Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Joukkueen kuulumiset

 

Raipe uskoo, että peli alkaa taas kulkea

(23.2.2004) Ilveksen kapteeni Raimo Helminen myöntää, että joukkueen peli ei ole ollut kertaakaan kohdallaan maajoukkuetauon jälkeen. – Saimme siinä kuitenkin kolme voittoa puolivarkain, mutta nyt tuntuu siltä, että olemme menossa oikeaan suuntaan. On oikeastaan vain hyvä, että nyt on jäljellä pelkästään huipputärkeitä pelejä, pohtii Raipe.

Helminen on itsekin hiukan ihmeissään hyvän pelivireen katoamisesta. – Olihan se tietenkin pitkä tauko, kun olimme melkein kaksi viikkoa pelaamatta. Mielestäni harjoittelimme kyllä koko ajan erittäin hyvin. Vikaa on ollut nyt henkisellä puolella. Ei tässä mistään paikkojen tukkoisuudesta kyse ole, vakuuttaa Raipe.

Raipe arvioi, että tiistaina on edessä arvaamaton ottelu. – Molemmilla on mennyt huonosti viime peleissä eikä oma peli ole kulkenut. Uskoisin kuitenkin, että Tappara viimeistään sytyttää meidät. Kovaa vääntöä se tulee varmasti olemaan ja meidän olisi päästävä sinne vastustajaan päätyyn pyörittämään. Liike, taklaukset ja nopea suunnanmuutos ovat meidän aseemme, uskoo Raipe.


Toni Dahlmanin (kuvassa) ja Erkki Rajamäen pelikunto selviää huomenaamulla.

Toni Dahlmanin ja Erkki Rajamäen pelikunto selviää tiistaina aamuharjoituksissa. Dahlman oli maanantaina jäällä, mutta Rajamäki ei.

Teksti: Tarkki Hurskainen
Kuva: Jouni Valkeeniemi

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute