Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Ilves-TPS 1-0 (0-0, 0-0, 0-0, 0-0)

 

Rask muurina, Ilves vei finaalijännärin

Ilves aloitti nuorten SM-sarjan finaaliottelut 1-0 -voitolla Turun Palloseurasta. Ratkaisu syntyi vasta rangaistuslaukauskilpailussa, jossa tupsukorvien Perttu Lindgren pystyi ainoana pelaajana upottamaan kiekon maaliin. Ilveksen voiton pääarkkitehti oli sensaatiomaisia otteitaan jatkanut maalivahti Tuukka Rask, joka keräsi nollapelissään 48 torjuntaa ja pysäytti lisäksi kaikki TPS:n viisi rankkaria.

Alku ilman hienouksia

Ottelu alkoi tunnustelevissa ja varovaisissa merkeissä. Etenkin Ilveksellä oli vaikeuksia saada kiekollista peliään käyntiin, minkä seurauksena turkulaiset hallitsivat avauserän tapahtumia selvästi. Tupsukorvat eivät saaneet luotua yhtään kunnollista maalintekotilannetta ensimmäisen 20-minuuttisen aikana. Mitään erityisen vaarallista ei vierasjoukkuekaan saanut aikaan, ja 1500-päiselle yleisölle tarjoiltiinkin harhasyöttöjen ja kiekonmenetysten kavalkadi, josta huokui selvästi molempien joukkueiden hermostuneisuus.

Toinen erä alkoi TPS:n kovalla painostuksella, mutta Tuukka Rask Ilveksen maalilla ei ollut ohitettavissa. Vähitellen kotijoukkuekin sai juonesta kiinni, ja mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä tasaisemmissa merkeissä sitä käytiin. Ilves ei kuitenkaan päässyt juuri maalintekosektoriin kiekon kanssa, sillä ratkaisusyötöt menivät usein täysin harakoille. Finaalijännitys näytti kipsaavan eniten tupsukorvien tehomiestä, playoffien pistepörssiä johtavaa Perttu Lindgreniä, jonka lavassa kiekko pomppi epätavallisen holtittomasti.

Päätöserässä paljon tilanteita

TPS aloitti kolmannenkin erän vahvasti, mutta varsinaisen peliajan kääntyessä kohti loppuaan hallinta siirtyi Ilvekselle, joka rakensi viimeisen viisiminuuttisen aikana muutaman maukkaan tilanteen turkulaisvahti Tino Välimäen vartioimalle maalille. Selvästi virkaveljeään vähemmillä torjuntatöillä selvinnyt Välimäki oli kuitenkin mies paikallaan tupsukorvien loppuhetkien myllytyksessä.

Ottelun varsinaisen peliajan torjuntalukemat - Rask 33, Välimäki 16 - kuvaavat hyvin pelitapahtumia. Turkulaiset olivat kenttäpelissä niskan päällä, mutta järkähtämättömänä muurina maalinsa suulla seissyt nuori Ilves-veskari oli ohittamaton. Ilves-puolustuksen kunniaksi on kyllä mainittava, että Raskin urakkaa pystyttiin helpottamaan huomattavasti pitämällä TPS-hyökkääjät parhaan laukaisusektorin ulkopuolella ja irti rebound-kiekoista.

Jatkoeräkään ei tuo ratkaisua

Joukkueiden tahkottua 60 tehokasta peliminuuttia ilman maaleja käynnistyi 20 minuutin mittainen jatkoerä, joka pelattiin neljällä neljää vastaan. Selvästi väsyneemmältä näyttänyt Ilves lähti jatkoerään varmistellen ja virheitä vältellen, mutta TPS pääsi silti muutamiin vaarallisiin hyökkäyksiin. Rask oli täystyöllistetty ja piti tupsukorvia pelissä mukana kahmimalla peräti 15 torjuntaa.

Tupsukorvat hyökkäsivät jatkoerässä vieraitaan harvemmin, mutta saivat juonittua pari oivaa tekopaikkaa terävillä vastaiskuilla. Paras tilanne avautui Antti Ruotsalaiselle, jonka Rask lähetti upealla avauksella puolittaiseen läpiajoon. Rajusti koko ottelun ajan raataneen Ruotsalaisen kova lyöntilaukaus suuntautui kuitenkin hieman TPS-maalin yli.

Lindgren ratkaisee rankkarikisassa

Toisin kuin miesten SM-liigan playoffeissa, A-nuorten pudotuspeleissä jatkoeriä ei pelata ratkaisuun asti, vaan maalittoman ylimääräisen 20-minuuttisen jälkeen voittaja selvitetään rangaistuslaukauksilla. Molempien joukkueiden kaksi ensimmäistä ampujaa epäonnistuivat yrityksissään. Turkulaisten ensimmäinen laukoja ampui ohi maalin, ja Ilveksen Tommi Huhtala laukoi kiekon turkulaisvahti Välimäen hanskaan. Rask torjui seuraavan TPS-yrityksen, ja Ilves-kapteeni Juha Keinänen hukkasi kiekon hyvän harhautuksen jälkeen.

Raskin pysäytettyä turkulaisten kolmannenkin yrittäjän luisteli keskiympyrään tupsukorvien B-juniori-ikäinen tähtisentteri Perttu Lindgren, joka päätti kuljetuksensa upeaan osumaan. Lindgren liukui vasemmalta puolelta kohti maalia, käänsi maalin edessä kiekon rystypuolelleen, veivasi siitä vielä takaisin kämmenpuolelle ja ujutti kiekon verkkoon tolpan ja Välimäen patjan välistä.

Perttu Lindgren ujuttaa ottelun ainoan maalin. Kuva: Jouni Valkeeniemi
Perttu Lindgren ujuttaa ottelun ainoan maalin. Kuva: Jouni Valkeeniemi


TPS:n neljäskään laukoja ei onnistunut ohittamaan Raskia, eikä Ilveksen Tommi Välimaa saanut ratkaistua peliä omalla yrityksellään. Kun ilmiömäinen Ilves-vahti pysäytti vielä viidennenkin turkulaisrankkarin, ei Ilveksen viimeistä yritystä tarvittu, vaan voitonjuhlat voivat alkaa. Raskin ilta oli suorastaan huikea: 48 torjuntaa pelissä, 5 torjuttua rangaistuslaukausta ja käsittämättömältä tuntuva viides nollapeli playoffeissa!

Ilveksen parhaimmistoon kuuluivat Raskin ohella tänään vahvasti vääntänyt Pirkka Katajala, ykkösketjun toinen laituri Antti Ruotsalainen, pieni mutta pippurinen puolustaja Jussi Väinölä sekä yritteliäs nelosketjun sentteri Tommi Huhtala. Turkulaisista edukseen erottuivat maalivahti Välimäki, SM-liigassakin esiintynyt puolustaja Simon Backman ja taitava hyökkääjä Aleksi Sillanpää.

Ilveksen A-nuoret ovat voittaneet kaikki tämän kevään playoff-ottelunsa ja johtavat finaalisarjaa nyt otteluvoitoin 1-0. Seuraava finaali kamppaillaan Turussa perjantaina 25.3. Tampereella joukkueet kohtaavat seuraavan kerran lauantaina 26.3. klo 16:00, jolloin Suomen mestaruus saattaa jo olla katkolla Ilvekselle.

A-nuoret jatkoaikavoittoon

Ilveksen A otti ensimmäisen kiinnityksen Suomen mestaruuteen kukistettuaan TPS:n 1-0 jatkoajalla. Voittomaalin laukoi – kukapas muu kuin Perttu Lindgren, kun lähes neljä erää oli pelattu. Ilveksen päävalmentajan Juha Pajuojan arvio vähämaalisesta finaalisarjasta toteutui pilkulleen ainakin ensimmäisessä pelissä.

– Peli on kyllä erittäin tarkkaa puolustamista. Virheitä ei juuri nähty. Me emme olleet kuitenkaan ihan valmiita. Hyökkäyspelaaminen ei ollut samaa kuin yleensä kotihallissa. TPS oli parempi kentällä, mutta onneksi Tuukka Rask oli taas huimassa vireessä, Pajuoja kuvaili ottelun jälkeen.

Ilves joutui pelaamaan ilman liigajoukkueen mukana olleita Marko Anttilaa ja Toni Niemeä. _ Kyllähän se sillä tavalla vaikutti, että Lindgren-Anttila -tutkaparia ei ollut. Jouduimme rakentamaan kokoonpanoja sen tähden uusiksi, mutta ei se kokonaisuuteen niin hirveästi vaikuttanut, Juupe arvioi.

Niemen poissa ollessa pakit joutuivat jatkoajalla koville. – Kyllähän esimerkiksi Anssi Tieranta joutui pelaamaan niin hirveät minuutit, että ei ihme, että poika oli vähän väsynyt. Hyökkääjiähän meillä riitti jatkoajallakin, Juupe kertoi.

Pajuoja antoikin tunnustusta joukkueen hyvälle kestävyydelle. – Kyllä nämä pojat ovat harjoitelleet. Pelissä oli kuitenkin kova tempo. Olemme onnistuneet hyvin perusharjoittelussa ja kestävyyttä tuntuu löytyvän, Pajuoja kehui ryhmäänsä.

Juupen mielestä TPS oli juuri sellainen kuin hän oli odottanutkin. – Kyllä tämä sarja varmasti on samanlaista jauhamista loppuun saakka.

Otteluraportti: Mikko Rainio
Kommentit:Tarkki Hurskainen



> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
6.08 Kimmo Andersson, TPS 2 min. Laitataklaus
12.53 Antti Kangasniemi, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen
13.53 Juho Mielonen, Ilves 2 min. Koukkaaminen
16.24 Marko Mäenpää, TPS 2 min. Väkivaltaisuus
II erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
22.47 Jerry Ahtola, TPS 2 min. Väkivaltaisuus
22.47 Mielonen, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus
34.12 Antti Hölli, Ilves 2 min Koukkaaminen
III erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
48.36 Ossipekka Lehtonen, TPS 2 min. Väkivaltaisuus
48.36 Tommi Huhtala, Ilves 2min. Väkivaltaisuus
Jatkoaika
Maalit
Erä maaliton
Rangaistuslaukauskilpailu
Maalit
80.00 Perttu Lindgren VoM
Maalivahdit
Tuukka Rask, Ilves 11+11+11+15=48
Tino Välimäki, TPS 6+5+5+9=25
Jäähyt
Ilves 5x 2 min
TPS 4 x 2 min
Aikalisät
79.47 TPS
Tuomaristo
Tommi T. Laitinen, päätuomari
Mika Peltola, linjatuomari
Tapani Gadd, linjatuomari
Yleisömäärä
1532
Palkitut
Kolme tähteä: Tuukka Rask, Ilves
Kaksi tähteä: Perttu Lindgren, Ilves
Yksi tähti: Tino Välimäki, TPS

 

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute