tiettyä kyynisyyttä.

Keväällä 1992 TPS:n toimitusjohtaja Jyrki Santala soitti Miksalle ja kysyi tämän mielipidettä Raimo Summasen palkkaamisesta joukkueen riveihin. Miksalla ei ollut mitään ideaa vastaan. Päästyään sopimukseen TPS:n kanssa Summanen otti Miksaan yhteyttä: "Voitaisko nähdä ja jutella?"

Vanhat kaverit, joiden välit olivat olleet poikki lähes vuoden, tapasivat Siilinkarissa. Juotiin kahvia, juteltiin niitä näitä ja puitiin menneitä. Tähän tapaamiseen vihdoin päättyi pitkä, tuskallinen välirikko. Hieman tämän jälkeen Risto Jalo otti yhteyttä. Hänkin halusi sopia vanhat kaunat unholaan.

Ville Siren on ainoa, jonka kanssa Mäkelä ei ole sittemmin ollut lähemmin tekemisissä. Vihanpitoa ei toki ole jatkunut, mutta kontaktin ottaminen on ollut vaikeaa jo senkin vuoksi, että molemmat ovat asuneet milloin missäkin päin maapalloa.

Vuonna 1992 käynnistyi Turussa valmentajavelho Vladimir Jursinovin akatemia. Miksa kertoo, että koko loppu-uransa hän ammensi Jursin opeista valtavasti asioita henkilökohtaiseen peliinsä. "Jursin valmennus antoi pelaajalle aivan uskomattoman paljon! Siinä tuli niin fyysisesti kuin psykologisestikin sellaisia juttuja, että eihän mulla ollut niistä aavistustakaan, vaikka olinkin ollut jo vuosikaudet niin monenlaisten koutsien valmennettavana."

Keväällä 1993 TPS oli jälleen Suomen mestari. Ratkaisevaa roolia näyttelivät muiden muassa Mikko Mäkelä ja Raimo Summanen, joka oli varmasti yksi voittajajoukkueen onnellisimmista jäsenistä. Se oli nimittäin Ramin ensimmäinen kulta, jonka voittamiseen ei valitettavasti silloisessa Ilveksessä ollut realistisia mahdollisuuksia.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että TPS kohtasi kevään pudotuspelien avauskierroksella Ilveksen. Mäkelälle tilanne oli hiukan hankala, sillä huhut hänen roolistaan Ilveksen taustahahmona olivat voimakkaat. Hän joutuikin selittämään medioille ja joukkueelle, ettei ole missään tekemisissä Ilveksen kanssa. Tämä pitikin paikkansa. Miksa oli kyllä ollut Ilveksen kanssa satunnaisesti yhteydessä, mutta minkäänlaista varsinaista roolia hänellä ei ollut, eikä pelipanos Tepsin puolesta huonontunut millään tavalla.

Nimittäin toisessa ottelussa Tampereella TPS kukisti Ilveksen jatkoajalla huikean trillerin päätteeksi. Miksa palkittiin kentän parhaana, kun hän oli osoittanut ratkaisuhetkillä jäätävät ammattilaisen hermonsa. Miksa piti yksin kiekkoa hallussaan kymmeniä sekunteja Ilveksen maalin takana ja odotti oikeaa iskuhetkeä. Yhtäkkiä hän lähetti oikea-aikaisen, murhaavan tarkan syötön tilanteeseen nousseen ketjukaverin lapaan. Verkko soi. Mikko Mäkelä oli lyönyt Ilveksen.

Miksa muistelee Turussa vietettyä kaksivuotista edelleen lämmöllä. Hänet otettiin TPS:ssä hienosti vastaan ja organisaatio sekä olosuhteet olivat hyvät. Kaupungista ja ihmisistä on jäänyt mukavia muistoja.

Mäkelä hyökkäsi Suomen maajoukkueen riveissä vuosien 1992 ja 1994 arvokisoissa. Albertvillen olympialaisissa 1992 Suomen konkaripitoinen joukkue ei syttynyt taistelemaan yhtenäisenä joukkueena ja tuloksena olikin epäonnistuminen. Kisoista jäi kuitenkin itselleni mieleen eräs hetki. Ilveksen niin sanottu petturi Mäkelä teki kisojen ehkä upeimman maalin alivoimalla ottelussa USA:ta vastaan. Hän kiersi 1-1-tilanteessa häikäisevän virtuoosimaisesti jenkkipuolustajan, harhautti maalivahdin sille kuuluisalle turkkilaiskioskille ja nosti kiekon rystyltä sisään.

Raimo Summanen, joka oli ennen saman kauden alkua antanut kitkeriä lausuntoja Miksasta, ei loukkaantumisen vuoksi pelannut kyseisessä ottelussa. Hän käveli vaihtopenkin takana siviilitamineissa ja läimäytti suvereenin yksilösuorituksen tehnyttä Miksaa kannustavasti selkään. Tuo hetki lämmitti tamperelaista TV-katsojaa! Olisivatko vanhojen ilvesten välit sittenkin paranemassa?

Samana keväänä pelattiin vielä Prahassa MM-kisat. Pentti Matikainen ja Sakari Pietilä olivat lähteneet tarkoituksella nuorennetulla joukkueella, jolla voisi olla Albertvillen ryhmään verrattuna aivan toisenlainen menestysnälkä. Suomen lehdistö oli teilannut Leijonien mahdollisuudet olemattomiksi. Silti - tai juuri siksi - Prahan ryhmästä kasvoi kaikkensa antanut, suurella sydämellä varustettu JOUKKUE, joka saavutti vuosikymmeniä turhaan tavoitellun ensimmäisen arvokisamitalin. Turnauksen pistepörssivoiton jakoivat Jarkko Varvio (9+1) ja Mäkelä (2+8).

Välieräottelu Suomen ja Tshekkoslovakian välillä on jakso suurta suomalaista urheiluhistoriaa. Kamppailusta kehkeytyi kaikkien aikojen MM-ottelu, jonka hermoja raastavaa jännitystä ei ollut koettu milloinkaan aiemmin. Kaksi minuuttia ennen loppua Suomi oli 1-2-tappiolla. Ainoan maalin oli iskenyt Vesa Viitakoski, tuleva ilvesläinen.

Purkukiekko kimposi katsomoon ja aloitus tuotiin tshekkipäätyyn oikealle B-pisteelle. Matikainen heitti kentälle kvintetin Christian Ruuttu - Mika Nieminen - Mikko Mäkelä - Arto Ruotanen - Janne Laukkanen.

"Suomen aloittajana on Mika Nieminen", raportoi selostaja Anssi Kukkonen. "Mika Nieminen on siinä aloittamassa. Toivottavasti voittaa tämänkin aloituksen…kuten voittaakin. Kiekko tulee sitten Mäkelälle. Mäkelä SYÖTTÄÄ L…JA MAAAAAAAALIIIII!!!!! Heheheheheheee! MAALI, MAALI, MAALI, LAUKKANEN TEKEE MAALIN! Hyvä Suo-mi! Hyvä Suo-mi! Voi että on makee tasoittava maali!!"

Kerrataanpa vielä tuo satumainen hetki. Veikko Nieminen voitti ratkaisevan aloituksen ja syötti takana odottaneelle Miksalle. Seuraavassa hetkessä tämän lavasta lähti syöttö, joka oli jotakin niin uskomatonta, että sitä muistelee edelleen niskavillat pystyssä ja kiekonkokoinen pala kurkussa. Miksa antoi koko kentän halkaisseen poikittaissyötön maalin vasemmalle kulmalle hiipineelle Janne Laukkaselle.

Kiekko kolahti Lelun lapaan. Lelu sivalsi pelivälineen aikailematta Petr Brizan vartioimaan maaliin.

Kommentaattori Seppo Suoraniemi: "Siinä nähdään Mäkelän tämä loistava pelisilmä. Loistava syöttö tuonne tyhjään tilaan nousseelle Laukkaselle. Ja kiekko on verkos!" Kukkonen: "Jepu jepu jeee! JEPU JEPU JEEEE!!!"

"Kyllä siinä oli pakko olla jotakin korkeampaa tahtoa mukana, että se onnistui", muistelee Miksa hymyillen. "Se oli sovittu, vaan ei harjoiteltu kuvio. Olin sanonut Lelulle, että nouse sinne vasemmalle ja pidä lapa jäässä, niin kyllä tulee!"

Jokainen varmaankin muistaa, miten tuo kaikkien matsien äiti päättyi. Suomi voitti lopulta rangaistuslaukauskilpailussa ja eteni loppuotteluun. Mäkelästä oli tulla myös jatkoajan sankari, sillä hän pelasi kylmäverisesti itselleen vapaan tekopaikan. Sillä kertaa Briza oli parempi.

Toinen ikimuistoinen ottelu pelattiin kaksi vuotta myöhemmin Milanossa, mutta sillä kertaa jouduttiin vuodattamaan sinivalkoisia kyyneleitä. Curt Lindströmin ja Hannu Aravirran johtamalla Suomella oli kasassa mahtava leijonamiehistö, jonka kirkkaimpana tähtenä loisti Jari Kurri. Finaalivastustaja Kanadalla oli puolestaan kautta aikojen kovin MM-joukkueensa, jossa pelasivat esimerkiksi herrat Sakic, Robitaille, Brind'Amour, Kariya, Shanahan, Ranford, Blake…

Piinaava maaliton tasatilanne jatkui aina kolmanteen erään asti, jolloin Esa Keskinen vei Suomen johtoon. Tämäkin maali pohjustettiin ilvesläisten jääkiekko-oppien voimin. Mika Nieminen toi kiekkoa vasemmalta, pysähtyi ja jätti Mikko Mäkelälle. Miksa spurttasi puolustajan ohi ja antoi loistavan poikittaissyötön Keskiselle maalin kulmalle. Essi nosti rystyltä pelivälineen taitavasti Bill Ranfordin suojusten yli maaliin. "MAMMA MIA!!! FORZA FINLANDIA!!!" karjui Anssi Kukkonen särkyneellä äänellä. Nyt maailmanmestaruus oli lähellä. Lähempänä kuin koskaan.

Varsinaisen peliajan viime hetkillä Kanada tasoitti katkeralla tavalla. Rod Brind'Amour koukkasi vartijansa Jari Kurrin nurin, mitä tuomari ei huomannut. Brind'Amour huomasi tilaisuutensa koittaneen, syöksyi keskeltä maalia kohti ja pamautti vasemmalta tulleen syötön Jarmo Myllyksen selän taakse.

Jatkoajalla Suomi oli hätää kärsimässä, mutta edes tulevaisuuden suurpelaaja Paul Kariya ei saanut kiekkoa maaliin läpiajostaan. Ratkaisu jouduttiinkin hakemaan julmimmalla mahdollisella tavalla, eli rankkarikisassa.

Milanolainen jää oli muuttunut täydelliseksi sohjoksi. "Am-pu-kaa! ÄLKÄÄ harhauttako!!" painottivat Kurri ja Mäkelä Suomen laukojille…

…mutta Nieminen yritti harhautusta ja epäonnistui. Koivu yritti harhautusta ja epäonnistui. Keskinen yritti harhautusta ja epäonnistui.

Kun Luc Robitaille ja Joe Sakic olivat vieneet Kanadan tavoittamattoman tuntuiseen johtoon, annettiin ratkaisun avaimet kaikkien aikojen suomalaiskiekkoilijalle, Gretzkyn oikealle kädelle, NHL-legenda Jari Kurrille. Hän kesti murskaavat paineet ja heilautti maaliverkkoa. Suomi oli vielä hengissä. Kun Myllys torjui seuraavan kanadalaisrankkarin, oli Miksan vuoro pelata venäläistä rulettia Suomen puolesta.

"Koko Suomi seuraa nyt mua. Kaikki Tampereen pubit on aivan täynnä. Jos mää tän mokaan, ei ole ikinä Tampereelle menemistä", mietti Miksa ennen laukaisuaan. Kiekko haltuun, kuljetus, laukaus…ja siellä se lepäsi.

Rankkarin jälkeen Miksa hoippui vaihtoaitioon lähes pyörryksissä ja lyyhistyi penkille. Adrenaliinilatauksen purkauduttua koko ruumis valahti veltoksi taikinaksi. "Jos tästä joudun vielä nousemaan, en tiedä, mitä enää tapahtuu", Miksa ajatteli, vilkaisi sivulleen ja kohtasi Kurrin katseen. Pieni hymynkare nousi Jarin poskille. "Miltä tuntuu?" "Mää ooj Jari aivam makaroonina!" "Niin mäki."

Kiekko pomppi seuraavaksi Robitaillen lavassa, mutta ei tarpeeksi. Lucky Luke kiersi Myllyksen ja vei Kanadan ratkaisevaan johtoon.

Veikko Niemisen hirvittävä osa oli jäädä loppuottelun antisankariksi. Hän yritti patenttiharhautustaan, mutta nosti kiekon ohi maalin. Suomen mahdollisesti taitavin sentterijonglööri ja rankkarispesialisti paiskasi mailansa jäähän, liukui vaihtoaitioon ja murtui täysin.

Rankkarikisa on suurta viihdettä, mutta yksittäiselle pelaajalle se on todella julmaa. "Sää et kuule, näe, etkä tajua siinä tilanteessa yhtään mitään. Hiihtäjä tai golfaaja on tottunut olemaan yksin, mutta jääkiekkoilija joutuu sillä hetkellä kantamaan koko joukkuetta - ja koko Suomea. Se on raakaa peliä!" Miksa kiteyttää.

Kunniakkaasti, mutta surullisesti päättyneen Milanon turnauksen jälkeen Mikko Mäkelä astui vihdoin julkisuuteen Ilveksen keulahahmona. Hän ryhtyi hoitamaan toimitusjohtajan tehtäviä, koska Ilveksessä ei sellaista sillä hetkellä ollut. Pelatessaan Helmisen kanssa Malmössä 1993-94 Miksa oli yhä enemmän ja enemmän ollut mukana kotiseuransa taustalla. Hän oli yrittänyt auttaa seuraa parhaansa mukaan ja olla mahdollisimman paljon yhteydessä sen hetkisiin päättäjiin. Miksa yritti pysytellä poissa julkisuudesta, koska hän olisi halunnut ennen kaikkea palata Ilvekseen pelaajana. "Tämän jälkeen se ei enää ole mahdollista. Eihän siitä mitään tule, että seuran pomo pelaa joukkueessa", Miksa sanoi synkästi.

Mäkelä ryhtyi tekemään työtä Ilveksen eteen lähes yötä päivää - ilman palkkaa. Hän saapui toimistolle aamulla 7-8 aikoihin ja oli iltaisin kotona tavallisesti aikaisintaan, kun kymppiuutiset olivat loppumassa. Tämän jälkeen hän tavallisesti lähti lenkille. Janice toi toimistolle päivisin ruuat, jotka aviomies söi hätäisesti jonkin meetingin välissä.

Miksa onnistui pyytämään New Yorkin ystävän eli Vincent Manngardin mukaan kuvioihin. Ilman tämän mittavaa pääomasijoitusta ei Ilves olisi ollut pelastettavissa.

Ilveksen pesässä riitti selvitettävää. Ei ollut varaa palkata talouden ammattilaisia, jotka olisivat kenties voineet hoitaa urakan nopeammin ja tehokkaammin. Virheitä oli tehty, mutta kukaan ei niitä varmasti ollut silkkaa ilkeyttään tehnyt.

Kun kyseessä on kaikille niin tärkeä ja yhteinen asia kuin Ilveksen kaltainen urheiluseura, on toiminnassa mukana olevilla ihmisillä mukana myös paljon suuria tunteita. Kun uusi johtaja tulee mukaan kuvioihin ja alkaa työskennellä tämän yhteisen asian eteen uudella, parhaaksi katsomallaan tavalla, syntyy väistämättä muutosvastarintaa ja ristiriitoja. Tämä on yritysmaailman arkipäivää ja vain korostui Ilveksessä. Sen joutui karvaasti huomaamaan myös Miksa Mäkelä. Ilveksen kriittinen tilanne kärjisti asetelmaa entisestään.

"Olisi pitänyt keskustella rauhallisesti, mutta siinä tuli - molemmin puolin - sorruttua törkeyksiin!"

Tämä aika oli hirvittävän raskasta ja jätti pitkäksi ajaksi jälkeensä paljon särkyneitä sydämiä, katkeruutta, väärinkäsityksiä, panettelua ja vihaa. "Tärkeä syy siihen, että niin monien ihmisten välit pääsivät pahasti tulehtumaan, oli se, että asioista ei osattu keskustella tarpeeksi avoimesti. Lisäksi olin itse ollut poissa Tampereelta edellisvuonna, enkä ollut päässyt riittävästi kontaktiin ihmisten kanssa. Ja asiat muuttuu aina, kun joudutaan juttelemaan välikäsien kautta."

Miksa teki koko kesän 1994 toimistolla töitä yömyöhään. Samaan aikaan lähestyi uhkaavasti seuraava SM-liigakausi. Vielä ei tiedetty, millaiseen kurimukseen Ilves oli ajautumassa myös pelillisesti.

Valmentaja Jukka Jalosen mukaan joukkue asetti yhdessä tavoitteekseen playoff-paikkan eli runkosarjan kahdeksannen sijan. Kuitenkin samaan aikaan Ilves harrasti suoramarkkinointia lähettämällä tamperelaiskoteihin Mikko Mäkelän kuvalla varustettuja kirjeitä. Kirjeessä Miksa piti Ilveksen eväitä tulevalle kaudelle erittäin hyvinä ja kertoi, että kauden tavoitteena oli pysyä viiden joukossa koko sarjan ajan.

Tämä oli tietenkin omiaan sotkemaan joukkueen valmistautumista. Miksa myöntää, että se oli virhe ja antoi hiukan liian optimistisen kuvan. Hän perustelee viidennen sijan tavoittelua kuitenkin sillä, että hän yritti lanseerata Ilvekseen uudenlaista, rohkeampaa ajattelutapaa. "Ilveksessä oli mun mielestä tyydytty liian pitkään liian vähään! Keskinkertaisuutta ei pidä hyväksyä. Yritin sanoa, että jos sitkeästi yrittää tavoitella taivaalta tähtiä, sieltä saattaa saada ehkä kuun. Kannustin monia pelaajia asettamaan omat tavoitteensa aikaisempaa korkeammalle. Älkää tyytykö pelkkään SM-liigaan! Jälkeenpäin kuulin, että tämä koettiin liiallisena paineiden kasaamisena."

Aika ei siis ollut vielä kypsä tällaiselle ajattelulle. Miksa oli muutamaa vuotta liian aikaisin liikkeellä eikä ehkä esittänyt näkemyksiään parhaalla mahdollisella tavalla, mutta sinänsä väärässä hän ei ajatuksineen varmasti ollut. Yritysmaailmaa tutkittaessa on käynyt selväksi, että voittajia ovat juuri ne firmat, jotka asettavat omat tavoitteensa mahdottoman korkealle. Jos tavoite on alhainen, ei mitään suurta voi ikinä saavuttaakaan.

Viisi vuotta myöhemmin valmentaja Vasili Tihonov täräytti, ettei hänen luotsaamallaan Lukolla voi olla keskinkertaisesta materiaalista huolimatta mitään muuta tavoitetta kuin mestaruus. "Jos tavoite ei ole olla ykkönen, silloin hyväksytään, että me olemme huonompia kuin joku toinen. Ja sellaista asiaa ei saa hyväksyä!" Tihonov latasi.

Loppukesällä 1994 Baritoni oli adjutanttiensa kanssa katsomassa erästä Tampere Cupin murheellista ottelua, jonka Ilves hävisi suurin piirtein 100-0. Joukkueen pelissä ei ollut järjen hiventäkään. Hallissa oli hiljaista kuin…kuin Hakametsässä. Yhtäkkiä kaverini tympääntyi ja karjaisi: "TÄMÄ ON AIVAN HIRVITTÄVÄÄ KATSOTTAVAA!!!" Tämä sai osakseen hyväksyviä naurunpyrskähdyksiä eri puolilta katsomoa. "Puolet tuosta porukasta ei mahtuisi mihinkään toiseen liigajoukkueeseen!" jatkoi kaveri sydämensä purkamista.

Kaukalossa oli lauma lupaavia, mutta kokemattomia pelaajia - Ahlberg, Pekki, Peltonen, Kaipainen, Järventie, Määttänen, Seva ja Miksan numeroa kantamaan ryhtynyt Hautamaa. "Eihän tässä ole mitään järkeä, että noi törmäilee tuolla kentällä ja toi kaveri ei pelaa, vaan seisoo bleiseri päällä!" ihmettelimme ja katselimme Ilveksen vaihtoaitiossa seissyttä vaaleahiuksista maajoukkueen tähtihyökkääjää, joka oli ollut vain hetkeä aiemmin Suomen kantavia voimia Milanossa.

Ilveksen pelaajamateriaali ei ollut riittävän laadukas, jotta menestyksestä olisi voitu haaveilla. Riittävästi vastuunkantajia ei joukkueesta löytynyt. Seuran taustalla hääri monenlaisia näkyviä hahmoja, kuten Veltto Virtanen, Olli Keskinen ja kilpaorhi Lynx Laukko. "Mutta olisiko sittenkin ollut syytä hankkia heidän sijaansa Ilvekseen yksi kunnon laitahyökkääjä?" piikiteltiin medioissa.

Ilves aloitti syksyn odotetun takkuisesti, eikä kulunut kauaa, kun Jalonen huomasi olevansa työtön valmentaja. Johto yritti herättää joukkuetta pestaamalla A-junioreita vuosikaudet hienolla menestyksellä valmentaneen Heikki Vesalan edustusjoukkueen peräsimeen. Mainittavampaa tulosta ei tullut.

Oli toki hyviäkin hetkiä. Lasse Oksasen numero 14 nostettiin jäähallin kattoon ennen Ilves-Tappara-ottelua. Numeroa Okan jälkeen kunniakkaasti kantanut Raimo Helminen oli kutsuttu kunniavieraaksi tilaisuuteen, ja Ilves lahjoitti hänelle pelipaidan numerolla 41. "Kun Raipe joskus palaa Ilvekseen, on hänen pelinumeronsa 41!" Lasse Toiva hehkutti. Joukkue sai tästä positiivisen latauksen ja murskasi Tapparan 7-0. Tulokas Hautamaa saalisti neljä syöttöpistettä ja kruunasi iltansa tekemällä komean tahtomaalin päätöserässä.

Uusi toimitusjohtaja Markku Nikkilä ryhtyi lämmittämään Miksaa ajatukselle siirtyä pelikentän puolelle, vaikka tämä oli kesällä sanonut, ettei johtajan pelaaminen Ilveksessä tule kysymykseen. Miksa halusi tietenkin palavasti pelata, sillä sehän oli hänen varsinainen ammattinsa. Niinpä hän hiljalleen kypsyi päätökseen.

Jälleen oli alkamassa paikallisottelu Ilves-Tappara. Halli oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Kansa kiehui kuin tulisilla hiilillä, sillä kohta nähtäisiin kauan kaivattu hetki: Mikko Mäkelä Ilveksen paidassa! Kaikilla oli tietenkin hyvässä muistissa se, millaisen hyytävän vastaanoton hän oli saanut kolme vuotta aiemmin. Ilmassa oli eräänlaista anteeksipyynnön henkeä ja maailmaa kiertäneen tuhlaajapojan odotettua kotiinpaluun tunnelmaa. Kaikki tietenkin jännittivät, olisiko Mäkelä Ilvekselle vahvistus.

Miksa sai äänekkäät suosionosoitukset luistellessaan kentälle Hannu Mattilan ketjun laidalle. Hän oli tehdä maalin jo pelin ensimmäisessä vaihdossa, mutta vasta myöhemmin avauserässä ilvesyleisö sai sitä, mitä halusi. Miksa sai syötön oikeaan laitaan, porhalsi puolittaiseen läpiajoon ja liu'utti kiekon takanurkkaan. Katsomo tuuletti kuin Suomen mestaruutta. Ottelu päättyi lopulta 2-2.

Kun NHL:n lakko alkoi, saapui Ilvekseen toinenkin oma kasvatti. Jyrki Lumpeen kymmenisen ottelua kestänyt esitys Ilveksen riveissä oli suvereenein suoritus, mitä yhdenkään SM-liigajoukkueen yksittäiseltä puolustajalta on ikinä nähty. Sonja oli koko kentän herra ja hallitsija niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin.

Selänteellä ja Kurrilla vahvistettua Jokereita vastaan käyty ottelu Tampereella loppusyksystä on osa sitä iloisinta Ilves-historiaa. Ilveksen nuori joukkue taisteli kerrassaan sensaatiomaisella raivolla vastapuolen miljonäärejä vastaan ja voitti ottelun 5-1. Avauserässä Miksasta oli tulla illan todellinen antisankari. Hän antoi karmean harhasyötön Selänteelle, joka ampaisi läpiajoon, mutta ei onnistunut yllättämään Jukka Tammea. Miksa paikkasi tilanteen ratkaisemalla ottelun päätöserässä. Jokerit yritti hakea kavennusta kuudella kenttäpelaajalla, kun Mattila ja Peltomaa pelasivat kiekon Miksalle vasempaan laitaan. Miksa koukattiin jäähän, mutta polvillaankin maaten hän sai lähetettyä kiekon tyhjään jokerimaaliin. Vaikka kyseessä oli periaatteessa tavallinen runkosarjaottelu, maistuu tuo voitto edelleenkin hykerryttävältä. "TEEMUUU…TEEMUUU…" hiillosti hurmioitunut Hakametsä Selännettä.

Todellinen maailmantähtien legioona nähtiin Hakametsässä, kun Ilves kohtasi Gretzkyn All Stars -joukkueen. Sami Ahlberg oli tuon illan sankari, sillä hän ensin tasoitti ottelun varsinaisella peliajalla ja lämäsi jatkoajalla voittomaalin. Kuuluttaja Olli Keskinen nauratti katsomoa ohjeistamalla NHL-miehiä seuraavasti: "After the game your bus will leave from the Prisma corner, if you know what I mean…"

Ahlbergin jatkoaikamaaliin loppuivatkin sitten sen kauden ilonhetket pitkäksi aikaa. "Sen kun vain tietäisi, miksi kaikki alkoi mennä alamäkeä", Miksa huokaisee.

Miksa yritti kannustaa joukkuetta pukukopissa ja sytyttää jätkiä taistelemaan. Hänen omistajaroolinsa saattoi tuolloin kuitenkin olla liian raskas riippakivi. Kaikenlaisia ilkeitä juoruja Miksan pukukoppikäyttäytymisestä alkoi liikkua, mutta ne olivat täyttä valetta. Kertaakaan hän ei haukkunut pelaajia ja ilmoittanut, että turha haaveilla jatkosopimuksesta. Myöskään mitään Mäkelän kuuluisaa mustaa listaa ei koskaan ollut olemassa.

"Miksi me ei uskalleta tehdä ensimmäistä maalia? Miksi meidän pitää tehdä vastustajista Bobby Orreja?" vaahtosi Miksa Aamulehdelle hävityn HPK-pelin jälkeen. Sisäinen ja ulkoinen paine kävi lopulta niin suureksi, että Miksa päätti jäädä sivuun kaukalosta. Mistään ei tuntunut tulevan mitään. Ilmeisesti hänen läsnäolonsa toi painetta joukkueeseen - jos ei muuten, niin viimeistään huhupuheiden takia.

Kiivaat spekuloinnit pelaajakaupoista taisivat olla lopullinen niitti, joka kärjisti kaiken ja laukaisi paineet kestämättömiksi. Tarina meni näin: HIFK oli kiinnostunut Hannu Mattilasta, joka ei halunnut siirtyä Tampereelta minnekään.

Mattila: "Kuule Miksa, emmää halua mihkään lähteä, perheenlisäystä tulossa ja kaikkea…"
Mäkelä: "Asia on ihan selvä, ei me sua olla myymässä vastoin tahtoas! Mutta saako Frank kuitenkin soittaa sulle, kun se niin kovasti haluaa?"
Mattila: "Kyllähän se käy. Mutta Miksa, ei puhuta tästä kenellekään, pidetään vain meidän välisenä."
Mäkelä: "Tottakai."

Mistä mahtoi sana taas lähteä kiertämään ja paisumaan, mutta heti seuraavana päivänä oli käynnissä yleinen kalabaliikki siitä, kuinka Ilves on väkisin myymässä Mattilaa - sekä Peltomaata ja Tammea! "Tinken ja Taiston myymisestä ei ikinä todellisuudessa edes keskusteltu", Mäkelä tuhahtaa.

Ilveksen kassakirstu kumisi tyhjyyttään. Palkat olivat kuukausi toisensa jälkeen myöhässä, jolloin pelaajiltakaan ei voitu vaatia juuri mitään. Ilveksestä ei juuri myönteisiä asioita kaupungilla kerrottu. Ylimääräisiä sponsoreita ei ilmaantunut. Perinteikäs seura oli joutunut vaikeaan oravanpyörään.

Rekisteröidyn yhdistyksen ongelmallisuus taloudenpidon kannalta tuli silloiselle Ilves-johdolle hyvin selkeästi esille. Tietyllä tavalla epämääräinen yhdistysmuoto mahdollistaa sen, etteivät talousongelmat tule heti esille. Juna saattaa kulkea velkarahalla monta vuotta, ennen kuin tulee maksun aika - ja juuri tuolla kaudella huomattiin velkoja kasautuneen monien vuosien aikana niin paljon, että tilanne oli yhtäkkiä kestämätön.

Ilveksen joukkuetta oli siis monena kautena rakennettu uhkarohkeasti taloudellisilla ylärajoilla. Koska koko kiekkohullu kaupunki janosi menestystä ja vaati Ilvekseltä voittoja, oli heille haluttu tarjota niin hyvä Ilves kuin oli mahdollista. Valitettavasti mestaruutta ei ollut saatu, eikä kassavirta toiseen suuntaan ollut niin vuolas kuin olisi pitänyt.

Kevään 1995 runkosarjassa Ilves voitti yhden ottelun. Karsintapeikko alkoi kutitella jumbona keikkuvan, vakavasti haavoittuneen kissapedon kantapäitä ja sai lopulta pitävän otteen, kun TuTo kaatoi Jukka Sepon ja Jari Hirsimäen johdolla Ilveksen Tampereella 2-5. Kausi kulminoitui tuohon nöyryyttävään otteluun, joka oli ilvesläiselle katsojalle niin masentava ja hirveä kärsimysnäytelmä, ettei sitä halunnut uskoa todeksi.

Onneksi karsinnoissa Ilves oli kuitenkin selkeästi SaPKoa ja SaiPaa vahvempi. Viimeisen karsintaottelun kolmannessa erässä tilanteessa 3-3 Juha Hautamaa karkasi läpiajoon ja pamautti kiekon tolpan viereen. Loppuhetkillä Jarno Peltonen löi helpottavan, lopullisen päätepisteen Ilveksen historian tuskallisimmalle kaudelle sinkoamalla kiekon omalta alueelta tyhjään SaiPa-maaliin.

Seisomakatsomomme kärsimys, ahdistus ja pelko rakkaan seuran puolesta oli noussut pitkän ja pimeän talven aikana suunnattomaksi. Kun sarjapaikka lopulta Hautamaan ja Peltosen siunattujen maalien myötä varmistui, oli riutuneen kannattajan olo niin kevyt, että olisi voinut lentää kuin albatrossi, joka lepäämättä liitää.

"Se oli eräänlainen kauden irvikuva. Siinä yritettiin kaikkea mahdollista, mutta mikään ei auttanut. Tietyissä asioissa hätäiltiin, kun taas toisissa asioissa oltiin liiankin kärsivällisiä. Siinä tapahtui niin paljon kaikenlaista, joka johtui osaltaan myös meidän osaamattomuudesta ja kokemattomuudesta. Paljon tuli tehtyä virheitä. Mää toivon, että se kausi voidaan unohtaa menneisyyteen ja jättää lopullisesti sinne", tiivistää Mäkelä.

Savuaville, horjutetuille, mutta kaikesta huolimatta yhä pystyssä seisoville raunioille oli aika ryhtyä rakentamaan uutta Ilvestä. Hallituksen jäsenet Rauno Asonen ja Olli Virtanen olivat keskustelleet valmentaja Vladimir Jursinov juniorin kanssa. Tämän jälkeen Bostonissa asunut Mäkelä kävi Vovan kanssa puhelinneuvotteluja. "Se oli Ilveksen pelastus!" Miksa täräyttää. "Mää tiesin, että jos me saadaan Vova, alkaa tapahtua."

"Moni pelaaja saa kiittää Vova Jursinovia urastaan. Kun hän tuli Ilvekseen 1995, meillä oli kaikki aivan sekaisin. Se, mitä hän pystyi tekemään Ilveksen eteen siinä tilanteessa ja myöhempinä vuosina, on jotakin sellaista, mistä me ilvesläiset saadaan edelleen nostaa hattua", Miksa ylistää.

Vladimir Jursinov opetti joukkueelle jälleen työnteon merkityksen ja vaatimustaso nousi. "Harjoitusmäärät tuplaantuivat heti", kuvasi monivuotinen kapteeni Hannu Mattila. "Oli lähdettävä liikkeelle aivan perusasioista. Vasta tämän jälkeen voitiin ryhtyä pelilliseen hienosäätöön", Jursinov on kertonut.

Karsintavuoden jälkeen Vincent Manngard tuli Ilvekseen mukaan tiiviimmin, eikä vain valtameren takaisena rahoittajana. Hänestä tuli lopulta Liiga-Ilveksen hallituksen puheenjohtaja.

Ilves aloitti seuraavan kauden piinaavalla seitsemän ottelun tappioputkella. Aamulehden toimittaja erehtyi kysymään Ilves ry:n puheenjohtaja Juha Pelkoselta, milloin valmentaja mahtaa taas saada potkut. "Lopeta heti jankuttaminen siitä asiasta!" Pelkonen räjähti. "Ilves ei vaihda Vladimir Jursinov junioria." Edelliskausi oli opettanut ilvesjohdolle kärsivällisyyttä.

Tappiokierteessä Ilves teki erään historiansa onnistuneimmista kaappauksista, kun Turusta löytyi divaria tahkoava Mikko Eloranta. Kun tämä armoton, väkivahva yrittäjä ja joukkuepelaaja istutettiin samaan ketjuun Jarno Peltosen ja Mika Arvajan kanssa, alkoi tapahtua. Koko joukkue heräsi eloon.

Ilveksen materiaali oli tuolla kaudella korkeintaan keskinkertainen, eikä kevät ollut aivan helppo. Kovan työnteon ja hyvän joukkuehengen ansiosta se kuitenkin selvisi pudotuspeleihin. Tuleva mestari Jokerit oli liian iso kivi kierrettäväksi, mutta edelliskeväänä sarjapaikastaan karsineen ryhmän pääsyä kahdeksan joukkoon voitiin pitää erittäin hyvänä saavutuksena.

Miksa oli siirtynyt Saksaan pelaamaan ja oli edelleen mukana seuran johtamisessa sieltä käsin. Vaikean edellisvuoden törmäyskurssien haavat eivät olleet vielä parantuneet, sillä Tampereella vallitsi yhä kyräilevä ilmapiiri. Mikko Mäkelä ei vieläkään miellyttänyt kaikkia. Usein sattui, että kun hän tuli käymään Tampereella, ei kenelläkään ollut hänelle mitään asiaa. Kun hän taas palasi Saksaan, alkoi puhelin laulaa: "Miksa, taas susta oli joku puhunu tällasia juttuja…"

Karsintakausi oli ollut seuran kannalta niin kriittinen ja kivulias, että sen aiheuttamia vammoja ei hetkessä pystytty kuntouttamaan. Monet voimakastahtoiset ilveshenkiset persoonat olivat ottaneet verisesti yhteen, joten vaadittiin paljon lisää aikaa ennen tunteiden viilentymistä. Valitettavasti moni kiistanalainen asia henkilöityi juuri Mäkelään.

Saksassa Miksa onnistui tekemään harvinaisen tempun, kun hänestä tuli kolmen maan mestari. Itse asiassa hän on mahdollisesti ainoa pelaaja, joka kolmena peräkkäisenä Euroopassa pelaamallaan kautena on voittanut kultaa kolmessa eri maassa: Suomessa 93, Ruotsissa 94 ja Saksassa 96. Karsintakauden keväällä 95 Miksa pelasi Bostonissa.

Yksi tärkeimmistä kultakimpaleista saatiin lopulta Ilvekseen 1996. Joka kevät oli spekuloitu, olisiko nyt vihdoinkin se hetki, kun NHL:stä palannut ja Skåneen asettunut Raimo Helminen palaa kotiin. Ilveksen kannattajien harmiksi Raipe viihtyi Malmön riveissä erittäin hyvin. Peräti seitsemän kautta kului, ennen kuin keskushyökkääjälegenda palasi Tampereelle Ilveksen sieluksi ja selkärangaksi. Muita suomalaisvaihtoehtoja Helminen ei suostunut edes harkitsemaan.

"Joo, kyllä määkin olin monta, monta kertaa jutellut Raipen kanssa paluusta Ilvekseen. Usein olin pyytänyt, että joko nyt. Sillä oli vaan asiat Malmössä niin hyvin. Mää sanoin Raipelle, että kyllähän sää tiedät, miten se vaikuttaa joukkueeseen, kun sää tuut takaisin", muistelee Miksa.

"Kyä mää sanon sitte kummää tuun", oli Raipe vastannut.

Raimo Helmisen ympärille rakentunut joukkue saavutti ensin puolivälieräpaikan ja ylti keväällä 1998 loppuotteluihin asti. Oli kerrassaan uskomatonta nähdä vain kolme vuotta aikaisemmin divariin putoamisen partaalla rämpinyt seura todellisissa menestyksen parrasvaloissa.

Hopeakauden 1997-98 kohokohdat osuivat Jokereita vastaan. Syksyllä nähtiin todellinen vuosisadan runkosarjaottelu, kun Ilves vei pisteet täyden kotikatsomon edessä kaoottisen huutomyrskyn keskellä. Hannu Mattilan tekemän tasoitusmaalin aikaansaamat reaktiot katsomossa olivat sellaisia, että olisi voinut kuvitella kyseessä olevan viimeisen finaalin jatkoaikamaali.

Kun poistuimme onnellisina hallista viimeisen Jokereita vastaan pelatun välierän jälkeen ja kömmimme autoon, sanoin kavereille: "Odottakaas ihan hetki" ja räjähdin huutamaan. Ennen sisään istumista minun oli siinä jäähallin parkkipaikalla vielä aivan pakko karjua kuin kajahtanut hyeena suunnatonta riemuani ja helpotustani koko maailmalle.

Jääkiekkolehti teki Ilveksestä pitkän jutun, jossa uuden nousun avainhahmoiksi nostettiin Mikko Mäkelä, Vincent Manngard, Vladimir Jursinov ja Raimo Helminen. Ilves saakin kiittää tuota kvartettia paljosta.

Mikko Mäkelän aikakausi Ilveksessä päättyi 1998. Reilun neljän vuoden työ sai päätepisteensä, kun näkemyserot joukkueen oikeasta kehittämisestä saivat aikaan sen, että Miksa päätti lähteä seuran hallituksesta. "Mää olisin halunnut nuorentaa joukkuetta ja ryhtyä rakennustyöhön", Miksa kertoo.

Mäkelä olisi lisäksi halunnut vielä kerran pelata Ilveksessä, mutta monet olivat tätä vastaan. Karsintakaudella yritetty epäonnistunut kaksoisrooli johtajana ja pelaajana oli liian tuoreessa muistissa. "Lisäksi jotkut pelaajat, joiden hankkimista suunniteltiin ja jotka eivät ehkä koskaan Ilveksessä pelanneetkaan, olivat Mäkelän palkkaamista vastaan. He olivat huolissaan omasta roolistaan ja pelipaikastaan", kuvailee Miksa.

Miksa oli miettinyt jo vuoden verran lopettamista, mutta ei ollut vielä kypsä siihen. Pelimiehen veri veti edelleen kentille. Kesällä 1998 Miksa oli golfaamassa Kari "Pikari" Lahtisen kanssa ja tuli puhetta pelaamisesta.

Lahtinen: "Eikös sun ny kuitenkin pitäs vielä mennä pelaamaan?"
Mäkelä: "Kyllä mää haluaisin pelata, mutta ei täällä Tampereella ole muita vaihtoehtoja kuin Tappara. Mihkään muualle en enää halua muuttaa."
Lahtinen: "No, mikset menis pelaamaan Tapparaan?"

Tapparasta otettiin yhteyttä. Tulevasta kaudesta alettiin käydä keskusteluja.

"Eihän se helppo ratkaisu ollut! Keskustelin siinä monien ihmisten kanssa, että sanokaa nyt, onko Mikko Mäkelä taas kerran tekemässä jotakin täysin päätöntä!" naureskelee Miksa.

"Mää muistan, kun silloin sopimuksentekopäivänä parkkeerasin auton siihen Tapparan toimiston eteen. Mulla oli niinku tavallaan kylmä, mutta kädet oli aivan hiessä. Mietin yhä, että teenköhän mää nyt oikein vai en. Ajattelin, että hyvä on: jos mua ei nyt salama iske sillä aikaa, kun kävelen tuonne toimistolle, niin se tarkoittaa, että en tee väärin…"

Miksa kertoo yllättyneensä, miten mukavaa Tapparaan oli tulla. "Se oli hieno joukkue ja siinä vallitsi todella lämmin ilmapiiri. Siellä oli loistavia tyyppejä, joista mainittakoon etunenässä Boumedienne, Tuomisen Patu, Salosen Sami, Vuorelan Jappe ja Ojasen Janne. Tapparan organisaation touhu tuntui muutenkin positiiviselta."

Kausi oli kuitenkin Tapparalle todellinen mahalasku, eikä se päässyt edes pudotuspeleihin. Valmennus näytti Mäkelälle kevättalvella ovea. "Kyllä mun ura olisi voinut tyylikkäämminkin päättyä. Olisi mulle voitu se kunnia suoda, että olisin saanut viimeisen kauteni edes pelata loppuun asti ja lähteä sitten itse kentältä. Sen olisin vielä voinut hyväksyä, että se olisi ollut Korven Rane, joka mut olisi käskenyt ulos, mutta…"

Tapparassa vietetyn vuoden aikana Miksa ei ollut varsinaisesti Ilveksen kanssa tekemisissä. Oli kuitenkin selvää, että pitkän päivätyön Ilveksen hyväksi tehnyttä jääkiekkoilijaa ja entistä seurajohtajaa kiinnostivat edelleen Ilveksen asiat ja tekemiset. Miksa oli luonnollisesti yhteydessä ystävänsä, hallituksen puheenjohtaja Manngardin kanssa ja keskustelut kääntyivät usein Ilvekseen.

Peliuransa lopettamisen jälkeen Mikko Mäkelä työskenteli pelaaja-agenttina, kunnes syksyllä 2000 Ilveksestä otettiin pitkästä aikaa yhteyttä. Miksalta tiedusteltiin, olisiko hän kiinnostunut auttamaan Ilves Business Clubille järjestettävässä New Yorkin matkassa. "Ilman muuta", kuului vastaus. NHL-vuosien aikana luotuja suhteita pystyttiin nyt käyttämään hyväksi. Tämän virallisempaa roolia Miksalla ei Ilveksessä ole - ainakaan toistaiseksi.

"Ilveksen meininki näyttää nyt hyvältä! Toimistollakaan ei ole todella pitkään aikaan ollut niin myönteinen tunnelma kuin nyt! Se on täynnä hymyileviä, mukavia ihmisiä, joiden kanssa voi jutella. Lagerstamin Ekku, Ripa, Arjanmaan Pirkko, Hellenin Kaitsu, Kuokkasen Teemu…" Miksa luettelee. "Ja IBC-klubi tietysti. Lagerstamin ansiosta oon päässyt mukaan klubin kuvioihin", kiittelee Miksa.

Kesällä 1999 ruoriin astunut toimitusjohtaja Risto Jalo ymmärsi reilun avoimuuspolitiikan merkityksen. Kannattajan näkökulmasta oli vähintäänkin ahdistavaa seurata Ilvestä silloin, kun asioista ei puhuttu avoimesti. Koko ajan oli liikkeellä mitä merkillisimpiä huhuja seuran kohtalosta.

"Aivan! Avoimella keskustelulla voidaan saada niin paljon aikaan!" huudahtaa Miksa. "Silloinkin, kun itse olin johdossa, pyrin sanomaan velkojille ja muille sidosryhmille, että voitte ihan vapaasti tulla katsomaan näitä papereita. Täällä ei ole mitään vääryyksiä eikä rikollista tehty, vaan täällä taistellaan elämästä ja kuolemasta! Me pyrittiin perustelemaan, että jos te sen ja sen verran joustatte, niin me voidaan sitten päästä taas hiukan eteenpäin ja saavuttaa se ja se asia. Ja monta, todella monta ilveshenkistä ihmistä on antanut niin paljon anteeksi! Sekä mun, että varmasti myös Ripan aikana. Ja heille saadaan olla kiitollisia siitä, että ollaan yleensä pystyssä."

Tässä huomataan hienolla tavalla, miten tärkeä asia Ilves on tamperelaisille. Nekin, joilla on ollut saatavia Ilvekseltä, ovat halunneet auttaa seuraa eteenpäin olemalla kärsivällisiä ja yhteistyöhaluisia. "Ihmiset ovat huomanneet, ettei me tosiaankaan mitään epärehellistä olla tehty ja halunneet näin olla mukana", Miksa kuvaa. "Mutta kyllähän vieläkin avoimemmin olisi ulkoista tiedotusta voitu hoitaa silloin, kun mää mukaan tulin. Monta asiaa sitä tekisi nyt eri tavalla."

Valmentajaduo Heikki Mälkiän ja Ari-Pekka Selinin päitä oltiin yleisesti vaatimassa tarjottimelle pitkin kautta 1999-2000. Myös Miksa kuului kaksikon jyrkkiin arvostelijoihin, ennen kuin henkilökohtaisesti jutteli heidän kanssaan. "Keskustelin herrojen kanssa juuri silloin, kun Ilveksellä viime vuonna meni todella huonosti. Yhtäkkiä huomasin, että määhän oon ihan samaa mieltä asioista heidän kanssaan!" Taas nähtiin, mikä merkitys on avoimella keskustelulla. Mäkelän mukaan valmennuskaksikko on omalta osaltaan lanseeraamassa Ilvekseen vaativampaa kulttuuria, jossa mukavoituneisuus ja keskinkertaisuus eivät ole hyväksyttäviä arvoja - samaa ajattelutapaa, jota hän itse yritti tuoda seuraan 1990-luvun puolessa välissä.

Millainen jääkiekkoilija Mikko Mäkelä oli? Hänkin oli ilvesläisen koulukunnan tuote, eli puhdasverinen taitokiekkoilija. Miksan peli perustui tekniikkaan ja peliälyyn. Monet ovat pitäneet häntä ylivoimaisen lahjakkaana ja taitavana, mutta asenteeltaan heikkona kaverina. "Mäkelä on pelaaja, jolla on kaikki, mitä jääkiekkoilijalla voi olla, mutta jolla on maailman huonoin asenne. Hän on aivan mahdoton valmennettava", kritisoi eräs NHL-valmentaja.

"Se on helppo sanoa, että Mäkelä pelaa matsin hyvin ja seuraavan huonosti. Valmentajat eivät kuitenkaan ole aina tietäneet, mikä on ollut mun tilanteeni erilaisten vammojen kanssa ja niitä on riittänyt!" puolustautuu Miksa. "Mulla sattuu vain olemaan sellainen tapa, että en pidä suurta meteliä siitä, että nyt on selkä hajalla ja niin edelleen. Mää oon saattanut olla aivan paketissa, eikä kellään ole ollut siitä aavistustakaan. Esimerkiksi Saksassa yleisö joskus raivosi, että miksei Mäkelä ammu?? Silloin mulla oli kaksi sormea poikki, enkä yksinkertaisesti pystynyt laukomaan. Sitä ei kukaan tiennyt, ei edes mediat. Yhdessä vaiheessa en pystynyt palasina olleen polven takia kahteen vuoteen tekemään mitään ilman särkylääkkeitä."

Mäkelä harrastaa nykyisin jääkiekkoa Pyynikin Haukkojen riveissä. Selkä on niin heikossa kunnossa, ettei paluu liigajäille (esimerkiksi ykkösketjuun Raipen laidalle) tulisi enää kysymykseenkään. "Vaikka se mielessä tuntuisikin kivalta, ei siihen ole mitään mahdollisuuksia."

"Mää oon onnellinen, että oon nyt saanut olla täällä Tampereella, tavata ihmisiä, jutella niiden kanssa, oikoa väärinkäsityksiä ja paikata rikkoutuneita välejä. Luulen, että monen ihmisen mieli on muuttunut. Se on ihan ymmärrettävää, että kun olin poissa, ei kenelläkään ollut mahdollisuuksia tutustua muhun! Ihmiset muodosti mielipiteitään kuulopuheiden perusteella. Kukaan ei tiennyt todellisuudessa, millainen ihminen Mäkelä on."

"Olisi todella kiva, jos ihmiset tulisivat entistäkin enemmän juttelemaan! Nimittäin varmasti ihmisillä olisi edelleenkin paljon kysymyksiä: 'Kuule Miksa, mitä silloin tapahtui, miten voi olla mahdollista jne'. Tulkaa ihmeessä kysymään, niin istutaan alas ja keskustellaan! Puhumalla ne asiat selviää."

Miksan mielestä Turussa ja Helsingissä ihmiset ovat tamperelaisia avoimempia. Etelärannikolla tullaan aina nykimään hihasta ja pyytämään nimmaria ja haastatteluja. "Tamperelaisetkin saisivat olla paljon ulospäinsuuntautuneempia!" Miksa virnistelee. Muualla ei hänen mielestään kuitenkaan olla jääkiekkoilussa yhtä fanaattisia kuin täällä.

"Mää uskon, että Tampereelle tulee vielä palautumaan se asema, joka sillä on ollut ja joka sille kuuluu, eli suomalaisen kiekkoilun kehto." Ilves ei aio enää sortua savijaloille rakentamiseen ja yltiöpäiseen tuhlaukseen, vaan joukkue tulee rakentumaan omien kasvattien ympärille.

Tampereen keväästä on aikaa kohta 16 vuotta. Mikko Mäkelä oli silloin 20-vuotias maitoparta. Ilveksessä tehdään hartiavoimin töitä sen eteen, että jonakin keväisenä päivänä Poika olisi jälleen kotona.

"Kyllä se Ilveksen mestaruus vielä tulee!" Miksa pamauttaa. "Ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti ennemmin."

Tuntemattomalle sedälle hellyttävästi hymyilevä, tammikuussa 2001 yksivuotispäiviään juhliva Sophia Mäkelä ei ehkä vielä tiedä, että hänen isänsä kuuluu kaikkien aikojen suomalaiskiekkoilijoiden ehdottomaan eturiviin ja kirkkaimpaan tähdistöön. Mikko Mäkelässä yhdistyivät oivallisella tavalla huippuluokan pelikäsitys, poikkeuksellinen maalivainu ja ylivertainen tekniikka. Valitettavasti hän on erään suuren rakkautensa eli Ilveksen puolesta taistellessaan saanut myös suuren määrän lokaa silmilleen, mutta asiat ovat alkaneet lopulta korjaantua oikealle mallilleen.

Sophia mönkii tuhisten lattialla ja katsoo vierasta sälliä kummissaan. Tytön suupielet kääntyvät iloiseen, huvittuneeseen ja leveään hymyyn. Tämä saisi paatuneimmankin tosimiehen sulamaan.

"Oonko mää noin hassun näköinen?" hämmästelen itsekseni aurinkoisen tyttölapsen mielenliikkeitä.

Baritoni
baritoni@iobox.fi

^^ Ylös