Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Tappara-Ilves 2-1 ja. (0-0, 0-1, 1-0, 1-0)

 

Tappara nousi jatkoaikavoittoon

(27.1.2004) Kauden toiseksi viimeisestä paikalliskamppailusta muodostui tahmean tiukka vääntö, jonka isäntäjoukkue Tappara onnistui lopulta kääntämään edukseen. Ilves johti ottelua vielä kahden erän jälkeen 1-0, mutta Marko Ojanen toi kirvesrinnat kolmannessa erässä tupsukorvien rinnalle. Jatkoaikaa ei ehditty käydä kuin 21 sekuntia, kun Johannes Alanen ratkaisi läpiajomaalillaan lisäpisteen Tapparalle. Ilveksen ainokaisesta vastasi tänään niin ikään läpiajossa onnistunut Erkki Rajamäki.

Kaksijakoinen avauserä

Ilves oli saada otteluun todellisen unelma-alun, sillä Vesa Viitakoski oli nokikkain Mika Lehdon kanssa jo puolen minuutin pelin jälkeen. Viitakoski kiersi pystysyötön jälkeen helponnäköisesti viimeisen Tappara-pakin, mutta ratkaisuyritys kilpistyi Lehdon pattariin.

Todella vaisusti ottelun aloittanut Tappara oli seuraavienkin minuuttien aikana vaikeuksissa ja neljännellä peliminuutilla Ilves sai jälleen todellisen avopaikan. Raimo Helminen sai yrittää parista metristä täysin rauhassa Lehdon ohittamista, mutta ottelun avausmaalia ei vieläkään nähty, kun Raipe ei saanut nostettua kiekkoa maalin yläosaan.

Tappara ei päässyt ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kunnolla edes hyökkäysalueelle, mutta selvisi kuitenkin ilman takaiskua, kun Ilves ei onnistunut hyödyntämään edes kahta ylivoimatilannettaan. Erän puolivälin jälkeen ottelu tasoittui ja loppua kohden Tappara paransi koko ajan otettaan pelistä.

Ensimmäisen kunnon maalipaikkansa kirvesrinnat saivat alivoimalla. 2-1 -ylivoimahyökkäykseen kontrannut isäntäjoukkue ei päässyt kuitenkaan tulostaululle, sillä tekopaikan saaneen Anssi Salmelan laukaus suuntautui suoraan päin Juha Pitkämäkeä.

Erän lopussa Ilves oli pariin otteeseen ahdingossa omalla alueellaan. Tapparan avausmaali oli lähellä, kun kiekko tuotiin väkisin maalille ja Pekka Saravo oli ensimmäisenä irtokiekossa. Jo kyljellään tilanteessa ollut Pitkämäki venytti kuitenkin polkkeensa kiekon tielle ja näin ensimmäiselle erätauolle poistuttiin maalittomissa 0-0 -numeroissa.

Stapleton missaa rankkarin

Ilves aloitti myös toisen erän väkevästi, mutta ajassa 22.15 väärästä vaihdosta tullut joukkuerangaistus päästi Tapparan peliin mukaan. Kirvesrintojen ylivoimapeli pyöri todella vaarallisesti koko kaksiminuuttisen ajan, mutta maalin saakka kiekko ei suostunut menemään. Rangaistuksen loppupuolella tapparalaiset pääsivät hakkaamaan reboundia reboundin perään kohti häkkiä, mutta Juha Pitkämäki kesti taidon ja hieman tuurinkin avulla.

Ottelun avausmaali syntyi vihdoin ajassa 27.30. Ville Koistinen lähetti oman maalin nurkalta loistavan pystysyötön hyökkäyssiniviivalla kytänneelle Erkki Rajamäelle, joka polki itsensä läpiajoon. Tappara-pakki roikkui perässä ja ehti hieman koukkaamaankin Rajamäkeä, mutta tämä sivalsi limpun siitä huolimatta Mika Lehdon pattaripuolelle tolpan juureen.

Erän toinen puolisko oli tasaista nuhjaamista. Tappara pyöritti Ville Koistisen jäähyn aikana jälleen vaarallista ylivoimapeliä, mutta tähdet eivät olleet vieläkään suosiollisia isännille.

Ottelun päätuomari Juha Pajunen pyrki helpottamaan kotijoukkueen maalintekotuskaa viheltämällä 36 minuutin kohdalla vähintäänkin eriskummallisen rangaistuslaukauksen kirvesrinnoille. Timo Peltomaa kiersi kiekon kanssa oman maalin, minkä jälkeen hänet kampattiin päivänselvästi takaapäin. Pajusen käsi ei jostain kumman syystä noussut ja vielä erikoisempaa oli tulossa, sillä muutamaa sekuntia myöhemmin Pajunen osoitti rangaistuslaukaukausta Tapparalle. Tilanteen monta kertaa uusintana katsomisen jälkeen ainoa mieleen tullut syy rankkarituomioon oli Peltomaan mailanheitto, joka sekään ei osunut kiekkoon eikä häirinnyt millään tavalla Tapparan maalintekoyritystä. Oikeus onneksi kuitenkin lopulta voitti, sillä Mike Stapleton laukoi rangaistuslaukauksesta kiekon yli Ilves-maalin.

Kahden erän jälkeen Ilves piti johtoasemaa hallussaan jalkapallonumeroin 1-0.

Alanen huudattaa kotiyleisöä

Kolmannen erän alussa Ilveksellä oli mahdollisuus lisätä johtoaan ylivoimalla. Raimo Helminen järjesti heti erän alussa Henri Laurilalle avopaikan, mutta jämäkän pakin rannelaukaus paukkui päätylaitaan. Juha Gustafssonin rangaistuksenkaan aikana petolauma ei pystynyt toista osumaansa värkkäämään.

Ilves piti erän alussa Tapparan hyvin poissa tekopaikoilta, mutta Antti Miettisen ajassa 46.04 kiinnipitämisestä saama rangaistus lisäsi painetta. Tupsukorvat pelasivat nyt hyvän alivoiman ja kestivät kaksiminuuttisen kohtuullisen helposti ilman takaiskuja. Kriittiset jäähyn jälkeiset sekunnit koituivat kuitenkin kohtalokkaaksi. Siniviivalta Juha Pitkämäkeä kohti heitetty kiekko jäi pyörimään maalin edustalle ja aikamoisen sutimisen jälkeen Marko Ojanen onnistui lopulta toimittamaan kumilaatan maaliviivan paremmalle puolelle.

Tasoitusmaalin jälkeen Ilves näytti tyytyvän tasapeliin, mutta peli meni tuskaiseksi lukuisten oman alueen harhasyöttöjen takia. Tappara oli painostavampi osapuoli, mutta mitään huippupaikkoja kirvesrinnat eivät Ilveksen kehnosta liikkeestä huolimatta saaneet luotua.

57. peliminuutilla Raimo Helminen oli sooloilla voittomaalin tupsukorville. Helminen kiersi maalin ja pääsi loistavan kiekon suojauksen ansiosta nousemaan keskelle hyvään tekopaikkaan. Rystylaukaus meni kuitenkin suoraan Mika Lehdon syliin ja näin ottelu oli edelleen tasanumeroissa. Samassa tilanteessa Tapparalle vihellettiin rangaistus, mutta ylivoimallakaan Ilves ei onnistunut voittomaalia tekemään.

Varsinaisen peliajan jälkeen ottelu oli tasan 1-1. Jatkoajalla ratkaisu syntyi lähes yhtä nopeasti kuin edellisessäkin Tapparan isännöimässä paikallistaistossa. Tällä kertaa voittomaalia pääsi kuitenkin juhlimaan kirvesrintainen kotiyleisö. Viime aikojen vaisuja peliesityksiään tänään jatkanut Cory Murphy antoi kohtalokkaan harhasyötön keskialueella. Vesa Viitakosken pihdeissä ollut Janne Ojanen potkaisi kiekon luistimellaan Johannes Alaselle, joka napautti läpiajon päätteeksi pikkumustan vasemman tolpan juureen. Tapparalle ottelusta näin kaksi sarjapistettä ja Ilvekselle yksi.

Ottelu pähkinänkuoressa

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Kaksijakoisessa, maalittomaksi jääneessä avauserässä Ilves määräsi alku- ja Tappara lopputahdit. Toisessa erässä Ilves kesti Tapparan ylivoimamyllytykset hieman onnellakin ilman takaiskua ja iski Erkki Rajamäen toimesta erän ainoan osuman. Mika Stapleton epäonnistui kyseenalaisesti tuomitussa rangaistuslaukauksessa. Kolmannessa erässä Ilveksellä oli ylivoimien aikana mahdollisuus ratkaista voiton kohtalo, mutta kun petolauma ei omia tilaisuuksiaan hyväksi käyttänyt tuli Tappara rinnalle ja meni jatkoajalla ohi.

OTTELUN RATKAISUT:
Repaleisen puolustuskalustonsa takia Ilves pyrki tänään pelaamaan mahdollisimman yksinkertaista peliä, mutta loppua kohden liike loppui ja kiekonmenetykset omalla alueella lisääntyivät. Tappara ei vielä kolmannessa erässä harhasyötöistä rankaissut, mutta jatkoajan alun keskialueen kiekonmenetys muodostui kohtalokkaaksi.

ILVEKSEN PARHAAT:
Ilveksen joukkue oli tänään aika harmaata massaa, mutta pari pelaajaa voi nostaa muun ryhmän yläpuolelle. Ville Koistinen jatkoi tänään loistavia otteitaan ja oli ylivoimaisesti Ilveksen paras kenttäpelaaja. Juha Pitkämäki oli toinen onnistuja ja häntä voi pitkälti kiittää yhdestä sarjapisteestä. Tehdyille osumille Taube ei mitään mahtanut.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Puolustuksen poissaolot huomioonottaen Ilves pelasi tasavoimin lähes kaksi ja puoli erää erinomaisen kurinalaisesti ja virheettömästi.
+ Maalivahtipeli
- Edellisessä ottelussa nähty loistava liike oli tipotiessään varsinkin kolmannen erän ratkaisuhetkillä.
- Ylivoimapeli. Yksi ylivoimamaali ja Ilves olisi ollut erittäin lähellä voittoa.
- Ottelun loppuun kasautuneet kiekonmenetykset ja harhasyötöt puolustusalueella.

ERIKOISTA:
Ilves ja Tappara eivät ole pelanneet tasapeliä lähes neljään vuoteen. Edellinen tasapeli nähtiin 2.3.2000. Tämän jälkeen joukkueet ovat tahkonneet runkosarjassa peräti 31 ottelua ilman tasapeliä! Otteluista 6 on mennyt kylläkin jatkoajalle, mutta joka kerta on nähty jatkoaikaratkaisu (Tapparalla 5 voittoa, Ilveksellä 1).

SEURAAVA OTTELU:
Ilveksen neljän pisteen kamppailut saavat torstaina jatkoa, kun Hakametsässä vastaan asettuu hirmukuntoinen Rauman Lukko.

Otteluraportti: Toni Hyytinen
 

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
5.10 Pekka Saravo, Tappara 2 min. Kiinnipitäminen
8.32 Pasi Puistola, Tappara 2 min. Poikittainen maila
13.04 Henri Laurila, Ilves 2 min. Koukkaaminen
14.06 Sami Venäläinen, Tappara 2 min. Väkivaltaisuus
II erä
Maalit
27.30 Erkki Rajamäki 9 (Ville Koistinen 13, Ville Leino 11) 1-0
Rangaistukset
22.15 Joukkuerangaistus, Ilves 2 min. Liian monta pelaajaa jäällä
32.15 Ville Koistinen, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen
38.16 Aleksander Barkov, Tappara 2 min. Koukkaaminen
III erä
Maalit
48.06 Marko Ojanen (Petri Varis) 1-1
Rangaistukset
40.32 Juha Gustafsson, Tappara 2 min. Kiinnipitäminen
46.04 Antti Miettinen, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen
56.28 Juha Gustafsson, Tappara 2 min. Kiinnipitäminen
Jatkoaika
Maalit
60.21 Johannes Alanen (Janne Ojanen) 2-1 tv. sr.
Maalivahdit
Mika Lehto, Tappara 13 + 6 + 9 + 0 = 28
Juha Pitkämäki, Ilves 9 + 15 + 14 + 1 = 39
Jäähyt
Tappara 6 x 2 min
Ilves 4 x 2 min
Aikalisät
Tuomaristo
Juha Pajunen, päätuomari
Jukka Favorin, linjatuomari
Jouni Saukkonen, linjatuomari
Yleisömäärä
6456
Palkitut
Kolme tähteä: Johannes Alanen, Tappara
Kaksi tähteä: Juha Pitkämäki, Ilves
Yksi tähti: Mika Lehto, Tappara
Expert-pelaaja: Johannes Alanen, Tappara
Ottelun Vakuuttaja: Erkki Rajamäki, Ilves
Ilveksen kentälliset
Viitakoski-Helminen-Toporowski
Laurila-Murphy
Rajamäki-Leino-Peltomaa
Källarsson-Laamanen
Luomala-Vorel-Snellman
Rönnberg-Koistinen
Miettinen-Suvanto-Dahlman, Jäminki
 

 

Tilastot

Ilves
SM-liigan playoffs:

- HIFK-Ilves (13.3.04)

- Ilves-HIFK (15.3.04)

- HIFK-Ilves (17.3.04)

- Ilves-HIFK (19.3.04)

- HIFK-Ilves (21.3.04)

- Ilves-HIFK (23.3.04)

- HIFK-Ilves (25.3.04)

SM-liigan runkosarja:

- Tappara-Ilves (12.9.03)

- Ilves-SaiPa (13.9.03)

- Ilves-Ässät (19.9.03)

- Blues-Ilves (24.9.03)

- Ilves-Pelicans (25.9.03)

- HPK-Ilves (27.9.03)

- Ilves-Lukko (30.9.03)

- Kärpät-Ilves (2.10.03)

- TPS-Ilves (4.10.03)

- Ilves-HIFK (9.10.03)

- Jokerit-Ilves (11.10.03)

- Ilves-JYP (14.10.03)

- Ilves-Tappara (16.10.03)

- Pelicans-Ilves (18.10.03)

- Ilves-HPK (23.10.03)

- Tappara-Ilves (24.10.03)

- SaiPa-Ilves (30.10.03)

- Ilves-TPS (1.11.03)

- HIFK-Ilves (11.11.03)

- Ässät-Ilves (15.11.03)

- Ilves-Tappara (16.11.03)

- Ilves-Blues (18.11.03)

- Pelicans-Ilves (20.11.03)

- Ilves-HPK (22.11.03)

- Lukko-Ilves (28.11.03)

- Ilves-Kärpät (29.11.03)

- Ilves-Jokerit (2.12.03)

- JYP-Ilves (4.12.03)

- Ilves-SaiPa (5.12.03)

- Ilves-HIFK (13.12.03)

- Ilves-Ässät (16.12.03)

- Tappara-Ilves (27.12.03)

- TPS-Ilves (28.12.03)

- Blues-Ilves (30.12.03)

- Ilves-Pelicans (3.1.04)

- HPK-Ilves (6.1.04)

- Kärpät-Ilves (10.1.04)

- Jokerit-Ilves (13.1.04)

- Ilves-JYP (15.1.04)

- Ilves-Tappara (17.1.04)

- HPK-Ilves (20.1.04)

- Ilves-Pelicans (22.1.04)

- Tappara-Ilves (27.1.04)

- Ilves-Lukko (29.1.04)

- SaiPa-Ilves (31.1.04)

- Ässät-Ilves (12.2.04)

- Ilves-Blues (14.2.04)

- Pelicans-Ilves (17.2.04)

- Ilves-HPK (19.2.04)

- Lukko-Ilves (21.2.04)

- Ilves-Tappara (24.2.04)

- HIFK-Ilves (27.2.04)

- Ilves-TPS (28.2.04)

- Ilves-Kärpät (2.3.04)

- JYP-Ilves (4.3.04)

- Ilves-Jokerit (5.3.04)

Harjoitusottelut:

- KooKoo-Ilves (5.8.03)

- Ässät-Ilves (8.8.03)

- Ilves-Jukurit (13.8.03)

- Ilves-JYP (14.8.03)

- Ilves-Luulaja (20.8.03)

- HPK-Ilves (21.8.03)

- Ilves-Tappara (22.8.03)

- Kärpät-Ilves (23.8.03)

- JYP-Ilves (28.8.03)

- Ilves-Ässät (3.9.03)

- SaiPa-Ilves (5.9.03)

 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute