Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Ennakko

 

Taistelu petoeläinten herruudesta

(11.10.2004) Ilves matkaa tiistaina 12.10. Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Ottelu on joukkueiden osalta kauden ensimmäinen välienselvittely. Viime kauden päätteeksi Ilvekselle tappion katkeraa kalkkia pudotuspeleissä syöttänyt HIFK on aloittanut kautensa melko ailahtelevasti. Nollille hävityn torstain Blues-ottelun jälkeen HIFK kykeni kääntämään Raumalla viikonloppuna pelatun ottelun voitokseen jatkoajalla. Ilves koki pienen notkahduksen kotikaukalossaan, kun TPS vei pisteet Turkuun lauantain myöhäisillan ottelussa. Ankaran taistelun jälkeen Tupsukorvat joutuivat vetäytymään nuolemaan haavojaan lukujen 4-6 jäätyä taululle. Nyt Helsinkiin matkaa kuitenkin haavoitettu petolauma, joka varmasti haluaa kääntää viikonlopun tappion jälleen voiton riemuksi.

Takaisin voittojen tielle

Kotijoukkue, HIFK, on pelannut varsin ailahtelevasti koko alkukauden. Kymmenen pelatun ottelun jälkeen helsinkiläisten pistesarakkeessa pyörii luku 13. HIFK on pysynyt median otsikoissa totuttuun tapaan, vaikka joukkueen peleissä ei jutun aineksia sen kummemmin olisi ollutkaan. Jere Karalahden ”omat lomat” on nyt kuitenkin selvitetty joukkueen sisällä ,ja kun tehoketju Pärssinen-Harkins-Kuhtakin on vähitellen löytämässä yhteisen sävelen, on iso, paha, punainen puuma vähitellen saamassa joukkueenakin juonen päästä kiinni. Kultaiselle kypärällekin on vihdoin löytynyt kantaja, jonka päässä kypärä tuntuu kotoisalta, Brett Harkins.

Ilveksen hyvä syysvire koki lievän notkahduksen lauantaina, kun perinteisesti Ilvekselle varsin hankala vastustaja, TPS, kuittasi pisteet Tampereelta mukaansa. Ottelu on kuitenkin jo historiaa, eikä Ilves sitä sen kummemmin jää muistelemaan. Ketju Luomala-Niinimäki-Vidgren on ollut Ilveksen parhaimmistoa jo muutamassa peräkkäisessä ottelussa. Ketju tarvitsee kuitenkin taustatukea odotetummiltakin ratkaisijoilta, jotta Ilves pystyy vaikeassa vieraspelissä helsinkiläiset haastamaan. Cory Murphy antoi viime ottelussa Ilves-faneille jo muutaman flashbackin viime kaudelta. SM-Liigan pistepörssissä viidentenä oleva laitahyökkääjä, Jussi Pesonen, jatkaa Ilveksen kultakypäränä. Sarjataulukossa Ilves jatkaa sijalla 4.

Fyysinen peli odotettavissa

Jokainen kotimaista jääkiekkoa seuraava tietää helsinkiläisten maineen kovaa fyysistä peliä pelaavana joukkueena. Täksi kaudeksi myös Ilves on vahvistanut rivejään ja panostanut selkeästi aiempia vuosia enemmän myös voimaan ja kokoon.

Vaikka kotijoukkueen puolustus ei olekaan parhaita otteitaan alkukaudella esittänyt, on sillä kuitenkin heittää kaukaloon Jere Karalahden, Marek Zidlickyn, Jarkko Ruudun ja muun muassa Ilveksestäkin tuttujen Roman Vopatin ja Pasi Saarisen kaltaiset voimanpesät. Heistä jokainen on pelaaja, joka ei kaihda taklauksia eikä kovia otteita. Huolimatta joukkueen kovasta maineesta helsinkiläisten hermot ovat pysyneet melko hyvin kasassa tällä kaudella. Joukkueelle on tuomittu keskimäärin 11,2 minuuttia rangaistuksia ottelua kohden.

Ilves joutuu valitettavasti osittain raajarikkona Helsingin taistoon. Timo Peltomaan keltaisia hanskoja ei nähdä stadin kundien nenää hieromassa tässä ottelussa. Tinke kärsii nivusrevähdyksestä. Veteraanitaistelija olisi ollut erittäin tärkeä pelaaja tamperelaisille ottelussa, joka ei varmasti tule jättämään ketään kylmäksi. Kukaan ilvesläinen ei ole unohtanut Peltomaan otteita viime kevään pudotuspelisarjassa, jossa mies vastasi miltei yksinään Ilveksen taklauspelistä. Myös Sami Heleniuksen tilanne on epävarma, vaikka mies TPS-pelissä mukana olikin.

Vaikka Peltomaa pois onkin, Ilves tuskin luovuttaa kentän fyysisen pelin hallintaa suosiolla HIFK:lle. Joukkue pystyy parhaimmillaan olemaan todellinen taistelun ilmentymä ja haastamaan isokokoisemmankin joukkueen aktiivisella karvauksella ja hyvällä liikkeellä. Luistin pitääkin saada liikkeelle, eikä mustelmia tässä ottelussa saa pelätä. Molempien joukkueiden hyökkääjät ovat ahneita menemään maalille, joten puolustajien tulee olla tarkkana oman maalin edustaa putsatessaan.

Materiaalin leveys ratkaisee

Pitkää sarjaa pelattaessa otsikon mukainen lausahdus kuuluu jo legendaarisiin urheilukliseisiin. Vaikka mietelmä lattealta kuulostaakin, illan ottelun se sopii paremmin kuin hyvin. Ilveksen miehistöstä on ainakin pelkkiä tilastoja katsottaessa löytynyt ratkaisijoita paikoittain yllättäviltäkin tahoilta. HIFK on toistaiseksi ollut jossain määrin enemmän tuttujen ratkaisijoiden varassa.

NHL-miehet, Jarkko Ruutu ja Lasse Pirjetä, ovat sulautuneet joukkueeseen hyvin. Ruutu on ollut tehojen valossa jopa yllättävänkin hyvä (2+2=4) ja Pirjetäkin on pikku hiljaa pääsemässä vauhtiin.

Jesse Niinimäen kentältä voi edellisten pelien otteita seurattuaan odottaa jatkossakin onnistumisia. Ketjun pelihuumori tuntuu olevan kohdillaan, luistin kulkee ja tehoakin löytyy. Erityisesti Niinimäki on nostanut profiiliaan huomattavasti alkukauden paikoin flegmaattistenkin esitysten jälkeen. Kahdessa edellisessä ottelussa mies on ollut näkyvin tupsukorva yhdessä Marko Luomalan kanssa.

Erityisen hyvänä asiana ilvesläisittäin voitaneen pitää myös Cory Murphyn onnistumista ylivoimalla viime ottelussa. Kanadalainen avasi kauden maalitilinsä kuinkas muutenkaan kuin maestro Raimo Helmisen syötöstä.

Maalivahdit suurennuslasin alla

Ilves-vahti, Juha Pitkämäki, on pelannut jokaisen ottelun tupsukorvien maalilla. Paikoittain mies on vastannut miltei yksinään joukkueensa maalinvarjelemisesta. Taube on siis täyttänyt paikkansa, mutta viime peleissä mukaan on mahtunut muutama nukahduskin. Erityisesti JYP-ottelun loppuminuuteilla muunkin joukkueen nukkuessa, olisi kaivattu muutamia lisätorjuntoja. Tilastoja tuijottaessa voi kuitenkin todeta, että Pitkämäki on ollut erinomainen. Nuori lupaus, Tuukka Rask, odottelee yhä vuoroaan.

HIFK:n maalilla erinomaiset pudotuspelit pelannut Jan Lundell on toipunut sairaslomaltaan pelikuntoon. Valtaosassa otteluissa maalilla on seissyt Dave Stathos. Helsinkiläisittäin katsottuna joukkueella näyttäisi olevan kaksi melko tasavahvaa maalivahtia, jotka tosin ovat molemmat taipuvaisia on/off- otteisiin. Hyvänä päivänä kiekko löytyy tarvittaessa vaikka ristikon väleistä, mutta huonompana turhan usein verkon perukoilta.

Ottelu alkaa Helsingin jäähallissa kello 18.30.

Tommi Fäldt


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

^^ Ylös 


HIFK - Ilves

HIFK-Ilves 12.10.2004




> Tilastot


© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute