Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Krister Antila

 

Krister on Ilveksestä maailmalle lähteneen, nykyisin ruotsalaista Luulajaa edustavan Kristian Antilan pikkuveli. Kristeriä on pidetty lahjakkaana maalivahtina, joka ei kuitenkaan vielä ole onnistunut tekemään läpimurtoa ikäluokkansa terävimmälle huipulle. Viime kaudella Krister jakoi Ilveksen A-juniorijoukkueen pelaavan maalivahdin tehtävät Tuukka Raskin kanssa. Alkavaan kauteen hän valmistautui liigaringin mukana paikaten loukkaantumisesta toipunutta Juha Pitkämäkeä.

Antilalla on hyvät maalivahdin perustaidot. Hän on melko nopea ja hyvin peliä lukeva veskari, jonka pelityyli on vasta hioutumassa. Toistaiseksi miehen torjuntatyöskentelyssä on elementtejä sekä perhostyylistä että peittävämmästä pystyssä pelaamisesta. Krister käyttää nykymaalivahdeille tyypilliseen tapaan mailaansa myös rännikiekkojen pysäyttämiseen ja pelin avaamiseen. Hyvän pelitason ylläpitäminen erästä ja ottelusta toiseen on toistaiseksi tuottanut hänelle ongelmia. Antilan on vielä panostettava määrätietoiseen harjoitteluun ja omaksuttava entistä ammattimaisempi asenne työntekoon, jotta pystyisi hyödyntämään lahjakkuutensa tehokkaammin.

Alkavan kauden Antila aloittanee vielä A-junioreissa, mutta lienee ensimmäisenä listalla, jos Pitkämäelle tai Raskille tarvitaan tuurajaa liigajoukkueessa. Kauden päätavoitteena Kristerillä on pystyä nostamaan pelitasoaan tasaisesti ja nousta selkeästi ns. voittavaksi maalivahdiksi nuorten SM-liigassa.



Tilastot

Runkosarja

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

T-%

2000-01

Ilves Tampere

A-SM

3

0

0

0

0 min

1.000

2000-01

Ilves Tampere

B-SM

31

0

1

1

0 min

 

2001-02

Ilves Tampere

A-SM

24

0

0

0

2 min

.86

2001-02

Ilves Tampere

B-SM

12

0

0

0

0 min

 

2002-03

Ilves Tampere

SML

1

0

0

0

0 min

 

2002-03

Ilves Tampere

A-SM

3

0

0

0

0 min

.733

2003-04

Ilves Tampere

SML

15

0

0

0

0 min

 

2003-04

Ilves Tampere

A-SM

31

0

0

0

2 min

.895

Playoffs

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

T-%

2001-02

Ilves Tampere

B-SM

4

0

0

0

0 min

 

2002-03

Ilves Tampere

A-I div

13

0

1

1

2 min

.885


 

 

 

 

^^ Ylös 

1


Krister Antila


Pelipaikka: maalivahti
Syntymäaika: 29.6.1984
Syntymäpaikka: Vilppula
Pituus: 183 cm
Paino: 88 kg
Maila: left
SM-liiga yht: 16 ottelua, 0+0=0, 0 min
SM-liiga play off yht: 0 ottelua, 0+0=0, 0 min

Juha Pitkämäki

Juuso Riksman

Vesa Toskala

Tuukka Rask

Toni Niemi

Joonas Rönnberg

Ville Koistinen

Teemu Jääskeläinen

Cory Murphy

Sami Helenius

Ismo Kuoppala

Henri Laurila

Juha Alén

Ossi Pellinen

Tommi Välimaa

Marko Anttila

Marko Luomala

Timo Peltomaa

Ville Leino

Steve Kariya

Hannes Hyvönen

Patrik Stefan

Jukka Tiilikainen

Jussi Pesonen

Tommi Jäminki

Tommi Turunen

Raimo Helminen

Simo Vidgren

Matti Kaipainen



<< Edustusjoukkueen etusivu

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute