Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Ennakko

 

Operaatio: Sinisen päänahan metsästys

Sarjataulukossa seitsemäntenä majaileva Ilves matkaa lauantaina Espooseen haastamaan julkisuuden riepottelemaa Bluesia, joka taistelee kynsin ja hampain edes mahdollisuudesta jatkopelipaikkaan. Johtoporrastaan uusivan espoolaisryhmän kausi on sujunut nimensä mukaisesti varsin sinisissä, mollivoittoisissa tunnelmissa. Hetkelliset valonpilkahdukset ovat olleet ohimenevää onnea eikä sinisten ryhmästä ole viime aikoina juuri riemunkiljahduksia kuulunut.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kaudella kahdesti aiemmin ja molemmilla onkin saldonaan yksi vierasvoitto. Kauden alkupuolella Blues nöyrtyi Espoossa lukemin 1-3, mutta kaappasi pisteet mukaansa Tupsukorvapyhätöstä marraskuussa selvin luvuin 3-7. Tuolloin peliä johti vielä muuan sittemmin ”johnmaddenit” tehnyt Krystofer Kolanos.

Kovavireinen kissapeto

Ilves on kerännyt viidestä viimeisestä pelistään 12 pistettä. Matkan varrella ovat taipuneet Tappara, SaiPa, Pelicans ja viimeisimpänä JYP. Tamperelaiset ovatkin selvästi löytäneet voittojen ja hyvien esitysten myötä itseluottamuksensa ja lippu liehuu muutoinkin korkealla.

Ilveksen valttikorttina luonnollisesti on joukkueen ykkösnyrkki Kariya-Stefan-Hyvönen, joka palannee jälleen yhteen Hyvösen sovitettua tappiollisen Lukko-ottelun merimiespainit. Edellä mainitun kolmikon ohella Ilveksen uudistuneen ilmeen takana ovat myös nikkaripakki Cory Murphyn vahvat esitykset. Murphy on noussut puolustajien pistepörssissä jo sijalle kaksi, eikä liene enää kuin ajan kysymys, kun SaiPan Petri Kokko jää kanadalaisen taakse.

Yksittäisistä pelaajista mainitsemisen arvoisia ovat ehdottomasti myös viime pelissäkin vahvasti esiintyneet Joonas Rönnberg ja Marko Anttila. Ykkösnyrkin taakse kaivataan koko ajan uusia profiilipelaajia ja nuorissahan tunnetusti on potentiaalia vaikka mihin.

Kaukaloon palaa myös telaketjuosaston kuningas, pelikieltonsa Hyvösen tavoin sovittanut, Timo Peltomaa. Ilves-fanit odottavat myös Cincinnatista saapuvaa Juha Alénia puolustuslinjoilleen. Pelaako mies jo Bluesia vastaan, vaiko vasta ensi viikolla?

Espoolaisten Via Dolorosa – kärsimysten tie

Jos ovat Ilveksen pelit sujuneet mainiosti viime aikoina, samaa ei valitettavasti voida sanoa espoolaisryhmän otteista. Ennen torstain komeaa 2-8 -vierasvoittoa Pelicansista, Blues oli hävinnyt neljä ottelua peräkkäin maalierolla 2-13.

Yhdelläkään liigapaikkakunnalla tuskin katsellaan kovin kateellisina Espoon suuntaan juuri tällä hetkellä. Loukkaantumisia, lomille ”unohtuvia” työsulkupelaajia, mediapeliä ja tappioita. Tosiaan, värikästä on ollut espoolaiskannattajillakin. Jokin allekirjoittaneessa kuitenkin sanoo, että Blues on vähitellen löytämässä nuotit viivastolleen.

Krystofer Kolanosin ja Ryan Malonen poisjäänneistä huolimatta, Bluesilla on erinomaiset ulkomaalaiset. Ladislav Kohn, Donald MacLean ja Landon Wilson ovat parhaimmillaan erittäin tehokkaita pelaajia. Wilsonin pelaaminen lauantaina on tosin lievän kysymysmerkin alla, sillä mies on kärsinyt selkävaivoista. Maalivahdeista ainakin Jere Myllyniemi on osoittanut piristymisen merkkejä kahdessa viimeisessä pelissään ja olettaa sopiikin, että nuori mies luistelee veräjän suulle myös Ilvestä vastaan.

Erikoistilanteita jälleen luvassa runsaasti?

Viime otteluissaan runsaasti jäähypenkkiä kuluttanut Ilves on istunut boksissa koko kauden aikana keskimäärin 19,81 minuuttia/ottelu. Tällä saavutuksella päästään koko liigassa sijalle neljä. Espoolaiset ovat ottaneet kuudenneksi eniten rangaistuksia sarjassa.

Tupsukorvat ovat riepotelleet vastustajiaan ylivoimalla viime aikoina. Stefanin ketju saa oivaa taustatukea joukkueen sisäiseltä ylivoimapisteykköseltä, Murphylta. Muutenkin tuntuu, että valmentaja Curt Lindström on löytänyt oikeat reseptit keitoksiinsa. Erikoista tosin on, että vieraspeleissä Ilveksen ylivoima ei kauden aikana ole toiminut läheskään samalla tavalla kuin Hakametsässä. Tupsukorvat ovat pelanneet SM-Liigan heikointa vierasylivoimaa onnistuen Tampereen ulkopuolella 6,41% arvoisesti. Tähän saataneen kuitenkin tulevien vieraspelien myötä muutos.

Espoolaisten ylivoima on ollut heikohkoa. Koko liigan kymmenenneksi tehokkain ylivoimajoukkue luo kyllä paikkoja, mutta hyökkäysten päättämisten kanssa on tuntunut olevan ongelmia. Espoolaisten yv kulminoituu pitkälti ulkomaalaisten ympärille. Tulivoimaakin Bluesilta löytyy mm. Teemu Elomon toimesta. Espoolaisten ansioksi on mainittava, että heikon ylivoiman vastapainoksi joukkueella on esittää varsin toimiva kaava alivoimapelaamiseen. Tästä osoituksena liigan 4. paras alivoimaprosentti.

Missä vireessä kitara soi?

Miten on kissapedon metsästysvietin laita Espoon maisemissa? Soiko kitara voimakkain blues-sävelin ottelun jälkeen, vai tarjoaako Ilves espoolaisille vain balalaikan kouraan? Näihin ja lukuisiin muihin kysymyksiin vastaukset tarjoaa lauantain kiekkokierros.

Tommi Fäldt


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

^^ Ylös 


Blues - Ilves

Blues-Ilves 15.1.2005




> Tilastot


© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute