Joukkueen kuulumiset
Källarssonilla alkaa
taas into nousta
(12.1.2003) Ilveksen kookas pakki Tomi Källarsson alkaa olla taas täynnä intoa. Mies on päässyt jo parin viikon ajan polkemaan kuntopyörää, vahvistamaan kevyesti jalkoja ja luistelemaan. Joukkuetreeneihin ei Tomppaa vielä ole päästetty, mutta ehkä jo reilun viikon kuluttua.
– Ihan hyvin meni harjoittelu ihan näihin päiviin saakka, mutta nyt loppuviikosta polveen tuli vähän ärsytystä. Toivottavasti se on vain rasituksesta aiheutuvaa eikä mitään suurempaa takapakkia tulisi, Tomppa kertoo.
Källarssonilta operoitiin polvikierukka syksyllä. Kierukassa oli repeämä, joka korjattiin eräänlaisilla kiinnikenuolilla. – Se sattui ennen harjoituksia, kun lämmiteltiin jalkapallon kanssa. Polvi meni yksinkertaisesti lukkoon eikä jalka oiennut. Samassa polvessa on ollut aikaisemminkin pientä ongelmaa, joten siellä on saattanut olla pieni repeämä jo pidemmän aikaa, arvelee Tomppa.
– Olihan siinä aluksi mieli maassa. Ei viitsinyt edes lähteä katsomaan harjoituksia tai pelejä, mutta sitten kun pääsi paremmin liikkumaan, niin veri veti heti hallille. Jos tässä olisikin jo yli kolmekymppinen, niin taitaisi heittää hokkarit naulaan, mutta ikää on sen verran vähän, että kyllä tätä hommaa vielä täysillä jatketaan, kuvailee Källarsson tuntojaan.
Tompalla on käynyt todella huono tuuri viime vuosina. Viimeisestä neljästä kaudesta on vain yksi ollut kaikin puolin ehjä. Silloin pelikin kulki parhaiten. – Toissa kesänä asetin jo kovat odotukset itselleni, kun edellinen kevät Ilveksessä sujui hyvin. Mutta sitten ensimmäisestä liigaottelusta viiden kuukauden lomalle, niin se kausi olikin siinä.
– Tälle kaudelle olivat näyttämisen halut todella suuret. Kesällä harjoiteltiin armottoman kovaa ja kun viime kausi oli mitä oli, niin halusi näyttää. Mutta ei sitä kovin pitkälle nytkään päästy, murehtii Tomppa.

Tomi Källarssonin alkukauden näkyvin teko. Tomppa nujakoi SaiPan Timo Hirvosen kanssa 13. syyskuuta 2003.
– Pitkien taukojen jälkeen on todella vaikeaa päästä pelirytmiin mukaan, kun on vain katsomosta peliä seurannut. Siellä jään pinnan tasolla kaikki asiat tuntuvat tapahtuvan kuin nopeutetussa filmissä ja siihen tottuminen vie aikansa. Samoin kontaktivalmius ja oikeat luistelulinjat löytyvät vasta pelaamalla, selvittää Källarsson.
Tomppa sanoo, että kun lootaan menee, täytyy paikkojen olla täysin kunnossa. – Ei siitä mitään tule, jos aristelee tai joutuu säästelemään. Kyllä siellä on oltava se satakymppi taulussa.
Källarssonin mielestä Ilveksen peli on katsomoonkin näyttänyt tällä kaudella ihan hyvältä. – Totta kai näin pitkässä liigassa tulee välillä huonojakin pelejä joka joukkueelle, mutta kyllä keskimäärin ero viime kauteen on huikea. Toivottavasti saadaan taso pidettyä tai vaikka vähän nostettuakin loppukauteen. Pohjakunnosta se ei ainakaan jää kiinni. Sen verran hikeä putosi viime kesänä harjoituksiin, vakuuttaa Tomppa.
Tomppa uskoo, että hyvä kesätreeni auttaa myös häntä kuntoutumaan nopeammin. – Pohjat ovat sen verran hyvät, että pelikuntoon pääsee varmasti hyvin. Se rytmi onkin toinen asia.
Teksti: Tarkki Hurskainen
Kuva: Jouni Valkeeniemi
^^ Ylös
|
|
|