Otteluraportti:
Tappara-Ilves 0-2 (0-1, 0-0, 0-1)
Ilves voiton päässä välieristä A-nuorissa
(6.3.2005)Ilves otti tänään toisen voittonsa paikalliskilpailija Tapparasta A-nuorten SM-liigan puolivälierissä. Voiton takuumies oli jälleen maalivahti Tuukka Rask, joka viettää 18-vuotissyntymäpäiväänsä alkavalla viikolla. Rask torjui 25 laukausta ja piti jo toista kertaa peräkkäin maalinsa puhtaana täydet 60 minuuttia. Ottelun näkyvin ja tehokkain kenttäpelaaja oli Raskin ikätoveri, taitava keskushyökkääjä Perttu Lindgren, joka iski Ilveksen voittomaalin komean yksilösuorituksen päätteeksi ja merkkautti tililleen syöttöpisteen Miikka Luodeksen runnomaan 0-2 –osumaan.
Taito vastaan voima
Illan kamppailu tarjosi hieman yli 700-päiselle yleisölle vauhdikasta kiekkoviihdettä alusta alkaen. Ensimmäinen erä kulki tasaisissa merkeissä, joskin hienoisessa Ilves-hallinnassa. Ottelusarjan käsikirjoitushan on selkeä: kokenut, isokokoinen ja vahva Tappara yrittää kovalla fyysisellä pelillä ajaa nuoren, nopean ja taitavan Ilveksen ahtaalle. Tupsukorvien riveissä esiintyi tänäänkin 7 B-juniori-ikäistä nuorukaista, kun kirvesrintojen kokoonpanossa ei ollut yhtään ”häkkipäätä”. Ilveksen 87-ikäluokan taiturit ovat sopeutuneet yllättävän hyvin A-nuorten vääntöihin, ja tänäänkin nuori kaarti oli vahvasti esillä Lindgrenin, Raskin, laituri Ville Korhosen ja sentteri Tommi Huhtalan johdolla. Toisen polven Ilves-kiekkoilija Huhtala järjesti avauserässä ketjukavereilleen pari maukasta tekopaikkaa ja pääsi itsekin yrittämään maalintekoa, mutta Tappara-vahti Teemu Seppänen veti tilanteessa pidemmän korren.
Ottelun avausmaalin ja samalla voitto-osuman iski ylivoimalla erän puolivälissä Perttu Lindgren, joka toi kiekon vauhdikkaasti hyökkäysalueelle ja murtautui kahden Tappara-pelaajan estelystä huolimatta hyvään tekopaikkaan B-pisteen kaarelle. Napakka rannelaukaus yllätti Seppäsen, ja kiekko suhahti maalin etuyläkulmaan. Syöttöpinna kirjattiin 20-vuotiaiden MM-kisoissakin esiintyneelle puolustaja Anssi Tierannalle. Lindgrenin johtama ketju, jossa laidoilla pelasivat Ville Korhonen ja miesten liigakahinoistakin tuttu Marko Anttila, oli tänään Ilveksen ehein yhdistelmä ja pyöritti peliä ajoittain näyttävästi hyökkäysalueella.
Toisessa erässä tempo laski hieman, ja Tappara pääsi hetkittäin viemään peliä. Kirvesrintojen ratkaisuyritykset maalintekotilanteissa olivat kuitenkin heppoisia, ja parhaatkin laukaukset Ilves-veskari Rask selvitti varmoin ottein. Osasyynä tupsukorvien kiekollisen pelin hienoiseen takkuiluun toisessa erässä oli varmasti sekin, että valmentaja Juha Pajuoja joutui sekoittamaan ketjuja Matti Huillan jätettyä kamppailun kesken ilmeisesti loukkaantumisen seurauksena. Jäljelle jääneet kolme sentteriä – Lindgren, Huhtala ja Antti Kangasniemi – joutuivat urakoimaan, mutta selvisivät tehtävistään kiitettävin arvosanoin.
Tappara putosi taas kyydistä päätöserässä
Kuten puolivälieräsarjan avauspelissä perjantaina, myös sunnuntai-illan kamppailussa Ilves hallitsi päätöserää selvästi. Tapparan kuluttava fyysinen pelityyli vaatii veronsa, ja kun se ei tuota toivottua tulosta, alkavat pelaajien jalat painaa ottelun edetessä kohti loppuaan. Ilves vaikuttaa hyvin treenanneelta, kovakuntoiselta ryhmältä, sillä tänäänkään joukkueen liike ei hiipunut lainkaan viimeisen 20-minuuttisen aikana. Selvästi väsyneet Tappara-pelaajat alkoivat tehdä virheitä, ja suuri osa kolmannen erän tehokkaasta peliajasta kiekkoiltiin kirvesrintojen puolustusalueella. Ilveksen painostus tuotti tulosta erän kahdeksannella peliminuutilla, kun järkälemäinen laituri Miikka Luodes pääsi survomaan vapauttavalta tuntuneen 0-2 –osuman maalinedusruuhkasta. Tupsukorvien viisikko ottikin ilon irti maalin juhlinnasta, ja riemukkaan joukkosyleilyn jälkeen vaihtopenkille onniteltaviksi luisteli nuoria pelimiehiä suut korvasta korvaan hymyssä.
Hieman Luodeksen maalin jälkeen Tommi Huhtala ja Tapparan Miikka Lehto painivat itselleen kahden minuutin väkivaltaisuusjäähyt vaihtoaitioiden edustalla. Kunnon nyrkkitappelukin taisi olla lähellä, mutta linjatuomari ehti innokkaiden pukarien väliin ennen kuin yhtään iskua ehdittiin vaihtaa. Kirvesrintojen erän parhaat hetket osuivat yllättäen tasavajaalla pelattujen kahden minuutin ajalle, vaikka paremmin luistelleen Ilveksen odotettiin hallitsevan 4 vastaan 4 –peliä, jossa kaukalossa on enemmän tilaa kuin normaalitilanteessa. Rask ei kuitenkaan ollut yllätettävissä, vaan torjui eleettömän varmasti Tappara-hyökkääjien lähentelyt. Sinipaitojen valmentaja Juha Juujärven 57 peliminuutin jälkeen ottama aikalisäkään ei tuonut kirvesrintojen peliin uutta ilmettä. Peli alkoi olla lopullisesti selvä liigapakki Ville Mäntymaan hölmöiltyä itsensä jäähylle korkeasta mailasta puoli minuuttia aikalisän jälkeen. Tappara pääsi aivan ottelun lopussa vielä pelaamaan hetken aikaa kuudella kenttäpelaajalla neljää vastaan, mutta Rask-niminen muuri ei ollut läpäistävissä. Kovin lähellä kavennusta Tappara ei missään vaiheessa ollut, ja päätöserän torjuntaluvut – Seppänen 14, Rask 5 – kuvaavatkin pelitapahtumia mainiosti.
Sarja katkolla huomenna
Ilves johtaa paikallispuolivälieriä nyt siis otteluvoitoin 2-0, eikä Tappara ole 120 peliminuutin aikana onnistunut kertaakaan toimittamaan kiekkoa Tuukka Raskin vartioimaan maaliin. Sunnuntain kamppailussa tupsukorvat pystyivät vahvaan ja tasaiseen esitykseen koko joukkueen leveydeltä. Jo mainittujen onnistujien lisäksi edukseen esiintyi koko puolustajakuusikko Anssi Tierannan, Toni Niemen ja Juha Keinäsen johdolla. Välieräpaikka on ensimmäistä kertaa katkolla jo huomenna, kun Ilves isännöi sarjan kolmatta kamppailua Hakametsässä. Luvassa on vauhdikasta ja jännittävää kiekkoviihdettä, jota kannattaa saapua katsomaan kaikkien, joita taidokas Ilves-kiekkoilu ja seuran juniorien menestys kiinnostaa.
Mikko Rainio
Ilves A:n kokoonpano sunnuntain ottelussa:
Pirkka Katajala – Antti Kangasniemi – Antti Ruotsalainen
Ville Korhonen – Perttu Lindgren – Marko Anttila
Miikka Luodes – Matti Huilla – Tommi Välimaa
Antti Hölli – Tommi Huhtala – Turo Alenius
(Iiro Nenonen)
Juho Mielonen – Toni Niemi
Juha Keinänen – Anssi Tieranta
Jussi Väinölä – Niko Hannula
Tuukka Rask
(Tuukka Poikonen)
Lähetä sivu kaverillesi
Tulosta tämä sivu
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| 9.16 Perttu Lindgren (Anssi
Tieranta) 0-1 YV |
| Rangaistukset |
| 3.20 Tieranta, Ilves 2
min. Korkea maila |
| 8.51 Antti Kautto, Tappara
2 min. Kiinnipitäminen |
| 13.44 Karri Akkanen, Tappara
2 min. Koukkaaminen |
| II erä |
| Maalit |
| Erä maaliton |
| Rangaistukset |
| 20.56 Juha Keinänen,
Ilves 2 min. Kiinnipitäminen |
| 24.04 Miikka Riihimäki,
Tappara 2min. Kampitus |
| III erä |
| Maalit |
| 47.36 Miikka Luodes (Lindgren)
0-2 |
| Rangaistukset |
| 41.30 Jari Löfman,
Tappara 2 min. Liian monta pelaajaa jäällä |
| 43.22 Tommi
Välimaa, Ilves 2min. Estäminen |
| 48.20 Tommi Huhtala, Ilves
2 min. Väkivaltaisuus |
| 48.20 Miikka
Lehto, Tappara 2min. Väkivaltaisuus |
| 57.47 Ville Mäntymaa,
Tappara 2 min. Korkea maila |
| 59.24 Niko
Hannula, Ilves 2min. Koukkaaminen |
| Maalivahdit |
| Teemu Seppänen, Tappara
13+10+14=37 (pois 59.12-60.00) |
| Tuukka Rask, Ilves 12+8+5=25 |
| Jäähyt |
| Tappara 6 x 2 min |
| Ilves 5 x 2 min |
| Aikalisät |
| 57.12 Tappara |
| Tuomaristo |
| Timo Mustikkamaa, päätuomari |
| Mika Levänen, linjatuomari |
| Pasi Nieminen, linjatuomari |
| Yleisömäärä |
| 735 |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Perttu Lindgren,
Ilves |
| Kaksi tähteä: Tuukka Rask, Ilves |
| Yksi tähti: Ville Mäntymaa,
Tappara |
|
|
|