Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Ennakko

 

Lauantaina tärkeä vierasmatka Lahteen

Ilves kohtaa lauantaina vieraskentällä Lahden Pelicansin. Liigajumbo on kaatunut tällä kaudella jokaisessa joukkueiden välisessä ottelussa, mutta helppoa reissua tupsukorvien ei kannata odottaa. Ajatus ei saa harhailla tippaakaan sunnuntain Lukko-peliin, eikä pakkovoitto-ajatuksia pidä päästää sotkemaan omaa peliä. Kannattaa myös muistaa, että vaikka vieraspeleissä lahtelaisilla onkin ollut vaikeaa, pelikaanit ovat onnistuneet kotona hyvin maalinteossa.

Pelikaaneilla on ennen lauantain ottelua takanaan kuusi tappiota, edellinen voitto heltisi kotikentällä Tapparasta lähes kuukausi sitten. Vieraspeleissä lahtelaiset eivät ole saaneet usein kahtakaan maalia aikaiseksi, mutta kotiareenalla maaleja on syntynyt useampia. Tommi Hannus ja Daniel Widing ovat olleet joukkueensa tehokkaimpia viimeistelijöitä.

Pelikaanien maalinsuulla on ollut kauden mittaan vilskettä, kun veräjää ovat vartioineet mm. Pasi Nurminen, Markus Helanen ja Dave Stathos. Tilanteen rauhoituttua Karri Rämö on hoitanut leiviskänsä hyvin, ja jos mies on torjuntavuorossa lauantaina saattavat tupsukorvat kohdata yllättävän vankan muurin lahtelaismaalin edessä. Tapparaa vastaan Rämö sai tarpeekseen runsaan 12 minuutin jälkeen, kun kiekko oli paiskattu verkkoon neljästi. Hän ehti siinä ajassa saada tililleen kuitenkin myös 18 torjuntaa. Mikäli lahtelaisten valmennusjohto ei halua ajaa Rämöä uuvuksiin – kuten nuorelle Tuomas Nissiselle kävi Ilveksessä – voi maalia vartioida myös Jaakko Suomalainen.

Kirvesrintoja vastaan lahtelaiset olivat etenkin alussa muutaman potkun jäljessä, ja Tappara-pelistä viisastuneena Pelicans on todennäköisesti valmiimpi peliin heti sen ensimmäisistä sekunneista lähtien. Torstaina lahtelaiset pystyivät laittamaan välillä tapparalaiset ahtaalle, mutta Ilves tuskin painuu tällä hetkellä paniikkiin yhtä helposti kuin paikallisvastustajansa. Siitä voidaan pitää osoituksena nousua, jonka joukkue teki Bluesia vastaan.

Pelicansia vastaan Ilveksen on kyettävä hyödyntämään ylivoimansa paremmin kuin torstain Blues-ottelussa. Tilaisuuksia ylivoiman pyörittämiseen tulee varmasti, jos tupsukorvat saavat pidettyä asenteensa ja vauhtinsa kohdallaan. Ajatus ei saa laukata ennen aikojaan sunnuntain Lukko-otteluun, eikä peliä pidä vaikeuttaa turhaan päästämällä vastustaja tekemään maaleja alivoimalla.

Ilveksen maalinteko on HPK-pelejä lukuun ottamatta onnistunut hyvin, olkoonkin että ykkösketju on takonut niistä suurimman osan. Hannes Hyvönen on iskenyt vähintään maali per ottelu-tahdilla verkkoja tötterölle, ja Ilveksen kannalta taisi olla ihan hyvä, ettei mies mahtunut maajoukkueeseen. Saipa Hannes harjoitella lämäriään rauhassa. Hyvösen, Kariyan ja Stefanin lisäksi hyvään vireeseen on päässyt myös ainakin Jukka Tiilikainen. Koko joukkueen panosta tarvitaan kuitenkin lahtelaisten höyhentämiseen.

Tupsukorvat ovat pelanneet melko runsasmaalisia otteluita viime aikoina ja joukkue on saalistanut kuudesta viime ottelustaan neljä voittoa. Blues-ottelun alun tahmeus pyyhittiin toivottavasti kokonaan pois hyvän kolmannen erän myötä, ja joukkue on alusta lähtien valmis saalistamaan tärkeät kolme pistettä.

Jani Oksanen


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

^^ Ylös 


Pelicans - Ilves

Pelicans-Ilves 19.2.2005




> Tilastot


© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute