|
|
|
|
Kolumnit: Ilves-Jokerit, 90-luvun hekumointia (27.10.1999)
Miksi rakastan penkkiurheilua?
Elämysten takia. Rakastan sitä sellaisten elämysten takia, joita voi suu virneessä muistella vuosien ja vuosikymmenien jälkeen. Tällainen elämys saattaa olla sekunnin murto-osan kestävä vapauttava verkon heilahdus.
Jokerit on joukkue, joka on vuosien saatossa useaan otteeseen sytyttänyt Ilveksen mahtavaan esitykseen. Jokerimatsit ovat tarjonneet monia ikimuistoisia hetkiä - juuri näitä elämyksiä - ja nyt on aika suunnata katse eräisiin kuluneen vuosikymmenen lämpimimpiin kiekkomuistoihin...
Kausi 91-92, Ilves-Jokerit 10-1: "ILVES LÖYSI ITSELUOTTAMUKSEN" -AAMULEHTI
Ilveksen kausi oli sujunut odotettua nihkeämmissä merkeissä, ja Jokerit saapuikin Hakametsään ylivoimaisena ennakkosuosikkina. Jokerihuuma oli huipussaan ja tähänkin otteluun oli saapunut sankka joukko faneja Paven johdolla katsomaan, kuinka Ilves nyljettäisiin. Jotenkin minulle jäi mieleen, kuinka alkuverryttelyjen aikana kolme ilvesläistä peräkkäin ampui kiekon tolpan kautta Tammen selän taakse. "Soisikohan se verkko samaan tyyliin matsissakin? Voisiko tästä illasta tulla jotain...?"
Voi Ukko Ylijumala sentään. En olisi kosteimmissa unelmissanikaan pystynyt kuvittelemaan sellaista ilotulitusta, jonka Ilves tuona iltana faneilleen järjesti. Luovi pelasi uskomattoman matsin Ripan rinnalla. Vanha suosikkipelaajani, Maestro itse hykerrytti katsomoa 80-luvun mallisella kikkailulla ja upotti kiekon kolmesti narriverkkoon. Ville lämäsi patenttiylivoimamaalin Lavrovin (jotain hyötyä siitäkin rautakangesta oli) syötöstä. Rike huudatti katsomoa lataamalla hirvittävän siltaslämärin b-pisteiden takaa yläpesään. Koko joukkue pelasi aivan epätodellisen fantastisen ottelun. Teemut, Otot ja Ströbat hävisivät pelinsä keskimäärin balttiarallaa 0-5. Jokerien fanikatsomo käänsi toisen erän jälkeen fanipaitansa nurinpäin protestiksi omiensa järkyttävälle konttaamiselle. Unen saaminen seuraavana yönä oli äärimmäisen vaikeaa...Kiitos, Ilves.
Kausi 94-95, Ilves-Jokerit 5-1: "TEEEMUUU...TEEEMUUU...TEEEMUUU..."
Elettiin pimeää keskiaikaa tamperelaisessa kiekkoilussa. Ennestäänkin pelottavalla nimilistalla pröystäilevä suuri ja mahtava Jokerit oli saanut riveihinsä Teemun ja Jarin. "Ei paljo syö miestä kun kattoo vaikka noita jokeripakkeja: Strömberi, Immonen, Hämäläinen, Martikainen, Salo..." tuskailimme Hakametsän seisomakatsomossa. Illan odotusarvo ei ollut kovinkaan korkealla siitäkään huolimatta, että Sonja ja Miksa olivat tulleet vahvistamaan Ilvestä.
Avauserässä Ilves näytti, ettei se aio luovuttaa pisteitä taistelematta, vaan pelasi omaa peliään kovalla sykkeellä. Sydäntä kylmäävä hetki koettiin kuitenkin, kun Ipan ylivoimaa pelattaessa Teemu katkaisi Miksan syötön ja oli räjähtävällä luistelullaan hetkessä porhaltanut yksin kentän läpi. Tuo spurtti oli yksi vaikuttavimmista, joita olen koskaan liigapelejä seuratessani nähnyt. Mutta Taisto, henkinen selkäranka, tuki ja turva, isähahmo, torjui Teemun yrityksen eleettömän varmasti. Kultaakin arvokkaampi torjunta. Avausmaali oli elinehto ja sen laukoikin Määttänen. Jokerien miljoonamiehistö ei missään vaiheessa saanut peliään raiteilleen, ja toisen erän jälkeen Ilves johti Määttäsen kahdella ja Mattilan yhdellä (eräs kauden upeimmista lämäreistä) osumalla 3-1.
Kolmannen erän minuutit kuluivat raastavan hitaasti. Koko ajan oli hirmuinen pelko puserossa, että jos ei sittenkään. Viimein Aran oli otettava Sulo maalilta. Ja Ilves kiitti. Tinke ja Hantta pelasivat Miksalle vasempaan laitaan...jokeripakki koukkasi äijän nurin...Miksa oli polvillaan jäässä...mutta sai kuin saikin lähetettyä kiekon kohti tyhjää jokeriverkkoa. Ja sinne se upposi. Hakametsän yleisö karjui onnesta. Ihmiset huusivat, tuulettivat, halasivat toisiaan. Jokerit oli lyöty, sittenkin! Ja kuin pisteeksi i:n päälle Pekki teki viime sekunneilla illan upeimman maalin kiertämällä ensin Hämäläisen ja sitten Sulanderin kuin kuoriämpärin. Lopussa nähtiin lisäksi edelleen suupielet ylös kääntävä hetki, kun Selänne, supermies, Finnish Flash tuskastui omaan surkeuteensa ja otti hölmön käytöskakkosen. Tästäkös Hakametsän yleisö riemastui: koko halli ryhtyi ivalliseen tähdenparjauskailotukseen "TEEEEEMUUUUUU!!! TEEEEMUUUUUUU!!!".
Jyrki Lumpeen jääbaletti tuona iltana oli eräs upeimmista, mitä olen SM-liigassa pelaavilta pakeilta nähnyt. Sonja oli täysin ylivoimainen, mahdoton kierrettävä, häikäisevän taitava, huippuvaarallinen tappoase hyökkäyspäässä. Lisäksi omien junnujen mahtava, peli-iloa pursunnut esitys rahalla rakennetun vuorineuvosarmeijan keskellä oli hykerryttävä. Elämänfilosofiaksemme muodostuikin noina aikoina: "Hienointa on, kun maalin tekee Määttänen, Peltonen, Hautamaa tai Pekki!".
Kausi 97-98, Ilves-Jokerit 4-2 "HUUTAMINEN ON NIIN MIELETTÖMÄN IHANAA!"
Jokerit oli kasannut maailmankaikkeuden kalleimman tähtisikermän pokkaamaan varman mestaruuden Hartwall-areenalle. Syksy oli kuitenkin sujunut takkuisissa merkeissä ja joukkueen kipsi oli valtava. Pietilälle oli näytetty ovea juuri ennen Hakametsässä käytävää torstai-illan kamppailua.
Ilves puolestaan porskutti. Joukkue johti sarjaa selvällä pesäerolla vastustajiin ja pelasi upeinta peliä, mitä Ilves-faneille oli tarjottu sitten 80-luvun lopun ja Saken "liikkuvan, luistelevan lyhytsyöttöpelin" mahtavan ryhmän. Penkkiurheiluväki oli innoissaan, ja jokerimatsi myytiinkin viimeistä paikkaa myöten loppuun.
Kahden erän jälkeen Jokerit johti kahdella maalilla Ilveksen yhtä vastaan. Ipan ainokaisen oli tykittänyt avauserässä Haapakoski. Kolmanteen erään lähdettäessä Ilves oli päättänyt niistä narreilta nenän ja palkita täyden tuvan kotivoitolla. Ilves tuli päätöserään aivan hirmuisella latingilla. Raimo ja kumppanit repivät jokeripuolustuksen reikäjuustoksi kerran toisensa jälkeen. Mutta mistään ei saatu sisälle! Raaka-Pate tykitti molempia tolppia. Allu lirutti kiekon maaliviivaa pitkin ohi. Hakametsän hornankattila kiehui. Se janosi maaleja. Se halusi huutaa! "MAALI...MAALI...MAALI...MAALI..." karjui jokainen katsoja ja tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Kentällä oli vain yksi joukkue. Ja sitten se tapahtui. Kapteeni näytti esimerkkiä. Hantta käveli läpi jokeripuolustuksen. A-J Niemi konttasi jään pinnassa, kun Hantta lipui petollisen hitaasti b-pisteiden väliin ja niittasi kiekon vasemman tolpan juureen Kettererin selän taakse. Hakametsä repesi. Tuskallisten, hukattujen, pettyneeseen EI-huutoon päättyneiden maalintekopaikkojen kasaama paine purkautui ilon ja onnen järjettömänä karjuntana. Se käsittämätön meteli oli jotain sellaista, jota Hakametsässä ei ole koettu sitten Risto Jalon tekemän 3-2-maalin keväällä 1985 eräässä TPS-ottelussa. Nyt sai vihdoinkin huutaa. Huutaminen oli niin uskomattoman ihanaa!
Tämä ei riittänyt Ilvekselle. Viitakoski voitti b-pistealoituksen, siirsi Hirvoselle, joka jatkoi Haapakoskelle. Tappava tykitys lähti, kiekko oli jälleen Kettererin selän takana ja Hakametsä räjähti jälleen. Jokerit oli käytännössä lyöty. Huutomyrsky huipentui, kun Larsson siirsi Raipelle tyhjän maalin eteen, ja koko Tampereen rakastama vaatimaton supertähti törkkäsi kiekon sisään ajassa 59.59. Että vielä meirän oma Raipekin sai tehdä maalin, mitä tässä matsissa olisi enää voinut toivoa!
"KIITOS, ILVES! KIITOS, ILVES!" kaikui ties kuinka kauan ottelun päättymisen jälkeen. Ihmiset osoittivat seisaallaan suosiotaan kaikkensa antaneille taistelijoille, jotka olivat tarjonneet heille fantastisen elämyksen. Hallista purkautui ulos hiestä märkiä, voipuneita, onnellisia, äänensä käheäksi huutaneita kannattajia. Mikä peli.
Kausi 97-98, välieräsarja Ilves-Jokerit 3-0 "BURABURABURABURA"
Ilveksen kevät ei ollut mennyt yhtä satumaisissa merkeissä kuin äsken kuvattu ottelu. Kuitenkin SaiPa oli kaatunut puhtaasti, ja hyökkäyspäässä huseerasi JYPistä hankittu Burakowski, maalintekijä Luojan armosta.
Jokereiden tuska ei puolestaan ollut helpottanut koko kauden aikana, ja valmentajana oli vaihteeksi savolaispoika Hannes Kapanen.
Ensimmäinen ottelu: Hakametsä oli luonnollisesti viimeistä paikkaa myöten täynnä. Hurmos oli mieletön jo, kun Ilveksen joukkue marssi jäälle. Kun Hintsanen kajautti "HYVÄT NAISET JA HERRAT. NUMEROLLA NELJÄKYMMENTÄYKSI: RAIMO HELMINEN!!!", räjähti halli kuin jatkoaikamaalista!
Eikä Ilves jättänyt kannattajiaan kylmäksi. Se aloitti välittömästi huseeraamisen Jokerien alueella kuin pyörremyrsky, ja järjesti faneilleen kenties kaikkien aikojen kolmiminuuttisen, jonka aikana kiekko singottiin kolmesti jokeriverkkoon. Halli räjähti ensimmäisen kerran ylivoimapelin aikana, kun Larsson pelattiin kauniisti vetopaikkaan oikealle b-pisteelle. Kiekko haltuun ja ranteella vasempaan yläpesään. Heti perään Ahlberg tykitti laatan täsmälleen samaan nurkkaan. Ja seuraavassa hetkessä narrien sählätessä paniikissa Bura kaappasi kiekon, polki läpiajoon ja sivalsi etunurkkaan niin kauhean lämärin, että verkko taisi käydä päädyn Aamulehti-mainoksissa asti. Taas kerran oli Hakametsän tunnelma aivan uskomaton. Me ollaan matkalla finaaliin nyt.
Jokerit onnistui pääsemään maalin päähän, mutta ei lähemmäksi, ja Hjalliksen temppeliin lähdettiin Ilveksen johtaessa 1-0. Hockey Nightin toimituskaarti osoitti vankkumattoman asiantuntemuksensa antamalla Jokereiden alakerralle enemmän Hokinaitlätkiä kuin Ipalle. Niitä meidän olikin sitten telkkarin ääressä mukavaa naureskella, kun Bura, Allu ja kumppanit siivittivät Ilveksen toiseen voittoon. Toskala jätti Sulanderin varjoonsa 6-0.
Kolmas ottelu, finaalipaikka katkolla, täysi tupa kiehui kuin tulisilla hiilillä. Kullanarvoisen avausmaalin niittasi elämänsä kevättä pelannut Allu Hantan syötöstä. Jokerit onnistui tasoittamaan. Toisen erän lopussa Allu veivasi koko narrikentän solmuun ja pelasi upeasti Hadelle. Tämä kiitti ja upotti kiekon verkkoon. Taas sai huutaa.
Kolmanteen erään lähdettiin 2-1-lukemissa. "Kestäkää nyt jätkät. Tehkää se kolmas. Tehkää peli selväksi!" rukoilin ja hikoilin katsomossa. Ja yhtäkkiä oli maailman paras maalitykki, Bura, läpiajossa ja kansa nousi jo seisaalleen. "Se on siinä. Se ei voi erehtyä!" Bura harhautti Kettererin, mutta täräytti kiekon sivurautoihin. "EEIII", karjui yleisö pettymyksestä. Mutta mitä tekikään Bura? Miehen seuraava suoritus oli jäävä historian kirjoihin. Kiekko kimposi vasempaan kulmaan. Ketterer oikaisi helpottuneena selkänsä. Ströba jäi seisomaan maalille kuin lumiukko. Bura viiletti kulmaan hakemaan kiekkoa, näki, kuinka maalilla oli ehkä juuri ja juuri kiekonmentävä aukko...ja tykitti seuraavassa hetkessä nollakulmasta tilanteeksi 3-1. Uskomaton, häikäisevä yksilösuoritus. Lopussa otto tai veikko tai joku kavensi, mutta vihdoin helpottava loppusummeri soi ihanana kuin taivaan pasuuna. Meirän Ipa on finaalissa! SIIS MEIRÄN IPA! ME OLLAAN HYVIÄ!
Tällaisia muistoja meikäläiselle on 90-luvulla kertynyt Jokereiden Hakametsävierailuista. Toivotaan, että tuleva kausi kartuttaa näitä muistelmia, sillä huutaminen on todellakin aina yhtä ihanaa!
Baritoni
^^ Ylös
|
|
|
|
|
