Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Sami Helenius

 


Sami Helenius
Kuva: Jouni Valkeeniemi



Helenius oli varmasti yksi viime kauden puhutuimpia ja kohutuimpia pelaajia SM-liigassa. Stadilaisjärkäleen asema mediapersoonana on ymmärrettävä - onhan hän kunnostautunut jääkiekkourallaan pelin sellaisilla osa-alueilla, joita Suomessa ei ennen Heleniuksen nousua NHL:ään juuri tunnettu ja vielä vähemmän ymmärrettiin. Kausi Jokereissa ei ollut pelillinen menestys, mutta eipä saanut Sami sellaista rooliakaan, jota hän parhaiten osaa toteuttaa.

Pelaamissaan maaotteluissa Helenius on osoittanut olevansa kovan kaliiberin puolustava pakki, joka siivoaa maalinedustan tylysti ja saa vastustajat miettimään kahdesti luistelemista kaukalon kulmaukseen kiekon perässä. Sami on erittäin isokokoinen, karhumaisen vahva ja vääränväristä pelipaitaa kantavia kohtaan inhottavan ilkeä. Hänen läsnäolonsa takaa sen, että Ilveksen tähdet saavat rauhassa keskittyä pelaamiseen.

Heleniuksen kesäharjoittelukausi jäi torsoksi ikävän polvivamman takia. Miehen liike saattaa tästä syystä olla varsin kankeata etenkin kauden avauskierroksilla. Samin toivotaan kuitenkin kuntoutuvan syksyn mittaan ja olevan parhaimmillaan kevään ratkaisupeleissä, joissa hänen odotetaan nousevan yhdeksi joukkueen luottopelaajista.



Tilastot

Runkosarja

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1991-92

Jokerit Helsinki

A-I div

13

4

4

8

24 min

1992-93

Jokerit Helsinki

SML

1

0

0

0

0 min

1992-93

Jokerit Helsinki

SM-A

6

4

5

9

22 min

1992-93

Vantaa HT

I div

21

3

2

5

50 min

1993-94

Reipas Lahti

SML

37

2

3

5

46 min

1993-94

Reipas Lahti

A-I div

1

1

0

1

2 min

1994-95

Saint John Flames

AHL

69

2

5

7

217 min

1995-96

Saint John Flames

AHL

68

0

3

3

231 min

1996-97

Calgary Flames

NHL

63

0

1

1

0 min

1996-97

Saint John Flames

AHL

72

5

10

15

218 min

1997-98

Saint John Flames

AHL

3

1

2

3

185 min

1997-98

Las Vegas Thunder

IHL

8

0

1

1

12 min

1998-99

Calgary Flames

NHL

4

0

0

0

8 min

1998-99

Las Vegas Thunder

IHL

46

2

3

5

204 min

1998-99

Chicago Wolves

IHL

4

0

0

0

11 min

1998-99

Tamba Bay Lightning

NHL

4

1

0

0

15 min

1998-99

Hershey Bears

AHL

8

0

0

0

29 min

1999-00

Colorado Avalanche

NHL

33

0

0

0

46 min

1999-00

Hershey Bears

AHL

12

0

1

1

31 min

2000-01

Dallas Stars

NHL

57

1

2

3

99 min

2001-02

Dallas Stars

NHL

39

0

0

0

58 min

2002-03

Utah Grizzlies

AHL

2

0

0

0

7 min

2002-03

Dallas Stars

NHL

5

0

0

0

6 min

2002-03

Chicago Blackhawks

NHL

10

0

1

1

28 min

2003-04

Jokerit Helsinki

SML

55

0

1

1

103 min

Playoffs

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1990-91

Jokerit Helsinki

A-I div

2

0

0

0

6 min

1991-92

Jokerit Helsinki

A-I div

14

3

3

6

24 min

1992-93

Jokerit Helsinki

A-I div

13

2

3

5

18 min

1993-94

Reipas Lahti

I div

6

0

0

0

16 min

1993-94

Reipas Lahti

A-I div

11

3

4

7

48 min

1995-96

Saint John Flames

AHL

10

0

0

0

9 min

1996-97

Saint John Flames

AHL

2

0

0

0

0 min

1997-98

Las Vegas Thunder

IHL

4

0

0

0

25 min

1998-99

Hershey Bears

AHL

5

0

0

0

16 min

2000-01

Dallas Stars

NHL

1

0

0

0

0 min


 

 

 

 

^^ Ylös 

25


Sami Helenius


Pelipaikka: puolustaja
Syntymäaika: 22.1.1974
Syntymäpaikka: Helsinki
Pituus: 196 cm
Paino: 105 kg
Maila: left
SM-liiga yht: 93 ottelua, 2+4=6, 149 min
SM-liiga play off yht: 0 ottelua, 0+0=0, 0 min

Juha Pitkämäki

Juuso Riksman

Vesa Toskala

Tuukka Rask

Toni Niemi

Joonas Rönnberg

Ville Koistinen

Teemu Jääskeläinen

Cory Murphy

Sami Helenius

Ismo Kuoppala

Henri Laurila

Juha Alén

Ossi Pellinen

Tommi Välimaa

Marko Anttila

Marko Luomala

Timo Peltomaa

Ville Leino

Steve Kariya

Hannes Hyvönen

Patrik Stefan

Jukka Tiilikainen

Jussi Pesonen

Tommi Jäminki

Tommi Turunen

Raimo Helminen

Simo Vidgren

Matti Kaipainen



<< Edustusjoukkueen etusivu

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute