Ville Snellman
Kuva: Jouni Valkeeniemi
Ville Snellman kuuluu Ilveksen tulevaisuuden tähtiin. Nuorelta laitahyökkääjältä odotetaan alkavalla kaudella todellista läpimurtoa, joka jäi viime kaudella odotuksista huolimatta vielä tekemättä. Ville on tamperelainen Ilveksen oma nuori kasvatti, jolla on paljon taitoa, kova työmoraali ja arvot kohdallaan. Häntä voidaankin pitää yhtenä tupsukorvajoukkueen lähitulevaisuuden tärkeimmistä peruspilareista – sellaisena pelaajana, jonka ympärille tulevien kausien Ilves-joukkueita rakennetaan.
Oikealta ampuvalla Villellä on erinomainen, tarkka laukaus, jonka ansiosta hän on pöllytellyt verkkoja tiiviisti juniorisarjoissa. Nuori laituri on esittänyt sniperin elkeitä jo SM-liigakaukaloissakin, mutta tasaisuus on toistaiseksi puuttunut otteista. Viime kaudella parhaaseen pelivireeseen pääseminen kesti melko kauan, sillä syksy sujui loukkaantumisesta toipuneelta Snebulta varsin tukkoisesti. Kevätkaudella Snellman kuitenkin sai juonesta todenteolla kiinni ja onnistui parantamaan edelliskauden piste-ennätystään kuudella pinnalla.
”Snebu” on erittäin hyvä luistelija ja taitava kiekonkäsittelijä, jolta löytyy laaja valikoima erilaisia kikkoja vastustajien puolustajien harhauttamiseksi. Ville karvaa ahkerasti ja tekee tosissaan töitä molemmissa päissä kaukaloa, vaikka puolustuspelaaminen ei hänen suurimpiin vahvuuksiinsa kuulukaan. Parannettavaa on vielä myös pelin lukemisessa, jotta oikea ratkaisu eri tilanteissa löytyy jatkossa entistä nopeammin. Snellmanille harjoituspeleissä soviteltu rooli Raimo Helmisen ja Vesa Viitakosken ketjukaverina onkin mitä mainioin paikka oppia järkevää ja tehokasta pelaamista.
Tilastot |
Runkosarja |
2000-01 Ilves Tampere SM-A |
43 19 + 19 = 38 30 min |
2001-02 Ilves Tampere SML
|
42 10 + 6 = 16 16 min
|
2001-02 Ilves Tampere SM-A |
17 16 + 10 = 26 14 min |
2002-03 Ilves Tampere SML
|
56 12 + 10 = 22 18 min
|
Playoffs |
2000-01 Ilves Tampere SML |
1 0 + 0 = 0 0 min |
2001-02 Ilves Tampere SML
|
3 1 + 0 = 1 0 min
|
|
Vasemmalta katsoen kausi, joukkue, sarja, ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit.
^^ Ylös
|
15

Pelipaikka:
hyökkääjä
Syntymäaika:
26.11.1981
Syntymäpaikka:
Tampere
Pituus:
182 cm
Paino:
85 kg
Maila:
right
SM-liiga yht:
98 ottelua, 22+16=38, 34 min
SM-liiga play off yht:
4 ottelua, 1+0=1, 0 min
Pelaajaluettelo
|
|