Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Kuvia: Ilves-Lukko 29.1.2004

 


Vahvat esitykset jatkuvat. Ilves kaatoi Lukon kaksijakoisessa ottelussa ensimmäisen ja kolmannen erän väkevän pelinsä ansiosta.


Meillehän ei kettuilla! Tämän päivän Ilves on taitava, liikkuva ja aggressiivinen. Erkki Rajamäki ojensi hieman Janne Niskalaa.


Läpi koko puolustuksen. Ilveksen avausmaali syntyi Ville Snellmanin hienosta soolosta, jossa etenkin Joe Murphy oli antisankarin roolissa.


Kiekko lipui maalivahti Petri Vehasen jalkojen välistä verkkoon.


Haalarimiehet maalaushommissa. Toinen osuma syntyi alivoimalla. Timo Peltomaa (jäässä vas.) suti laatan sisään omituisen maalinedustahässäkän päätteeksi.


"Maalitykki" oli kovin iloisella tuulella pelin jälkeen.


Hän on täällä tänään. Lukon vaihtoaitiossa oli Hakametsän kiekkoväelle perin tuttu henkilö, Jukka Rautakorpi.


Kotiyleisö lähetti jääkiekkofilosofisia terveisiä Rauman suuntaan.


Ei kai se vain tarkoita meikäläistä, tuumasi Timo Peltomaa päätuomari Markku Kruusin selän takana. Tällä kertaa jäähylle lähti Quinn Hancock.


Saa riemuita! Hancockin istunnon aikana Vesa Viitakoski iski ottelun voittomaalin.


4-2. Kultakypärä Cory Murphyn hieno katko hyökkäyssinisellä ja tehokas nousu maalille varmisti tärkeät sarjapisteet Ilvekselle.


Harvinaisen törkeä temppu. Lukon Jeff Ulmer löi Jukka Laamasta voimakkaasti käsille tyylipuhtaalla kirvesiskulla alle puoli minuuttia ennen pelin loppua. Tilanteessa lukkolainen ei edes tavoitellut kiekkoa. - Kaspars Astashenko (n:o 23) kävi hieman ojentamassa Ulmeria tilanteen jälkeen.


Virnistellen pukukoppiin. Näin tyytyväisen oloisena poistui halonhakkaaja-Ulmer suihkuun pahoinpitelyn jälkeen. - Jukka Laamasen käsivamman asteesta ei ollut tarkkaa tietoa heti kamppailun päätyttyä.

Kuvat ja teksti: Jouni Valkeeniemi

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute