Marek Vorel
Kuva: Jouni Valkeeniemi
Kotimaansa pääsarjan Znojemsti Orli –joukkueessa neljä viime kautta pelannut tšekkisentteri Marek Vorel kuuluu Ilveksen tärkeimpiin pelaajiin alkavalla kaudella. Vorelin onnistuminen on erittäin ratkaisevaa Ilveksen menestyksen kannalta, sillä hänet hankittiin yhdeksi hyökkäyspään johtajaksi, joka omalla panoksellaan keventää Raimo Helmisen harteilla pitkään ollutta paineiden painolastia. Harjoituspeleissä Marek on johtanut joukkueen ykkösketjua hyvällä menestyksellä ja osoittanut liiderin elkeitä osallistumalla vahvasti pelitapahtumiin niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin.
Vorel nousi ryminällä joukkueensa avainpelaajaksi kaudella 2001-02, jolloin hän takoi Extraliigan runkosarjassa peräti 44 pistettä ja keräsi loistavan plusmiinussaldon +23. Hyvä tahti jatkui myös playoffeissa, joissa vahvarakenteinen sentteri saalisti kuusi syöttöpinnaa seitsemässä ottelussa. Viime kaudella Vorel kärsi parista loukkaantumisesta, mutta pystyi silti keräämään kunnioitettavan määrän pisteitä tililleen. Marekia käytettiin viime kaudella paljon myös laitahyökkääjänä, vaikka hän onkin pelannut pääosan urastaan sentterinä.
Vorel on erittäin tasapainoinen kahden suunnan pelaaja, joka tekee lujasti töitä joka puolella kaukaloa. Hän johtaa viisikkoaan esimerkillisesti sekä hyökkäys- että puolustusalueella. Marek on vahva jässikkä, joka ei arastele fyysistä peliä eikä ota taka-askeleita kulmissa tai maalinedustalla. Kiekollisena Vorel on taitava, rauhallinen ja myös melko suoraviivainen pelaaja, joka sekä järjestelee tekopaikkoja joukkuetovereilleen että pyrkii itse laukauksiin maalintekosektorista. Varsinaisia heikkouksia Marekilla ei ole, ellei sellaiseksi laske tšekkitähdille tyypillisen räiskyvän näyttävyyden puuttumista.
Tilastot |
Runkosarja |
1994-95 Kralovpolska Brno A-jun (CZE) |
31 25+18=43 |
1995-96 HC Kometa BVV Brno I div (CZE)
|
18 3+1=4 2 min
|
1996-97 HC Kometa BVV Brno I div (CZE) |
51 21+13=34 |
1997-98 HC Kometa Brno I div (CZE)
|
24 12+9=21
|
1997-98 HC Kladno Extraliga |
20 4+3=7 14 min |
1997-98 HC Zlin Extraliga
|
7 0+3=3 0 min
|
1998-99 HC Kladno Extraliga |
7 4+7=11 14 min |
1998-99 HC Kometa Brno I div (CZE)
|
16 9+3=12
|
1999-00 HC Znojemsti Orli Extraliga |
52 9+10=19 16 min |
2000-01 HC Znojemsti Orli Extraliga
|
41 6+7=13 28 min
|
2001-02 HC Znojemsti Orli Extraliga |
51 18+26=44 42 min |
2001-02 HC Znojemsti Orli Tipsport Cup
|
7 4+2=6 22 min
|
2002-03 HC Znojemsti Orli Extraliga |
45 16+17=33 65 min |
2002-03 HC Znojemsti Orli Tipsport Cup
|
4 3+3=6 6 min
|
Playoffs |
1995-96 HC Kometa BVV Brno I div (CZE) |
6 2+3=5 |
2000-01 HC Znojemsti Orli Extraliga
|
5 1+0=1 6 min
|
2001-02 HC Znojemsti Orli Extraliga |
7 0+6=6 10 min |
2002-03 HC Znojemsti Orli Extraliga
|
6 2+1=3 6 min
|
|
Vasemmalta katsoen kausi, joukkue, sarja, ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit.
^^ Ylös
|
29

Pelipaikka:
hyökkääjä
Syntymäaika:
26.8.1977
Syntymäpaikka:
Brno, Tšekki
Pituus:
182 cm
Paino:
90 kg
Maila:
right
SM-liiga yht:
0 ottelua, 0+0=0, 0 min
SM-liiga play off yht:
0 ottelua, 0+0=0, 0 min
Pelaajaluettelo
|
|