Uutiset
Eri pelipaikat kδyneet tutuiksi Mikko Suvannolle
(1.3.2004) Hyökkääjä Mikko Suvanto Ilveksen
terrieriosastolta on kohta kauden verran opiskellut peliä
SM-liigassa. Aika värikäs kausi Mikolla on ollutkin.
Pelipaikka on vaihtunut tiuhaan ja vieruskaverit melkein vielä
useammin.
Onhan se vähän erikoinen tilanne sikäli
ollut. Mutta toisaalta on hyvä, jos valmennusjohto katsoo,
että pystyn monella tavalla auttamaan joukkuetta ja voi
meikäläistä käyttää eri hommissa.
No, pakkina ei ole vielä tullut kokeiltua, Mikko pohtii.
Mitään helppoa ei hommasta toiseen hyppääminen
ole ollut. Ainahan se vähän aikaa kestää
sopeutua uudelle paikalle uusien kaverien kanssa. Ehkä
hankalinta on kesken pelin hypätä pelipaikalta toiselle.
Siinä vähän aikaa on aina ulkona, että
miten tämä tilanne nyt pitikään pelata
tässä roolissa, Mikko ihmettelee.
Kausi on ollut Mikolle hyvä, vaikka opiskelua SM-liigan
tavoista onkin riittänyt. Tiesin etukäteen, että
täällä peli on paljon fyysisempää
ja nopeampaa kuin Tanskassa. Aika ja tila ovatkin todella
vähissä ja jokainen vastustaja on kova. Sittenkin
on hiukan yllättänyt mailan käyttö ja
estäminen. Yllättäen monet aika nimekkäätkin
pelaajat sortuvat mailalla tökkimiseen tuomarin selän
takana. Ja kahvaaminen ja roikkuminen... monessa pelissä
taito-osiot ovat aika vähissä ja sitten pari jäähyä
enemmän toiselle ratkaisee otteluita. Siinä mielessä
oli hyvä, mettä pelasin monta vuotta Tanskassa,
koska siellä kehityin kiekollisena varmasti paremmin
kuin SM-liigan neloskentässä vääntämässä,
arvelee Suvanto.

Vaikka Suvanto jossain tilanteissa kärsii koostaan,
niin vastapainoksi siitä ja ketteryydestä on hyötyäkin.
Kuten viime perjantaina, kun Jere Karalahti yritti murskata
Suvannon vauhtitaklauksella. Ehdin kiepahtaa alta pois eikä
Jere isona miehenä enää ehtinyt kääntää
taklaustaan.
Kun Mikko on nyt tutustunut sekä sentterin että
laiturin rooliin, ei mies enää osaa suoralta kädeltä
sanoa, kumpi on mieluisampi. Kumpikin käy. Laiturina
on mukava pörrätä ja karvata vastustajien pakkeja
eikä sitten tarvitse aina olla painimassa oman pään
kulmissa. Toisaalta taas sentterinä saa enemmän
kiekollista aikaa, miettii Suvanto.
Mikko Suvanto teki äskettäin kahden vuoden jatkosopimuksen
Ilveksen kanssa. Jatkosopimus Ilveksen kanssa oli ensisijainen
tavoite. Olen ollut todella tyytyväinen ja halusin Ilveksessä
jatkaa. Täällä on kaikki toiminut hyvin ja
olen viihtynyt. Ei tarvitse ensi kaudeksi opetella uuden organisaation
uusia tapoja, Mikko sanoo.
Hän toivoo, että pystyy kehittymään edelleen
ja pelaamaan toisella liigakaudella entistä paremmin.
Toivottavasti saan hyvän ja vastuullisen roolin.
Mikko Suvanto on mielissään, että vihdoin
lauantaina taas löytyi kunnon syke peliin. Vaikka hävittiinkin,
niin fiilis ei ollut kovin huono, koska pystyttiin pitkästä
aikaa pelaamaan kunnolla. Nyt pitää jatkossakin
lähteä meidän omilla aseilla reilusti haastamaan
eli vauhtia ja aggressiivisuutta peliin.
Mikko myöntää, että Erkki Rajamäen
ja Timo Peltomaan puuttuminen tuntuu. Eihän sellaisia
saappaita ihan helpolla täytetä, mutta onhan tässä
pitkin kautta totuttu siihen, että aina on miehiä
sairastuvalla. Nyt vain kyllä oikein pahaan aikaan. Muiden
pitää ottaa se haasteena ja yrittää täyttää
ne aukot, Suvanto muistuttaa.
Hän toivoo, että lauantaina koossa ollut ketju
Antti Miettinen-Mikko Suvanto-Ville Snellman pysyisi samana.
Juttelimme kavereiden kanssa, niin kaikilla oli hyvä
fiilis olimme koko ketju kyllä ihan innoissamme. Vähän
olisi pomppinut, niin pari maaliakin olisi voinut tulla. Mutta
yritetään niitä nyt jatkossa, Suvanto sanoo.
Teksti: Tarkki Hurskainen
Kuva: Jouni Valkeeniemi
^^ Ylφs
|