Haastattelut
Tuomareiden virheet
ärsyttävät Ilveksessä
(6.12.2004) Ilveksen johto on erittäin tyytymätön viime aikojen tuomaritoimintaan Ilveksen peleissä. Toimitusjohtaja Esa Honkalehto pudistelee ihmeissään päätään: – Ei näin voi jatkua. Aion ottaa asian esille liigahallituksen seuraavan kokouksen yhteydessä.
Honkalehto kertoo, että myös Curt Lindström on ollut täysin ymmällään tuomarityöskentelystä. – Keskustelin juuri sunnuntaina Curren kanssa asiasta eikä hän voi millään ymmärtää sitä, miten Ilves on kärsinyt viime aikoina tuomareiden vääristä ratkaisuista. Faktahan on, että olemme suorastaan menettäneet pisteitä virheellisten tuomioiden seurauksena, Honkalehto kertoo.
Ilveksen urheilupäällikkö Juha Hautamaa pitää viime aikojen tapahtumia suorastaan katastrofaalisina. – Tämä on ammattilaissarja, joka työllistää suuren määrän ihmisiä. Kuitenkin tuomarit ovat täysiä amatöörejä – sanan täydessä merkityksessä. Tuomareihin pitäisi panostaa ja heitä pitäisi kouluttaa nykyistä huomattavasti enemmän. Liigaa on tuomitsemassa miehiä, joilla kyvyt eivät tehtävään riitä. Liigaan pitäisi saada ammattituomarit, Hautamaa vaatii.
Juha Hautamaa ihmettelee, miksi vanhoja huipputuomareita ei käytetä koulutuksessa. – Esimerkiksi Seppo Mäkelällä olisi varmasti paljon annettavaa nykytuomareille kouluttajana. Hän osaisi kertoa, mihin seikkoihin tulee kiinnittää huomio ja miten peliä pitää seurata, uskoo Hautamaa, joka pitääkin monen tuomarin pelinlukutaitoa suorastaan heikkona.
– On poikkeuksiakin. Hannu Henriksson ja Jari Levonen osaavat lukea peliä ihan hyvin ja he myös säilyttävät parhaiten tasonsa illasta toiseen, arvioi Hautamaa.
Kun Hautamaa vertaa tuomarityötä oman pelaajauransa aikoihin, niin hänen mielestään peli ja pelaajat ovat kehittyneet, mutta tuomareiden taso on polkenut paikallaan. Tuomarit ovat pudonneet pelin kyydistä. – En ole kokenut tällaista putkea isoja tuomarivirheitä milloinkaan.
Hautamaa ei halua mainita nimiltä tuomareita, mutta yleisesti tiedetään, että Ilves ei todellakaan haluaisi Aleksi Rantalan ja Tom Laaksosen kovin usein viheltävät Ilveksen peleissä.
– Harvoinhan peli on sellainen, että molemmat joukkueet olisivat täysin tyytyväisiä tuomaritoimintaan ja se on ymmärrettävää. Mutta viime aikojen kaltaisia kardinaalimunauksia ei saisi tapahtua kuin kerran tai kaksi kaudessa. Nyt meille on sattunut niitä monessa ottelussa peräkkäin, muistuttaa Hautamaa.
Juha Hautamaa ottaa esimerkiksi Jussi Pesosen saaman suihkukomennuksen Kärpät-ottelussa. Videota on tutkittu Ilveksessä tarkasti. Siitä näkyy, että Pesonen liukuu viimeiset metrit, Lasse Kukkonen katsoo taakseen ja näkee Pesosen tulevan. Hän kuitenkin pelatessaan kiekkoa kääntää selkänsä kentälle. Pesosen taklaus osuu olkapäähän.
Tom Laaksonen katsoo tilannetta aitiopaikalta. Käsi ei nouse pystyyn. Mies viheltää pelin poikki, kun Kukkoselta lentää kypärä ja hän jää hetkeksi jäähän. Silloinkaan ei Laaksosen käsi nouse, vaikka hän keskeyttää pelin. Kärppien maalivahti Pekka Rinne lyö maalin vierestä kaartavaa Pesosta mailallaan. Laaksonen katsoo muutaman metrin päästä tilannetta reagoimatta siihen mitenkään. Sitten alkavat arpajaiset linjamiesten kanssa.
 Päätuomari Tom Laaksonen buuattiin ulos Hakametsästä viime tiistaina. Kuva: Jouni Valkeeniemi
– NHL:ssä kansa olisi taputtanut seisaaltaan taklaajalle. Mutta siellä taklauksen jälkeen kumpikin pelaaja olisi jatkanut normaalisti peliä, koska myös taklattava olisi ollut valmiina. Siellä jokainen pelaaja tietää, että on oltava jatkuvasti hereillä. Meillä on toisin. Pakit ovat aika huolettomia omassa päädyssään hakiessaan kiekkoa. Sellainen toiminta ei tulisi mitenkään kyseeseen NHL:ssä, Hautamaa sanoo.
– Kaikkiaan linja on pielessä. Liigassa pitäisi olla enemmän puhtaita taklauksia ja vähemmän koukkuja. Tietenkin törkeät vahingoittamiset pitää rangaista vaikka nykyistä kovemmallakin linjalla, pohtii Hautamaa.
Eräs yleisimpiä ja pahimpia virheitä tuomarityössä on linjan ailahtelu pelin sisällä. – Sellaisesta yleensä lähtee tuomarilta peli käsistä. Pelaajat kuumenevat, koska samanlaisesta tilanteesta välillä tulee rangaistus ja välillä ei. Linjattomasti viheltävä tuomari saa sotkettua hyvänkin pelin piloille.
Hautamaan mielestä myös eri pelaajia kohdellaan eri tavalla. – Kyllähän Sami Heleniusta tuomarit kohtelevat usein törkeästi. Toki Samin saamista jäähyistä suurin osa on oikeutettuja, mutta paljon tulee myös täysin aiheettomia, joita ei jollekin toiselle pelaajalle tuomittaisi, puuskahtaa Hautamaa.
– Otin tämän asian esille erotuomarijohtaja Arto Järvelän kanssa ja hän suorastaan loukkaantui, kun uskalsin puhua asiasta, ihmettelee Hautamaa, joka on saanut pelaajilta myös selkeää viestiä siitä, että monet tuomarit ovat täysin ylimielisiä pelaajia kohtaan.
– Heidän kanssaan ei voi keskustella ollenkaan ilman kymppiä. On tietenkin selvää, että kiroiluista ja solvauksista joutuu boxiin ihan aiheesta, mutta liian usein sinne joutuu pienestäkin sanomisesta ja arvostelusta. Kai näistäkin jutuista minulle jotain sanktioita tulee, mutta eihän näistä voi enää olla puhumatta, tokaisee Hautamaa.
Tarkki Hurskainen
Lähetä sivu kaverillesi
Tulosta tämä sivu
^^ Ylös
|
|
|