Ennakko
Kauden kuudes paikallinen
Lauantaina kiekkoillaan SM-liigakauden 04-05 kuudes Tampereen paikalliskamppailu, josta ei taaskaan puutu panosta runkosarjasijoituksista käytävän tiukan taistelun suhteen. Illan kohtaamista isännöivä Tappara on taulukossa kymmenentenä ja pitää hallussaan viimeistä playoff-karsintaan oikeuttavaa sijaa. Vierasjoukkueen asemassa Hakametsässä esiintyvä Ilves vaanii edellään olevia Lukkoa ja TPS:ää sarjan seitsemänneltä sijalta ja hamuaa suoraan pudotuspelipaikkaan oikeuttavaa sijoitusta kuuden parhaan joukossa.
Ilves on hallinnut Kiekkokaupungin jäsentenvälisiä tällä kaudella suvereenisti. Kauden aikaisempien keskinäisten vääntöjen voitot ovat 4-1 ja pisteet 11-4 tupsukorvien hyväksi. Voittamalla lauantain kamppailun Ilves kuittaisi Tampereen kiekkoherruuden nimiinsä kuluvan liigasesongin osalta jo ennen kuin kahden viimeisen paikallispelin pisteitä on jaettu. Naapurin kurittaminen on maistunut erityisen hyvältä, sillä kirvesrinnat ovat hallinneet kaupungin herruustaistoja 2000-luvulla lähes ylivoimaiseen tapaan.
Vaikeat vieraspelit
Ilves on Curt Lindströmin valmennusaikana esittänyt kaukalossa pääsääntöisesti vakuuttavia otteita, ja etenkin kotiotteluissaan joukkue on pystynyt keräämään paljon pisteitä upeilla esityksillä. Matkapeleissä on ollut vaikeampaa, eikä joulukuun alun riemukas voitto Turussa ole saanut seurakseen muita iloisia yllätyksiä kärkikuusikon joukkueiden kotiluolissa. Vaikeat vieraspelit ovat paljastaneet Ilveksen heikkoudet. Kovan paineen alla tupsukorvien puolustajat sortuvat helppoihin virheisiin, joista liigan kärkiyhdistelmät rokottavat armotta. Kun maalivahtiosastollakaan ei ole venytty ihmeisiin, ei Hämeenlinnasta, Oulusta, Helsingistä ja Raumalta ole ollut juuri tuomisia.
Supersentteri Patrik Stefanin johtama ykkösviisikko on ollut Ilvekselle kaikki kaikessa ratkaisurintamalla. Muiden yhdistelmien tehottomuus on kostautunut juuri vieraskaukaloissa, joissa vastustaja on vaihtoedun turvin pystynyt jarruttamaan tupsukorvien ykkösen menoa peluutuksellisin keinoin. Samaa yrittänee tänään myös Tapparaa väliaikaispesteillä valmentava koutsikaksikko Mikko Saarinen-Pauli Järvinen. Duo on liigatasolla vielä varsin vihreä, mutta se ei ole kirvesrintojen tilanteessa välttämättä huono asia, sillä jos joukkue joillakin konsteilla nykyisestä suostaan nousee, niin tuoreella otteella ja ennakkoluulottomilla ratkaisuilla.
Pelinopeudessa huikea ero
Suurimmat pelilliset erot Ilveksen ja Tapparan välillä ovat tällä kaudella olleet pelin kääntämisessä, hyökkäyksiinlähdöissä ja suoraviivaisuudessa. Ilves-viisikot ampaisevat aikailematta hyökkäykseen saadessaan kiekon haltuunsa keski- tai puolustusalueella. Limppua ei jäädä hieromaan, vaan pelin suunta käännetään nopeasti kohti vastustajan maalia. Etenkin Stefanin viisikko toteuttaa tätä modernia transitiopelaamista suorastaan mestarillisesti. Hyökkäysalueella pyritään suoraviivaisiin ratkaisuihin, mikä ei kuitenkaan tapahdu luovuuden kustannuksella, sillä kiekon pelaaminen vikkelästi maalintekosektoriin vaatii hyökkääjiltä oivallusta ja juonikkuutta.
Tapparan peli on pahimmillaan näyttänyt kuin hidastetulta filmiltä. Puolustajien nopeat ja tarkat avaussyötöt ovat jääneet vähiin, sillä viisikot eivät ole reagoineet pelitilanteiden muutoksiin tarpeeksi nopeasti. Onnistuneen hyökkäykseenlähdön perusedellytys on, että kiekko pystytään pelaamaan nopeasti oikeaan suuntaan liikkeessä olevalle hyökkääjälle. Kirvesrintojen hyökkääjät eivät ole tarjonneet pakeille avausmahdollisuuksia tarpeeksi aktiivisesti, eikä pelin kääntäminen viisikkotasolla ole näyttänyt olevan kovin hyvin organisoitua. Hyökkäyspäässä Tappara on usein sortunut hieromaan kiekkoa kulmissa vailla maalipaikkojen luomiseen vaadittavaa määrätietoisuutta.
Pelin kääntäminen on yksi lauantain paikalliskamppailun tärkeimmistä teemoista. Mikäli kirverinnat pystyvät vastaamaan Ilveksen nopeisiin suunnanmuutoksiin ja pysyvät poissa jäähypenkiltä, nähdään Hakametsässä tasainen ja jännittävä vääntö tärkeistä sarjapisteistä. Jos Ilves – Stefanin viisikko etunenässä – pääsee viemään peliä, joutuvat Tappara-pakit ja sentterit kuluttamaan hurjasti energiaa roikkuessaan tupsukorvissa kiinni puolustusalueella. Tämä syö voimia hyökkäyksiinlähdöistä ja antaa Ilvekselle avaimet ottelun ratkaisemiseen kiekollisen hallinnan ja viimeistään ylivoimapelin turvin.
Mikko Rainio
Lähetä sivu kaverillesi
Tulosta tämä sivu
^^ Ylös
|
|