Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Uutiset

 

Mika Niemen peli kulkee ja itseluottamus kasvaa

(19.1.2004) Ilveksen fysiikaltaan vahva nuori hyökkääjä Mika Niemi on päässyt joulun jälkeen hyvään vetoon. Syitäkin löytyy. – Kausi alkoi ihan hyvin, mutta sitten en aina sopinut kokoonpanoon ja jääaika jäi tosi vähille. Kesän harjoittelussakin jäin vähän muista jälkeen, kun polvileikkauksesta toipuminen vei odotettua enemmän aikaa. Onneksi pääsin omasta pyynnöstäni välillä Vantaalle pelaamaan Mestistä ja sain taas kunnolla pelituntumaa. Se auttoi paljon, Niksu selvittää.

 

Yksi syy on myös se, että nelosketjullekin on annettu hiukan enemmän vapauksia eli nelonenkin saa hyökätä. – Varsinkin viime kaudella Räsäsen aikana oli ehdoton kielto yrittää mitään. Kiekko sinisen takaa päätyyn ja vaihtoon. Jos et niin tehnyt, niin löysit äkkiä itsesi viltistä, muistelee Mika.

 

Niksu myöntää, että kun pelit ovat alkaneet suuremman vastuun ja suuremman vapauden vuoksi sujua paremmin, niin myös itseluottamus on alkanut nousta. – Saatiin Tappara-pelissäkin pidettyä kiekko aika hyvin hyökkäyspäässä, vaikka siinä yksi miinus tulikin, mutta sehän oli enemmän vaihtovirheen seurausta, miettii Mika, joka vuodenvaihteen tv-pelissä esitteli maukkaan jalkakynän kaikille tv-katsojille.

 

Mika Niemi on pelannut tällä kaudella sekä laiturina että sentterinä. – Enemmän pidän laiturin roolista. Se tuntuu sopivan minun ominaisuuksilleni paremmin. Saa luistella enemmän ja taklata. Sentterinä sitä joutuu enimmäkseen painimaan vastustajien isoimpien äijien kanssa.

 

Niksu on ottanut kesällä jääneen eron muuhun joukkueeseen kiinni fysiikassa. – Olen vetänyt aika paljon omatoimista treeniä varsinkin silloin kun on ollut vähän peliaikaa. Mutta eihän se koskaan pelaamista korvaa. Jos vain joudut treenaaman, niin pelituntuma voi kadota pahastikin, Mika muistuttaa.

 

Niksu kiittelee nykyisiä valmentajia. – Sykora tuntuu tietävän kaiken harjoittelusta. On todella mielenkiintoisia ja monipuolisia harjoituksia. Sitähän tässä toivookin, että saisi jatkaa Ilveksessä, että pääsisi vetämään Sykoran opastuksella kunnon ehjän kesätreenin. Pidän kovasta harjoittelusta, mutta viime kesä jäi vähän torsoksi tuon polven tähden, Niksu sanoo.

 

– Voimassahan minä en helposti jää toiseksi, mutta varsinkin nopeutta pitäisi parantaa. Punttiharjoittelussa täytyykin malttaa pysyä kaukana raskaista raudoista ja keskittyä nopeuden hankintaan. Eiköhän Sykoralta siihen opit löydy.

Mika Niemi on viime peleissä osoittanut, että kiekollinen pelikin sujuu hyvin. – Nyt on mukava pelata, kun uskaltaa jo vähän pitää kiekkoa ja rakentaakin eikä koko ajan tarvitse vain puolustaa. Niitä virheitä oppi oikein pelkäämään eikä uskaltanut aikaisemmin yrittää mitään hyökkäyssuunnassa, Niksu tunnustaa.



Tarkki Hurskainen

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute