Joukkueen kuulumiset
Tshekkikolmikko vaatii
itseltään enemmän
(17.11.2003) Ilveksen tshekkipelaajat Martin Hlavacka, Marek Vorel ja Radim Kucharczyk viihtyvät erinomaisesti Tampereella. He kehuvat estoitta kaupunkia ja elämistä Tampereella. Vaikka heiltä yrittää pumpata joitain toiveita, niin turhaan. Kaikki on hienosti ja he ovat tyytyväisiä - paitsi peliinsä. Kaikki haluavat parantaa otteitaan ja auttaa joukkuetta menestymään.
Martin joutuu ryhmän puhemieheksi luonnostaan, sillä hän puhuu englantia. Myös Marek puhuu ja ymmärtää englantia jonkin verran, mutta Marek on kovin ujo eikä mielellään keskustele muutoin kuin äidinkielellään.
Ensimmäisen yllätyksen he kokivat, kun tulivat heinäkuun lopussa Suomeen. – Normaalisti siihen aikaan on Tshekissä 30 astetta lämmintä. Mutta kun lähdimme sieltä, oli todella viileää. Kun saavuimme Suomeen, täällä oli 30 astetta. Olimme todella hämmästyneitä, puhemies Martin kertoo.
Sitä ennen he olivat harjoitelleet kotimaassaan. Radim harjoitteli entisen seuransa Vsetinin kanssa, Marek veti omaa harjoitusohjelmaansa ja Martinia auttoi hänen henkilökohtainen valmentajansa.
He kotiutuivat varsin nopeasti ja esimerkiksi Tanhuvaaran-leiri sai heiltä kiitosta. – Harjoittelimme kahdesti päivässä – kovaa treeniä, mutta pelasimme myös pari ottelua. Luonto ympärillä oli mahtava, Martin kiteyttää trion ajatuksia.
Vaikka Martin loukkaantui Tampere cupissa, ei hän suostu sanomaan, että se haittasi harjoittelua ja valmistautumista kauteen. – Se oli kuitenkin niin lyhyt aika – kymmenkunta päivää. Ei siitä mitään ongelmia tullut.
Erilaista jääkiekkoa
Martin kertoo, että hän alkoi vähitellen tottua SM-liigan pelityyliin ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Myös Marek ja Radim sanovat, että alkavat vähitellen päästä sisään täkäläiseen pelitapaan.
– Täällähän ovat kaukalot pienemmät kuin Tshekissä. Kaikki tapahtuu nopeammin. Täällä on paljon hyviä ja nopeita luistelijoita. Vartalokontakteja on enemmän kuin Extraliigassa. Mailahäirintä on suunnilleen samanlaista, mutta täällä tapahtuu silloin tällöin kummallisia tuomioita kuten juuri Helsingissä, missä IFK:n pelaajan kädellä tekemä maali hyväksyttiin, ihmettelee Martin ja pyörittelee päätään.
– Tekninen kiekko on katoamassa. Suunta näyttää selvältä: isoja ja voimakkaita pelaajia on yhä enemmän. Samanlainen kehitys näkyy Tshekissä. Ei ole enää oikein aikaa tehdä mitään hienoja kikkoja. Kehitys näkyy valitettavasti myös loukkaantumisissa, Martin arvioi.
He tietävät aivan tarkalleen, että heiltä odotetaan suurempaa panosta. – Sykora varmasti otti meidät tänne, että voisimme auttaa häntä... jos olisi suomalainen valmentaja, ehkä olisimme helpommin joutuneet vilttiin...
– Vasek ei ole kova valmentaja. Hän keskustelee pelaajien kanssa paljon. Hänellä riittää aina aikaa näyttää ja kertoa pelaajalle, mitä hän haluaa. Kaikilla on samat mahdollisuudet joukkueessa. Jos teet virheen, niin hän keskustelee siitä asiallisesti, kuvailee Martin Vaclav Sykoran valmentajametodeja.
 Martin Hlavacka (vas.), Marek Vorel ja Radim Kucharczyk
Haluatteko ehdottomasti pelata samassa kentässä? – Se on tietenkin valmentajan ratkaisu. Ehkä meidän on kuitenkin helpompi pelata samassa kentässä, koska ymmärrämme hyvin toisiamme, Martin valaisee kolmikon puolesta.
Marekin ja Radimin kanssa ketjussa ovat pelanneet Marko Luomala ja Erkki Rajamäki. – Ei voi sanoa, kumpi on parempi. Luti osaa tehdä maaleja ja antaa hyviä syöttöjä. Eki taas on kuin työkone, joka taklaa ja karvaa tehokkaasti. Jokainen pelaaja on hiukan erilainen ja valmentaja katsoo, kuka parhaiten tietylle paikalle sopii. Itse pidän teknisistä pelaajista, Marek sanoo.
Martin kehuu pakkipariaan Ville Koistista. – Meillä kulkee oikein hyvin Villen kanssa. Hän on hyvä luistelija, hänessä on ruutia ja hänellä on hyvät kädet. Mutta hän tarvitsee paljon pelejä saadakseen lisää kokemusta, koska oli viime kaudellakin pitkän ajan loukkaantuneena. Hänestä on tulossa huippupelaaja, mutta hän on joskus vielä hermostunut. En halua olla hänelle mikään opettaja, mutta joskus neuvon joistakin asioista, Martin kertoo.
Palavereja omasta pelistä
Martin sanoo, että ovat paljon miettineet yhdessä pelaamistaan viime aikoina ja keskustelleet siitä. – Meidän täytyy pelata omaa peliämme. Meillä on hyvä luisteluvoima ja pystymme taklaamaankin. Mutta me emme saa päästää peliämme liian monimutkaiseksi. Meidän pitää yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa peliämme. Ja ennen kaikkea meidän täytyy taistella, Martin listaa kolmikon vaatimukset itselleen.
Martinin mielestä Jesse Niinimäen loukkaantuminen oli paha isku joukkueelle. – Jesse pelasi todella hienoa ja teknistä jääkiekkoa. Hän olisi auttanut joukkuetta paljon mm. ylivoimalla. Raipe ja Vesku ovat taas pelaajia, joilla on valtavasti kokemusta. Sen näkee heidän työskentelystään jäällä.
Pimeät kaamospäivät eivät tshekkipelureita masenna. – Marekille tällaiset päivät ovat kuin luotuja, koska hän pitää nukkumisesta, Martin letkauttaa. Tshekkipelaajat ovat jonkin verran yhdessä vapaa-aikanaankin. – Vierailemme toistemme luona, katsomme yhdessä teeveetä tai kävelemme kaupungilla.
Tshekkipelaajilla on tyttöystävä tai vaimo mukana Tampereella, joten olo ei käy aivan yksinäiseksi. Martin meni naimisiin viime kesänä toisen kerran. – Ja viimeisen kerran, täsmentää tuore aviomies.
Teksti: Tarkki Hurskainen
Kuva: Jouni Valkeeniemi
^^ Ylös
|
|
|