|
|
|
|
Joukkueen kuulumiset
Raipe ei huutelua
katsomosta kuuntele
(26.09.2003) – Se on vain niin pirun hyvä kotijoukkue. Osaa käyttää sen oman kaukalon täydellisesti hyväkseen. Vauhtihan niiden paras ase on ollut. Me emme ole siihen päässeet kiinni parina viime kautena.
Näin tuumailee Ilves-kapteeni Raimo Helminen huomisesta vastustajasta HPK-ottelun aattona. Raipe tosin myöntää, että nyt on Ilvekselläkin parempi liike kuin vuosiin. – Vauhtiin pitää pystyä vastaamaan. Kovuutta meiltä löytyy tarpeeksi, Raipe sanoo.
Raipea ei mikään sikakatsomo hetkauta suuntaan eikä toiseen. – Ei siellä niitä huutoja edes kuule, kun keskittyy pelaamiseen. Voi olla, että joku niitä kuunteleekin ja sitten ne ehkä vaikuttavat, mutta eivät ne minulle mitään vaikuta.
– Hereillä pitää olla koko ajan. Tosin tämä liiga on niin tasainen, että koskee kyllä kaikkia vastustajia niin kuin eilen nähtiin, Raipe muistuttaa.
Ilves-kapteeni on pannut merkille, että itseluottamus on alkanut joukkueessa nousta. – Menestyminen sitä nostaa. Oma pelihuumorikin on aika hyvä, mutta kunnosta on vielä vaikea sanoa. Pelataan vain pelejä eteenpäin ja katsotaan, mikä kunto on, sanoo Raipe ja muistuttaa, että hyvä alku kantaa usein läpi kauden.
Raipen mielestä on tärkeää, että ratkaisijoita alkaa löytyä Ilveksellä monesta ketjusta. – Se on edellytys menestyvälle joukkueelle. No, huomenna on taas kunnon mittari.
Tarkki Hurskainen
^^ Ylös
|
|
|
|
|