Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Ilves-Ässät 4-1 (1-0, 2-1, 1-0)

 

Voitokkaasti joulutauolle

(16.12.2003) Ilves kaatoi viimeisessä ottelussaan ennen joulutaukoa Porin Ässät jo kolmatta kertaa tämän kauden SM-liigassa. Mitään suurta jääkiekkonäytelmää ei Hakametsän pyhätössä nähty, mutta Ilves väänsi rutiininomaisesti tärkeän 4-1 -voiton itselleen. Raimo Helminen, Marek Vorel ja Jukka Laamanen keräsivät kaikki ottelussa tehot 1+1.

Raipe kärppänä reboundissa

Ilvekselle avautui erinomainen tilaisuus avausmaalin iskemiseen jo 40 pelisekunnin kohdalla. Cory Murphyn ja Vesa Viitakosken nopeiden syöttöjen jälkeen Raimo Helminen pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta Raipen rannelaukaus painui Ässien veräjänvartijan Tommi Tervon räpylän kautta maalin ohi.

Avauserä oli varsin leppoisaa kiekkoilua eikä kumpikaan joukkue saanut kunnon raivoa päälle. Peli pyöri lähinnä keskialueella ja sykähdyttävät tilanteet jäivät vähiin. Erän puolivälissä Ilves oli kuitenkin saada erikoisella tavalla avausosuman. Henri Laurila lähetti heti punaviivan jälkeen lämärin, joka meni ohi maalin, mutta kimposi sopivasti toiselle puolelle maalia. Paikalla oli Marko Luomala, joka laukoi suoraan päädystä kimmonneeseen kiekkoon, mutta Tommi Tervo sai kuin saikin heittäytymällä mailansa etunurkkaa kohti matkalla olleen kumilaatan tielle.

Ilveksen avausmaali syntyi sitten lopulta ajassa 14.57. Raimo Helminen petasi ensin hienolla syötöllä avopaikan Jukka Laamaselle, mutta tämän rannelaukaus karkasi pahasti maalin yli. Lamppu paikkasi epäonnistumisensa kuitenkin hetkeä myöhemmin hienosti punnertamalla itsensä väkisin vetopaikkaan kahden Ässä-pelaajan välistä. Laamasen laukaus ei vielä tulosta tuonut, mutta rebound-kiekossa paikalla oli Helminen, joka nosti limpun tyylikkäästi oikeaan ylänurkkaan.

Avauserä ansaitusti Ilvekselle maalein 1-0. Ässillä ei ensimmäisessä erässä ollut yhtään kunnon maalipaikkaa.

Tsekkikaksikko osuu pitkästä aikaa

Virkamiesmäinen kiekkoilu jatkui myös toisessa erässä. Ilves sai heti erän alussa loistavan tilaisuuden kasvattaa johtoaan, kun Ässille puhallettiin puolen minuutin sisään kaksi rangaistusta. Tupsukorvien 5-3 -ylivoima jäi kuitenkin erittäin vaisuksi ja todellinen etsikkoaika jäi näin tuloksettomaksi.

Ässät käytti ajassa 25.53 Ilveksen pienen lepsuilun hyväkseen ja nousi kotijoukkueen rinnalle. Kiekkoa pompoteltiin sekavan oloisesti keskialueella ja peliväline pomppi lopulta porilaisten haltuun. Cory Murphy oli lähtenyt ehkä turhankin rohkeasti haistelemaan hyökkäysmahdollisuutta ja kun hänen tonttinsa oli auki, pääsi Vjatsheslav Fandul polkemaan itsensä puolittaiseen läpiajoon. Sen päätteeksi latvialaisvahvistus onnistui liruttamaan pikkumustan Juha Pitkämäen längistä sisään ja näin peli oli tasan 1-1.

Ässät sai tasoituksensa jälkeen 2 seuraavaa ylivoimaa ja niiden molempien aikana Jari Korpisalo oli kerran häärimässä maalin edessä kiekon kanssa. Kummastakaan avopaikasta Korppi ei kuitenkaan onnistunut toimittamaan limppua verkon perukoille.

Ässä-ylivoimien välissä Ilves tekaisi sen sijaan 2-1 -johto-osuman. Radim Kucharczyk heitti kiekon päädystä maalille ja Tommi Jäminki onnistui ilmasta jatkamaan kumilaatan kohti maalia. Tommi Tervo hoiti vielä tämän tilanteen, mutta irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Marek Vorel, joka nosti pelivälineen puolityhjään maaliin.

Toisen erän vaisuhkosta peliesityksestä huolimatta Ilves värkkäsi erän lopulla vielä toisenkin osuman. Radim Kucharczyk sai kiekon vauhtiin suoraan puolustuspään aloituksesta ja polki oikeasta laidasta hyökkäysalueelle. Hyvän rystysyötön jälkeen Marek Vorel sai ensin loistavan tekopaikan ja Tervon torjunnan jälkeen Kucharczyk hoiti reboundin maalin perukoille.

40 peliminuutin jälkeen Ilveksen johto oli turvallisen tuntuisesti 3-1.

Lamppu sinetöi ylivoimalla

Kolmannessa erässä ei tapahtunut pitkään aikaan oikeastaan yhtään mitään. Ilves varmisteli peruspelillä johtoaan eikä Ässät saanut minkäänlaista kiriä aikaiseksi. Erän ensimmäisen puoliskon näyttävin tilanne olikin Ville Koistisen komea avojään pommi, joka tiputti Samu Wesslinin hetkeksi jään pintaan.

Ilveksen voitto varmistui ajassa 50.10, kun petolauma latoi ylivoimalla 4-1 -numerot valotaululle. Raimo Helminen käänsi hyvässä tekopaikassa maalin nurkalla kiekon vielä toiselle tolpalle, jossa Vesa Viitakoski suti pelivälineen tolppaan lähes tyhjän maalin edessä. Jukka Laamanen seurasi kuitenkin irtokiekon tarkasti ja napautti pikkumustan neljännen kerran Tommi Tervon selän taakse.

Ilves voitti ottelun 4-1 -numeroin ja paranteli osakkeitaan liigan keskikastissa. Ilves on joulutauolle siirryttäessä tukevasti seitsemännellä sijalla ja vähemmän otteluita pelanneena aivan edellään olevien Tapparan ja HPK:n kintereillä.

Ottelu pähkinänkuoressa

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ottelun tempo oli alusta loppuun asti varsin keskinkertainen, kun kumpikaan joukkue ei näyttänyt syttyvän parhaalla mahdollisella tavalla kamppailuun. Ilves hallitsi hienokseltaan avauserää, mutta toisessa erässä Ässillä oli omat tilaisuutensa jopa kääntää ottelun kulku toisenlaiseksi. Petolauman 2-1- ja 3-1 -maalien jälkeen peli ratkesi eikä Ilveksen voitto ollut enää päätöserässä millään tavalla uhattuna.

OTTELUN RATKAISUT:
Toisessa erässä pisteiden kohtalo näytti Ässien tasoituksen jälkeen täysin avoimelta, mutta Ilves onnistui värkkäämään tsekkikaksikon toimesta juuri ratkaisevalla hetkellä 2 tärkeää maalia. Kahden takaiskumaalin jälkeen Ässien eväät oli syöty ja Ilves purjehti lopulta suhteellisen helppoon voittoon.

ILVEKSEN PARHAAT:
Kaksi tehopistettä mieheen keränneet Raimo Helminen, Marek Vorel ja Jukka Laamanen erottuivat tänään edukseen myös koko peli huomioonottaen. Muista pelaajista maininnan arvoisia ovat vanhaa virettään pikkuhiljaa lähestyvä Vesa Viitakoski ja hurjasti näkymätöntä työtä tehnyt Antti Miettinen. Juha Pitkämäen ilta maalin suulla oli myös virheetön.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Sarja-aseman kannalta todella tärkeä voitto. Joulutauolle mukava lähteä voitto alla.
+ Tsekkikaksikon Kucharczyk-Vorel onnistuminen maalinteossa. Vorel onnistui edellisen kerran maalinteossa 14.10. Jypiä vastaan ja Kucharczyk puolestaan 16.10. Tapparaa vastaan.
+ Kontrolloitu ja kivuton voitto, vaikkei peliesitys ollutkaan aivan parhaasta päästä.
- Tahtoa ja säpinää olisi toivonut enemmän kaukaloon.
- Jälleen hukattu 5-3 -ylivoimapeli.

ERIKOISTA:
Ilveksen kaikki 4 maalia syntyivät irtokiekoista. 3 osumaa tuli puhtaista reboundeista ja 1 tolpan jälkitilanteesta.

SEURAAVA OTTELU:
Joulutauon jälkeen SM-liiga jatkuu Ilveksen osalta lauantaina 27.12. paikallisottelun Tappara-Ilves -merkeissä.



Otteluraportti: Toni Hyytinen
 

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
14.57 Raimo Helminen 6 (Jukka Laamanen 6) 1-0
Rangaistukset
2.32 Marko Kivenmäki, Ässät 2 min. Koukkaaminen
4.49 Marek Vorel, Ilves 2 min. Estäminen
II erä
Maalit
25.53 Vjatsheslav Fandul (Mika Rontti) 1-1 sr.
30.21 Marek Vorel 3 (Tommi Jäminki 3) 2-1
37.15 Radim Kucharczyk 4 (Vorel 5) 3-1
Rangaistukset
20.33 Steve Shirreffs, Ässät 2 min. Korkea maila
21.03 Atte Valli, Ässät 2 min. Laitataklaus
26.36 Mika Niemi, Ilves 2 min. Korkea maila
31.55 Jukka Laamanen, Ilves 2 min. Kampitus
38.52 Joukkuerangaistus, Ilves 2 min. Liian monta pelaajaa jäällä
III erä
Maalit
50.10 Laamanen 5 (Vesa Viitakoski 4, Helminen 23) 4-1 yv.
Rangaistukset
40.25 Steve Shirreffs, Ässät 2 min. Koukkaaminen
48.56 Steve Shirreffs, Ässät 2 min. Korkea maila
54.56 Henri Laurila, Ilves 2 min. Estäminen
57.23 Jarkko Glad, Ässät 2 min. Estäminen
Maalivahdit
Juha Pitkämäki, Ilves 10 + 8 + 2 = 20
Tommi Tervo, Ässät 11 + 9 + 15 = 35
Jäähyt
Ilves 5 x 2 min.
Ässät 6 x 2 min.
Aikalisät
Tuomaristo
Reijo Ringbom, Päätuomari
Janne Isometsä, Linjatuomari
Antti Orelma, Linjatuomari
Yleisömäärä
4280
Palkitut
Kolme tähteä: Raimo Helminen, Ilves
Kaksi tähteä: Marek Vorel, Ilves
Yksi tähti: Jukka Laamanen, Ilves
Expert-pelaaja: Raimo Helminen, Ilves
Ottelun vakuuttaja: Raimo Helminen, Ilves
Ilveksen kentälliset
Viitakoski-Helminen-Dahlman
Jääskeläinen-Murphy
Miettinen-Suvanto-Peltomaa
Koistinen-Laamanen
Jäminki-Vorel-Kucharczyk
Laurila-Astashenko
Luomala-Niemi-Snellman
Rönnberg-Siren
 

 

Tilastot

Ilves
SM-liigan playoffs:

- HIFK-Ilves (13.3.04)

- Ilves-HIFK (15.3.04)

- HIFK-Ilves (17.3.04)

- Ilves-HIFK (19.3.04)

- HIFK-Ilves (21.3.04)

- Ilves-HIFK (23.3.04)

- HIFK-Ilves (25.3.04)

SM-liigan runkosarja:

- Tappara-Ilves (12.9.03)

- Ilves-SaiPa (13.9.03)

- Ilves-Ässät (19.9.03)

- Blues-Ilves (24.9.03)

- Ilves-Pelicans (25.9.03)

- HPK-Ilves (27.9.03)

- Ilves-Lukko (30.9.03)

- Kärpät-Ilves (2.10.03)

- TPS-Ilves (4.10.03)

- Ilves-HIFK (9.10.03)

- Jokerit-Ilves (11.10.03)

- Ilves-JYP (14.10.03)

- Ilves-Tappara (16.10.03)

- Pelicans-Ilves (18.10.03)

- Ilves-HPK (23.10.03)

- Tappara-Ilves (24.10.03)

- SaiPa-Ilves (30.10.03)

- Ilves-TPS (1.11.03)

- HIFK-Ilves (11.11.03)

- Ässät-Ilves (15.11.03)

- Ilves-Tappara (16.11.03)

- Ilves-Blues (18.11.03)

- Pelicans-Ilves (20.11.03)

- Ilves-HPK (22.11.03)

- Lukko-Ilves (28.11.03)

- Ilves-Kärpät (29.11.03)

- Ilves-Jokerit (2.12.03)

- JYP-Ilves (4.12.03)

- Ilves-SaiPa (5.12.03)

- Ilves-HIFK (13.12.03)

- Ilves-Ässät (16.12.03)

- Tappara-Ilves (27.12.03)

- TPS-Ilves (28.12.03)

- Blues-Ilves (30.12.03)

- Ilves-Pelicans (3.1.04)

- HPK-Ilves (6.1.04)

- Kärpät-Ilves (10.1.04)

- Jokerit-Ilves (13.1.04)

- Ilves-JYP (15.1.04)

- Ilves-Tappara (17.1.04)

- HPK-Ilves (20.1.04)

- Ilves-Pelicans (22.1.04)

- Tappara-Ilves (27.1.04)

- Ilves-Lukko (29.1.04)

- SaiPa-Ilves (31.1.04)

- Ässät-Ilves (12.2.04)

- Ilves-Blues (14.2.04)

- Pelicans-Ilves (17.2.04)

- Ilves-HPK (19.2.04)

- Lukko-Ilves (21.2.04)

- Ilves-Tappara (24.2.04)

- HIFK-Ilves (27.2.04)

- Ilves-TPS (28.2.04)

- Ilves-Kärpät (2.3.04)

- JYP-Ilves (4.3.04)

- Ilves-Jokerit (5.3.04)

Harjoitusottelut:

- KooKoo-Ilves (5.8.03)

- Ässät-Ilves (8.8.03)

- Ilves-Jukurit (13.8.03)

- Ilves-JYP (14.8.03)

- Ilves-Luulaja (20.8.03)

- HPK-Ilves (21.8.03)

- Ilves-Tappara (22.8.03)

- Kärpät-Ilves (23.8.03)

- JYP-Ilves (28.8.03)

- Ilves-Ässät (3.9.03)

- SaiPa-Ilves (5.9.03)

 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute