Ennakko
Ilves yrittää upottaa Pelikaanit
(22.10.2004) Lauantaina Ilves pääsee todennäköisesti kokeilemaan NHL-tason maalivahdin yllättämistä. Vastakkain ovat liigassa vähiten maaleja tehnyt Lahden Pelicans ja eniten maaleja päästänyt Ilves. Molemmat joukkueet taipuivat edellisessä ottelussaan samalle vastustajalle, HPK:lle, rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.
Pelikaanien sanotaan olevan pitkälti maalivahtinsa Pasi Nurmisen varassa. Nurminen onkin ollut loistava, mutta koko lahtelaisryhmä on pystynyt pitämään asenteensa ja työmoraalinsa hyvin kohdallaan. Pelicans on taisteleva ja uhrautuvasti puolustava joukkue, jonka viimeisenä lukkona häärivä Nurminen on ollut täystyöllistetty etenkin parissa viime pelissä. Mies on torjunut lähes kaiken mahdollisen, ja HIFK:n ja HPK:n järjestämässä kiekkosateessa torjuntoja kertyi erityisen paljon, päälle viisikymmentä. Saa nähdä, miten lahtelaiset pärjäävät Nurmisen lähdön jälkeen.
Jäähyihin Pelicans on sortunut kotipeleissään todella harvoin. Se kertoo paljon joukkueen yrityksestä ja hyvästä liikkeestä. Joku vääräleuka voisi irvailla lahtelaisten vähäisen jäähyilyn olevan hyvä asia Ilveksen kannalta, koska tupsukorvien ylivoimayritykset ovat viime aikoina päättyneet surullisen usein vastustajan alivoimamaaliin. Pelikaanien alivoima on kuitenkin ollut ajoittaisia hyviä jaksoja lukuun ottamatta kehnoa, ja Ilves pystyykin toivottavasti rokottamaan lahtelaisia jäähyilystä totuttua tehokkaammin.
Lahtelaiset ovat iskeneet kotonaan tällä kaudella vain yhden ylivoimamaalin, mikä ei juuri mairittele. Turhiin jäähyihin ei silti Ilveksellä nytkään ole varaa, sillä esimerkiksi Sami Salonen on tehnyt lahtelaisille kolme ylivoimamaalia. Pelikaanien maalipyssy on Daniel Widing neljällä maalilla. Ville Hirvonen on Salosen ohella Pelikaanien tehokkain pelaaja. Salosen pelaaminen lauantaina ei ole täysin varmaa.
Jos on Pelikaanien ylivoima ollut kotonaan kehnoa, samaa voi sanoa myös Ilveksestä vieraspeleissä. Joukkue on saanut puristettua yhden ylivoimamaalin, vaikka on pelannut ylivoimaa enemmän kuin Pelicans. Tähän asiaan toivoisi pikaista parannusta.
Toiveita herättävää oli esitys torstaina Kerhoa vastaan. Parannusta oli saatu puolustukseen, henkilökohtaisten virheiden määrään ja maalintekokin onnistui, jopa ylivoimalla. Maalipaikkoja
tosin tuhlailtiin erityisesti ottelun ratkaisuhetkillä. Toivottavasti suurin mailan puristus helpotti HPK-pelin lupaavan suorituksen jälkeen. Jussi Pesosen rinnalle toivoisi lisää onnistujia, tai että pelaajista osa pääsisi takaisin alkukauden tasolleen. Kerhoa vastaan nähdyllä peliesityksellä voitto lahtelaisista on otettavissa. Paljon riippuu siitä, miten ilveshyökkääjien ja Pasi Nurmisen välisessä taistossa käy.
Tuukka Rask pelasi edellisen ottelun hyvin. En pidäkään mahdottomana sitä, että nuorukainen vartioisi tupsukorvien maalia myös lauantaina. Juha Pitkämäenkin näyttöhalut paikallispelin jälkeen lienevät myös kovat.
Viime kaudella joukkueet kohtasivat kuusi kertaa. Lahtelaiset eivät onnistuneet tupsukorvien kaadossa kertaakaan.
Jani Oksanen
Lähetä sivu kaverillesi
Tulosta tämä sivu
^^ Ylös
|
|