Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Ilves-HIFK 4-2 (1-0, 2-2, 1-0)

 

Ilves löi HIFK:n kolmannen kerran

(19.3.2004) Hyvällä sykkeellä illan neljänteen puolivälierään lähtenyt IFK sai nöyrtyä loistavasti taistelleen kotijoukkueen edessä jo kolmannen kerran peräkkäin. Ottelua hienokseltaan hallinnut vierasjoukkue puski keskiviikon tapaan päätään Ilves-muuriin, eikä Ilveksen voittoa voi missään nimessä pitää epäoikeudenmukaisena. Ilveksen 4-2 -voittoon päättyneessä mittelössä kotijoukkueen maaleista vastasivat Ville Snellman, Shayne Toporowski, Raimo Helminen sekä neljännen maaliin tyhjään maaliin viimeistellyt Vesa Viitakoski.

IFK painaa, Ilves iskee

Avauserä oli kokonaisuudessaan selkeähköä vierashallintaa. IFK lähti illan matsiin hyvin valmistautuneena ja painoikin pelin kerta toisensa jälkeen Ilves-päätyyn. Vaarallisiin maalipaikkoihin vieraat eivät kuitenkaan pystyneet nousemaan, niin vahvasti Ilves jälleen kerran omaa maaliaan vartioi. Lähimmäksi avausosumaa vierasjoukkueen pelaajista pääsi Joonas Vihko, jonka läpiajon loistavan pelin pelannut Juha Pitkämäki kuitenkin torjui.

IFK:n painostaessa kotijoukkue tyytyi nostamaan kiekkoa keskialueelle ja kyttäämään vastaiskuja. Ottelun avausmaali nähtiin hieman erän puolenvälin jälkeen. Raimo Helminen otti kiekon omassa päässä haltuunsa, nousi hyvän blokkauksen ansiosta rauhassa keskialueelle, josta Maestro heitti loistavan päätykiekon niin, että vauhtiin polkenut Ville Snellman ehti helposti ensimmäisenä kiekkoon. Snebu ei turhia aikaillut, vaan laukoi yhdellä kosketuksella kiekon jäätä pitkin helposti ohi epävarmasti jo keskiviikkona torjuneen Dave Stathosin. Avausmaalin jälkeen kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan, ja IFK:n todella syvältä erän alussa käynnistynyt karvaaminen hieman laantui, ja peli tasoittui huomattavasti. Ensimmäiselle erätauolle näin lukemista 1-0.

Toinen erä tasatahtiin

Avauserässä aavistuksen altavastaajan roolissa ollut kotijoukkue luisteli toiseen erään huomattavasti valmiimpana aggressiivisempana kuin ensimmäiseen. Joukkue haki taklauksia, karvasi vahvasti ja järjesti painostusjaksoja IFK-päätyyn. Loukkaantumisen jälkeen jälleen mukana ollut Erkki Rajamäki oli vahvalla rymistelyllään mukana järjestelemässä Ilveksen toista maalia. Rajamäen ja Jukka Laamasen kautta kiekko ajautui hieman onnekkaastikin vasemmalle laidalle yksin unohtuneelle Shayne Toporowskille, joka otti pari liukua kohti maalia ja napautti napakan rannelaukauksen Stathosin ohi maalin oikeaan yläkulmaan.

IFK ei kuitenkaan myynyt nahkaansa halvalla, vaan tuli peliin mukaan Marko Luomalan jäähyn aikana pari minuuttia myöhemmin. Koukkaamisesta jäähyä kärsimässä olleen Luomalan rangaistuksen aikana IFK ei saanut kunnolla pakkopeliään pyörimään, mutta Ville Koistisen epäonnistunut purkuyritys avasi maalipaikan Pasi Saariselle, jonka loistava laukaus yläkulmaan jätti Juha Pitkämäen avuttomaksi. IFK:n edellisestä maalista oli ennen Saarisen maalia kulunut reilut viisi erää.

Illan kaunein maali nähtiin erän puolenvälin jälkeen. Aikaan 32.19 maalintekijäksi merkittiin Raimo Helminen. Ja millainen maali! Tilanne lähti Ville Koistisen loistavasta pitkästä pystysyötöstä joka tavoitti hyökkäyssinisellä vauhdissa olleen Toni Dahlmanin. Dalla vei kiekon yli sinisen, mutta ei päässyt nousemaan IFK-pakin ohi maalille. Kiekko ohjautui maalin taakse Vesa Viitakoskelle, jonka syöttö tavoitti siniviivalle liukuneen Koistisen. Raimo Helminen oli jäänyt täysin ilman vartiointia Stathosin eteen maalille, ja Ville Koistisen syötön napsahtaessa lapaan Raipella oli aikaa ottaa kiekko haltuun ja kääntää se rystyltä rauhassa puolityhjään IFK-maaliin. Yksi kauden kauneimmista, ellei kaunein maali oli nähnyt päivänvalon. Maalin jälkeen IFK vaihtoi maalivahtia, ja Jan Lundell luisteli jälleen kesken pelin maalille.

3-1-johtomaalin jälkeen Ilveksellä oli useampi hyvä paikka ratkaista peli lopullisesti, mutta edes Helmisen ja Vesa Viitakosken 2-0-hyökkäys ei tuottanut toivottua tulosta Lundellin venyttyä Veskun laukauksen tielle. IFK sai jälleen hieman paremmin pelistä kiinni ja kavensi pelin uudestaan ylivoimalla. Kaspars Astashenkon istuessa jäähyllä Timo Pärssinen pääsi rauhassa nousemaan maalin takaa Pitkämäen eteen, ja Pärssisen laukauksen paluukiekosta Kimmo Kuhta hakkasi kiekon väkisin Ilves-maaliin. Näin toiselle tauolle poistuttiin lukemissa Ilves 3, HIFK 2.

Taube kestää, Vesku iskee niitin

Ilves lähti kolmanteen erään täysin samalla tavalla kuin jo keskiviikkona Helsingissä kahteen viimeiseen erään. Turha hyökkäysinto oli otettu tauolla pois, ja kotijoukkue tyytyikin nostamaan kiekkoa keskialueelle ja pitämään paketin kasassa oman maalin lähistöllä. Tässä joukkue onnistui jälleen loistavasti, eikä IFK päässyt ykkössektorin vetopaikkoihin kuin muutaman kerran. Kotijoukkue repi ja raastoi, se halusi näyttää kotiyleisölleen jälleen kerran, mistä Ilves on tehty.

Taistelun ruumiillistumana voidaan pitää kolmosketjua Peltomaa-Vorel-Toporowski, joka hoiti hommansa jälleen paremmin kuin hyvin. Pudotuspelikiekkoon lähes täydellisesti sopiva kolmikko jaksaa vääntää ja uhrautua, ja kun maalejakin tulee tasaiseen tahtiin, voidaan ketjua pitää tällä hetkellä joukkueen parhaana kokonaisuutena. Marek Vorel on ollut joukkueelle todella arvokas pelaaja IFK-sarjassa. Tänäänkin tshekkisentteri kaapi aloitusvoittoja hirmuisella prosentilla omalle joukkueelleen. Etenkin oman pään aloituksissa Brett Harkins sai joka kerta huomata kiekon lipuneen valkopaidoille, ennen kuin tämä sai edes mailaa jäähän.

IFK siis painoi, mutta tehottomasti. Ilves purki kärsivällisesti ja viisaasti eikä antanut vierailijoille oikeastaan mitään mahdollisuuksia. Muutaman pomppukiekon kautta IFK sai pari vaarallista maalipaikkaa, mutta Pitkämäki oli hereillä ja nappasi kiekot helposti housujensa syövereihin. Lopullisen niitin iski hetki ennen loppua tyhjään maaliin Vesa Viitakoski. Syöttöpisteen kotijoukkueen neljänteen maaliin merkkauttivat Cory Murphy ja Toni Dahlman.

Kolme ottelupalloa

Edellä mainitun kolmosketjun lisäksi yksilöistä on pakko nostaa esiin ainakin aivan huikean pelin jälleen pelannut Cory Murphy. Lähes 30 minuuttia uurastava piskuinen puolustaja pelaa hurjia minuuttimääriä käsittämättömän tasaisesti, virheitä kanukkipakille ei tunnu tulevan lainkaan. Itseluottamus on huipussaan ja kiekko tottelee miestä ihmeellisellä tavalla. Heikosta oman pään pelaamisestaan runkosarjan aikana kritiikkiä saanut Murphy on pudotuspeleissä ollut joukkueen paras puolustaja etenkin omassa päässä. Pisteitä ei ole tullut runkosarjan tapaan, mutta pelejä on vielä paljon jäljellä… Ilveksellä on käsissään kultakimpale, jonka jatkaminen myös ensi kaudella Tampereella on loistava asia.

Unohtaa ei sovi myöskään Juha Pitkämäen roolia. Taube on kuitenkin ollut Murphyn, Shayne Toporowskin ja Timo Peltomaan ohella ottelusarjan selkeitä hahmoja. Keskiviikkona ja perjantaina yhteensä 82 torjuntaa tehnyt maalivahti on hurjassa vireessä, joka kantaa toivottavasti Ilvestä vielä pitkään.

Kolmen peräkkäisen voiton ansiosta Ilveksellä on nyt loistavat mahdollisuudet edetä kaikkien asiantuntijoiden järkytykseksi välieriin. Liigassa joukkuetta kuin joukkuetta haluamallaan tavalla riepotellut IFK on ollut suurissa vaikeuksissa Ilveksen todella tiiviin puolustuspaketin kanssa, ja kun maalivahtipelissä on joukkueiden välillä ollut valovuoden ero, ei Ilveksen voittoja voi pitää suurenakaan yllätyksenä. Ottelusarja on ensimmäistä kertaa katkolla sunnuntaina Helsingissä.

Raipe odottaa lisää liikettä

Ottelun jälkeen kuunneltiin Ilveksen kapteenin Raimo Helmisen näkemyksiä. Raipe myönsi, että Ilves oli pulassa aluksi. – Vaisusti aloitettiin, mutta onneksi saatiin se johtomaali. Ei ollut tarkoitus peruutella. Paljon kovempaa täytyy pystyä heti alusta pelaamaan. Peruuttelu kostautuu aina, Raipe arvioi.

– Toisessa erässä saatiin peli käännetyksi meille. Meillä oli hyviä paikkoja niin paljon, että olisimme voineet tappaa pelin jo siinä. Mutta maalinteko ei ole näissä peleissä helppoa, eikä meilläkään resurssit ole niin kovin huikeat. Ei ole sellaisia miehiä, jotka varmasti tekevät maalit paikoista.

Läpiajosta Vesa Viitakosken kanssa Raipe kertoi näin: – Kyllähän minä luulin, että se on varma maali. Mutta se syöttö oli hiukan huono. Molarikin aavisti oikein, mutta se oli sen verran ulkona, että ajattelin, että sisään menee kuitenkin. Se sai sitten patjan eteen, eikä Veskun kuti noussut patjan ylitse, Raipe kertasi huikeaa tilannetta.

Raipe sanoi, ettei häntä kiinnosta kovin paljon housuista ja muista sellaisista keskustelu. Tuomaripelistä Raipe suostui sanomaan: – En sitä niin tarkasti seurannut, kun yritän keskittyä pelaamiseen. Mutta ei tuomari tänään ainakaan kotijoukkueelle vetänyt.

Raipen oli tänään tehtävä maalikin, kun ei oikein ollut enää syöttöpaikkaa. – Kyttäsin takatolpalla, tuleeko maalin taakse kiekko, mutta se menikin pakille. Koistisen Ville näki minut sieltä. Molari yritti päästä katkoon ja pyörähdin ympäri.

Raipe kritisoi vielä oman pään pelaamista. – Vaikka se aika hyvin on toiminutkin, niin liian usein sellaisissa selvissä paikoissa sählätään. HIFK:han pelasi samalla tavalla kuin aikaisemmin. Odottelin hiukan, että ne olisivat muuttaneet taktiikkaa. Mutta hyvinhän HIFK pelasi – varsinkin sen alun. Ei näissä varmaan kuntopohja paljonkaan ratkaise. Kyllä molemmat joukkueet varmasti sen verran ovat harjoitelleet, ettei homma siihen kaadu.

Raipe odottaa edelleen omalta joukkueelta enemmän liikettä. – Odotin meiltä parempaa liikettä tähän playoff-sarjaan, mutta painetta kun on, niin se yleensä syö vauhtia. Kyllä meidän on paljon parannettava varsinkin ottelun alkua. Jos IFK tulee samalla tavalla seuraavalla kerralla, niin jalkoihin jäädään, jos ei olla valmiita.

Mitään painetta sarjan katkaisusta ei Raipe ainakaan ota. – Playoff-sarjan katkaisu on tietenkin aina vaikeinta. Mutta eihän me mitään suosikkeja olla. Yritetään vain pelata ottelu kerrallaan mahdollisimman hyvin ja tulos on sitten se mikä on.

Otteluraportti: Mika Rosenberg
Helmisen kommentit: Tarkki Hurskainen
 

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
12.34 Ville Snellman 1-0 (Raimo Helminen)
Rangaistukset
15.33 Ilves Jukka Laamanen Koukkaaminen 2min
II erä
Maalit
23.26 Shayne Toporowski 2-0 (Jukka Laamanen)
25.14 Pasi Saarinen 2-1 YV
32.19 Raimo Helminen 3-1 (Ville Koistinen, Vesa Viitakoski)
37.45 Kimmo Kuhta 3-2 (Timo Pärssinen) YV
Rangaistukset
24.04 Ilves Marko Luomala Koukkaaminen 2min
27.32 HIFK Brett Harkins Kampitus 2min
36.57 Ilves Kaspars Astashenko Koukkaaminen 2min
III erä
Maalit
59.45 Vesa Viitakoski 4-2 (Cory Murphy, Toni Dahlman) TM
Rangaistukset
43.59 HIFK Roman Vopat Kampitus 2min
46.16 Ilves Jukka Laamanen Koukkaaminen 2min
48.49 HIFK Lubomir Hurtaj Huitominen 2min
54.16 HIFK Kim Hirschovits Väkivaltaisuus 2min
54.16 Ilves Mikko Suvanto Korkea maila 2min
Maalivahdit
Juha Pitkämäki, Ilves 14+15+12=41
Dave Stathos, HIFK 7+8+(0)=15 (vaihto 32.19/3-1)
Jan Lundell, HIFK (0)+3+6=9 (pois 59.22-59.45)
Jäähyt
Ilves 5 x 2 min
HIFK 4 x 2 min
Aikalisät
HIFK 59.12
Tuomaristo
Markku Kruus, päätuomari
Juha Kautto, linjatuomari
Jaakko Männikkö, linjatuomari
Yleisömäärä
7918
Palkitut
Kolme tähteä: Raimo Helminen, Ilves
Kaksi tähteä: Shayne Toporowski, Ilves
Yksi tähti: Pasi Saarinen, HIFK
Expert-pelaaja: Raimo Helminen, Ilves
Ottelun Vakuuttaja: Shayne Toporowski, Ilves
Ilveksen kentälliset
Viitakoski-Helminen-Dahlman
Jääskeläinen-Murphy
Luomala-Leino-Snellman
Koistinen-Laamanen
Toporowski-Vorel-Peltomaa
Laurila-Astashenko
Miettinen-Suvanto-Jäminki, Rajamäki
Källarsson
 

 

Tilastot

Ilves
SM-liigan playoffs:

- HIFK-Ilves (13.3.04)

- Ilves-HIFK (15.3.04)

- HIFK-Ilves (17.3.04)

- Ilves-HIFK (19.3.04)

- HIFK-Ilves (21.3.04)

- Ilves-HIFK (23.3.04)

- HIFK-Ilves (25.3.04)

SM-liigan runkosarja:

- Tappara-Ilves (12.9.03)

- Ilves-SaiPa (13.9.03)

- Ilves-Ässät (19.9.03)

- Blues-Ilves (24.9.03)

- Ilves-Pelicans (25.9.03)

- HPK-Ilves (27.9.03)

- Ilves-Lukko (30.9.03)

- Kärpät-Ilves (2.10.03)

- TPS-Ilves (4.10.03)

- Ilves-HIFK (9.10.03)

- Jokerit-Ilves (11.10.03)

- Ilves-JYP (14.10.03)

- Ilves-Tappara (16.10.03)

- Pelicans-Ilves (18.10.03)

- Ilves-HPK (23.10.03)

- Tappara-Ilves (24.10.03)

- SaiPa-Ilves (30.10.03)

- Ilves-TPS (1.11.03)

- HIFK-Ilves (11.11.03)

- Ässät-Ilves (15.11.03)

- Ilves-Tappara (16.11.03)

- Ilves-Blues (18.11.03)

- Pelicans-Ilves (20.11.03)

- Ilves-HPK (22.11.03)

- Lukko-Ilves (28.11.03)

- Ilves-Kärpät (29.11.03)

- Ilves-Jokerit (2.12.03)

- JYP-Ilves (4.12.03)

- Ilves-SaiPa (5.12.03)

- Ilves-HIFK (13.12.03)

- Ilves-Ässät (16.12.03)

- Tappara-Ilves (27.12.03)

- TPS-Ilves (28.12.03)

- Blues-Ilves (30.12.03)

- Ilves-Pelicans (3.1.04)

- HPK-Ilves (6.1.04)

- Kärpät-Ilves (10.1.04)

- Jokerit-Ilves (13.1.04)

- Ilves-JYP (15.1.04)

- Ilves-Tappara (17.1.04)

- HPK-Ilves (20.1.04)

- Ilves-Pelicans (22.1.04)

- Tappara-Ilves (27.1.04)

- Ilves-Lukko (29.1.04)

- SaiPa-Ilves (31.1.04)

- Ässät-Ilves (12.2.04)

- Ilves-Blues (14.2.04)

- Pelicans-Ilves (17.2.04)

- Ilves-HPK (19.2.04)

- Lukko-Ilves (21.2.04)

- Ilves-Tappara (24.2.04)

- HIFK-Ilves (27.2.04)

- Ilves-TPS (28.2.04)

- Ilves-Kärpät (2.3.04)

- JYP-Ilves (4.3.04)

- Ilves-Jokerit (5.3.04)

Harjoitusottelut:

- KooKoo-Ilves (5.8.03)

- Ässät-Ilves (8.8.03)

- Ilves-Jukurit (13.8.03)

- Ilves-JYP (14.8.03)

- Ilves-Luulaja (20.8.03)

- HPK-Ilves (21.8.03)

- Ilves-Tappara (22.8.03)

- Kärpät-Ilves (23.8.03)

- JYP-Ilves (28.8.03)

- Ilves-Ässät (3.9.03)

- SaiPa-Ilves (5.9.03)

 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute