Otteluraportti: Pelicans-Ilves 2-3 ja. (1-1, 0-1, 1-0, 0-1)
Lahdesta kauden ensimmäinen jatkoaikavoitto
(20.11.2003) Sarjajumboksi jumittunut Pelicans osoittautui kotikaukalossaan hankalaksi vastustajaksi tiistaina
Bluesia ryvettäneelle Ilvekselle. Vaisuhkon puurtamisen jälkeen petolauma onnistui kuitenkin lopulta vääntämään
2 tärkeää sarjapistettä itselleen maalilukemin 3-2. Ottelun
ratkaisu syntyi vasta jatkoajan alkuhetkillä, kun Toni Dahlman lirutti vanhanaikaiselle kauden ensimmäisen jatkoaikavoiton tupsukorville.
Avauserässä tasaista
Ilveksen alkupotkut olivat teräviä ja parin ensimmäisen vaihdon aikana Pelicans oli pahasti alakynnessä. Tupsukorvilla
oli parikin erinomaista maalipaikkaa pyöritysten aikana, mutta avausosumaa tupsukorvat eivät saaneet silti viimeisteltyä.
Ilveksen väkevän alun jälkeen Pelicans sai mahdollisuutensa ajassa 4.35, kun Tommi Jäminki otti erän ainoan kaksiminuuttisen.
Jäminki ei ehtinyt istuskella jäähyaitiossa kuin vaivaiset 4 sekuntia, sillä Pelicansin hyökkäyspelin sielu Jari Kauppila tykitti heti Toni Koivusen
hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen pikkumustan oikeaan alanurkkaan. Tuomas Nissinen yritti tilanteessa
kurottaa huonolla menestyksellä kiekkoon hanskallaan polkkeiden sijaan vähän samaan tyyliin kuin tiistaina pelatun Blues-ottelun
avausmaalissa.
Erän ensimmäinen puolisko oli kokonaisuudessaan Ilveksen hallintaa, mutta jälkimmäisellä kymmenminuuttisella peli tasaantui
selvästi ja molemmilla joukkueilla oli omat painostushetkensä. Ilves onnistui kuitenkin siinä tärkeimmässä eli
tekemään 1-1 -tasoitusmaalin ajassa 17.10. Antti Miettinen vei kiekon hyökkäysalueelle ja löysi syötöllään hyökkäystä
tukemaan nousseen Cory Murphyn. Ilveksen kultakypärä ei hyvässä tekopaikassa erehtynyt, vaan laukoi pelivälineen puolilämärillä
vasemman tolpan juureen.
Pelillisesti ja tuloksellisesti tasainen avauserä päättyi 1-1.
Ilves johtoon Viitakosken onnenkantamoisella
Toisessa erässä peli oli aikamoista asemasotaa, kun kummankaan joukkueen hyökkäyspeli ei ollut uomissaan. Todelliset
maalipaikat jäivät erässä vähiin. Erän ensimmäisen puoliskon paras tekopaikka tuli 25 peliminuutin kohdalla Cory Murphylle, joka
lähetti terävän laukauksen poikittaisluistelusta. Mikko Rämö ehti kuitenkin kiekon tielle ja torjui myös irtokiekkoon päässeen
Marek Vorelin yrityksen.
Molemmat joukkueet pääsivät kerran yrittämään johtomaalin värkkäämistä ylivoimalla, mutta kummankin joukkueen
kuviot jäivät erittäin vaisuiksi. Molempien joukkueiden maalivahdit pääsivät toisessa erässä todella helpolla.
Pelicans hukkaili toisessa erässä kiekkoja hyökkäyssiniviivalla ja Ilvekselle tarjoutui useampikin lupaavan
näköinen vastahyökkäysmahdollisuus. Tilaisuudet kuivuivat kuitenkin kerta toisensa jälkeen kokoon, kun kiekko
yritettiin kuljettaa maaliin syöttöpelin sijaan. Erän loppupuolella tupsukorvat pääsivät kuitenkin
lopulta tulostaululle. Ville Koistinen heitti kumilaatan maalille ja onnekaiden pomppujen jälkeen kiekko
löysi lopulta tiensä Pelicansin maaliin. Tärkeän johtomaalin tekijäksi merkittiin lopulta Vesa Viitakoski ja näin
Ilves pääsi etulyöntiasemassa päätöserään.
Dahlman purjehtii jatkoaikaratkaisun
Ilves pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla ja oli lähellä iskeä ratkaisevan tuntuisen 3-1 -johto-osuman.
Cory Murphy peippaili itsensä maalipaikkaan ja sai lirutettua kiekon Mikko Rämön taitse, mutta maaliviivan paremmalle
puolelle kumilaatta ei kuitenkaan lipunut.
Pelicans onnistui tasoittamaan ottelun ajassa 44.25. Santeri Heiskanen tykitti lämärin siniviivan tuntumasta ja
reboundissa oli ensimmäisenä paikalla Toni Mäkiaho, joka napautti kiekon empimättä verkkoon kurittaen näin
kasvattajaseuraansa.
Seuraavien minuuttien aikana molemmille joukkueille siunaantui yksi avopaikka. Ensin Erkki Rajamäki
vapautui hienolla pystysyötöllä puolittaiselle karkumatkalle, mutta viuhuva lämäri sujahti
Mikko Rämön vartioiman maalin ohi. Hetkeä myöhemmin kaksi ilvesläistä luisteli oman maalin edessä irtokiekon ohi, mutta Pelicans-hyökkääjä
ei Ilveksen onneksi saanut tuhannen taalan tekopaikassa limppua verkkoon.
Erän toinen puolisko oli sekavaa kiekkoilua ja kummankin joukkueen päätarkoituksena näytti olevan yhden tärkeän pisteen
varmistaminen. Sellaisen molemmat osapuolet tililleen saivatkin, sillä varsinaisen peliajan jälkeen numerot olivat tasan 2-2
ja ottelun ratkaisu siirtyi jatkoajalle.
Jatkoaika ehti vierähtää ainoastaan 14 sekuntia, kun Toni Dahlman otti ratkaisijan viitan harteilleen. Dalla purjehti
vasemmasta laidasta hyökkäysalueelle, kiersi maalin ja tuikkasi vanhanaikaisella limpun Mikko Rämön selän taakse.
Näin Ilves pääsi hieman tuskaisesta iltapuhteesta huolimatta lähtemään
2 sarjapistettä rikkaampana takaisin kohti Tamperetta.
Murphy jälleen kentän hahmo
Ilveksen peliesitys ei tänään kovin vakuuttava ollut, mutta tärkeintä oli se, että pistepussi karttui kahdella
pisteellä. Ilveksen liike oli parempaa kuin Pelicansilla, mutta lahtelaiset puolustivat kurinalaisesti ja petolaumalla
oli siten vaikeuksia luoda kunnon maalitilanteita. Keskinkertaisella peliesityksellä irronnut voitto jätti toivon mukaan
sopivasti nälkää seuraavaan liigakamppailuun.
Ilveksen ylivoimaisesti paras pelaaja oli tänään(kin) Cory Murphy, joka oli mukana luomassa lähes kaikkia
Ilveksen hyökkäyspään
tilanteita. Toni Dahlman oli hienon jatkoaikamaalin ansiosta luonnollisesti toinen Ilves-sankari. Marek Vorelin johtama kolmosketju
oli avauserässä hyvässä vireessä, mutta hiipui hieman pelin loppua kohden.
Ilves yrittää jatkaa tuloksellisesti hyvää viikkoaan lauantaina kotiottelussa HPK:ta vastaan. Tiistain Blues-kamppailussa lehtereillä
oli alle 4000 katsojaa, joten nyt on Ilves-kannattajien aika herätä ja suunnata lauantaina kohti Hakametsää!
Vaikeaa oli odotettavissa
– Kyllähän se tiedettiin, että Pelicans kotonaan yrittää kaikkensa, koska niillä oli ruma tappio alla. Osasimme kyllä odottaa vaikeaa peliä ja sellainenhan siitä tulikin. Paikkoja oli ratkaista jo varsinaisella peliajallakin, mutta onneksi saatiin näinkin kaksi pistettä. Se on tärkeintä, jutteli Vesa Viitakoski, joka kuiva kautensa jälkeen on alkanut jälleen heilutella verkkoja.
Pelicans osaa joskus olla hankala vastustaja.
– Niillä on siinä punaisen ja oman sinisen välissä 4-5 äijää linjassa. Siinä ei saa kiekkoa menettää. Missään tapauksessa ei voi lähteä yltiöpäiseen hyökkäämiseen, sillä se voi kostautua tylysti.
Vesku sanoi, ettei joukkueen kokeneelle osastolle näin pitkää kuivaa kautta pitäisi tulla.
– Ei voi odottaa, että nuoret sällit tuolla kolmosessa ja nelosessa jatkuvasti ratkaisevat pelejä meille. Kyllä meidänkin täytyy siihen pystyä, Viitakoski sanoi.
Vaikka Vesku vanhana kettuna ajatteleekin jo täysin joukkueen etua, on miestä kuitenkin helpottanut, kun maaleja on alkanut syntyä.
– Onhan se mukava onnistua itsekin. En usko, että meillä ketjun
pelissä on mitään kummia tapahtunut. Ennen taukoakin oli monessa pelissä paikkoja. Hyvä kun on alkanut osua, mietti Vesku.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Veskun kommentit: Tarkki Hurskainen
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| 4.39 Jari Kauppila (Toni Koivunen) 1-0 yv. |
| 17.10 Cory Murphy 9 (Antti Miettinen 5) 1-1 |
| Rangaistukset |
| 4.35 Tommi Jäminki, Ilves 2 min. Estäminen |
| II erä |
| Maalit |
| 36.09 Vesa Viitakoski 8 (Raimo Helminen 16, Ville Koistinen 7) 1-2 |
| Rangaistukset |
| 26.58 Ville Koistinen, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen |
| 30.13 Toni Mäkiaho, Pelicans 2 min. Korkea maila |
| 39.17 Toni Mäkiaho, Pelicans 2 min. Korkea maila |
| III erä |
| Maalit |
| 44.25 Toni Mäkiaho (Santeri Heiskanen) 2-2 |
| Rangaistukset |
| Ei rangaistuksia
|
| Jatkoaika |
| Maalit |
| 60.14 Toni Dahlman 3 (Helminen 17, Murphy 14) 2-3
|
| Maalivahdit |
| Mikko Rämö, Pelicans 6 + 10 + 7 + 0 = 23 |
| Tuomas Nissinen, Ilves 9 + 3 + 12 + 0 = 24 |
| Jäähyt |
| Pelicans 2 x 2 min.
|
| Ilves 2 x 2 min. |
| Aikalisät |
|
|
| Tuomaristo |
| Markku Kruus, Päätuomari |
| Timo Aarvala, Linjatuomari |
| Tuomo Kärkkäinen, Linjatuomari |
| Yleisömäärä |
| 2811 |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Cory Murphy, Ilves |
| Kaksi tähteä: Toni Mäkiaho, Pelicans |
| Yksi tähti: Toni Dahlman, Ilves |
| Expert-pelaaja: Cory Murphy, Ilves
|
| Ottelun vakuuttaja: Jari Kauppila, Pelicans |
| Ilveksen
kentälliset |
| Viitakoski-Helminen-Dahlman |
| Jääskeläinen-Murphy |
| Rajamäki-Leino-Peltomaa |
| Koistinen-Laamanen |
| Luomala-Vorel-Miettinen |
| Laurila-Siren |
| Jäminki-Suvanto-Kucharczyk, Niemi |
| Rönnberg |
| |
|
|
Tilastot
Ilves
SM-liigan playoffs:
- HIFK-Ilves (13.3.04)
- Ilves-HIFK (15.3.04)
- HIFK-Ilves (17.3.04)
- Ilves-HIFK (19.3.04)
- HIFK-Ilves (21.3.04)
- Ilves-HIFK (23.3.04)
- HIFK-Ilves (25.3.04)
SM-liigan runkosarja:
- Tappara-Ilves (12.9.03)
- Ilves-SaiPa (13.9.03)
- Ilves-Ässät (19.9.03)
- Blues-Ilves (24.9.03)
- Ilves-Pelicans (25.9.03)
- HPK-Ilves (27.9.03)
- Ilves-Lukko (30.9.03)
- Kärpät-Ilves (2.10.03)
- TPS-Ilves (4.10.03)
- Ilves-HIFK (9.10.03)
- Jokerit-Ilves (11.10.03)
- Ilves-JYP (14.10.03)
- Ilves-Tappara (16.10.03)
- Pelicans-Ilves (18.10.03)
- Ilves-HPK (23.10.03)
- Tappara-Ilves (24.10.03)
- SaiPa-Ilves (30.10.03)
- Ilves-TPS (1.11.03)
- HIFK-Ilves (11.11.03)
- Ässät-Ilves (15.11.03)
- Ilves-Tappara (16.11.03)
- Ilves-Blues (18.11.03)
- Pelicans-Ilves (20.11.03)
- Ilves-HPK (22.11.03)
- Lukko-Ilves (28.11.03)
- Ilves-Kärpät (29.11.03)
- Ilves-Jokerit (2.12.03)
- JYP-Ilves (4.12.03)
- Ilves-SaiPa (5.12.03)
- Ilves-HIFK (13.12.03)
- Ilves-Ässät (16.12.03)
- Tappara-Ilves (27.12.03)
- TPS-Ilves (28.12.03)
- Blues-Ilves (30.12.03)
- Ilves-Pelicans (3.1.04)
- HPK-Ilves (6.1.04)
- Kärpät-Ilves (10.1.04) - Jokerit-Ilves (13.1.04) - Ilves-JYP (15.1.04) - Ilves-Tappara (17.1.04) - HPK-Ilves (20.1.04) - Ilves-Pelicans (22.1.04) - Tappara-Ilves (27.1.04) - Ilves-Lukko (29.1.04) - SaiPa-Ilves (31.1.04) - Ässät-Ilves (12.2.04) - Ilves-Blues (14.2.04) - Pelicans-Ilves (17.2.04) - Ilves-HPK (19.2.04) - Lukko-Ilves (21.2.04) - Ilves-Tappara (24.2.04) - HIFK-Ilves (27.2.04) - Ilves-TPS (28.2.04) - Ilves-Kärpät (2.3.04) - JYP-Ilves (4.3.04) - Ilves-Jokerit (5.3.04)
Harjoitusottelut:
- KooKoo-Ilves (5.8.03)
- Ässät-Ilves (8.8.03)
- Ilves-Jukurit (13.8.03)
- Ilves-JYP (14.8.03)
- Ilves-Luulaja (20.8.03)
- HPK-Ilves (21.8.03)
- Ilves-Tappara (22.8.03)
- Kärpät-Ilves (23.8.03)
- JYP-Ilves (28.8.03)
- Ilves-Ässät (3.9.03)
- SaiPa-Ilves (5.9.03)
|
|