Otteluraportti:
Ässät-Ilves 1-3 (0-1, 0-1, 1-1)
Tärkeät pisteet Porista
Ilveksen kausi jatkui maaottelutauon jälkeen tuloksekkaissa
merkeissä, kun vaikeana vieraskaukalona tunnetusta Porin
Isomäestä saatiin tuliaisiksi makeat kaksi pistettä.
Huikeassa vireessä olevat tupsukorvat nappasivat jo kauden
neljännen voittonsa Ässistä. Viimeisistä
kahdeksasta pelistään Ilves on saalistanut uskomattomat
15 pistettä!
Ilves tunnustellen ensimmäiseen erään
Ässät aloitti ottelun tuttuun kotityyliinsä
kovalla sykkeellä, mutta ei rohkeasta karvauksestaan
ja melko kovista otteistaan huolimatta saanut Ilves-viisikoita
sekaisin. Tupsukorvat pelasivat ensimmäiset minuutit
varovaisen tarkasti ja pitivät päänsä
kylminä kotijoukkueen hakiessa taisteluhenkeä päälle
kapteeni Jari Korpisalon johdolla.
Ensimmäistä erää pelattiin pitkään
ilman vaarallisia tilanteita, ja hyökkäykset aaltoilivat
varsin tasaisesti kenttäpäädystä toiseen.
Hieman ennen seitsemän peliminuutin täyttymistä
patapakan kokeneelle Pasi Tuomiselle avautui hyvä maalintekopaikka,
mutta Ilveksen maalilla huippukautta pelaava Juha Pitkämäki
nappasi viuhuvan laukauksen varmasti kiinni.
Tuomisen tilannetta seuranneessa vaihdossa nähtiin ottelun
ensimmäinen tilastomerkintöjen arvoinen tilanne,
kun kotijoukkueen Timo Salosen kädet nousivat taklaustilanteessa
liian korkealle. Päätuomari Aleksi Rantala suomitsi
Saloselle 2+10 minuutin rangaistuksen päähän
kohdistuneesta taklauksesta ja häntä kurittamaan
rynnänneelle Ilveksen Kaspars Astashenkolle kakkosen
väkivaltaisuudesta.
Erän neljännellätoista minuutilla tupsukorvien
Mikko Suvanto karkasi keskialueelta puhtaaseen läpiajoon,
joka päättyi Ässä-pakin räikeään
koukkuun. Rantalalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta
kuin ristiä kätensä päänsä päälle
rangaistuslaukauksen merkiksi. Rankkaria asettui ampumaan
Toni Dahlman, joka vei napakalla laukauksella Ilveksen 0-1-johtoon.
Punapaitojen maalia vartioinut Scott Langkow oli voimaton
Dallan kovan rannevedon edessä.
Erän viimeisen viisimininuuttisen aikana Ässät
sai luotua jonkin verran painetta hyökkäysalueelleen,
mutta rauhallisesti ja järkevästi pelannut Ilves-puolustus
selvitti tilanteet eleettömästi torjuneen Pitkämäen
toimiessa takalinjojen viimeisenä lukkona.
Dahlman sovittelee sankarin viittaa
Toisessa erässä Ässät pääsi
viemään peliä Ilveksen jäähysuman
ansiosta. Tupsukorvat ottivat erän alkuun kolme peräkkäistä
rangaistusta, mutta selvittivät alivoimat lopulta melko
kivuttomasti. Jännittävimmät hetket elettiin
ennen 26 peliminuutin täyttymistä, kun joukkuerangaistusta
sovittanut Shayne Toporowski sai jäähypenkille kaverikseen
Jukka Laamasen. Kuningasleijonan arvolle sopivalla asenteella
taistelleen Raimo Helmisen johdolla Ilves kuitenkin selvisi
ahdingosta ilman takaiskua.
Ylivoimiensa aikana hyökkäyspeliään hiomaan
päässeet punapaidat hallitsivat erän tapahtumia
hienokseltaan myös tasaviisikoin, mutta järkevästi
ja kurinalaisesti pelannut Ilves oli jatkuvasti vaarallinen
ja iski teräviä vastaiskuja, jotka joukkue pohjusti
tiiviillä keskialueen viisikkotyöskentelyllään.
Etenkin ykkösnyrkki Vesa Viitakoski-Helminen-Dahlman-Henri
Laurila-Cory Murphy sai luotua hyviä mylläköitä
Langkow'n maalille.
Kun ottelun keskimmäinen 20-minuuttinen läheni
päätöstään, Helmisen viisikko järjesti
hyökkäysalueella todellisen hullunmyllyn, jonka
aikana se kiekotteli porilaisviisikon täysin sekaisin.
Pitkän pyörityksen jälkeen Viitakoski löysi
syötöllään Murphyn, joka ei erinomaisesta
paikastaan huolimatta laukonut itse, vaan jatkoi ovelasti
kiekon maalin kulmalla vaanineelle Dahlmanille. Dalla sinetöi
upean kuvion siirtämällä limpun tyylikkäästi
puolityhjään rysään.
Ilveksellä ei jäähysumastaan selvittyään
ollut toisessa erässä kummoistakaan hätää,
vaikka Pitkämäelle kirjattiin yli kolminkertainen
määrä torjuntoja virkaveli Langkow'hun nähden.
Varsin kypsää vieraspelaamista 40 minuutin ajan
esittäneet tupsukorvat pääsivätkin valmistautumaan
hyvistä asemista ottelun kolmanteen erään.
Ässät alivoimalla peliin mukaan
Päätöserässä Ilves jatkoi tarkkaa
ja tiivistä pelaamistaan, mutta päästi yhdellä
pahalla virheellä kotijoukkueen mukaan voittokamppailuun.
Timo Salosen istuessa illan toista rangaistustaan tupsukorvien
ykkösviisikko hölmöili ylivoimalla kiekon Ässien
Kristian Kuuselalle, joka karkasi Teemu Virkkusen kanssa 2-1-hyökkäykseen.
Kaksikko hyödynsi yllättäen avautuneen tilanteensa
mallikkaasti, ja Virkkunen kavensi osumallaan numeroiksi 1-2.
Erä jatkui rikkinäisissä merkeissä, sillä
ajassa 54:45 päätuomari Rantala lähetti kuumaksi
käyneestä torikokouksesta kolme pelaajaa jäähyaition
puolelle viilentymään. Ilveksestä rangaistuksen
arvoisesti nahistelivat Kaspars Astashenko sekä Erkki
Rajamäki, ja patapakasta jäähylle tuomittiin
Juha Kiilholma. Kauan ei kotijoukkue kuitenkaan ehtinyt ylivoimaansa
pyörittää, sillä erittäin laiskasti
koko ottelun ajan pelaillut Martin Bergeron otti hyökkäysalueella
hölmön rangaistuksen tartuttuaan kädellään
Jukka Laamasen mailaan.
Hieman vajaat kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan
täyttymistä siihen asti kiitettävästi
iltapuhteestaan selvinnyt Aleksi Rantala tarttui Pasi Tuomisen
täkyyn ja komensi Laamasen varsin kevyin perustein kampitusjäähylle.
Tuominen avitti tilanteessa kaatumistaan näyttävällä
sukelluksella, joka jostain syystä jäi Rantalalta
huomaamatta. Sukelluksesta suivaantunut Erkki Rajamäki
protestoi tuomiota suihkukomennuksen arvoisesti.
Ilves taisteli ottelun päätöshetket mallikkaasti
kahden miehen alivoimalla Ässien vedettyä Langkow'n
pois maalinsa suulta ja hakiessa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.
Lopullisen niitin porilaisten arkkuun löi upean ottelun
pelannut Ville Leino, joka pääsi siirtämään
kiekon tyhjään maaliin Ville Koistisen hyvästä
esityöstä.
Leino, vakuuttavan varmasti kiekkoja kiinni napsinut Juha
Pitkämäki ja kaksi osumaa iskenyt Toni Dahlman olivat
illan Ilves-hahmot ja puhdistivat palkintopöydän
loppusummerin soitua. Joukkueena Ilves ei esittänyt aivan
parasta osaamistaan, mutta kahteen tuiki tärkeään
vieraspisteeseen on oltava erittäin tyytyväinen.
Lauantaina tupsukorvat jatkavat Hakametsässä taisteluaan
kotiedusta playoffeihin, kun vieraaksi saapuu Jan Calounin
tähdittämä Espoon Blues.
Ässät tarjosi täyden työmaan
Kaksi maalia tehnyt T0ni Dahlman oli iltaansa tyytyväinen.
– Joukkue voitti. Silloin pitää olla aina tyytyväinen.
Täysi työmaa tässä oli. Helpolla eivät
pisteet lähteneet, Dalla puheli.
Dahlman teki rankkarista tyylikkään varmasti Ilvekselle
1-0. – Päätin laukoa ja sinne meni. Toisessa maalissa
ei paljon tarvittu, kun sai pistää tyhjiin, kuvaili
Dalla 2-0-johto-osuman kuviota.
– Nyt on hyvä lähteä taas jatkoon, kun sai
tämän pelin alle. Tuntuma löytyy helpommin
jatkossa. Tosin tänäänkin luistin kulki ihan
kivasti. Uudet luistimet ja pari päivää lepoa.
Siinä se salaisuus, naureskeli palkintopöydän
tyhjentänyt Töni Dahlman.
Ilveksen päävalmentaja Vaclav Sykora myönsi,
että Ässät teki Ilvekselle vaikean illan. –
He tulivat kovaa ja pelasivat vahvaa kontaktipeliä. Teimme
siinä muutamia virheitä, mutta onneksi Taube (Juha
Pitkämäki) oli taas hyvin hereillä. Tauon jälkeinen
peli on aina vaikea ja erityisesti tällaisessa paikassa
kuin Pori. Saimme kuitenkin hyvän alun tauon jälkeen
ja tästä on helpompi jatkaa, vaikka tässä
liigassa ei yhtään helppoa peliä olekaan. On
vain mentävä ottelu ottelulta eteenpäin, Vasek
sanoi.
Vasek ihmetteli myös jonkin verran sitä, että
Ilves sai niin paljon rangaistuksia. – Alivoiman pelaaminen
kulutti meitä aivan liikaa tässä ottelussa.
Toisaalta se on myös merkki siitä, että joukkueessa
on hyvä taisteluhenki. Ja sellainen henki joukkueessa
nyt on, Vasek vakuutti.
Raportti: Mikko Rainio
Kommentit: Tarkki Hurskainen
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| 13.50 Toni Dahlman 6 0-1
RL. |
| Rangaistukset |
| 7.45 Kaspars Astashenko,
Ilves 2 min. Väkivaltaisuus |
| 7.45 Timo Salonen, Ässät
2 + 10 min. Päähän kohdistuva taklaus +
automaattinen käytösrangaistus |
| II erä |
| Maalit |
| 36.53 Dahlman
7 (Cory Murphy 24, Vesa Viitakoski 13) 0-2 |
Rangaistukset |
| 24.04 Shayne Toporowski,
Ilves 2 min. Liian monta pelaajaa jäällä |
| 25.45 Jukka Laamanen,
Ilves 2 min. Mailasta kiinnipitäminen |
| 29.21 Shayne Toporowski,
Ilves 2 min. Estäminen |
| III erä |
| Maalit |
| 48.26 Teemu Virkkunen
(Kristian Kuusela) 1-2 AV |
| 59.57 Ville Leino 8 (Ville
Koistinen 14, Kaspars Astashenko 2) 1-3 AV |
| Rangaistukset |
| 47.50 Timo
Salonen, Ässät 2 min. Huitominen |
| 54.45 Kaspars Astashenko,
Ilves 2 min. Poikittainen maila |
| 54.45 Erkki
Rajamäki, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus |
| 54.45 Juha
Kiiholma, Ässät 2 min. Väkivaltaisuus |
| 55.29 Martin
Bergeron, Ässät 2 min. Mailasta kiinnipitäminen |
| 58.07 Jukka
Laamanen, Ilves 2 min. Kampitus |
| 58.07 Erkki
Rajamäki, Ilves 20 min. Pelirangaistus käytöksestä |
| 59.57 Ville
Snellman, Ilves 2 min. Pelin viivyttäminen |
| Maalivahdit |
| Scott Langkow, Ässät
9 + 3 + 9 = 21 (pois 58.17-58.59 ja 59.07-59.57) |
| Juha Pitkämmäki,
Ilves 10 + 10 + 7 = 27 |
| Jäähyt |
| Ässät 4x 2 min,
1x 10 min |
| Ilves 8x 2 min, 1x 20
min |
| Aikalisät |
| Ässät 58.07 |
| Tuomaristo |
| Aleksi Rantala,
päätuomari |
| Stefan Fonselius, linjatuomari |
| Antti Orelma, linjatuomari |
| Yleisömäärä |
| 2774 |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Toni Dahlman,
Ilves |
| Kaksi tähteä: Juha Pitkämäki,
Ilves |
| Yksi tähti: Teemu Virkkunen,
Ässät |
| Expert-pelaaja: Toni Dahlman,
Ilves |
| Ottelun Vakuuttaja: Toni
Dahlman, Ilves |
| Ilveksen
kentälliset |
| Viitakoski-Helminen-Dahlman |
| Laurila-Murphy |
| Rajamäki-Leino-Toporowski |
| Koistinen-Laamanen |
| Luomala-Vorel-Snellman |
| Rönnberg-Astashenko
|
| Suvanto-Niemi-Jäminki |
| Källarsson-Siren |
| |
|
|
Tilastot
Ilves
SM-liigan playoffs:
- HIFK-Ilves (13.3.04)
- Ilves-HIFK (15.3.04)
- HIFK-Ilves (17.3.04)
- Ilves-HIFK (19.3.04)
- HIFK-Ilves (21.3.04)
- Ilves-HIFK (23.3.04)
- HIFK-Ilves (25.3.04)
SM-liigan runkosarja:
- Tappara-Ilves (12.9.03)
- Ilves-SaiPa (13.9.03)
- Ilves-Ässät (19.9.03)
- Blues-Ilves (24.9.03)
- Ilves-Pelicans (25.9.03)
- HPK-Ilves (27.9.03)
- Ilves-Lukko (30.9.03)
- Kärpät-Ilves (2.10.03)
- TPS-Ilves (4.10.03)
- Ilves-HIFK (9.10.03)
- Jokerit-Ilves (11.10.03)
- Ilves-JYP (14.10.03)
- Ilves-Tappara (16.10.03)
- Pelicans-Ilves (18.10.03)
- Ilves-HPK (23.10.03)
- Tappara-Ilves (24.10.03)
- SaiPa-Ilves (30.10.03)
- Ilves-TPS (1.11.03)
- HIFK-Ilves (11.11.03)
- Ässät-Ilves (15.11.03)
- Ilves-Tappara (16.11.03)
- Ilves-Blues (18.11.03)
- Pelicans-Ilves (20.11.03)
- Ilves-HPK (22.11.03)
- Lukko-Ilves (28.11.03)
- Ilves-Kärpät (29.11.03)
- Ilves-Jokerit (2.12.03)
- JYP-Ilves (4.12.03)
- Ilves-SaiPa (5.12.03)
- Ilves-HIFK (13.12.03)
- Ilves-Ässät (16.12.03)
- Tappara-Ilves (27.12.03)
- TPS-Ilves (28.12.03)
- Blues-Ilves (30.12.03)
- Ilves-Pelicans (3.1.04)
- HPK-Ilves (6.1.04)
- Kärpät-Ilves (10.1.04) - Jokerit-Ilves (13.1.04) - Ilves-JYP (15.1.04) - Ilves-Tappara (17.1.04) - HPK-Ilves (20.1.04) - Ilves-Pelicans (22.1.04) - Tappara-Ilves (27.1.04) - Ilves-Lukko (29.1.04) - SaiPa-Ilves (31.1.04) - Ässät-Ilves (12.2.04) - Ilves-Blues (14.2.04) - Pelicans-Ilves (17.2.04) - Ilves-HPK (19.2.04) - Lukko-Ilves (21.2.04) - Ilves-Tappara (24.2.04) - HIFK-Ilves (27.2.04) - Ilves-TPS (28.2.04) - Ilves-Kärpät (2.3.04) - JYP-Ilves (4.3.04) - Ilves-Jokerit (5.3.04)
Harjoitusottelut:
- KooKoo-Ilves (5.8.03)
- Ässät-Ilves (8.8.03)
- Ilves-Jukurit (13.8.03)
- Ilves-JYP (14.8.03)
- Ilves-Luulaja (20.8.03)
- HPK-Ilves (21.8.03)
- Ilves-Tappara (22.8.03)
- Kärpät-Ilves (23.8.03)
- JYP-Ilves (28.8.03)
- Ilves-Ässät (3.9.03)
- SaiPa-Ilves (5.9.03)
|
|