Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Joukkueen kuulumiset

 

Henri Laurilaa ei vielä väsytä tippaakaan

(21.10.2003) Viime lauantaina Lahden jäähallissa meinasi Ilves-pakille Henri Laurilalle käydä köpelöt. – Kyllähän siellä on ylimääräistä kutinaa. Ei ennen peliä jännittänyt yhtään, mutta sitten kun meni kaukaloon, niin jännitti pirusti. Kai se näkyi pelistäkin. Hyvä, etten mennyt vanhasta muistista Pelicansin pukukoppiin erätauolla, naureskelee Henkka, joka siirtyi tälle kaudelle Lahdesta vahvistamaan Ilveksen puolustusta.

Laurila on yllättänyt perusvarmalla pelillään. Mies ei yritä pelata liian vaikeaa peliä, vaan pyrkii aina hoitamaan oman ruutunsa mahdollisimman hyvin. Henkka kiittelee kesätreenejä. – Rasvaprosentti tippui kesän aikana reilusti ja sen kyllä huomaa. Liike on parantunut ja jaksaa pelata. Vielä ei ole yhtään väsyttänyt, vaikka pelejä on ollut aika tiuhaan tahtiin.

Yhteistyö pakkiparin ja seinänaapurin Jukka Laamasen kanssakin alkaa vähitellen asettua kohdalleen. – Alussa oli enemmän vaikeuksia, mutta vähitellen on oppinut tuntemaan Lampun tyyliä paremmin. Enemmän siinä on haitannut se, että hyökkääjät ovat vaihtuneet usein. Juuri kun saatiin kentän peli aika hyvin toimimaan Niinimäen Jessen tultua sentteriksi, niin Jesse loukkaantui. Se oli paha menetys koko porukalle, Laurila murehtii.

Kovimmat kamppailut tähän mennessä Henkan mielestä ovat olleet paikallispelit sekä HPK-ottelu Hämeenlinnassa. – Varsinkin ensimmäinen paikallispeli oli aika kova, kun pelasin sellaista ensimmäistä kertaa. Halli oli täynnä ja ryminä ihan erilainen kuin sitä ennen pelatuissa harjoitusmatseissa. Toinenkin paikallispeli oli tiukka – siinä taisteltiin hyvin.

Muutosten vuosi

Laurilalla viime kuukaudet ovat olleet melkoista muutosten aikaa. Muutto uudelle paikkakunnalle, sopeutuminen entistä rankempaan kesätreeniin ja uuden pelitavan opettelu. – Aluksi kävin kotipuolessa melkein joka viikko, mutta kun tyttöystäväkin muutti Tampereelle, niin nyt opetellaan tamperelaisiksi. Kun joskus Lahdessa poikkeaa, niin kaverit alkavat jo huomautella, kun heitän puheessani jotain tamperelaista. Mutta hyvin olen Tampereella viihtynyt ja kaupunkikin alkaa tulla jo tutuksi.

Myös uuteen pelitapaan Henkka alkaa sopeutua yhä paremmin. – Ilveksessä painotetaan nopeaa ja vauhdikasta peliä. Se oli minulle suuri muutos. Pitää olla koko ajan hereillä ja yrittää nopeita avauksia hyökkääjille. Lahdessa oli ihan normaalia, että kuskasin kiekon punaiselle ja pistin päätyyn. Enemmän pidän tästä ilvesläisestä kiekosta.

Laurila uskoo, että joukkue on sisäistänyt hyvin nöyrän pelaamisen. – Kyllä joka äijä tietää, ettei minkäänlaiseen leijumiseen ole hetkeksikään varaa. Viime viikolla tuli täydet pisteet kolmesta ottelusta, vaikka emme pelanneetkaan hyvin. Mutta on todella tärkeää pystyä voittamaan rutiiniesitykselläkin, muistuttaa Henkka.

– Joukkueessa on ihan mahtava fiilinki. Se hyvä henki löytyi kyllä jo kesällä Kaupin lenkkipoluilta, kun yhdessä puristettiin niitä mäkiä ylös. Siellä joukkue alkoi hitsautua kokonaisuudeksi, arvioi Laurila.

Malttia taklauksiin

Henkalta odotetaan myös kovia taklauksia, mutta mies suhtautuu niihin itse maltillisemmin. – Kyllähän sitä muutaman kerran on jo osunut kunnolla, mutta täytyy koko ajan pitää huolta siitä, ettei lähde taklailemaan liian innokkaasti. Siinä pelaa helposti itsensä ulos.

Henkalla on kotona paitsi tyttöystävä niin myös nelijalkainen lenkkikaveri. – Koiran kanssa on mukava lähteä esimerkiksi sunnuntaisin lenkille. Ei mene sitten koko päivä sohvalla. Vapaa-aikana katselen aika paljon elokuvia.

Vaikka keväällä Henkan tullessa Ilvekseen miestä jännitti vähän legenda Raimo Helmisen tapaaminen, niin jännitys osoittautui turhaksi. – Raipehan on siellä mies muiden joukossa joukkueessa. Loistotyyppi niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Ehkä eniten vapaa-aikana ollaan tekemisissä Källarssonin Tomin kanssa, mutta myös muiden nuorempien kavereiden. Ja Lamppuhan on seinänaapuri.

Henkka ei ole tälle kaudelle asettanut mitään erityistavoitteita itselleen. – Pitää pyrkiä pelaamaan tasaisesti puolustuspäässä ja kehittämään itseään, sanoo Nastolan Nopsan F-junnuista kiekkouransa aloittanut Laurila.

Tarkki Hurskainen

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute