Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Ennakko

 

Jatkuuko Ilveksen voittoputki loppiaisaattona?

(4.1.2005) Kaksi edellistä otteluaan voittanut Ilves kohtaa keskiviikko-iltana Hakametsässä Lahden Pelicansin, joka on ankkuroitunut tukevasti sarjataulukon pohjalle, mutta ei ole vielä heittänyt taistelukirvestään kaivoon. Pussinokkien asenteesta todistaa sunnuntaina Porista haettu riemukas vierasvoitto, jota tervehdittiin ilolla myös Ilves-leirissä – onhan Ässät yksi tupsukorvien päävastustajista väännössä viimeisen suoran playoff-paikan kohtalosta. Pelicans ei perinteisesti ole Ilvestä vastaan juuri juhlinut, mutta helppoa peliä keskiviikon kohtaamisesta takkuturkkien on turha odottaa. Ellei kotijoukkueen keskittyminen ole kohdallaan, tulee illasta sille tuskaisa.

Järkevää puolustus- ja hyökkäyspeliä

Molemmissa joulutauon jälkeisissä voittopelissään Ilves on ampunut selvästi vähemmän laukauksia maalia kohti kuin vastustaja. Tappioistaan huolimatta sekä Tappara että SaiPa tulittivat Juha Pitkämäelle komeat torjuntalukemat. Pelkkiin ottelutilastoihin perehtymällä voisikin luulla tupsukorvien olleen kamppailuissa pelillisesti alakynnessä, mutta tarkempi analyysi paljastaa tilastoharhan. Ilves puolustaa Curt Lindströmin valmennuksessa erittäin järkevästi, energiaa säästäen ja oleellisimpaan keskittyen. Kaikki tähtää siihen, että voimia riittää myös hyökkäämiseen kiekonriiston jälkeen.

Ilves antaa vastustajan hallita kiekkoa kaukalon laidoilla ja kulmissa, mutta tukkii ns. ykkössektorin – eli parhaan maalintekoalueen – huolellisesti. Pienestä kulmasta lähteviä ja maskittomia laukauksia ei edes yritetä peittää, vaan luotetaan siihen, että maalivahti torjuu ne, ja keskitytään pitämään vastustajat poissa heikentämästä veskarin näkökenttää sekä irti reboundeista. Parissa viime ottelussa taktiikka on toiminut niin hyvin, että vastustajien pääsy kunnollisiin maalintekotilanteisiin on ollut erittäin hankalaa. Tämä on johtanut suureen määrään epätoivoisia laukauksia huonoista paikoista.

Omat hyökkäyksensä Ilves pyrkii käynnistämään nopeasti. Etenkin Patrik Stefanin johtama ykkösviisikko kääntää peliä suorastaan mestarillisesti ja pääsee yllättämään vastustajat usein ”housut kintuissa” ennen kuin nämä ehtivät ryhmittyä puolustusmuodostelmaan. Tällaisessa nopeassa transitiopelaamisessa avainasemassa ovat ajoitukset ja reagointi. Kaikkien viiden kenttäpelaajan täytyy ajoittaa liikkeensä ja ratkaisunsa oikein, jotta viisikko pysyy yhtenäisenä suunnanmuutoksissa. Luistelulinjojen ja syöttösuuntien sopiminen etukäteen helpottaa hommaa huomattavasti, mutta kaikkein ratkaisevinta on se, että pelaajat pystyvät lukemaan muuttuvia tilanteita ja osaavat reagoida niihin oikein.

Pelicans valmis yllätyksiin

Pussinokat pelaavat joukkueena nöyrästi ja kurinalaisesti valmentaja Petri Matikaisen luomaa systeemiä noudattaen. Kapea materiaali sanelee pitkälle pelitavan suuntaviivat, eikä Pelicans yritä tehdä mitään sellaista, mihin joukkueen rahkeet eivät riitä. Systeemin kulmakivinä ovat molempien maalien edustat. Puolustusalueella lahtelaiset pyrkivät miehittämään oman maalinedustansa niin tiiviisti, että vastustaja ei pääse lihamuurin läpi – ainakaan kiekon kanssa. Hyökkäyspäässä tarkoituksena on olla muutaman kerran ottelun aikana oikeassa paikassa oikeaan aikaan terävämpi kuin vastustaja. Näyttävien syöttösommitelmien sijaan kiekkoa toimitetaan riskittömästi kaukalon kulmauksiin ja pyritään iskemään vastustajan virheistä avautuviin tilanteisiin.

Pelikaanilauman taistelutahto ja työmoraali ansaitsevat hatunnoston, sillä luovutusmentaliteettia henkiviä floppisuorituksia ei joukkueelta ole toistaiseksi nähty. Niin kauan, kun ryhmä jaksaa paiskia ahkerasti hommia ja toteuttaa nöyrästi pelisysteemiään, on se yllätysvalmis mitä tahansa SM-liigajoukkuetta vastaan. Seuraorganisaation hutera taloudellinen tilanne ei ole ainakaan toistaiseksi heijastunut jäälle, vaan Pelicans on pystynyt keskittymään otteluihin hyvin. Lahtelaispelaajat antavat jokaisessa ottelussa näyttöjä ensi kauden työpaikkojensa eteen, mikä taannee motivaation riittämisen kevään viimeisille liigakierroksille asti. Vaikka tähtiä vilisevä Ilves lähtee keskiviikon kamppailuun selvääkin selvempänä ennakkosuosikkina, ei voitto taistelevasta pussinokkaparvesta irtoa ilman hikeä ja mustelmia.

Mikko Rainio


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu


 

^^ Ylös 


Ilves - Pelicans

Ilves-Pelicans 5.1.2005




> Tilastot


© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute