Otteluraportti: Ilves-Tappara 0-3 (0-2, 0-0, 0-1)
Paikallispelissä tutut sävelet
(16.11.2003) Ilveksen paikallispelikammo näyttää jatkuvan myös tällä liigakaudella. Kauden neljännessä paikallistaistossa Tappara olisi ollut
täysin lyötävissä, mutta tupsukorvat sortuivat jälleen tehottomuuteen. Tappara kuritti Ilvestä kaksi kertaa alivoimalla ja
nuo osumat käänsivät kamppailun kirvesrintojen eduksi. Mika Lehdon tuurilla ja taidolla torjuman nollapelin myötä Tappara vei ottelun
nimiinsä puhtaasti maalein 3-0.
Ilves hallitsee, Tappara tekee maalit
Ottelun alku enteili vielä mieluisaa iltapäivää Ilves-kannattajille. Petolauman luistin liikkui avauserän alussa huomattavasti
paremmin kuin vastustajalla ja erän ensimmäinen puolisko pelattiinkin lähes tyystin Tapparan puolustusalueella. Selvästä kiekollisesti
hallinnastaan huolimatta Ilves ei tahtonut millään saada luotua kunnon tekopaikkoja, vaan tyytyi pyörimään lähinnä kulmissa.
Joukkueen hyvä liike meni koko lailla hukkaan, kun pelinrakentelu oli ideatonta ja kaavamaista.
Ilveksen pyöritettyä pikkunäppärästi peliä kahdeksan minuutin ajan iski Tappara ottelun avausmaalin ensimmäillä kunnon laukauksellaan.
Pasi Petriläinen laittoi keskialueella perussyötön Marko Mäkisen lapaan ja täysin vaarattomalta näyttänyt hyökkäys päättyi lopulta osumaan,
kun Ilveksen pakkipari oli unessa. Ismo Siren oli sijoittunut tilanteessa väärin ja näin Mäkinen pääsi ilmaiseksi 1-1 -tilanteeseen, jonka
puolestaan Henri Laurila pelasi todella löysästi. Mäkinen sai Laurilan yksinkertaisella harhautuksella ulos tilanteesta ja laukoi
kiekon ranteella hiemon helponnäköisesti
etunurkasta sisään.
Ilveksen ensimmäinen todellinen maalipaikka nähtiin erän puolivälissä. Raimo Helmisen keskialueen upea rystylätty vapautti Toni Dahlmanin
vasemmalta laidalta puolittain läpi, mutta Dalla pelasi tilanteen ihmeellisesti pieneen kulmaan eikä saanut luritettua kumilaattaa
Mika Lehdon längistä sisään.
Stefan Öhmanille vihellettiin ajassa 12.34 ottelun ensimmäinen rangaistus, mutta tästä seurasi vain lisää ongelmia Ilves-leiriin, sillä
kirvesrinnat taikoivat limpun alivoimalla Tuomas Nissisen selän taakse. Ilves hävisi keskialueella laidan vieressä käydyn kapinan kiekosta,
minkä jälkeen Tapparalle avautui 2-1 -ylivoimahyökkäys. Marko Mäkinen pääsi ensin laukomaan täysin vapaasti, mutta voimahyökkääjän
illan toinen osuma jäi näkemättä, kun rannelaukaus sujahti yli maalin. Kimmo Koskenkorva nappasi kuitenkin
päädystä kimmonneen kiekon kädellä alas ja onnistui pienestäkin kulmasta nostamaan pikkumustan maalin kattoon.
Öhmanin rangaistus jatkui luonnollisesti maalin jälkeenkin ja Ilves oli erittäin lähellä kuitata erheensä ylivoimamaalilla. Cory Murphyn
siniviivalaukaus livahti jo Mika Lehdon längistä, mutta lirui petolauman epäonneksi maalin ohi. Hetkeä myöhemmin Marek Vorelilla
oli reboundin jälkeen täysin tyhjä maali edessään, mutta tsekkisentteri suti pomppivaan kiekkoon pelkkää hutia.
Kiekollista peliä tehottomasti avauserässä hallinnut Ilves joutui poistumaan ensimmäiselle erätauolle 0-2 -tappioasema niskassaan.
Ilves tehoton loppuun saakka
Toisen erän pelitapahtumista ei paljon kerrottavaa löydy. Ilves oli nyt vuorostaan erän alussa täysin jäässä
ja peli pyöri samassa päässä kuin avauserässäkin, nyt vain eri joukkueen toimesta. Tupsukorvien peli oli sekaista ja
Tapparalle tarjottiin mahdollisuutta ratkaista ottelu jo tässä vaiheessa. Lisäosumia kirvesrinnat eivät pyörityksestään
huolimatta kuitenkaan aikaiseksi saaneet. Lähimmäksi maalia pääsi Marko Ojanen, jonka hieman epäonnistunut suoraan syötöstä lähtenyt
laukaus pomppasi sisätolpasta takaisin peliin.
Erän jälkimmäisellä puoliskolla Ilves pääsi paremmin peliin mukaan ja sai itsekin luotua painostusjaksoja hyökkäyspäähän.
Mitään varsinaisia avopaikkoja ei kuitenkaan nähty ja kun kiekkokaan
ei maalinedustilanteissa pomppinut suotuisasti, jäi kaivattu kavennusosuma
näkemättä.
Sekava ja heikkotasoinen erä oli maaliton ja näin kolmanteen erään lähdettiin Tapparan johtaessa ottelua edelleen maalein 2-0.
Kolmanteen erään Ilves löysi jälleen paremman asenteen ja taisteli ihan kelvollisesti. Valitettavasti tämä ei vain vieläkään
näkynyt tulostaululla.
Erän alussa tulleen Dale Clarken rangaistuksen aikana nähtiin ottelun ratkaisu. Väkevän erääntulon jälkeen Ilveksen ylivoimapelikin
käynnistyi lupaavasti ja maltillisen hieromisen jälkeen Cory Murphy pyssytti kiekon tolppaan. Kavennusmaali tähän saumaan olisi
saattanut vaikka kääntää ottelun Ilvekselle, mutta kun ei niin ei.
Hetkeä myöhemmin Ilveksen pakkipari antoi
Stefan Öhmanin
norkoilla täysin rauhassa selkänsä
takana ja Pasi Petriläisen
roikkusyötön jälkeen ruotsalaisvahvistus pääsi puhtaaseen läpiajoon. Öhman napautti karkumatkansa päätteeksi kiekon
Tuomas Nissisen selän taakse ja ottelun ratkaisu oli nähnyt päivänvalon.
Ilveksen yritys ei hiipunut vielä heti Tapparan kolmannen maalin jälkeen, vaan erän puoliväliin saakka petolauma haki vielä
voimakkaasti kavennusmaalia. Kimmo Koskenkorvan ajassa 47.20 ottaman kaksiminuuttisen aikana Ilveksen avausmaali suorastaan
roikkui ilmassa, kun Raimo Helmisen johtama ylivoimaviisikko pyöritti Tapparan nelikkoa mielin määrin. Tekopaikkoja tuli kuin
liukuhihnalta, mutta millään ei kiekko suostunut Mika Lehdon taakse tietään löytämään.
Viimeisen kymmenen minuutin aikana Tappara pääsi sitten jo hieman helpommalla, kun Ilvekseltä alkoi ilmeisti jo uskokin hiipumaan.
Mika Lehto piti maalinsa puhtaana ottelun loppuun saakka ja kaksi kotitappiota sisältäneen viikon päätteeksi Tappara pääsi juhlimaan
tärkeätä 3-0 -voittoa.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves aloitti ottelun hyvin, mutta ei tahtonut päästä kunnon tekopaikkoihin. Tappara käytti avauserässä molemmat maalipaikkansa
hyväkseen ja vei erän pelitapahtumien vastaisesti 2-0. Toisessa erässä Ilveksen peli oli sekaisin, mutta Tappara ei onnistunut
lisäämään johtoaan. Päätöserään Ilves tuli taistelumielellä, mutta Stefan Öhmanin tekemä kirvesrintojen illan toinen
alivoimamaali ratkaisi ottelun lopullisesti.
OTTELUN RATKAISUT:
Tapparan kaksi alivoimamaalia olivat lopputuloksen kannalta erittäin ratkaisevia. Ylivoimallakin pelatessa pitää ajatella
myös puolustuspäätä ja tuo unohtui tänään Ilvekseltä. Tapparan kummassakaan alivoimamaalissa Ilveksen viisikko ei uhrannut ajatustakaan
oman pään pitävyydelle. Hyökkäyspäässä kiekko ei tänään Ilvekselle pomppinut ja sitä voidaan pitää toisena syynä puhtaalle tappiolle.
ILVEKSEN PARHAAT:
Kaksi pelaajaa nousivat mielestäni tänään Ilveksestä muiden yläpuolelle. Timo Peltomaan asenne oli kohdallaan ja tässä ottelussa Tinke olikin
huomattavasti väkevämpi kuin Ilveksen alkukauden todellinen
voimahyökkääjä Erkki Rajamäki. Toinen hyvän ottelun pelannut tupsukorva oli
Cory Murphy, jonka vaaralliset siniviivakudit aiheuttivat suurimman osan Ilveksen tekopaikoista. Ainoastaan huono tuuri piti Ilveksen
kultakypärän tänään poissa tulostaululta.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Helmisen ketjun pyörittämä ykkösylivoima kulki kolmannessa erässä lähes paremmin kuin koskaan aikaisemmin tällä kaudella.
+ Ottelun alussa luistin liikkui vielä mukavasti.
- Valitettavasti liike ja järki hukkui, kun Tappara sai avauserään kaksi maalia.
- Kaksi päästettyä alivoimamaalia ratkaiseviin kohtiin.
- Ilves kaipaisi edelleen suoraviivaisuutta ja todellista tahtoa maalipaikoissa.
ERIKOISTA:
Ilves jäi tällä kaudella ensimmäistä kertaa maaleitta.
SEURAAVA OTTELU:
Tiistaina edessä kotiottelu Bluesia vastaan.
Työhaalarit unohtuivat kotiin
Kolme ottelua nyt pelannut Timo Peltomaa on huomannut heti syyt pelin poukkoiluun. – Nöyryys katoaa pelaamisesta. Heti kun pelataan yksi peli hyvin, niin koko porukka luulee olevansa Bobby Orreja. Nöyryys ja pelikuri katoavat. Äijiä jätetään vapaiksi selän taakse. Meidän ylivoiman aikana naapuri teki kaksi maalia. Eihän sinä ole mitään järkeä. Meidänhän se maali piti tehdä, manasi Peltsi.
– Kun hyvän pelin jälkeen jäädään leijumaan, niin siinä kuvitellaan, että tämä peli meneekin helpommalla eikä tarvitse tehdä niin paljon hommia. Siellä hillutaan sinne tänne ja oikaistaan selät. Kun 25 äijää oikaisee, niin tässä on tulos.
Vieläkö siellä on jotain erityisestä jännitystä Tapparaa vastaan? – Jos tällaisessa pelissä on löysät housuissa, niin sitten pitää mennä pelaamaan lentopalloa tai Mestistä. Kyllä liigapelaajan täytyy kestää paineet. Ei tässä porukassa pitäisi olla enää sellaisia ensikertalaisia, että ei paineita kestä. Peliin pitää olla niin tiukka keskittyminen, ettei siellä tulee mitään löysäilyä. Sinulla täytyy olla itseluottamus täydessä sadassa, kun sinä menet sinne lootaan.
Vastustajan veskari pelasi hienon illan? – Ei meidän kannata sellaisten selitysten taakse mennä. Onhan se hyvä veskari, mutta kyllä tänään mekin teimme siitä hyvän, puhisi Peltsi.
Mikko Suvanto oli samoilla linjoilla. – Eilen loistopeli ja hieno voitto. Tänään piti jatkaa siitä hyvällä fiiliksellä, mutta en käsitä miten me saimme itsemme näin lukkoon. Ja luulimme itsestämme liikoja. Ei tässä Tappara mikään peikko ole. Me vain emme tehneet töitä ja sen seurauksena jäätiin pyörimään, kiekko poltti lavassa, syötöt menivät ohi ja sitten tehtiin ne muutamat kardinaalivirheet, mistä naapuri ratkaisi. Olihan siinä meilläkin paljon hyviä paikkoja, mutta nyt taas ei mennyt mikään, purki Suvanto.
Pisteenä ii:n päälle Jarmo Jamalaisen ytimekäs kommentti: – Tänään eivät olleet työhaalarit päällä. Eilen oli. Tultiin liian hyvän olon tunteella pelaamaan ja heti muutama karmea virhe. Se oli siinä. Kyllä meidän täytyy joka päivä tehdä töitä täydellä teholla, pelata puolustuspään kautta ja lähteä sieltä hakemaan maalipaikkoja. Harvoin tuollainen väkisin yrittäminen onnistuu.
Martin Hlavacka oli illan ottelusta poissa selkävaivan vuoksi. On kuitenkin mahdollista, että Hlavacka pelaa jo tiistaina. Ville Snellman pääsee todennäköisesti mukaan jo noin viikon kuluttua. Joonas Rönnberg tulee tiistaina liigajoukkueen kokoonpanoon pelattuaan pari ottelua Mestistä Järvenpään Haukoissa.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Pelaaja- ja valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| 8.01 Marko Mäkinen (Pasi Petriläinen, Petri Kontiola) 0-1 |
| 13.12 Kimmo Koskenkorva (Mäkinen) 0-2 av. |
| Rangaistukset |
| 12.34 Stefan Öhman, Tappara 2 min. Kiinnipitäminen |
| 17.40 Joukkuerangaistus, Ilves 2 min. Liian monta pelaajaa jäällä |
| II erä |
| Maalit |
| Erä maaliton
|
| Rangaistukset |
| 27.44 Stefan Öhman, Tappara 2 min. Mailasta kiinnipitäminen |
| 34.35 Tommi Jäminki, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen |
| III erä |
| Maalit |
| 42.56 Stefan Öhman (Petriläinen) 0-3 av. |
| Rangaistukset |
| 40.57 Dale Clarke, Tappara 2 min. Kiinnipitäminen |
| 47.20 Kimmo Koskenkorva, Tappara 2 min. Koukkaaminen |
| 54.24 Antti Miettinen, Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| 55.57 Erkki Rajamäki, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus |
| 57.26 Marko Mäkinen, Tappara 2 min. Kiinnipitäminen |
| Maalivahdit |
| Tuomas Nissinen, Ilves 5 + 8 + 7 = 20 |
| Mika Lehto, Tappara 7 + 3 + 12 = 22 |
| Jäähyt |
| Ilves 4 x 2 min. |
| Tappara 5 x 2 min. |
| Aikalisät |
|
|
| Tuomaristo |
| Timo Favorin, Päätuomari |
| Jukka Favorin, Linjatuomari |
| Jouni Saukkonen, Linjatuomari |
| Yleisömäärä |
| 4692 |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Mika Lehto, Tappara |
| Kaksi tähteä: Marko Mäkinen, Tappara |
| Yksi tähti: Stefan Öhman, Tappara |
| Expert-pelaaja: Mika Lehto, Tappara
|
| Ottelun vakuuttaja: Cory Murphy, Ilves |
| Ilveksen
kentälliset |
| Viitakoski-Helminen-Dahlman |
| Jääskeläinen-Murphy |
| Rajamäki-Leino-Peltomaa |
| Koistinen-Laamanen |
| Rajamäki-Vorel-Kucharczyk |
| Laurila-Siren |
| Niemi-Suvanto-Jäminki, Miettinen |
|
| |
|
|
Tilastot
Ilves
SM-liigan playoffs:
- HIFK-Ilves (13.3.04)
- Ilves-HIFK (15.3.04)
- HIFK-Ilves (17.3.04)
- Ilves-HIFK (19.3.04)
- HIFK-Ilves (21.3.04)
- Ilves-HIFK (23.3.04)
- HIFK-Ilves (25.3.04)
SM-liigan runkosarja:
- Tappara-Ilves (12.9.03)
- Ilves-SaiPa (13.9.03)
- Ilves-Ässät (19.9.03)
- Blues-Ilves (24.9.03)
- Ilves-Pelicans (25.9.03)
- HPK-Ilves (27.9.03)
- Ilves-Lukko (30.9.03)
- Kärpät-Ilves (2.10.03)
- TPS-Ilves (4.10.03)
- Ilves-HIFK (9.10.03)
- Jokerit-Ilves (11.10.03)
- Ilves-JYP (14.10.03)
- Ilves-Tappara (16.10.03)
- Pelicans-Ilves (18.10.03)
- Ilves-HPK (23.10.03)
- Tappara-Ilves (24.10.03)
- SaiPa-Ilves (30.10.03)
- Ilves-TPS (1.11.03)
- HIFK-Ilves (11.11.03)
- Ässät-Ilves (15.11.03)
- Ilves-Tappara (16.11.03)
- Ilves-Blues (18.11.03)
- Pelicans-Ilves (20.11.03)
- Ilves-HPK (22.11.03)
- Lukko-Ilves (28.11.03)
- Ilves-Kärpät (29.11.03)
- Ilves-Jokerit (2.12.03)
- JYP-Ilves (4.12.03)
- Ilves-SaiPa (5.12.03)
- Ilves-HIFK (13.12.03)
- Ilves-Ässät (16.12.03)
- Tappara-Ilves (27.12.03)
- TPS-Ilves (28.12.03)
- Blues-Ilves (30.12.03)
- Ilves-Pelicans (3.1.04)
- HPK-Ilves (6.1.04)
- Kärpät-Ilves (10.1.04) - Jokerit-Ilves (13.1.04) - Ilves-JYP (15.1.04) - Ilves-Tappara (17.1.04) - HPK-Ilves (20.1.04) - Ilves-Pelicans (22.1.04) - Tappara-Ilves (27.1.04) - Ilves-Lukko (29.1.04) - SaiPa-Ilves (31.1.04) - Ässät-Ilves (12.2.04) - Ilves-Blues (14.2.04) - Pelicans-Ilves (17.2.04) - Ilves-HPK (19.2.04) - Lukko-Ilves (21.2.04) - Ilves-Tappara (24.2.04) - HIFK-Ilves (27.2.04) - Ilves-TPS (28.2.04) - Ilves-Kärpät (2.3.04) - JYP-Ilves (4.3.04) - Ilves-Jokerit (5.3.04)
Harjoitusottelut:
- KooKoo-Ilves (5.8.03)
- Ässät-Ilves (8.8.03)
- Ilves-Jukurit (13.8.03)
- Ilves-JYP (14.8.03)
- Ilves-Luulaja (20.8.03)
- HPK-Ilves (21.8.03)
- Ilves-Tappara (22.8.03)
- Kärpät-Ilves (23.8.03)
- JYP-Ilves (28.8.03)
- Ilves-Ässät (3.9.03)
- SaiPa-Ilves (5.9.03)
|
|