Otteluraportti: Ilves-TPS 1-2 (1-0, 0-2, 0-0)
Ilves kaatui saappaat jalassa
(28.2.2004) Ilves pelasi lauauntaina selvästi parhaan ottelunsa maaottelutauon jälkeen, mutta ei kyennyt kukistamaan runkosarjan voitosta taistelevaa Turun Palloseuraa. Tupsukorvilla oli Hakametsässä tilanteita useaan täysosumaan, mutta ainoastaan Marko Luomala pystyi ohittamaan TPS-maalivahti Tuomo Karjalaisen. Turkulaisten tehohetki osui toisen erän alkuun, jolloin Mikko Eloranta ja Mika Alatalo iskivät joukkueensa tasoitus- ja voittomaalit.
Tunnetta, taistelua, taklauksia
Kotijoukkue tuli ensimmäiseen erään kuin uudestisyntyneenä neljän peräkkäisen heikon peliesityksen jälkeen. Erkki Rajamäen ja Timo Peltomaan poissaoloja ei juuri huomannut, sillä ilman näitä kahta väkevää raatajaakin Ilves pystyi pistämään vieraansa erittäin ahtaalle fyysisellä pelillään. Tupsukorvat pyrkivät yksinkertaiseen ja suoraviivaiseen hyökkäyspeliin ja väänsivät vahvasti kiekkoa kulmista TPS:n maalin eteen. Taklauksia nähtiin enemmän kuin viidessä edellisessä ottelussa yhteensä.
Ilveksen liike oli pitkästä aikaa sillä tasolla, jolla se oli taukoa edeltäneissä peleissä, eivätkä turkulaiset tuntuneet löytävän keinoja vastata hurjalla intensiteetillä taistelleen kotijoukkueen luisteluun. Alkuhetkien paras tilanne siunaantui Vesa Viitakoskelle, joka polki vastustamattomasti TPS-pakeilta karkuun ja puolittaiseen läpiajoon, mutta ei vahvasti häirittynä saanut aikaan täysipainoista laukausta. Antti Hulkkoselle tilanteesta tuomitun koukkausjäähyn aikana Ilveksen ylivoima pyöri mukavasti, mutta vaaralliset tilanteet jäivät vähiin.
Avauserän aikana myös Ville Snellman, Shayne Toporowski ja Raimo Helminen pääsivät testaamaan Tuomo Karjalaisen lähitorjuntataitoja, mutta huippuvireinen turkulaisveskari venyi huippupelastuksiin. Kotijoukkueen tilanteet avautuivat erinomaisen liikkeen ja aktiivisen karvauspelin ansiosta – tästä paras esimerkki oli Snellmanin paraatipaikka, joka aukeni, kun hyvän ottelun pelannut Antti Miettinen ryösti röyhkeästi kiekon TPS-puolustajan lavasta maalin takana.
Tupsukorvat saivat taistelustaan vihdoin palkinnon puolitoista minuuttia ennen erän päättymistä. Kai Nurmisen rangaistuksen aikana Ilves-ylivoima iski terävästi: Ville Koistinen ampui kiekon keskialueelta hyökkäyspäädyn kulmaan, josta Ville Leino haki pelivälineen, kiersi TPS-veräjän ja tarjosi maalin kulmalle nousseelle Marko Luomalalle tekopaikan. Luomala sijoitti pikkumustan tarkasti sisään Karjalaisen patjojen alta. Erätauolle siirryttiin kotijoukkueen 1-0 –johdossa, joka oli pelitapahtumiin nähden vähintäänkin ansaittu.
TPS iskee toisen erän alussa
Reilusti yli 6000-päinen yleisö ei ollut ehtinyt kunnolla vielä käytäviltä katsomoon, kun turkulaiset osoittivat vaarallisuutensa. Toisen erän ylivoimalla aloittanut TPS painoi pelin hyökkäysalueelle, ja Mikko Eloranta pääsi siniviivalauksen jälkitilanteesta hyödyntämään Ilves-pakkien huolimattomuuden siirtämällä kiekon maalinedusruuhkasta Juha Pitkämäen selän taakse. Syöttöpisteen Elorannan maaliin merkkautti tililleen Mika Alatalo, ja sama kaksikko oli asialla myös kolme minuuttia myöhemmin turkulaisten siirtyessä johtoon.
Ennen Tepsin toista osumaa Ilveksen Henri Laurila pääsi Toni Dahlmanin erinomaisen esityön ansiosta täysin vapaaseen maalintekopaikkaan, mutta hukkasi tilanteensa epätarkkaan laukaukseen. Alatalon työ hetkeä myöhemmin toisessa kenttäpäädyssä oli sitävastoin kirurgisen tarkkaa. Eloranta nappasi kiekon Ilves-maalin takana Shayne Toporowskilta ja pelasi ketjukaverinsa nokikkain Pitkämäen kanssa. Raimo Helminen ei saanut Alataloa kuriin, vaan tämä pääsi nostamaan pelivälineen kauniisti aivan maalin kattoon.
TPS osoitti lauantaina karvaalla tavalla Ilvekselle sen, millainen ero terävyydessä ja tehokkuudessa on SM-liigan huippujoukkueen ja keskikastin joukkueen välillä. Turkulaisilla oli toisen erän ensimmäisen puoliskon aikana vain kaksi kunnollista hyökkäystä, ja molemmilla kerroilla verkko venyi pitkämäen selän takana. Tupsukorvat puolestaan vyöryttivät hyökkäysaallon toisensa jälkeen kohti Tepsin maalia, mutta eivät pystyneet millään ohittamaan huippuvireistä Karjalaista.
Turkulaisten puolustusmuuri liian tiivis Ilvekselle
Kolmanteen erään vierasjoukkue lähti selvästi varmistelemaan johtoaan ja luovutti aloitteen suosiolla Ilvekselle, jonka otteista näytti kuitenkin jo paras puhti kadonneen. Valkopaidat olivat erän alussa aseettomia TPS:n tiiviin viisikkopuolustuksen edessä, mutta saivat ottelun lähestyessä loppuaan vielä kerran kirivaihteen päälle. Ilveksen viimeinen rynnistys tuotti vielä tukun hyviä tilanteita, mutta Karjalaisen maali oli kuin noiduttu, eikä kiekkoa saatu survottua millään sisään.
Hieman vajaat viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Ilvekselle tarjoutui vielä erinomainen tilaisuus tasoittaa ottelu, kun Alatalolle tuomittiin 2+2 minuutin rangaistus korkeasta mailasta. Ylivoima valui kuitenkin täydellisesti hukkaan, eikä kotijoukkue saanut sen aikana yhtään kunnon laukausta aikaan, vaikka pelasi loppuhetket kuudella neljää vastaan Pitkämäen luisteltua vaihtoaitioon. Ilves tuhri mahdollisuutensa hätäilyyn, kun peli olisi pitänyt rauhoittaa ja koittaa rauhassa rakentaa kunnollinen maalintekotilanne.
Moni ihmetteli ottelun päätyttyä, miksei tupsukorvien valmennusjohto ottanut ylivoiman alkaessa aikalisää, joka olisi tarjonnut mahdollisuuden hengähtää hieman, rauhoittaa tilanne ja käydä kuvioita läpi ylivoimamiehityksen kanssa.
- Se on jälkeenpäin tietysti helppo sanoa, että olisi pitänyt ottaa aikalisä, kommentoi Raimo Helminen pelin jälkeen. - Pelasimme tänään selvästi parhaan pelimme tauon jälkeen, ja jos jatkamme samalla tavalla, tulee voittojakin takuulla vielä, jatkoi Raipe.
- Nyt oli hyvin liikettä, ja saimme luotua useita hyviä maalipaikkoja. Ei kuitenkaan hyödynnetty niitä, summasi Toni Dahlman.
- Päätettiin jätkien kanssa, että tänään taistellaan. Päästiin hyvin kiinni Tepsin pakkeihin ja saatiin sitä kautta painetta hyökkäysalueelle, näki Antti Miettinen.
Ilves kaatui lauantaina saappaat jalassa, mutta hyväkään taistelu ei juuri lämmitä, kun tappioputki kasvoi jo viiden ottelun mittaiseksi. Lappeenrannasta jatkoaikavoiton hakenut Jokerit nousi sarjataulukossa Ilveksen ohi kuudenneksi, ja runkosarjan lopusta tuleekin kutkuttava trilleri tupsukorvien ja narripakan kamppaillessa tiukasti viimeisestä suorasta playoff-paikasta. Taistelu huipentuu ensi perjantaina Hakametsässä, jossa joukkueet iskevät yhteen runkosarjan päätöskierroksella. Sitä ennen Ilveksellä on kuitenkin vielä kaksi äärimmäisen tärkeätä kamppailua, joista täytyisi pystyä nipistämään pisteitä. Launtaina nähdyllä pelillä pistetilin kasvattamiseen on täydet mahdollisuudet sekä tiistaina Kärppien isäntänä että torstaina JYPin vieraana.
Otteluraportti ja pelaajakommentit: Mikko Rainio
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| 18.32
Marko Luomala 1-0 (Ville Leino, Ville Koistinen) YV
|
| Rangaistukset |
| 2.46
TPS Antti Hulkkonen Koukkaaminen 2min
|
| 18.11
TPS Kai Nurminen Poikittainen maila 2min
|
| 19.44
Ilves Shayne Toporowski Mailasta kiinnipitäminen 2min
|
| II erä |
| Maalit |
| 21.08
Mikko Eloranta 1-1 (Mika Alatalo) YV
|
| 24.19
Mika Alatalo 1-2 (Mikko Eloranta, Kimmo Peltonen)
|
| Rangaistukset |
| 28.57
TPS Kimmo Peltonen Mailasta kiinnipitäminen 2min
|
| III erä |
| Maalit |
| Maaliton |
| Rangaistukset |
| 51.25
Ilves Antti Miettinen Ryntäys 2min
|
| 55.24
TPS Mika Alatalo Korkea maila 2min
|
| 55.24
TPS Mika Alatalo Korkea maila 2min
|
| Maalivahdit |
| Juha Pitkämäki, Ilves 5+7+9=21
(pois 58.53-60.00)
|
| Tuomo Karjalainen, TPS 7+8+5=20
|
| Jäähyt |
| Ilves 2 x 2 min |
| TPS 5 x 2 min |
| Aikalisät |
| Ilves 59.57
|
| Tuomaristo |
| Tom Laaksonen, päätuomari |
| Petri Nokisalmi, linjatuomari |
| Torkel Saarnio, linjatuomari |
| Yleisömäärä |
| 6288
|
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Mikko Eloranta, TPS |
| Kaksi tähteä: Tuomo Karjalainen, TPS |
| Yksi tähti: Marko Luomala, Ilves |
| Expert-pelaaja: Mikko Eloranta, TPS |
| Ottelun Vakuuttaja: Mikko Eloranta, TPS |
| Ilveksen
kentälliset |
| Vesa Viitakoski-Raimo Helminen-Toni Dahlman
|
| Teemu Jääskeläinen-Cory Murphy |
| Marko Luomala-Ville Leino-Shayne Toporowski |
| Ville Koistinen-Jukka Laamanen |
| Antti Miettinen-Mikko Suvanto-Ville Snellman |
| Henri Laurila-Ismo Sirén |
| Mika Niemi-Marek Vorel-Tommi Jäminki |
| Tomi Källarsson |
| |
|
|
Tilastot
Ilves
SM-liigan playoffs:
- HIFK-Ilves (13.3.04)
- Ilves-HIFK (15.3.04)
- HIFK-Ilves (17.3.04)
- Ilves-HIFK (19.3.04)
- HIFK-Ilves (21.3.04)
- Ilves-HIFK (23.3.04)
- HIFK-Ilves (25.3.04)
SM-liigan runkosarja:
- Tappara-Ilves (12.9.03)
- Ilves-SaiPa (13.9.03)
- Ilves-Ässät (19.9.03)
- Blues-Ilves (24.9.03)
- Ilves-Pelicans (25.9.03)
- HPK-Ilves (27.9.03)
- Ilves-Lukko (30.9.03)
- Kärpät-Ilves (2.10.03)
- TPS-Ilves (4.10.03)
- Ilves-HIFK (9.10.03)
- Jokerit-Ilves (11.10.03)
- Ilves-JYP (14.10.03)
- Ilves-Tappara (16.10.03)
- Pelicans-Ilves (18.10.03)
- Ilves-HPK (23.10.03)
- Tappara-Ilves (24.10.03)
- SaiPa-Ilves (30.10.03)
- Ilves-TPS (1.11.03)
- HIFK-Ilves (11.11.03)
- Ässät-Ilves (15.11.03)
- Ilves-Tappara (16.11.03)
- Ilves-Blues (18.11.03)
- Pelicans-Ilves (20.11.03)
- Ilves-HPK (22.11.03)
- Lukko-Ilves (28.11.03)
- Ilves-Kärpät (29.11.03)
- Ilves-Jokerit (2.12.03)
- JYP-Ilves (4.12.03)
- Ilves-SaiPa (5.12.03)
- Ilves-HIFK (13.12.03)
- Ilves-Ässät (16.12.03)
- Tappara-Ilves (27.12.03)
- TPS-Ilves (28.12.03)
- Blues-Ilves (30.12.03)
- Ilves-Pelicans (3.1.04)
- HPK-Ilves (6.1.04)
- Kärpät-Ilves (10.1.04) - Jokerit-Ilves (13.1.04) - Ilves-JYP (15.1.04) - Ilves-Tappara (17.1.04) - HPK-Ilves (20.1.04) - Ilves-Pelicans (22.1.04) - Tappara-Ilves (27.1.04) - Ilves-Lukko (29.1.04) - SaiPa-Ilves (31.1.04) - Ässät-Ilves (12.2.04) - Ilves-Blues (14.2.04) - Pelicans-Ilves (17.2.04) - Ilves-HPK (19.2.04) - Lukko-Ilves (21.2.04) - Ilves-Tappara (24.2.04) - HIFK-Ilves (27.2.04) - Ilves-TPS (28.2.04) - Ilves-Kärpät (2.3.04) - JYP-Ilves (4.3.04) - Ilves-Jokerit (5.3.04)
Harjoitusottelut:
- KooKoo-Ilves (5.8.03)
- Ässät-Ilves (8.8.03)
- Ilves-Jukurit (13.8.03)
- Ilves-JYP (14.8.03)
- Ilves-Luulaja (20.8.03)
- HPK-Ilves (21.8.03)
- Ilves-Tappara (22.8.03)
- Kärpät-Ilves (23.8.03)
- JYP-Ilves (28.8.03)
- Ilves-Ässät (3.9.03)
- SaiPa-Ilves (5.9.03)
|
|