Uutiset
A-nuorilla tärkeä viikonloppu
(23.1.2004) Juha Pajuojan ja Risto Siltasen valmentamat, tiukasti playoff-paikasta taistelevat Ilveksen A-nuoret pelaavat tänä viikonloppuna kaksi erittäin tärkeätä kotiottelua. A-junnujen kotipelit pelataan ykköshallissa ja niihin on ilmainen sisäänpääsy, joten Ilves-merkkisen jääkiekon ystävien kannattaa lauantaina ja sunnuntaina ehdottomasti suunnata kulkunsa Hakametsään, vaikka tupsukorvien SM-liigajoukkue huilaakin viikonlopun yli.
A-juniorien peleissä näkee seuran omat nuoret lupaukset tositoimissa ja pääsee arvioimaan, kenessä on ainesta kolkutella lähivuosina – mahdollisesti jo tulevana kesänä – liigajoukkueen portteja. Tulevaisuuden tähtien yksilösuoritusten seuraaminen onkin kiivasvauhtisten junnupelien parasta antia, mutta A-nuorten kamppailuissa näkee myös antaumuksellista ja yritteliästä viisikkopelaamista, sillä joukkueet tavoittelevat tosissaan menestystä omassa sarjassaan.
Ilveksen A-juniorijoukkueen mielenkiintoisin pelaaja lienee vasta 16-vuotias maalivahti Tuukka Rask, jota monet pitävät valtakunnan suurimpana veskarilupauksena. Rask oli vuodenvaihteessa 18-vuotiaiden maajoukkueen mukana Kanadassa järjestetyssä Viking Cupissa, jonka leijonat voittivat. Upeita otteita esittänyt Tuukka valittiin arvostetun turnauksen parhaaksi pelaajaksi ja parhaaksi maalivahdiksi. Myös A-nuorten SM-liigassa Rask on pelannut erinomaisesti ja torjunut kiekkoja 92,93 prosentin varmuudella.

Joonas Rönnberg tukkii Ilveksen A-nuorten puolustusta.
SM-liigajoukkueen kokoonpanossakin pistäytynyt nokialaissentteri Ossi Pellinen kuuluu ”pikkuilvesten” tärkeimpiin hyökkääjiin. Isokokoinen Pellinen pelaa näyttävää kiekollista peliä, mutta on myös tunnollinen joukkuepelaaja, jonka asennetta Vaclav Sykora ja Jarmo Jamalainenkin kiittelivät viime kesänä liigaringin kesäharjoituksissa. Ilveksen A:n pörssikärki Juha Leimu on taitava laitahyökkääjä, joka pystyy tekemään maaleja itse, mutta myös järjestämään paikkoja ketjukavereilleen.
Nuorten tupsukorvien puolustuksen luottopelaaja on Vantaalta Tampereelle muuttanut puhelinkopin kokoinen Joonas Rönnberg, joka on saanut kauden aikana jo monta kutsua ”ylös” paikkaamaan liigajoukkueen pakkipulaa. Ilveksen erinomaista 1987-vuosikertaa edustava savolaislähtöinen puolustaja Juho Mielonen kuuluu ikäluokkansa maajoukkueiden vakiokalustoon. Hyvän kokoiselle, sulavasti liikkuvalle ja oikea käsi alhaalla pelaavalle Mieloselle on povailtu menestyksekästä uraa jopa valtameren takaisissa dollarikaukaloissa.
Lauantaina isännöidään Lukkoa ja sunnuntaina KalPaa
Viikonlopun kotituplassa Ilves saa ensin vastaansa Rauman Lukon, joka pitää tällä hetkellä hallussaan sarjan kahdeksatta sijaa eli viimeistä playoff-paikkaa. Ilves hengittää raumalaisten niskaan pisteen päässä yhdeksäntenä, joten odotettavissa on hurja taistelu pisteistä. Ottelu pelataan Hakametsän ykköshallissa ja se alkaa klo 13:00.

Tommi Jäminki saattaa vahvistaa A-nuoria viikonlopun otteluissa.
Sunnuntaina Ilves isännöi yhtenä maamme parhaista kasvattajaseuroista tunnettua KalPaa, joka puolestaan kärkkyy tällä hetkellä A-nuorten sarjataulukossa pisteen päässä yhden ottelun enemmän pelanneista tupsukorvista. Tästäkään kamppailusta ei siis puutu panosta, ja voittamalla molemmat viikonlopun peli Ilves lujittaisi asemiaan melkoisesti. Sunnuntain ottelu alkaa klo 16:00.
Ilves saattaa peluuttaa A-juniorien viikonlopun otteluissa myös joitakin juniori-ikäisiä SM-liigapelaajiaan. Tällöin kyseeseen tulevat lähinnä Tuomas Nissinen, Antti Miettinen, Ville Leino ja Tommi Jäminki.
Teksti: Mikko Rainio
Kuvat: Jouni Valkeeniemi
^^ Ylös
|
|
|