Otteluraportti: Ilves-HIFK 0-1 (0-0, 0-0, 0-1)
HIFK siirsi ratkaisua
(23.3.2004) Ilves ei onnistunut katkaisemaan HIFK:ta vastaan käytävää puolivälieräsarjaa myöskään kotikaukalossaan.
Ilves pelasi pelillisesti ehkä ottelusarjan parhaan ottelunsa, mutta pienten marginaalien kamppailussa
Timo Pärssisen ylivoimamaali seitsemisen minuuttia ennen loppua ratkaisi voiton HIFK:lle. Jan Lundell pelasi
toisen peräkkäisen nollapelinsä ja Ilveksen 0-1 -tappio tiesi sitä, että ottelusarjan ratkaisu nähdään vasta torstaina
Helsingissä.
Ilveksen työ ei tuo tulosta
Molemmat joukkueet olivat tänään tiedostaneet kuinka tärkeä ottelun avausmaali on pudotuspeleissä. Niinpä
Hakametsässä nähtiin alusta saakka äärimmäisen tarkkaa pudotuspelikiekkoa. HIFK:n pelättyä alkurynnistystäkään
ei tällä kertaa nähty, vaan vierasjoukkue keskittyi virheiden minimoimiseen.
Ilves hallitsi avauserässä kenttätapahtumia, mutta todellisiin tekopaikkoihin pääseminen tuotti vaikeuksia.
Vetopaikat avautuivat pääosin siniviivalle eikä maalille heitetyt kiekot pomppineet tupsukorvien kannalta suotuisasti.
Erän paras mylläkkä nähtiin kuuden minuutin kohdalla. Ilves sai luotua hurjan paineen HIFK:n puolustusalueelle ja kiekko
pyöri pariinkin otteeseen erittäin vaarallisesti maalin edustalla. Ratkaisevaa suoritusta ei kuitenkaan nähty ja näin HIFK
selvisi ahdingosta säikähdyksellä.
Erän ainoa rangaistus tuli ajassa 9.47, kun Jan Lundell heitti kiekon rännin sijasta suoraan päätyverkkoon. Ylivoimansa aikana
Ilves loi rauhallisilla siirroilla pari kohtuullisen hyvää tekopaikkaa, mutta Lundell piti maalinsa puhtaana.
Ilves ei saanut avauserässä pelin hallinnastaan työvoittoa, vaan ensimmäiselle erätauolle poistuttiin maalittomissa
0-0 -numeroissa.
Kahden miehen ylivoima hukkaan
Toinen erä noudatteli pitkälti samaa kaavaa kuin avauseräkin. Ilves hallitsi kenttätapahtumia ja loi enemmän maalitilanteita
kuin vierailijat, mutta helpottava avausmaali antoi edelleen odottaa itseään.
HIFK:n erän ainoa etsikkoaika koitti kun Kaspars Astashenko sai komennuksen jäähyaitioon. HIFK:n ylivoimapeli pyöri vaarallisesti
ja vain Juha Pitkämäen kylmänviileät torjunnat pitivät numerot ennallaan. Taube nappasi komeasti räpylällään Brett Harkinsin
lämärin ja ehti myös Pasi Saarisen laukauksen tielle repivästä poikittaissyötöstä huolimatta.
Erän puolivälin kohdalla Ilvekselle avautui varkain harvinainen 2-1 -ylivoimahyökkäys. Ville Leino kuljetti kiekkoa sivuttain ja jätti pelivälineen
vielä upeasti takaa nousseelle Cory Murphylle. Kultakypärä pääsi yrittämään parista metristä maalintekoa, mutta Jan Lundell
osui kiekon tielle eikä tupsukorvat onnistuneet löytämään myöskään maalille pyörimään jäänyttä irtokiekkoa.
Pari minuuttia myöhemmin elettiin ottelun kannalta ratkaisevia hetkiä. Ensin Hannu Pikkarainen sai kiinnipitämisestä 2 minuuttia
ja Ilves pääsi juonimaan ylivoimapeliään. Sen aikana tupsukorvat loivatkin ehkä ottelun vapaimman
tekopaikan. Raimo Helmisen hyökkäyssiniviivan kohdalla heittämä pieni rystylätty vapautti Shayne Toporowskin
puolittaiseen läpiajoon, mutta kanukin lämäri viuhui niukasti ohi takanurkan.
Hetkeä myöhemmin Turo Järvinen vei Ilveksen kiekottoman miehen paitsioon ja ottelun päätuomari Jari Levonen
passitti Järvisen empimättä jäähyboksiin. Ilves sai näin pelata yli minuutin ajan kahden miehen ylivoimalla, mutta
etsikkoaika hukattiin totaalisesti. Järki ja nopea kiekonliikuttelu puuttuivat kokonaan ja niinpä Ilves ei saanut
5-3 -ylivoimansa aikana yhtään laukausta kohti maalia!
Erän lopussa Marko Luomala sooloili itsensä vielä maalipaikkaan, mutta rystylaukaus suuntautui suoraan päin Jan Lundellia.
Näin kahden erän jälkeen peli oli yhä 0-0.
Pärssinen ratkaisee ylivoimalla
Myös kolmannessa erässä Ilves haki aktiivisesti avausmaalia ja HIFK sinnitteli mukana sen minkä pystyi.
Tässä vaiheessa lähes jokainen katsoja tiesi sen, että nitro-ottelu ratkeaisi yhteen virheeseen tai pomppuun. Tänään
se kiekko pomppi Ilves-kannattajien suureksi pettymykseksi vierasjoukkueelle.
Ennen ratkaisevaa takaiskua Ilves oli HIFK:ta lähempänä maalia. Heti erän alussa Ville Leino punnersi aloituksen jälkeen
itsensä tekopaikkaan, mutta yhden käden tuikkaus Jan Lundellin nokan alta ei tuonut tulosta.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Ilves loi armottoman paineen HIFK:n maalin eteen. Kiekko pyöri sekunttitolkulla Lundellin edessä,
mutta Tommi Jäminki kääntyili väärään suuntaan eikä löytänyt koskaan pikkumustaa.
Erän puolivälissä Ville Leino oivalsi hienosti hyökkäyssiniviivan kohdalla ja Ilves sai 2-1 -ylivoimatilanteen maalin eteen.
Ville Snellman tarjoili kiekon Cory Murphylle, mutta juuri ratkaisevalla hetkellä kiekko karkasi tehopakin lavasta ja
päivän isoin huokaus kajahti ilmoille.
Pelikello näytti aikaa 51.47, kun Jari Levonen passitti kulmaväännön jälkeen Mikko Suvannon jäähyaitioon. Suvanto
protestoi tuomiota voimakkaasti, mutta mikään ei auttanut. Ylivoimalla HIFK:n täysin piilossa pysytellyt ykkösviisikko
rakensi ottelun ratkaisun. Jere Karalahti tykitti suoraan Brett Harkinsin syötöstä ja maalilla päivystänyt Timo Pärssinen
ohjasi kumilaatan verkon perukoille. Yhtään tärkeämpään paikkaan ei runkosarjan pistepörssin voittanut Pärssinen olisi
voinut ottelusarjan ensimmäistä maaliaan ajoittaa.
HIFK:n johtomaali oli Ilvekselle henkisesti liian kova takaisku eikä kunnon takaa-ajoa enää loppuminuuteilla nähty. Brett Harkinsin
koukkaamisjäähyn myötä Ilvekselle tarjoutui tilaisuus viedä ottelu 6-4 -ylivoiman turvin jatkoajalle, mutta kunnollisia
tekopaikkoja ei senkään aikana pystytty enää luomaan. HIFK otti näin 1-0 -torjuntavoiton Ilveksestä ja huikea puolivälieräsarja
ratkaistaan ylihuomenna Helsingissä.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ottelu oli alusta loppuun äärettömän tarkkaa ja virheitä välttelevää peliä. Ilves oli koko ajan joukkueista aktiivisempi,
mutta HIFK puolusti kurinalaisesti ja odotteli kärsivällisesti omaa tilaisuuttaan. Avopaikkoja ottelussa nähtiin minimaalisesti.
Ainoat pari sellaista siunaantuivat Ilvekselle ja muutenkin tupsukorvat pommittivat ahkerammin kohti HIFK:n maalia. Tänään kiekon
oli kuitenkin vuoro pomppia HIFK:lle ja niinpä Timo Pärssisen kolmannen erän ylivoimamaali ratkaisi voiton vierasjoukkueelle.
OTTELUN RATKAISUT:
Ottelun ratkaisuksi muodostui lopulta ylivoimapeli, jonka toimiminen on usein ehdoton edellytys tiukkojen pudotuspelikamppailujen
voittamiselle. Tänään HIFK onnistui tekemään ylivoimalla ratkaisun siinä missä Ilves hukkasi mm. toisessa erässä yli minuutin
kahden miehen ylivoiman.
ILVEKSEN PARHAAT:
Toni Dahlman ja Marko Luomala pelasivat ottelusarjan parhaat ottelunsa ja heidän nimensä tulevat ensimmäisenä mieleen
ottelun pirteimpiä ilveksiä mietittäessä. Ville Leino jatkoi tänään hyviä otteitaan ja oli jälleen Ilveksen parhaiten tilanteita
luonut sentteri. Juha Pitkämäellä ei ollut paljon töitä, mutta oman osansa Taube hoiti niin hyvin kuin mahdollista. Voittomaalille
Pitkämäki ei mahtanut yhtään mitään.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ HIFK:n alkurynnistys saatiin nyt kokonaan pois.
+ Pelillisesti paketti pysyi koko ottelun ajan kasassa.
+ Ilves oli aktiisempi joukkue ja lähes koko ajan lähempänä ratkaisumaalia kuin HIFK.
- ylivoimapeli. 5-3 -ylivoiman hukkaaminen kohtalokasta tällaisissa peleissä.
- Laukausten laatu jäi heikoksi. Lundellin ei tarvinnut venyä huipputorjuntoihin, kun kiekot menivät ohi tai suoraan maalivahtia päin.
- Kiekko pyöri monta kertaa HIFK:n maalin edustalla, mutta tappajan asenne ja tarkkuus jäivät puuttumaan.
- Kaspars Astashenkon ylirauhallinen pelityyli ei sovi pudotuspeleihin. Runkosarjassa vakuuttavasti esiintynyt latvialainen on
ollut puolivälieräsarjassa Ilveksen huonoin pelaaja.
ERIKOISTA:
Jan Lundell on pelannut ottelusarjassa yli 8 erää päästämättä yhtään kiekkoa selkänsä taakse.
SEURAAVA OTTELU:
Ottelusarja ratkeaa torstaina seitsemännessä ja viimeisessä kohtaamisessa, joka käydään HIFK:n kotiluolassa.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| Erä maaliton |
| Rangaistukset |
| 9.47 Jan Lundell, HIFK 2 min. Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
|
| II erä |
| Maalit |
| Erä maaliton
|
Rangaistukset |
| 26.44 Kaspars Astashenko, Ilves 2 min. Koukkaaminen
|
| 32.44 Hannu Pikkarainen, HIFK 2 min. Kiinnipitäminen
|
| 33.32 Turo Järvinen, HIFK 2 min. Estäminen
|
| III erä |
| Maalit |
|
52.48 Timo Pärssinen (Jere Karalahti, Brett Harkins) 0-1 yv. |
| Rangaistukset |
| 51.47 Mikko Suvanto, Ilves 2 min. Estäminen
|
| 57.54 Brett Harkins, HIFK 2 min. Koukkaaminen
|
| Maalivahdit |
| Juha Pitkämäki, Ilves 6 + 10 + 2 = 18
|
| Jan Lundell, HIFK 10 + 10 + 9 = 29
|
| Jäähyt |
| Ilves 2 x 2 min. |
| HIFK 4 x 2 min |
| Aikalisät |
| 56.12 HIFK, 57.54 Ilves
|
| Tuomaristo |
| Jari Levonen, päätuomari |
| Stefan Fonselius, linjatuomari |
| Antti Orelma, linjatuomari |
| Yleisömäärä |
| 6549
|
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Timo Pärssinen, HIFK |
| Kaksi tähteä: Jan Lundell, HIFK |
| Yksi tähti: Erkki Rajamäki, Ilves |
| Expert-pelaaja: Timo Pärssinen, HIFK |
| Ottelun Vakuuttaja: Juha Pitkämäki, Ilves |
| Ilveksen
kentälliset |
| Viitakoski-Helminen-Toporowski |
| Jääskeläinen-Murphy |
| Snellman-Leino-Dahlman |
| Koistinen-Laamanen |
| Rajamäki-Vorel-Peltomaa
|
| Laurila-Astashenko |
| Luomala-Suvanto-Jäminki, Miettinen
|
| Källarsson
|
| |
|
|
Tilastot
Ilves
SM-liigan playoffs:
- HIFK-Ilves (13.3.04)
- Ilves-HIFK (15.3.04)
- HIFK-Ilves (17.3.04)
- Ilves-HIFK (19.3.04)
- HIFK-Ilves (21.3.04)
- Ilves-HIFK (23.3.04)
- HIFK-Ilves (25.3.04)
SM-liigan runkosarja:
- Tappara-Ilves (12.9.03)
- Ilves-SaiPa (13.9.03)
- Ilves-Ässät (19.9.03)
- Blues-Ilves (24.9.03)
- Ilves-Pelicans (25.9.03)
- HPK-Ilves (27.9.03)
- Ilves-Lukko (30.9.03)
- Kärpät-Ilves (2.10.03)
- TPS-Ilves (4.10.03)
- Ilves-HIFK (9.10.03)
- Jokerit-Ilves (11.10.03)
- Ilves-JYP (14.10.03)
- Ilves-Tappara (16.10.03)
- Pelicans-Ilves (18.10.03)
- Ilves-HPK (23.10.03)
- Tappara-Ilves (24.10.03)
- SaiPa-Ilves (30.10.03)
- Ilves-TPS (1.11.03)
- HIFK-Ilves (11.11.03)
- Ässät-Ilves (15.11.03)
- Ilves-Tappara (16.11.03)
- Ilves-Blues (18.11.03)
- Pelicans-Ilves (20.11.03)
- Ilves-HPK (22.11.03)
- Lukko-Ilves (28.11.03)
- Ilves-Kärpät (29.11.03)
- Ilves-Jokerit (2.12.03)
- JYP-Ilves (4.12.03)
- Ilves-SaiPa (5.12.03)
- Ilves-HIFK (13.12.03)
- Ilves-Ässät (16.12.03)
- Tappara-Ilves (27.12.03)
- TPS-Ilves (28.12.03)
- Blues-Ilves (30.12.03)
- Ilves-Pelicans (3.1.04)
- HPK-Ilves (6.1.04)
- Kärpät-Ilves (10.1.04) - Jokerit-Ilves (13.1.04) - Ilves-JYP (15.1.04) - Ilves-Tappara (17.1.04) - HPK-Ilves (20.1.04) - Ilves-Pelicans (22.1.04) - Tappara-Ilves (27.1.04) - Ilves-Lukko (29.1.04) - SaiPa-Ilves (31.1.04) - Ässät-Ilves (12.2.04) - Ilves-Blues (14.2.04) - Pelicans-Ilves (17.2.04) - Ilves-HPK (19.2.04) - Lukko-Ilves (21.2.04) - Ilves-Tappara (24.2.04) - HIFK-Ilves (27.2.04) - Ilves-TPS (28.2.04) - Ilves-Kärpät (2.3.04) - JYP-Ilves (4.3.04) - Ilves-Jokerit (5.3.04)
Harjoitusottelut:
- KooKoo-Ilves (5.8.03)
- Ässät-Ilves (8.8.03)
- Ilves-Jukurit (13.8.03)
- Ilves-JYP (14.8.03)
- Ilves-Luulaja (20.8.03)
- HPK-Ilves (21.8.03)
- Ilves-Tappara (22.8.03)
- Kärpät-Ilves (23.8.03)
- JYP-Ilves (28.8.03)
- Ilves-Ässät (3.9.03)
- SaiPa-Ilves (5.9.03)
|
|