Otteluraportti: Kärpät-Ilves 6-0 (1-0, 1-0, 4-0)
Kylmää kyytiä
(10.1.2003)
Kahden tasaisen keskinäisen kohtaamisen jälkeen Kärpät näytti vierasjoukkue Ilvekselle, missä oikeasti tällä hetkellä mennään. Lukuisten jäähyjen sävyttämässä pelissä kotijoukkue oli todella vahva etenkin ylivoimalla viimeistellen päätöserässä kolme ylivoimamaalia.
Pesonen rikkoo kuparisen
Kärpät pääsi jo reilun minuutin pelaamisen jälkeen yrittämään ylivoimapeliä, kun Timo Peltomaa tuomittiin kahden minuutin istunnolle koukkaamisesta. Parista vaarallisesta paikasta huolimatta avausmaali jäi vielä näkemättä. Viiden minuutin kohdalla oli Ilveksen vuoro yrittää ylivoimalla. Mikko Myllykosken jäähyn aikana Ilves pyöritti ajoittain vahvastikin, mutta tärkeää avausosumaa ei vieläkään nähty.
Avauserä kulki jäähyjen jälkeenkin tasaisissa merkeissä, molemmilla oli muutama hyvä paikka jo erän ensimmäisellä puolikkaalla. Kärpät ehkä hallitsi mutta lähinnä näennäisesti. Huippuvaarallisia paikkoja oululaisetkaan eivät Juha Pitkämäen maalille saaneet aikaiseksi, ja erä näytti jo päättyvän maalittomana.
Avausmaali kuitenkin nähtiin minuuttia ennen avauserän loppua. Kärppien ykkösnyrkki Pesonen-Lievers-Jokinen järjesti mylläkän Ilves-alueelle, jonka päätteeksi vuoden tulokkaan tittelin keväällä pokkaava Janne Pesonen viimeisteli ottelun avausmaalin. Syöttäjiksi merkittiin puolustaja Ari Vallin sekä ketjun sentteri Brett Lievers. Erätauolle siis lukemissa 1-0.
Kärpät onnekkaampi
Toinen erä oli kokonaisuutena todella sekava ja kuuma. Kumpikaan joukkue ei ollut valmis antamaan tuumaakaan periksi. Kaksi taistelevaa joukkuetta eivät kuitenkaan tarjonneet suurta kiekkoviihdettä maksavalla kansalle. Peli aaltoili päästä päähän ilman kummankaan joukkueen selkeää hallintaa. Kiekkokontrolli oli niin ja näin, kiekko poltti lavassa koko ajan.
Kärpät siirtyi onnekkaasti kahden maalin johtoon, kun toista erää oli pelattu hieman reilu kuusi minuuttia. Ilveksessäkin aikoinaan otteillaan ihastuttanut Petr Tenkrat nousi laittaa ylös ja yritti syöttää maalinkulmalle nousseelle Brad Smythille. Ilveksen Ville Leino kuitenkin ehti katkaisemaan syötön, mutta epäonnekseen syötönkatko lipui ohi Pitkämäen omaan maaliin. Maalintekijäksi merkittiin oikeutetusti Tenkrat.
Toisen erän loppu oli todella sekava ja jäähypitoinen. Illan päätuomari Jyri Rönn vihelsi erän toisen puolikkaan aikana yhteensä seitsemän pientä rangaistusta ja yhden ison käytösrangaistuksen. Ilves pääsi yrittämään kuparisen rikkomista jopa kahden miehen ylivoimalla, mutta tuloksetta. Aivan erän lopussa Erkki Rajamäki ja Mikko Suvanto ottivat samaan aikaan kahden minuutin rangaistukset ja Kärpät pääsi näin ollen aloittamaan kolmannen erän vuorostaan kahden miehen ylivoimalla.
Kärpät kuittaa Ilves-jäähyt tehokkaasti
Kotijoukkueelle siis tarjottiin kolmannen erän alkuun ratkaisun paikkaa, ja sen Kärppä-joukkue myös käytti. Päätöserää ennätettiin pelata vain 21 sekuntia, kun kahden miehen ylivoima toi tulosta. Brett Lieversin ja Sakari Palsolan esityöstä Kärppien kolmannen maalin iski Mika Pyörälä. Minuutti eteenpäin ja peli oli ohi. Alivoimaa oli jäljellä enää 8 sekuntia, kun kotijoukkue iski neljännen kerran. Vahvan pyörityksen jälkeen maalintekijäksi merkittiin jälleen Mika Pyörälä, syöttöpisteet merkkauttivat Mikko Lehtonen ja kolmanteenkin maaliin esityön tehnyt Sakari Palsola.
Ajassa 47.27 Ilvekselle tuomittiin jo illan toinen joukkuerangaistus liian monen pelaajan oltua jäällä. Minuuttia myöhemmin jäähypenkille passitettiin kiinnipitämisen seurauksena Erkki Rajamäki ja oululaiset kuittasivat jälleen kahden miehen ylivoimalla. Rajamäen jäähyn alkamisesta ehti kulua aikaa ainoastaan seitsemän sekuntia, kun kiekko oli maalissa. Mika Pyörälä ja Kimmo Lotvonen pelasivat nätein syötöin Jari Viuhkolalle paikan tyhjälle maalin kulmalle eikä Viuhkola erehtynyt vaan viimeisteli varmasti lukemat viiteen nollaan.
Kärpät jatkoi vierasjoukkueen nöyryyttämistä ajassa 53.44. Vahvaan vireeseen noussut oululaisten ykkösketju Tenkrat-Viuhkola-Smyth vyörytti hyökkäyksen Ilves-päätyyn, Smyth löysi Tenkratin joka näki maalilla olleen Viuhkolan. Kolmen Ilves-pelaajan katseen alla Viuhkola sai rauhassa lyödä kiekon Ilves-maaliin. Viuhkolan maali jäi illan viimeiseksi ja pisteet näin tennislukemin Kärpille.
Tiistaina Helsinkiin
Lauantai-illan peli on nollattava nopeasti, mielellään jo pitkällä matkalla takaisin Tampereelle. Ilveksellekin tarjottiin toisessa erässä paikkaa maalintekoon kahden miehen ylivoimalla, mutta kun ei niin ei. Kärpät kiitti ja kumarsi ja piti ansaitusti pinnat Oulussa.
Ilveksen liigataival jatkuu Helsingissä tiistaina, jolloin Jaffa-areenan jäällä vastaan luistelee Sean Bergenheimilla vahvistunut Jokerit.
Toisen erän hallinta tehotonta
– Jos et itse käytä mahdollisuuksiasi ja vastustaja ne käyttää, niin näin käy, luonnehti pelinjohtajana Oulussa ollut valmentaja Jarmo Jamalainen.
– Oli aika erikoinen peli. Hallittiin tasaisen ensimmäisen erän jälkeen toista erää ihan suvereenisti, mutta maalit jäivät puuttumaan. Meillä oli 32 maalilaukausta, joista neljä ohi, seitsemän vastustajan puolustajaan ja 21 kertaa torjui vastustajan veskari. Kun ei tuolla määrällä saada maalia, niin voiton toiveet ovat vähäiset. Kyllähän Bäckström tietenkin oli hyvä, Immu manaili.
– Pojille alkoi varmaan iskeä jo pieni turhautuminen päälle ja alkoi tulla turhia jäähyjä. Kärppien toinen maalikin rassasi, kun Tenkratin syöttö kimposi Leinon Villen mailasta omiin. Mutta emme mekään käyttäneet 5-3-ylivoimaa hyväksemme. Pelattiin taas laidoissa, vaikka siitä on puhuttu todella paljon, ettei sieltä maaleja tehdä, Immu harmitteli.
– Naapuri teki sitten ylivoimalla kaksi nopeaa maalia kolmannen erän alkuun ja peli oli kyllä siinä ohitse, Immu sanoi.
Otteluraportti: Mika Rosenberg
Jamalaisen kommentit: Tarkki Hurskainen
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| 18.59
Janne Pesonen 1-0 (Ari Vallin, Brett Lievers)
|
| Rangaistukset |
| 1.58
Ilves Timo Peltomaa Koukkaaminen 2min
|
| 5.06
Kärpät Mikko Myllykoski Poikittainen maila 2min
|
| 10.15
Ilves Jukka Laamanen Mailasta kiinnipitäminen 2min
|
| 19.44
Ilves joukkuerangaistus Liian monta pelaajaa jäällä 2min (kärsi Ville Leino)
|
| II erä |
| Maalit |
| 26.14
Petr Tenkrat 2-0
|
| Rangaistukset |
|
29.34
Kärpät Mikko Myllykoski Koukkaaminen 2min
|
| 31.10
Kärpät Mikko Lehtonen Huitominen 2min
|
| 31.44
Kärpät Jari Viuhkola Väkivaltaisuus 2min
|
| 31.44
Ilves Raimo Helminen Väkivaltaisuus 2min
|
| 32.20
Kärpät Mikko Myllykoski Korkea maila 2min
|
| 39.42
Ilves Erkki Rajamäki Kiinnipitäminen 2min
|
| 39.42
Ilves Mikko Suvanto Väkivaltaisuus 2min
|
| 39.42
Kärpät Brad Smyth Käytösrangaistus 10min
|
| III erä |
| Maalit |
| 40.21
Mika Pyörälä 3-0 (Brett Lievers, Sakari Palsola) YV
|
| 41.34
Mika Pyörälä 4-0 (Mikko Lehtonen, Sakari Palsola) YV
|
| 48.09
Jari Viuhkola 5-0 (Mika Pyörälä, Kimmo Lotvonen) YV
|
| 53.44
Jari Viuhkola 6-0 (Petr Tenkrat, Brad Smyth)
|
| Rangaistukset |
| 44.11
Kärpät Jari Viuhkola Kampitus 2min
|
| 47.27
Ilves joukkuerangaistus Liian monta pelaajaa jäällä 2min (kärsi Shayne Toporowski)
|
| 48.02
Ilves Erkki Rajamäki Kiinnipitäminen 2min
|
| 49.26
Ilves Kaspars Astashenko Kiekon peittäminen, sulkeminen 2min
|
| 58.32
Ilves Kaspars Astashenko Koukkaaminen 2min
|
| Maalivahdit |
| Niklas Bäckström, Kärpät 12+21+7=40
|
| Juha Pitkämäki, Ilves 13+3+15=31
|
| Jäähyt |
| Kärpät 6 x 2 min + 1 x 10 min |
| Ilves 10 x 2 min |
| Aikalisät |
| Ilves 42.58
|
| Tuomaristo |
| Jyri Rönn, päätuomari |
| Jaakko Männikkö, linjatuomari |
| Tuomo Sorakangas, linjatuomari |
| Yleisömäärä |
| 6014
|
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Mika Pyörälä, Kärpät |
| Kaksi tähteä: Niklas Bäckström, Kärpät |
| Yksi tähti: Jari Viuhkola, Kärpät |
| Expert-pelaaja: Mika Pyörälä, Kärpät |
| Ottelun Vakuuttaja: Niklas Bäckström, Kärpät |
| Ilveksen
kentälliset |
| Vesa Viitakoski-Raimo Helminen-Toni Dahlman
|
| Teemu Jääskeläinen-Cory Murphy |
| Erkki Rajamäki-Mikko Suvanto-Shayne Toporowski |
| Ville Koistinen-Jukka Laamanen |
| Marko Luomala-Marek Vorel-Timo Peltomaa |
| Henri Laurila-Kaspars Astashenko |
| Antti Miettinen-Ville Leino-Ville Snellman, Tommi Jäminki
|
| Ismo Sirén |
| |
|
|
Tilastot
Ilves
SM-liigan playoffs:
- HIFK-Ilves (13.3.04)
- Ilves-HIFK (15.3.04)
- HIFK-Ilves (17.3.04)
- Ilves-HIFK (19.3.04)
- HIFK-Ilves (21.3.04)
- Ilves-HIFK (23.3.04)
- HIFK-Ilves (25.3.04)
SM-liigan runkosarja:
- Tappara-Ilves (12.9.03)
- Ilves-SaiPa (13.9.03)
- Ilves-Ässät (19.9.03)
- Blues-Ilves (24.9.03)
- Ilves-Pelicans (25.9.03)
- HPK-Ilves (27.9.03)
- Ilves-Lukko (30.9.03)
- Kärpät-Ilves (2.10.03)
- TPS-Ilves (4.10.03)
- Ilves-HIFK (9.10.03)
- Jokerit-Ilves (11.10.03)
- Ilves-JYP (14.10.03)
- Ilves-Tappara (16.10.03)
- Pelicans-Ilves (18.10.03)
- Ilves-HPK (23.10.03)
- Tappara-Ilves (24.10.03)
- SaiPa-Ilves (30.10.03)
- Ilves-TPS (1.11.03)
- HIFK-Ilves (11.11.03)
- Ässät-Ilves (15.11.03)
- Ilves-Tappara (16.11.03)
- Ilves-Blues (18.11.03)
- Pelicans-Ilves (20.11.03)
- Ilves-HPK (22.11.03)
- Lukko-Ilves (28.11.03)
- Ilves-Kärpät (29.11.03)
- Ilves-Jokerit (2.12.03)
- JYP-Ilves (4.12.03)
- Ilves-SaiPa (5.12.03)
- Ilves-HIFK (13.12.03)
- Ilves-Ässät (16.12.03)
- Tappara-Ilves (27.12.03)
- TPS-Ilves (28.12.03)
- Blues-Ilves (30.12.03)
- Ilves-Pelicans (3.1.04)
- HPK-Ilves (6.1.04)
- Kärpät-Ilves (10.1.04) - Jokerit-Ilves (13.1.04) - Ilves-JYP (15.1.04) - Ilves-Tappara (17.1.04) - HPK-Ilves (20.1.04) - Ilves-Pelicans (22.1.04) - Tappara-Ilves (27.1.04) - Ilves-Lukko (29.1.04) - SaiPa-Ilves (31.1.04) - Ässät-Ilves (12.2.04) - Ilves-Blues (14.2.04) - Pelicans-Ilves (17.2.04) - Ilves-HPK (19.2.04) - Lukko-Ilves (21.2.04) - Ilves-Tappara (24.2.04) - HIFK-Ilves (27.2.04) - Ilves-TPS (28.2.04) - Ilves-Kärpät (2.3.04) - JYP-Ilves (4.3.04) - Ilves-Jokerit (5.3.04)
Harjoitusottelut:
- KooKoo-Ilves (5.8.03)
- Ässät-Ilves (8.8.03)
- Ilves-Jukurit (13.8.03)
- Ilves-JYP (14.8.03)
- Ilves-Luulaja (20.8.03)
- HPK-Ilves (21.8.03)
- Ilves-Tappara (22.8.03)
- Kärpät-Ilves (23.8.03)
- JYP-Ilves (28.8.03)
- Ilves-Ässät (3.9.03)
- SaiPa-Ilves (5.9.03)
|
|