Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Erkki Rajamäki "A"

 



Kuva: Jouni Valkeeniemi

Hurjana taklaajana ja yhtenä SM-liigan ”pahoista pojista” tunnettu Erkki Rajamäki tuli Ilvekseen keväällä HPK:sta, jonka riveissä saavutti kaksi perättäistä pronssimitalia ja nousi yhdeksi Rinkelinmäen katsomon suursuosikeista. Eki on tuonut Ilveksen harjoituksiin paljon lisää tekemisen meininkiä, sillä hän katsoo kunniatehtäväkseen vetää jokaisen harjoitteen aina täysillä ja niin hyvin kuin pystyy. Rajamäen uskotaan pystyvän kovalla raatamisellaan innostamaan sekä yleisöä että joukkuetovereitaan myös kaukalossa.

Erkki teki ensimmäisellä kaudellaan HPK:n ritaripaidassa peräti 12 maalia ja keräsi 9 maalisyöttöä. Odotukset seuraavalle liigasesongille kohosivat pilviin, mutta loukkaantumiset haittasivat Rajamäen valmistautumista kauteen ja vaivasivat miestä vielä pitkälle talveen, eikä Eki päässyt missään vaiheessa edelliskauden vauhtiin. Alkavaan kauteen voimalaituri lähteekin näyttöhaluja uhkuen, mikä lupaa hyvää viime kausien aikana usein liian kiltiksi haukutulle Ilvekselle.

Tampereen yliopistossa kiekkoilun ohella opiskeleva Rajamäki on erittäin vahva pelaaja, jonka parhaat avut tulevat esiin alivoimapelissä, molempien maalien edustoilla ja laitojen läheisyydessä. Erkki luistelee isoksi mieheksi hyvin, ja hän on jo osoittanut pystyvänsä tekemään myös maaleja. Viime kaudella kerätyt sata jäähyminuuttia kertovat paitsi siitä, että kovuutta löytyy yllin kyllin, myös siitä, että turhiakin kakkosia tulee silloin tällöin. Eniten parannettavaa Ekillä on kiekonkäsittelyssä, joskin sekin puoli näyttää harjoitusotteluiden perusteella kehittyneen mukavasti kevään ja kesän aikana.

Tilastot

Runkosarja

1993-94 Vantaa HT C-SM

10 0+1=1 0 min

1994-95 Kiekko-Vantaa A-I div

2 0+0=0 0 min

1996-97 Kiekko-Vantaa A-I div

33 14+19=33 32 min

1997-98 HIFK Helsinki A-SM

14 1+2=3 2 min

1998-99 HIFK Helsinki SML

14 0+0=0 2 min

1998-99 HIFK Helsinki A-SM

14 2+2=4 8 min

1999-00 Colgate University NCAA

31 1+6=7 20 min

2000-01 HIFK Helsinki SML

50 1+2=3 14 min

2000-01 FPS Forssa Mestis

4 1+3=4 0 min

2000-01 Newcastle Super League

11 1+0=1 0 min

2001-02 HPK Hämeenlinna SML

56 12+7=19 75 min

2002-03 HPK Hämeenlinna SML

40 4+3=7 100 min

Playoffs

1997-98 Kiekko-Vantaa A-I div

10 3+0=3 2 min

1998-99 HIFK Helsinki A-I div

13 7+3=10 45 min

2000-01 HIFK Helsinki SML

5 0+0=0 2 min

2001-02 HPK Hämeenlinna SML

8 1+2=3 2 min

2002-03 HPK Hämeenlinna SML

10 1+0=1 36 min


Vasemmalta katsoen kausi, joukkue, sarja, ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit.

 

 

 

 

^^ Ylös 

19



Pelipaikka: hyökkääjä
Syntymäaika: 30.10.1978 Syntymäpaikka: Vantaa
Pituus: 187 cm
Paino: 94 kg
Maila: left
SM-liiga yht: 160 ottelua, 17+12=29, 191 min
SM-liiga play off yht: 23 ottelua, 2+2=4, 38 min

Pelaajaluettelo

Juha Pitkämäki

Tuomas Nissinen

Joonas Rönnberg

Ville Koistinen

Teemu Jääskeläinen

Cory Murphy

Kaspars Astashenko

Ismo Sirén

Tomi Källarsson

Jukka Laamanen

Henri Laurila

Ossi Pellinen

Antti Miettinen

Jesse Niinimäki

Ville Snellman

Toni Dahlman

Marko Luomala

Timo Peltomaa

Erkki Rajamäki

Ville Leino

Mika Niemi

Marek Vorel

Tommi Jäminki

Shayne Toporowski

Mikko Suvanto

Vesa Viitakoski

Raimo Helminen



<< Edustusjoukkueen etusivu

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute