Arkiston etusivulle

Poika Kotiin Oy

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Lukko-Ilves 3-2 (2-0, 1-1, 0-1)

 

Lukko maalin verran parempi

(28.11.2003) Vahvassa nousuvireessä oleva Rauman Lukko piti molemmat sarjapisteet Raumalla kukistamalla vierailija Ilveksen Äijänsuolla maalein 3-2. Vauhdikkaassa kamppailussa Ilveksen maaleista vastasivat Mikko Suvanto sekä alivoimalla osunut Henri Laurila.

Kotijoukkue hereillä alusta asti

Jukka Rautakorven uudeksi valmentajakseen pestannut kotijoukkue aloitti pelin räväkästi. Lukon kakkosketju painoi ensimmäisessä vaihdossaan Markku Tähtisen johdolla pelin Ilves-päätyyn. Kiekko päätyi Tähtiseltä Pasi Saarelalle, jonka syötöstä loistokautta pelaava tulevaisuuden maajoukkuetähti Janne Niskala löi kiekon ensimmäistä kertaa Ilves-maaliin ohi tänäänkin torjuntavuorossa olleen Tuomas Nissisen. Avausmaalin jälkeen peli loppui hetkeksi täysin, kumpikin joukkue jäi ihmettelemään nopeaa avausmaalia. Ilves pääsi yrittämään hieman kolmen minuutin täyttymisen jälkeen ylivoimaakin, mutta kotijoukkueella ei ollut juurikaan vaikeuksia sovittaa Jeff Ulmerin huitomisesta saamaa kakkosta kunnialla.

Lukko oli koko erän ajan hieman terävämpi. Vielä Ilveksen joukkuerangaistuksen aikana kotijoukkue ei toista maalia pystynyt tekemään, mutta hieman avauserän puolenvälin jälkeen tapahtui. Kolmosketju Mikko Luovi – Daniel Tkaczuk – Toni Koivisto järjesti mylläkän hyökkäysalueelle ja ensiksi mainittu vei kotijoukkueen kahden maalin johtoasemaan. Syöttöpiste niin Tkaczukille kuin Koivistollekin.

Erän loppupuolella Ilves pääsi hieman paremmin peliin mukaan ja onnistui luomaan useammankin maalipaikan 12 kertaa ensimmäisessä erässä torjuneen Petri Vehasen maalille. Kertaakaan kiekko ei kuitenkaan tietään maaliin asti löytänyt, ja näin ensimmäiselle erätauolle lukemissa 2-0.

Suvanto kaventaa, Lukko jyrää vahvasti

Ilves tuli vahvalla sykkeellä ottelun toiseen erään ja aiheutti tämän tästä vaikeuksia Lukon puolustukselle. Kahden minuutin kohdalla Ilves-pyörityksen päätteeksi Mikko Purontakanen joutui koukkaamaan kahden minuutin jäähyn arvoisesti. Ilves ei tälläkään kertaa onnistunut ylivoimaa hyödyntämään, vaikka muutama vaarallinen laukaus saatiinkin aikaiseksi. Viiden minuutin kohdalla Ilveksen ykkösketju painoi vahvasti, Toni Dahlman toi kiekon maalille ja yritti syöttää Vesa Viitakoskelle, mutta Vesku ei kiekkoon asunut, ja tilanne kuivui kokoon.

Pari minuuttia myöhemmin nähtiin Ilveksen avausmaali. Jukka Laamanen löi kiekon keskialueelle, jonne Radim Kucharczyk polki vahvasti ja otti kiekon itselleen. Kucha nousi vahvasti maalille ja yritti maalintekoa ohi heittäytyneen Petri Vehasen, mutta kiekko pysähtyi Vehaseen ja jäi maalin edustalle pyörimään. Mikko Suvanto ehti ensimmäisenä irtokiekkoon ja nosti Ilveksen uudestaan peliin mukaan viimeistelemällä kavennuksen tyhjään maaliin.

Kavennusmaalin jälkeen Lukko otti ohjat käsiinsä. Tähtisen ykkönen ja Tkaczukin kolmonen pyöritti vuorollaan vaarallisesti Ilves-päädyssä, mutta vain hyvä tuuri pelasti Ilveksen vielä tässä vaiheessa takaiskulta. Marko Luomala ja Ville Snellman pääsivät kesken kotijoukkueen painostuksen ylivoimahyökkäykseen, mutta Snellmanin laukaus kilpistyi hyvin koko illan torjuneeseen Vehaseen.

Lukko siirtyi uudestaan kahden maalin johtoon ajassa 33.38, kun kentän paras yhdistelmä Luovi – Tkaczuk – Koivisto oli jälleen asialla. Vahvan vaihdon päätteeksi Tkaczuk ja Koivisto karkasivat ylivoimahyökkäykseen, jonka päätteeksi kanadalaissentteri sai viimeistellä kotijoukkueen 3-1-johtomaalin maalin edestä puolityhjään maaliin Tuomas Nissisen ollessa täysin voimaton. Ilves ei erän toisen puolikkaan aikana juuri hyökkäämään päässyt, niin vahvasti Lukko kotijäällään esiintyi. Näin toiselle erätauolle lukemissa 3-1.

Laurilan alivoimakavennus ei riitä

Joukkueet luistelivat kolmanteen erään vahvalla sykkeellä, ja Äijänsuon jäällä nähtiin kaksi hyvää jääkiekkojoukkuetta. Jukka Rautakorven otettua vastuun Lukon laivan ohjauksesta joukkue on ollut kuin uudesti syntynyt. Vahvalla liikkeellä ja kovalla taistelutahdolla Lukko tulee aiheuttamaan vastustajilleen loppukauden aikana lukuisia harmaita hiuksia. Ilveskin oli tänään melko virkeällä pelipäällä, vaikka aivan parhaaseen kokonaisuuteen joukkue ei Raumalla kyennytkään. Kolmanteen erään joukkue löysi vielä hieman lisää potkua, mutta kotijoukkueen tehdessä samoin ei Ilves päässyt hallitsemaan tapahtumia kuin hetkittäin.

Erän puolivälin paikkeilla Ilves sortui jäähyihin. Kolme kakkosta vajaan kahden minuutin aikana ajoi vierasjoukkueen ahdinkoon, jota Lukko ei kuitenkaan osannut käyttää hyväkseen. Kahden miehen ylivoimalla pakkopeli saatiin kyllä luonnollisesti pyörimään, mutta huippuvaarallisiin paikkoihin eivät raumalaiset ylivoiman aikana kyennyt nousemaan. Kun kotijoukkueelle ei kelvannut, Ilves sai vielä kerran sauman nostaa päätään. Ilves katkaisi Lukon ylivoimapelin omalla puolustusalueellaan, ja Raimo Helminen näki Henri Laurilan hyppäävään jäähyaitiosta takaisin peliin ja vapautti tämän läpiajoon. Laurila polkaisin yksin läpi ja napautti tyylikkään maalin yläputken kautta maaliin. Laurilan kavennus jäi kuitenkin ottelun viimeiseksi maaliksi, ja näin ollen kaksi sarjapistettä kirjattiin kotijoukkue Lukon pistesarakkeeseen.

Lauantaina jatketaan

Kauaa ei parane Ilveksen niukkaa tappiota murehtia, sillä lauantaina klo 17.00 tippuu kiekko jäähän Hakametsässä Oulun Kärppien luistellessa kentän toiseen päätyyn. Vahvassa vireessä oleva Kärpät on varmasti pahin mahdollinen vastustaja tiukan taistelupelin jälkeen, mutta sarjaohjelman kummallisuuksien vuoksi tällaisiinkin jaksoihin pitää ilmeisesti tottua. Lauantain liigamittelön ehdoton ratkaisu onkin siinä, miten Ilveksen liike riittää Petr Tenkratin, Jussi Jokisen, Janne Pesosen ja kumppaneiden karusellissa.

