Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Lukko-Ilves 6-1 (2-0, 3-1, 1-0)

 

Lukko pyyhki Ilveksellä jäätä

(21.2.2004) Ilveksen kasvojenpesu torstain nöyryyttävän HPK-tappion jälkeen sai mahdollisimman huonon alun, kun joukkue joutui tänään Raumalla Lukkoa vastaan takaa-ajoasemaan jo vajaan yhdeksän peliminuutin jälkeen. Kotijoukkueen Markku Tähtisen avausmaalin jälkeen tupsukorvien peliote romahti totaalisesti, ja kettupaidat pääsivät pyörittämään peliä mielensä mukaan.

Mika Niemen turhan koukkausjäähyn aikana kotijoukkue tuplasi johtonsa. Ilveksen maalilla parhaansa tehnyt ja tukun loistopelastuksia esittänyt Juha Pitkämäki torjui ensin kolme vaarallista laukausta peräjälkeen mutta ei mahtanut mitään Pasi Saarelan kovalle, pahan maskin takaa lähteneelle lämärille. Saarelan 2-0-maali lannisti mustapaidat pahemman kerran, sillä Laitilan Kaurajätin osuman jälkeen Ilves ei enää päässyt missään vaiheessa peliin mukaan.

Toinen erä kotijoukkueen näytöstä

Ensimmäisellä erätauolla innokkaimmat Ilves-fanit puhkuivat vielä positiivista henkeä ja odottivat vierasjoukkueen heräävän taistelemaan tosissaan tärkeistä sarjapisteistä. Toisin kuitenkin kävi. Toinen erä ei ehtinyt vanheta edes kahta minuuttia, kun Sami Torkki vei kotijoukkueen ylivoimalla 3-0-johtoon. Maaliin johtaneessa tilanteessa koko Ilveksen alivoimanelikko harhaili teillä tietämättömillä.

Tähtipuolustaja Janne Niskala vei erän puolivälissä Lukon jo neljän maalin johtoon, mutta Ilveksen heräämistä saatiin odotella turhaan. Saarelan toinen osuma, illan viides kotimaali, vei kettupaidat tavoittamattomalle karkumatkalle, ennen kuin tupsukorvat heräsivät taistelemaan kunniansa puolesta. Pistejahti oli jo hävitty, mutta edes osa joukkueen kasvoista oli vielä pelastettavissa. Kolmekymmentäviisi minuuttia kateissa olleet liike ja taistelutahto löytyivätkin toisen erän lopussa, ja kotijoukkue saatiin painettua ahtaalle.

Hieman vajaat kolme minuuttia ennen toisen erän päättymistä Ilves-kapteeni Raimo Helminen otti johtajan viitan harteilleen ja kavensi ylivoimalla lukemiksi 5-1. Harmi vain, että Raipen osuma syntyi voittotaistelun kannalta auttamatta myöhässä, eikä Ilveksellä ollut siinä vaiheessa enää mitään mahdollisuutta haastaa kotijoukkuetta totiseen kilpaan tärkeistä sarjapisteistä.

Päätöserä turhaa pelailua

Toisella erätauolla oli selvää, että illan kamppailu oli ratkennut. Ilves kehitti päätöserään näennäisen kirin, mutta pelin painopisteen siirtyminen Lukon puolustusalueelle johtui selvästi enemmän kotijoukkueen maalinälän lopahtamisesta kuin mistään todellisesta Ilveksen painostuksesta.

Värikkäät tilanteet seurasivat toinen toistaan niin kaukalossa kuin katsomossakin, mutta Ilveksen hampaattomuus oli käynyt kaikille illan ottelua paikanpäällä seuranneille selväksi jo kahden ensimmäisen erän aikana. Tupsukorvilta ei tänään löystynyt sellaista liikettä ja tasitelutahtoa, joilla olisi ollut mahdollisuus haastaa yksi liigan tämän hetken parhaista joukkueista sen kotikentällä.

Konkaripakki Erik Hämäläisen 6-1 -ylivoimaosuma oli viimeinen niitti vaisun Ilveksen arkkuun, ja vaikka tupsukorvat ottelun loppuminuuteilla saivatkin rakennettua pari maukasta mylläkkää hyökkäyspäähän, ei Lukon ylivertaisuudesta ollut päätöserän aikana mitään epäselvyyttä.

Peräti viiden maalin tappion tänään kärsinyt Ilves on jostain syystä hukannut sen aggressiivisen ja taistelevan ilmeen, jolla joukkue esiintyi ennen maaottelutaukoa. Hengettömästä joukkueesta ei tänään noussut yksikään pelaaja ylitse muiden, vaan koko porukka vaipui samalle harmaalle virkamiestasolle.

Häviämällä rumasti tänään Ilves teki playoffien kotiedun metsästyksen itselleen entistä hankalammaksi. Asenteeton, unelias ja löysä esitys oli kuin pyllistys niiden yli 300 uskollisen fanin suuntaan, jotka olivat tänään matkustaneet Raumalle nähdäkseen kissapetojen taistelevan tosissaan. Ilves-joukkue palkitsi koko pelin ajan raivoisasti omiaan kannustaneet tukijansa ottelun jälkeen nöyrillä tervehdyksillä, ja pelaajien kasvoilta oli luettavissa, kuinka suuri pettymys illan esitys oli myös heille itselleen.

Tiistaina tupsukorvilla on pakkovoiton paikka, kun Hakametsässä vastaan asettuu viime aikoina surkeaakin onnettomampia otteita esittänyt rakas paikallisvihollinen Tappara.

Lukko oli nälkäisempi

– Suurin erohan joukkueiden välillä pelaamisessa oli tänään, että Lukko painoi sinisen jälkeen suoraviivaisesti maalille. Me taas menimme kulmiin pyörimään. Lukko oli tänään nälkäisempi joukkue, tunnusti Jarmo Jamalainen.

Immu harmitteli Erkki Rajamäen nivuskramppia, minkä tähden Eki joutui lootasta pois jo ensimmäisessä erässä. – Jouduttiin heti sotkemaan ketjut uusiksi, mutta päästiin kuitenkin pikkuhiljaa peliin mukaan. Kun naapuri teki heti toisen erän alkuun yv:llä 3-0, niin meidän täytyy lyödä kaikki panostus hyökkäykseen. Niinhän siinä sitten niitä paikkoja naapurille avautui läpiajoihin.

Pelin luonnetta kuvaa se, että Lukko ampui ensimmäisessä erässä ykkös- ja kakkossektorista 10 kertaa, Ilves vain kerran. Loppupelissä tilanne tasoittui ja lopulliset laukaukset ykkös- ja kakkossektorista olivat Lukolle 19-14. Lukko teki viisi maalia ja Ilves yhden. Ero prosenteissa on hurja.

Tinke kitkeränä löysäilyyn

– Kyllähän se ...tuttaa suoraan sanoen rankasti. On ihme, että vaikka etukäteen puhuttiin, että pitää olla valmiina heti ja että ne tulevat kovaa alussa, niin silti nukuttiin ihan täysin. Tämä ihan käsittämätöntä, manaili Tinke ja säesti useammallakin suomalaiskansallisella voimasanalla puhetta.

– Pelasimme löysästi ja huolimattomasti. Ei saatu kiekkoa edes kunnolla päätyyn, vaikka oli sovittu että päädyn kautta pelataan. Meidän hyökkääjämme ei ollut ikinä kiekossa ensimmäisenä naapurin päädyssä. Huolimatonta ja halutonta, murisi Tinke.

– Kaksinkamppailussa nähtiin sama juttu. Ei haluttu panna kroppaa likoon eikä auttaa kaveria. Jos joka äijä taklaa erässä kerran, niin se on 20 taklausta eli hirveän paljon. Nyt jätimme kokonaan taklaamatta, Tinke ihmetteli.

– Asennepuolella vika on. Ei torstainenkaan konttaaminen sitten vielä riittänyt. Kyllä nyt olisi kaikkien vapaamatkustajienkin taas aika herätä tekemään töitä. Tiistaina on Tappara ehdottomasti voitettava, vaatii Tinke itseltään ja joukkueelta.

Peltomaa oli myös pahoillaan siitä, että runsaslukuinen fanijoukko näki näin hampaattoman Ilveksen. – Toivottavasti luottamus ei kokonaan katoa.

Otteluraportti: Mikko Rainio
Jamalaisen ja Peltomaan kommentit: Tarkki Hurskainen
 

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
8.45 Markku Tähtinen 1-0 (Pasi Saarela)
15.04 Pasi Saarela 2-0 (Markku Tähtinen, Janne Niskala) YV
Rangaistukset
10.34 Lukko Jaakko Harikkala Estäminen 2min
13.52 Ilves Mika Niemi Koukkaaminen 2min
19.31 Ilves Kaspars Astashenko Kampitus 2min
II erä
Maalit
21.23 Sami Torkki 3-0 (Pasi Saarela) YV
30.20 Janne Niskala 4-0 (Sami Torkki)
32.57 Pasi Saarela 5-0 (Teemu Normio, Antti Bruun)
37.18 Raimo Helminen 5-1 (Cory Murphy, Shayne Toporowski) YV
Rangaistukset
25.51 Lukko Jaakko Harikkala Kiinnipitäminen 2min
25.51 Ilves Joonas Rönnberg Estäminen 2min
36.06 Lukko Teemu Normio Mailasta kiinnipitäminen 2min
III erä
Maalit
53.34 Erik Hämäläinen 6-1 (Pasi Saarela, Quinn Hancock) YV
Rangaistukset
42.26 Ilves Shayne Toporowski Kampitus 2min
51.48 Ilves Antti Miettinen Ryntäys 2min
51.48 Ilves Raimo Helminen Käytösrangaistus 10min
52.24 Ilves Shayne Toporowski Estäminen 2min
57.45 Lukko Mika Viinanen Väkivaltaisuus 2min
Maalivahdit
Petri Vehanen, Lukko 3+12+10=25
Juha Pitkämäki, Ilves 18+4+(0)=22 (vaihto 32.57/5-0)
Tuomas Nissinen, Ilves (0)+2+8=10
Jäähyt
Lukko 4 x 2 min
Ilves 6 x 2 min + 1 x 10 min
Aikalisät
Ilves 32.57
Tuomaristo
Aleksi Rantala, päätuomari
Seppo Lindroos, linjatuomari
Antti Orelma, linjatuomari
Yleisömäärä
5073
Palkitut
Kolme tähteä: Pasi Saarela, Lukko
Kaksi tähteä: Sami Torkki, Lukko
Yksi tähti: Petri Vehanen, Lukko
Expert-pelaaja: Pasi Saarela, Lukko
Ottelun Vakuuttaja: Pasi Saarela, Lukko
Ilveksen kentälliset
Vesa Viitakoski-Raimo Helminen-Shayne Toporowski
Teemu Jääskeläinen-Cory Murphy
Erkki Rajamäki-Mikko Suvanto-Timo Peltomaa
Ville Koistinen-Jukka Laamanen
Marko Luomala-Marek Vorel-Ville Snellman
Henri Laurila-Kaspars Astashenko
Antti Miettinen-Ville Leino-Tommi Jäminki, Mika Niemi
Joonas Rönnberg
 

 

Tilastot

Ilves
SM-liigan playoffs:

- HIFK-Ilves (13.3.04)

- Ilves-HIFK (15.3.04)

- HIFK-Ilves (17.3.04)

- Ilves-HIFK (19.3.04)

- HIFK-Ilves (21.3.04)

- Ilves-HIFK (23.3.04)

- HIFK-Ilves (25.3.04)

SM-liigan runkosarja:

- Tappara-Ilves (12.9.03)

- Ilves-SaiPa (13.9.03)

- Ilves-Ässät (19.9.03)

- Blues-Ilves (24.9.03)

- Ilves-Pelicans (25.9.03)

- HPK-Ilves (27.9.03)

- Ilves-Lukko (30.9.03)

- Kärpät-Ilves (2.10.03)

- TPS-Ilves (4.10.03)

- Ilves-HIFK (9.10.03)

- Jokerit-Ilves (11.10.03)

- Ilves-JYP (14.10.03)

- Ilves-Tappara (16.10.03)

- Pelicans-Ilves (18.10.03)

- Ilves-HPK (23.10.03)

- Tappara-Ilves (24.10.03)

- SaiPa-Ilves (30.10.03)

- Ilves-TPS (1.11.03)

- HIFK-Ilves (11.11.03)

- Ässät-Ilves (15.11.03)

- Ilves-Tappara (16.11.03)

- Ilves-Blues (18.11.03)

- Pelicans-Ilves (20.11.03)

- Ilves-HPK (22.11.03)

- Lukko-Ilves (28.11.03)

- Ilves-Kärpät (29.11.03)

- Ilves-Jokerit (2.12.03)

- JYP-Ilves (4.12.03)

- Ilves-SaiPa (5.12.03)

- Ilves-HIFK (13.12.03)

- Ilves-Ässät (16.12.03)

- Tappara-Ilves (27.12.03)

- TPS-Ilves (28.12.03)

- Blues-Ilves (30.12.03)

- Ilves-Pelicans (3.1.04)

- HPK-Ilves (6.1.04)

- Kärpät-Ilves (10.1.04)

- Jokerit-Ilves (13.1.04)

- Ilves-JYP (15.1.04)

- Ilves-Tappara (17.1.04)

- HPK-Ilves (20.1.04)

- Ilves-Pelicans (22.1.04)

- Tappara-Ilves (27.1.04)

- Ilves-Lukko (29.1.04)

- SaiPa-Ilves (31.1.04)

- Ässät-Ilves (12.2.04)

- Ilves-Blues (14.2.04)

- Pelicans-Ilves (17.2.04)

- Ilves-HPK (19.2.04)

- Lukko-Ilves (21.2.04)

- Ilves-Tappara (24.2.04)

- HIFK-Ilves (27.2.04)

- Ilves-TPS (28.2.04)

- Ilves-Kärpät (2.3.04)

- JYP-Ilves (4.3.04)

- Ilves-Jokerit (5.3.04)

Harjoitusottelut:

- KooKoo-Ilves (5.8.03)

- Ässät-Ilves (8.8.03)

- Ilves-Jukurit (13.8.03)

- Ilves-JYP (14.8.03)

- Ilves-Luulaja (20.8.03)

- HPK-Ilves (21.8.03)

- Ilves-Tappara (22.8.03)

- Kärpät-Ilves (23.8.03)

- JYP-Ilves (28.8.03)

- Ilves-Ässät (3.9.03)

- SaiPa-Ilves (5.9.03)

 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute