Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Pelicans-Ilves 1-4 (0-1, 1-2, 0-1)

 

Ilves haki rutiinilla sarjapisteet Lahdesta

(18.10.2003) Ilveksen SM-liigaviikko täydentyi Lahdessa, kun petolauma kävi hakemassa Pelicansilta sarjapisteet 4-1 -voitolla. Pelicansin ylivoimapeli takkusi ottelussa pahemman kerran ja se oli suurin syy Ilveksen helpohkoon vierasvoittoon. Tupsukorvien tehokkaimmat pelurit olivat tänään Marko Luomala ja Ville Leino, jotka merkkauttivat tehot 1+1 mieheen. Ilves voitti viikon kaikki kolme otteluaan ja on nyt sarjataulukossa yksin kakkossijalla.

Ilves terävällä vastahyökkäyksellä johtoon

Ottelun ensimmäinen vaihto oli Ilveksen vahvaa painostusta ja Ville Koistiselle avautui oiva tilaisuus siirtää vierasjoukkue heti kättelyssä johtoasemaan. Koistinen tavoitteli vapaassa vetopaikassa Mikko Rämön länkiä, mutta Pelicans-vahti piti polkkeet yhdessä ja torjui laukauksen.

Lupaava alku katkesi Radim Kucharczykin reilun minuutin pelin jälkeen ottamaan rangaistukseen. Pelicans ei saanut ylivoimansa aikana mitään merkittävää aikaiseksi, mutta rangaistuksen myötä pelin hallinta siirtyi lahtelaisille. Ilves oli pelillisesti lievänä altavastaajana miltei koko avauserän ajan. Pelicans pääsi ennen erän puoliväliä testaamaan vielä toistamiseen ylivoimapelinsä toimivuutta, mutta kuviot eivät edelleenkään olleet jengoillaan.

Ilves iski hieman pelitapahtumien vastaisesti ottelun avausmaalin ajassa 13.17. Pelicansin pienen painostusjakson jälkeen Ilves pääsi kontraamaan 2-1 -ylivoimahyökkäykseen, josta kaksikko Mikko Suvanto-Marko Luomala värkkäsi kiekon varmasti Mikko Rämön selän taakse. Suvanto toimi syöttäjänä ja Luomala jatkoi pelivälineen verkon perukoille viimeistellen näin kauden kolmannen täysosumansa.

Pelicans oli avauserässä hieman niskan päällä, mutta Ilveksen puolustettua varsin kurinalaisesti lahtelaisilla oli vaikeuksia muuttaa pelin hallintansa kunnon tekopaikoiksi. Ilveksen maalitilanteet olivat myös erittäin vähissä, mutta sen tärkeimmän eli avausmaalin petolauma onnistui kuitenkin avauserässä tekemään.

Pistolle sattuu sysimusta hetki

Ilves paransi peliään toisessa erässä ja keskimmäisen periodin ensimmäinen puolisko sujuikin täysin tupsukorvien merkeissä. 2-0 -johtomaalinsa Ilves sai tosin aikamoisena lahjana Pelicansilta. Puolustaja Jermu Piston avaus kopsahti nimittäin suoraan päin Antti-Jussi Miettistä ja siitä kiekko pomppasi Pelicansin omaan pömpeliin! Pisto "kruunasi" synkän hetkensä vielä hakkaamalla mailansa pirstaleiksi ja saamalla sen seurauksena 10 minuutin käytösrangaistuksen.

47 sekuntia myöhemmin Ilves lisäsi jälleen maalitiliään. Hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen Erkki Rajamäki ohjasi Ville Koistisen siniviivalaukauksen verkkoon ja näin petolauma johti ottelua jo 3-0. Mikko Rämö siirtyi kolmannen takaiskumaalin jälkeen vaihtoaition puolelle ja Pelicansin maalia luisteli vartioimaan Carl Grahn.

Ilveksen kahden pikamaalin jälkeen Pelicans oli sekaisin ja tupsukorvilla oli mahdollisuus lyödä lopulliset naulat lahtelaisten arkkuun. Seuraavien minuuttien aikana Ilves painosti hillittömästi, mutta ratkaisevan tuntuista neljättä osumaa ei millään syntynyt. Kiekko kävi mm. kertaalleen jo maaliviivalla ja Raimo Helmisellä oli yksi täydellinen avopaikka.

Erän toisella puoliskolla Ilveksen vahva ote hellitti ja myös kotijoukkue pääsi peliin mukaan. Tekopaikkojen luominen oli tosin edelleen täyttä tuskaa pelikaanimiehistölle. Ajassa 36.41 lahtelaisyleisö pääsi kuitenkin vihdoin juhlimaan suosikkiensa tekemää maalia. Pelicans sai puolittaisen 2-1 -ylivoimahyökkäyksen, jonka Marko Luomala pyrki eliminoimaan polkemalla puolustuksen avuksi. Luomala ei saanut kuitenkaan aivan estettyä Toni Mäkiahon laukomista ja Juha Pitkämäen torjunnan jälkeen kiekko pomppi lopulta hieman epäonnekkaasti Ilveksen omasta puolustajasta pömpeliin.

Erän viimeisellä minuutilla Ilvekselle vihellettiin 20 sekunnin sisään 2 rangaistusta ja näin petolauma joutui aloittamaan kolmannen erän kahden miehen alivoimalla. Maalilukemat olivat kuitenkin tupsukorville 3-1 ennen viimeistä kaksikymppistä.

Leinon alivoimaosuma sinetöi ottelun

Kolmas erä oli jatkuvan rangaistusrumban takia erittäin rikkonainen. Ilves kesti erän alussa kahden miehen alivoiman helpohkosti, mutta piinaa lisäsi Toni Dahlmanin ajassa 41.08 saama kaksiminuuttinen. Pelicansin ylivoimapeli ei toiminut kuitenkaan vieläkään eikä Juha Pitkämäen nokan alla nähty edes kovin tiukkoja tilanteita. Cory Murphyn kampituksesta saama rangaistus erän viidennellä peliminuutilla jatkoi Ilveksen jäähyputkea, mutta lahtelaisten ylivoimista ei tänään petolaumalle vaaraa ollut.

HIFK:sta Pelicansin paitaan vaihtanut Ville Viitaluoma sai suihkukomennuksen ajassa 48.33 ja nyt oli Ilveksen vuoro esitellä kehnoa ylivoimapeliään. Tupsukorvat eivät viiden minuutin ylivoiman aikana lisäosumia saaneet värkättyä, vaikka Ossi-Petteri Grönholmin illan kolmannen kakkosen myötä Ilves pääsi pelaamaan myös viidellä kolmea vastaan.

Pelicansin luokaton ylivoimapeli sai kruununsa ajassa 55.52, kun Ville Snellmanin istuessa jäähyaitiossa Ilves ratkaisi ottelun lopullisesti iskemällä alivoimaosuman. Carl Grahin nopea avausyritys napsahti suoraan keskialueella tilanteen haistaneen Marko Luomalan lapaan. Lutin hienon poikittaissyötön jälkeen Ville Leino latoi pikkumustan reppuun ja ottelu oli taputeltu.

60 peliminuutin jälkeen valotaululla komeilivat Ilveksen 4-1 -voittonumerot ja tupsukorvat pääsivät juhlimaan tuloksellisesti täydellisesti sujunutta liigaviikkoaan.

Loistava alivoimapeli voiton avaimena

Ilves ei yltänyt tänään millään lailla häikäisevään peliin, mutta yksinkertainen vieraskiekko tuottaa nykypäivän SM-liigassa parhaiten tulosta. Petolauma keskittyi Lahdessa puolustuspeliin ja onnistui siinä erinomaisesti. Erityisen upeasti tupsukorvat pelasivat alivoimalla, sillä Pelicansilla olisi ollut kaikki mahdollisuudet kääntää ottelun kulku lukuisien ylivoimiensa aikana. Ilveksen tekemän alivoimamaalin myötä Pelicans lopulta jopa hävisi ylivoimiensa aikana pelin 0-1!

Voiton lisäksi päivän positiivisiin asioihin kuului Toni Dahlmanin paluu pelaavaan kokoonpanoon. Dahlman pelasi satunnaisia vaihtoja kaikissa erissä ja haki siten varovaisesti pelituntumaa ensi viikon kovempiin koitoksiin.

Ilveksen tehot tulivat tänään ykkösnyrkin ulkopuolelta. Koko tämän viikon ajan tehot ovatkin jakaantuneet mukavan tasaisesti kaikille kentille. Kaksi tehopistettä keränneet Marko Luomala ja Ville Leino olivat luonnollisesti suurimmat Ilves-sankarit. Juha Pitkämäki jatkoi myös tasaisen varmoja esityksiään maalin suulla.

Upean liigaviikon jälkeen Ilves pääsee nyt hengähtämään hetkeksi, sillä seuraava ottelu on edessä vasta torstaina. Tuolloin Hakametsässä on odotettavissa todella tiukka taisto, kun petolauman vieraaksi saapuu voitonnälkäinen HPK. Kerho on kärsinyt kroonisesta tehottomuudesta, mutta tämänpäivän jatkoaikavoitto saattoi lohkaista pahimman kipsin pois. Hämeenlinnalaisryhmällä on lisäksi varmasti revanssihalua avauskierroksen 0-1 -kotitappion jäljiltä.

Eikka ottaa yhä lisää vastuuta

Ville Leinolle viikko oli mainio ja omat pistesaldotkin kohentuivat komeasti. Nyt Eikalla on tehoina jo 2+3. Lahdessa mies heitti taas kylmäverisesti ottelun lopullisesti ratkaisseen alivoimamaalin Marko Luomalan syötöstä.
– On päässyt nyt aika paljon pelaamaan ja siinä tullut muutamia onnistumisia, niin itseluottamus kasvaa. Vastuu kasvattaa, Eikka arveli Pelicans -pelin jälkeen.

Leino on pelannut tällä kaudella sekä laiturin että sentterin roolissa.
– Sentterin paikka tuntuu paremmalta. Siinä pääsee kuitenkin hyvin pelin alle rakentamaan. Omat vahvuudet ovat kuitenkin pelisilmä, taito, tekniikka ja laukaus, niin senkin puolesta sentterin rooli sopii hyvin, Eikka itse arvioi.

Otteluita on Leinolla ollut tiuhaan tahtiin, kun muistetaan, että inttikin loppui vasta runsas viikko sitten. Eikkahan on käynyt pelaamassa pari kertaa A-junnujenkin mukana.
– Tottahan tämä tahti vähän tuntuu välillä, mutta nyt menee koko ajan parempaan suuntaan, kun pääsi intistä. Siellä nukkuminen oli vähän sitä sun tätä.

Intti haittasi harjoitteluakin.
– Ei päässyt kesällä joukkuetreeneihin niin kuin olisi halunnut. Piti aika paljon vetää omatoimista harjoittelua. Sen verran kuitenkin pääsi Sykorankin harjoituksiin, että sai hyvän tuntuman kovaan treeniin, Eikka kertoo.

Ville Leino pitää heikoimpana ominaisuutenaan fyysisyyttä, mutta hän uskoo, että yksi kunnon ehjä kesäharjoittelukausi puntteineen parantaa sitä huomattavasti. Omaa pelipaikkaansa kolmosen sentterinä Leino pitää todella hyvänä.
– Tosi hyvät ketjukaverit. Onhan minulla ja muillakin vaikeuksia silloin, kun kahvataan paljon kuten torstaina. Ei oikein saa vauhtia päälle ja oma peli kärsii.

Ville Leino ei ole asettanut mitään utopistisia tavoitteita itselleen tälle kaudelle.
– Eipä oikein muuta kuin että pääsee vain pelaamaan ja sitä kautta kehittämään itseään ja erityisesti tuota fyysistä puolta. Yhä paremmin pitäisi päästä kiinni liigavauhtiin, luettelee Eikka tavoitteitaan.

Leinon mielestä fiilinki on joukkueessa täysin erilainen kuin viime kaudella.
– Nyt me pelaamme joka pelissä voitosta. Kaikki keskittyvät vanhoja konkareita myöten ihan eri tavalla kuin vuosi sitten. Kaikilla on kova halu näyttää, mihin me pystymme.

Otteluraportti: Toni Hyytinen
Leinon kommentit: Tarkki Hurskainen
 

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
13.17 Marko Luomala 3 (Ville Leino 3, Mikko Suvanto 5) 0-1
Rangaistukset
1.04 Radim Kucharczyk, Ilves 2 min. Koukkaaminen
6.01 Oliver Setzinger, Pelicans 2 min. Väkivaltaisuus
6.01 Mikko Suvanto, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus
9.16 Erkki Rajamäki, Ilves 2 min. Korkea maila
17.12 Martin Hlavacka, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus
17.12 Mikko Niinikoski, Pelicans 2 min. Väkivaltaisuus
II erä
Maalit
22.30 Antti-Jussi Miettinen 2 0-2
23.17 Erkki Rajamäki 4 (Ville Koistinen 5) 0-3
36.41 Toni Mäkiaho (Daniel Widing) 1-3
Rangaistukset
22.30 Jermu Pisto, Pelicans 10 min. Käytösrangaistus
26.29 Ossi-Petteri Grönholm, Pelicans 2 min. Huitominen
36.54 Ossi-Petteri Grönholm, Pelicans 2 min. Korkea maila
39.14 Raimo Helminen, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen
39.34 Marek Vorel, Ilves 2 min. Poikittainen maila
III erä
Maalit
55.52 Leino 2 (Luomala 4) 1-4 av.
Rangaistukset
41.08 Toni Dahlman, Ilves 2 min. Koukkaaminen
44.35 Cory Murphy, Ilves 2 min. Kampitus
48.33 Ville Viitaluoma, Pelicans 2 + 5 + 20 min. Väkivaltaisuus
48.33 Martin Hlavacka, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus
51.55 Ossi-Petteri Grönholm, Pelicans 2 min. Koukkaaminen
54.07 Ville Snellman, Ilves 2 min. Poikittainen maila
Maalivahdit
Mikko Rämö, Pelicans 5 + 1 + (0) = 6(vaihto 23.17)
Carl Grahn, Pelicans 0 + 10 + 5 = 15
Juha Pitkämäki, Ilves 10 + 8 + 6 = 24
Jäähyt
Pelicans 6 x 2 min. 1 x 10 min. ja 1 x 5 + 20 min.
Ilves 10 x 2 min.
Aikalisät
Tuomaristo
Tom Laaksonen, Päätuomari
Antti Lajunen, Linjatuomari
Torkel Saarnio, Linjatuomari
Yleisömäärä
3648
Palkitut
Kolme tähteä: Marko Luomala, Ilves
Kaksi tähteä: Ville Leino, Ilves
Yksi tähti: Juha Pitkämäki, Ilves
Expert-pelaaja: Marko Luomala, Ilves
Ottelun vakuuttaja: Mikko Rämö, Pelicans
Ilveksen kentälliset
Viitakoski-Helminen-Snellman
Jääskeläinen-Murphy
Rajamäki-Vorel-Kucharczyk
Hlavacka-Koistinen
Luomala-Leino-Suvanto
Laurila-Laamanen
Miettinen-Suvanto-Jäminki, Dahlman
Källarsson
 

 

Tilastot

Ilves
SM-liigan playoffs:

- HIFK-Ilves (13.3.04)

- Ilves-HIFK (15.3.04)

- HIFK-Ilves (17.3.04)

- Ilves-HIFK (19.3.04)

- HIFK-Ilves (21.3.04)

- Ilves-HIFK (23.3.04)

- HIFK-Ilves (25.3.04)

SM-liigan runkosarja:

- Tappara-Ilves (12.9.03)

- Ilves-SaiPa (13.9.03)

- Ilves-Ässät (19.9.03)

- Blues-Ilves (24.9.03)

- Ilves-Pelicans (25.9.03)

- HPK-Ilves (27.9.03)

- Ilves-Lukko (30.9.03)

- Kärpät-Ilves (2.10.03)

- TPS-Ilves (4.10.03)

- Ilves-HIFK (9.10.03)

- Jokerit-Ilves (11.10.03)

- Ilves-JYP (14.10.03)

- Ilves-Tappara (16.10.03)

- Pelicans-Ilves (18.10.03)

- Ilves-HPK (23.10.03)

- Tappara-Ilves (24.10.03)

- SaiPa-Ilves (30.10.03)

- Ilves-TPS (1.11.03)

- HIFK-Ilves (11.11.03)

- Ässät-Ilves (15.11.03)

- Ilves-Tappara (16.11.03)

- Ilves-Blues (18.11.03)

- Pelicans-Ilves (20.11.03)

- Ilves-HPK (22.11.03)

- Lukko-Ilves (28.11.03)

- Ilves-Kärpät (29.11.03)

- Ilves-Jokerit (2.12.03)

- JYP-Ilves (4.12.03)

- Ilves-SaiPa (5.12.03)

- Ilves-HIFK (13.12.03)

- Ilves-Ässät (16.12.03)

- Tappara-Ilves (27.12.03)

- TPS-Ilves (28.12.03)

- Blues-Ilves (30.12.03)

- Ilves-Pelicans (3.1.04)

- HPK-Ilves (6.1.04)

- Kärpät-Ilves (10.1.04)

- Jokerit-Ilves (13.1.04)

- Ilves-JYP (15.1.04)

- Ilves-Tappara (17.1.04)

- HPK-Ilves (20.1.04)

- Ilves-Pelicans (22.1.04)

- Tappara-Ilves (27.1.04)

- Ilves-Lukko (29.1.04)

- SaiPa-Ilves (31.1.04)

- Ässät-Ilves (12.2.04)

- Ilves-Blues (14.2.04)

- Pelicans-Ilves (17.2.04)

- Ilves-HPK (19.2.04)

- Lukko-Ilves (21.2.04)

- Ilves-Tappara (24.2.04)

- HIFK-Ilves (27.2.04)

- Ilves-TPS (28.2.04)

- Ilves-Kärpät (2.3.04)

- JYP-Ilves (4.3.04)

- Ilves-Jokerit (5.3.04)

Harjoitusottelut:

- KooKoo-Ilves (5.8.03)

- Ässät-Ilves (8.8.03)

- Ilves-Jukurit (13.8.03)

- Ilves-JYP (14.8.03)

- Ilves-Luulaja (20.8.03)

- HPK-Ilves (21.8.03)

- Ilves-Tappara (22.8.03)

- Kärpät-Ilves (23.8.03)

- JYP-Ilves (28.8.03)

- Ilves-Ässät (3.9.03)

- SaiPa-Ilves (5.9.03)

 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute