Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Haastattelut

 

A-nuoret hyvässä vedossa

(10.11.2004) Jos Ilveksen liigajoukkueella peli takkuilee, niin A-nuoret paahtavat komeasti. Joukkueen päävalmentaja Juha Pajuojakin on jopa itsekin hiukan yllättynyt. – Sarjasijoituksesta olen todella hiukan yllättynyt. Meillähän oli tavoite olla sarjan päättyessä kuuden joukossa ja pysyä tässä tavoitteessa heti alusta alkaen, ettemme missään vaiheessa joudu paniikkisijoille 8-10. Hyvin olemme tavoitteessa toistaiseksi pysyneet, myhäilee Juupe.

Pajuoja kuitenkin muistuttaa, että sarjasijoitus on vasta toissijainen tavoite. Ykköstavoite on kehittää pelaajien taitoja ja sopeuttaa heitä ammattimaisuuteen. Myös tavoite iloisesta hyökkäävästä pelitavasta on toteutunut hyvin.

– Meillähän oli tavoite tehdä ottelussa vähintään yksi maali enemmän kuin vastustaja. Nimenomaan näin eikä niin, että vastustaja tekisi yhden maalin vähemmän kuin me. Joukkue on tehnyt sarjassa toiseksi eniten maaleja, joten siltä osin homma on luistanut hyvin, Pajuoja puntaroi.

Vaikka henkilökohtaisten taitojen kehittäminen onkin pääosassa, niin joukkuepelaamiseenkin on panostettu tiukasti. Sen tulokset näkyvät siinä, että viisikkopeli A-nuorilla toimii huomattavasti paremmin kuin viime kaudella. – Meille ei juurikaan enää tehdä helppoja maaleja parantuneen viisikkopelaamisen ansiosta. Toki meillä myös maalivahtipeli on toiminut jatkuvasti hyvin, vaikka olemme käyttäneet kolmea vahtia, Juupe sanoo.

Maalinteossa joukkue on edistynyt pitkin askelin. – Se on osa-alue, jossa on ehkä eniten menty eteenpäin. Lisäksi maalit jakautuvat aika tasaisesti neljälle ketjulle ja vielä puolustajillekin. Kuitenkin laukauksissa on edelleen toivomisen varaa. Se on välillä sellaista tyypillistä Ilves-pelaamista, että mieluummin haetaan vielä syöttöä takatolpalle kuin laukaistaan. Mutta kyllä meillä on maalinedustapeliin nyt voimaa ja kokoa. Ylivoimassa meillä on tosin aika paljon parannettavaa, miettii Juupe.

Ilmaiseksi ei menestys ole tullut. Pajuoja kertoo, että harjoitusmääriä on nostettu viime kaudesta ja vaatimustasoa fiilattu tiukemmaksi. – Viikossa on nyt vain yksi vapaapäivä. Olemme aika lähellä ammattimaista tasoa. Vastaanotto joukkueessa tälle on ollut erittäin hyvä. Välillä joutuu melkeinpä jarruttelemaan, Juupe nauraa.

Menestyvässä joukkueessa on yleensä hyvä ilmapiiri – niin Ilveksen A-nuorissakin. – Vaikka on ollut raskaita jaksoja, niin ilmapiiri ja henki ovat pysyneet loistavina. Joukkueessa on koko ajan tekemisen meininkiä.

Sarjan syksy on ollut tähän asti pelirytmiltään erittäin tiukka. Maaottelutauon jälkeen rytmi muuttuu. – Tahti on sen jälkeen pari peliä viikossa, joten silloin voimme paremmin keskittyä taas henkilökohtaisten taitojen harjoitteluun. Ongelmana on kuitenkin jääaika, koska vuoromme ovat nyt vain tunnin mittaisia entisten 1,5 tunnin sijasta. Se merkitsee kuukaudessa paljon jäätunteja vähemmän kuin aikaisemmin. Se syö väkisinkin henkilökohtaista taitoharjoittelua, manailee Juupe.

Juha Pajuoja kiittelee, että moni poika on nostanut rutkasti tasoaan. – Esimerkiksi Anssi Tieranta on ollut kova yllättäjä ja poika on erittäin tunnollinen harjoittelija. Juha Keinänen on ollut todella tehokas ja ampuu hyvin. Jaakko Marttila on päässyt hyvään vireeseen. Hänessä on potentiaalia, mutta kaipaan vielä tiukempaa suhtautumista harjoitteluun. Kasiseiskoista Tommi Huhtala ja Perttu Lindgren ovat pystyneet pelaamaan tällä tasolla yllättävän hyvin. Lisäksi on monta muuta myönteistä pelaajaa, joilta toki osalta osasin odottaakin hyvää kautta, Pajuoja arvioi.

Juupe olisi valmis tarjoamaan peliaikaa liigassakin usealle pelaajalleen. – He eivät pysty vielä pelaamaan pitkiä putkia liigaa, mutta uskoisin, että pari-kolme ottelua he pystyvät vetämään ihan liigavauhtia. Liikettä kyllä löytyy. Enkä näkisi mitään estettä sille, että välillä otettaisiin nelosketjuksi kokonainen vitja A-nuorista. Tällaistahan tehtiin vielä 90-luvun alussa, muistaa Juupe.

Joukkue on säilynyt ilman enempiä loukkaantumisia. Tosin Tommi Välimaa joutuu olemaan sivussa tammi-helmikuulle saakka käsivamman vuoksi.

Tarkki Hurskainen


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute