Haastattelut
Rönnbergille sopii ilkeän pakin rooli
(10.1.2005) Ilveksen komearaaminen nuori puolustaja Joonas Rönnberg on ottanut huiman harppauksen kehityksessään tänä talvena. Vielä syksyllä oli hiukan ongelmia, kun nuori mies treenasi itsensä tukkoon. – Meillä oli raskas ja rankka kesä alla. Paikat olivat tukossa ja yritin niitä availla omalla treenillä, mutta siitä tulikin sitten ylikunto ja jouduin kolme viikkoa vain lepäilemään. Kantapään kautta sekin piti oppia, kertoo Joonas alkusyksyn ongelmistaan.
Nyt Joonaksella on oikea lentokeli päällä ja mies tunnustaakin, että fiilinki on todella hyvä. – Curren (Curt Lindström) tulon jälkeen hävittiin Bluesille ja sen pelin jälkeen Curre sanoi, että pelaat sitten seuraavassa pelissä. Siitä sitten pääsin pelaavaan kokoonpanoon mukaan, Joonas muistelee.
Tahti on vain parantunut joulutauon jälkeen. Vastuuta tulee rutkasti ja se sopii Joonakselle. – Joulun alla harjoiteltiin oikein kunnoilla. Mentiin kieli vyön alla ja sitten pääsi jouluksi perheen pariin lepäilemään, niin se varmasti viritti kuntoa, arvioi Rönnberg.
Joonas Rönnberg on noussut yhdeksi fanien suosikiksi kovan ja periksiantamattoman pelitapansa johdosta. – Kyllä sellainen pelityyli sopii minulle hyvin. Olen aika halunnut pelata kovaa ja olla vähän ilkeäkin, mutta kaikkihan pitää tehdä oman maalin varjelemiseksi. Se on kuitenkin minun päätyöni, Joonas juttelee.
Rämäpäinen pakki on kuitenkin oppinut hyvin pysymään pelissä mukana eikä ryntäile ulos tilanteista. – Curre on aika paljon neuvonut pieniä niksejä ja kikkoja varsinkin alivoimapelaamiseen. Myös rauhallisuutta ja kylmäpäisyyttä Curre korostaa, ettei siellä turhaan ala neppailla.
Joonas myöntää, että hän pelaa kovalla tunteella ja joskus se voi mennä ylikin. Rangaistusminuutteja on kertynyt 37. Tarkemmin minuutteja tutkiessa huomaa, että niistä 35 minuuttia on tullut yhdeltä ja samalta tuomarilta.
Rönnbergillä on kova asenne harjoitteluun. Asenneoppia Joonas myöntää saaneensa paljon Erkki Rajamäeltä. – Kyllä Eki sellainen oppi-isä tässä mielessä on. Soitellaan nytkin vähintään kerran viikossa ja jutellaan näistä, Joonas kertoo.
Viime sunnuntain tv-ottelussa Joonas avasi maalitilinsä liigatasolla. – Olin Steven (Kariya) takana, kun hän ampui ja näin, että kiekko kiertää hiukan ohi. Kun huomasin, että JYP:n kavereiden selät suoristuivat, niin lähdin polkemaan ylös. Kyllä se maali makealle maistui. Johan siitä kaverit ehtivätkin kuittailla, että koska alan tehdä pinnoja.
Joonas sanoo suoraan, että hänen pitää pystyä kehittämään vielä paljon kaikkia osa-alueita. – Parasta on se, että pelaan pitkällä mailalla, mutta muutoin on paljon vielä tehtävää, naurahtaa Joonas.
Rönnberg on valmis jatkamaan Ilveksessä. Juha Hautamaan kanssa on keskustelut käynnissä. – Jatkossa toivoisi, että saisi pelata ensi kauden terveenä ja pitää kehityskäyrä samanlaisena kuin nyt. Tampereellahan olen viihtynyt ihan hyvin, mutta tietenkin perhettä on välillä ikävä, Joonas sanoo.
Tarkki Hurskainen
Lähetä sivu kaverillesi
Tulosta tämä sivu
^^ Ylös
|
|
|