”Olimme taas alussa unessa”

Mikko Suvanto toi Ilveksen mukaan peliin 2-1-kavennuksella, mutta mielihyvä maalista jäi lyhytaikaiseksi, koska pisteitä ei tullut mukaan. – Jostain käsittämättömästä syystä taas oltiin alussa uneliaita ja se maksoi meille tänään paljon. Tällainen on meille ollut taukojen jälkeen tyypillistä, mutta sitä on mahdoton tietää, mistä se johtuu. Nytkin valmistauduttiin hyvin ja puhuttiin, että sama draivi päälle kuin viime lauantaina, mutta ei se vain lähtenyt, harmitteli vikkelä sentteri.

 

– Toisaalta kyllä me nousimme niin hyvin, että pinna olisi ansaittu, mutta nyt ei vain pomppinutkaan. Saimme vielä viimeisen viiden minuutin aikana hyviä paikkoja, mutta ei vain mennyt, manaili Suvanto.

 

Suvanto uskoo vakaasti, että fysiikka riittää pelaamaan heti huomenna. – Tässä pelissä ei kuitenkaan hirveästi edes taklattu puolin ja toisin. Kyllä me varmasti olemme valmiina lauantaina ja näytämme, että Hakametsä on pirun paha paikka vastustajille. Kroppaa vain likoon ja vauhti päälle, Suvanto kehottaa.


Otteluraportti: Mika Rosenberg
Kommentit: Tarkki Hurskainen
 

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
0.43 Janne Niskala (Pasi Saarela, Markku Tähtinen) 1-0
10.31 Mikko Luovi (Daniel Tkaczuk, Toni Koivisto) 2-0
Rangaistukset
3.32 Lukko Jeff Ulmer Huitominen 2 min
5.11 Ilves Timo Peltomaa Liian monta pelaajaa jäällä 2 min
14.13 Ilves Henri Laurila Laitataklaus 2 min
II erä
Maalit
27.48 Mikko Suvanto (Radim Kucharczyk, Jukka Laamanen) 2-1
33.38 Daniel Tkaczuk (Toni Koivisto) 3-1
Rangaistukset
21.53 Lukko Mikko Purontakanen Koukkaaminen 2 min
28.50 Lukko Janne Siivonen Väkivaltaisuus 2 min
28.50 Ilves Teemu Jääskeläinen Väkivaltaisuus 2 min
35.44 Ilves Timo Peltomaa Korkea maila 2 min
39.25 Ilves Martin Hlavacka Koukkaaminen 2 min
III erä
Maalit
52.38 Henri Laurila (Raimo Helminen) 3-2 av
Rangaistukset
47.12 Lukko Toni Porkka Estäminen 2 min
49.30 Ilves Henri Laurila Kampitus 2 min
50.30 Ilves Erkki Rajamäki Huitominen 2 min
51.14 Ilves Martin Hlavacka Laitataklaus 2 min
Maalivahdit
Petri Vehanen, Lukko 12+10+12=34
Tuomas Nissinen, Ilves 8+19+5=32
Jäähyt
Lukko 4 x 2 min
Ilves 8 x 2 min
Aikalisät
Ilves 58.13
Tuomaristo
Tom Laaksonen, päätuomari
Antti Lajunen, linjatuomari
Kim Åberg, linjatuomari
Yleisömäärä
3913
Palkitut
Kolme tähteä: Toni Koivisto, Lukko
Kaksi tähteä: Petri Vehanen, Lukko
Yksi tähti: Mikko Suvanto, Ilves
Expert-pelaaja: Toni Koivisto, Lukko
Ottelun Vakuuttaja: Janne Niskala, Lukko
Ilveksen kentälliset
Viitakoski-Helminen-Dahlman
Jääskeläinen-Murphy
Rajamäki-Leino-Peltomaa
Koistinen-Laamanen
Luomala-Vorel-Snellman
Laurila-Hlavacka
Miettinen-Suvanto-Kucharczyk, Jäminki
Sirén
 

 

Tilastot

Ilves
SM-liigan playoffs:

- HIFK-Ilves (13.3.04)

- Ilves-HIFK (15.3.04)

- HIFK-Ilves (17.3.04)

- Ilves-HIFK (19.3.04)

- HIFK-Ilves (21.3.04)

- Ilves-HIFK (23.3.04)

- HIFK-Ilves (25.3.04)

SM-liigan runkosarja:

- Tappara-Ilves (12.9.03)

- Ilves-SaiPa (13.9.03)

- Ilves-Ässät (19.9.03)

- Blues-Ilves (24.9.03)

- Ilves-Pelicans (25.9.03)

- HPK-Ilves (27.9.03)

- Ilves-Lukko (30.9.03)

- Kärpät-Ilves (2.10.03)

- TPS-Ilves (4.10.03)

- Ilves-HIFK (9.10.03)

- Jokerit-Ilves (11.10.03)

- Ilves-JYP (14.10.03)

- Ilves-Tappara (16.10.03)

- Pelicans-Ilves (18.10.03)

- Ilves-HPK (23.10.03)

- Tappara-Ilves (24.10.03)

- SaiPa-Ilves (30.10.03)

- Ilves-TPS (1.11.03)

- HIFK-Ilves (11.11.03)

- Ässät-Ilves (15.11.03)

- Ilves-Tappara (16.11.03)

- Ilves-Blues (18.11.03)

- Pelicans-Ilves (20.11.03)

- Ilves-HPK (22.11.03)

- Lukko-Ilves (28.11.03)

- Ilves-Kärpät (29.11.03)

- Ilves-Jokerit (2.12.03)

- JYP-Ilves (4.12.03)

- Ilves-SaiPa (5.12.03)

- Ilves-HIFK (13.12.03)

- Ilves-Ässät (16.12.03)

- Tappara-Ilves (27.12.03)

- TPS-Ilves (28.12.03)

- Blues-Ilves (30.12.03)

- Ilves-Pelicans (3.1.04)

- HPK-Ilves (6.1.04)

- Kärpät-Ilves (10.1.04)

- Jokerit-Ilves (13.1.04)

- Ilves-JYP (15.1.04)

- Ilves-Tappara (17.1.04)

- HPK-Ilves (20.1.04)

- Ilves-Pelicans (22.1.04)

- Tappara-Ilves (27.1.04)

- Ilves-Lukko (29.1.04)

- SaiPa-Ilves (31.1.04)

- Ässät-Ilves (12.2.04)

- Ilves-Blues (14.2.04)

- Pelicans-Ilves (17.2.04)

- Ilves-HPK (19.2.04)

- Lukko-Ilves (21.2.04)

- Ilves-Tappara (24.2.04)

- HIFK-Ilves (27.2.04)

- Ilves-TPS (28.2.04)

- Ilves-Kärpät (2.3.04)

- JYP-Ilves (4.3.04)

- Ilves-Jokerit (5.3.04)

Harjoitusottelut:

- KooKoo-Ilves (5.8.03)

- Ässät-Ilves (8.8.03)

- Ilves-Jukurit (13.8.03)

- Ilves-JYP (14.8.03)

- Ilves-Luulaja (20.8.03)

- HPK-Ilves (21.8.03)

- Ilves-Tappara (22.8.03)

- Kärpät-Ilves (23.8.03)

- JYP-Ilves (28.8.03)

- Ilves-Ässät (3.9.03)

- SaiPa-Ilves (5.9.03)

 

 

 

 © Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1999-2004

Toimitus | Arkisto | Palaute