Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Tomi Hirvonen "A"

 


Tomi Hirvonen 28-vuotias, 180-senttinen ja 85-kiloinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan sekä sentterinä että laiturina. Ilves on tehnyt hänen kanssaan kahden vuoden sopimuksen.

Hirvonen on Ilveksen kasvatti, joka on pelannut viimeiset kaksi kautta Ruotsin toiseksi ylimmällä sarjatasolla Skellefteån joukkueessa. SM-liigassa Hirvonen on edustanut Ilveksen lisäksi myös JYPiä ja Pelicansia.

– Hirvonen sopii erittäin hyvin täyttämään sellaisen pelaajan paikan, joka pystyy pelaamaan laidassa ja keskellä. Hirvonen on pelaajana mennyt Ruotsissa eteenpäin, koska hän ollut joukkueensa kantavia pelaajia ja pelannut vastuullisessa roolissa. Asiantuntija-arviot Hirvosesta Ruotsissa ovat olleet erittäin myönteiset, sanoo Ilveksen urheilupäällikkö Juha Hautamaa.

Tomi Hirvonen kärsi viime kaudella pitkään loukkaantumisesta, mutta pystyi jo keväällä pelaamaan täysillä. Hän teki runkosarjassa 15 ottelussa tehot 6+11=17. Elitserienin karsinnoissa Hirvosen tehot olivat 14 ottelussa 2+7=9. Hirvonen pelasi erinomaisesti pääsarjan karsintasarjan ja teki 10 ottelussa tehot 4+5.



Tilastot

Runkosarja

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1992-93

Ilves Tampere

SM-C

34

32

20

52

71 min

1993-94

Ilves Tampere

SM-A

1

0

0

0

0 min

1993-94

Ilves Tampere

SM-B

28

13

14

27

96 min

1994-95

Ilves Tampere

SM-A

28

9

13

22

30 min

1994-95

Ilves Tampere

SM-B

6

1

5

6

14 min

1995-96

Ilves Tampere

SML

28

1

0

1

24 min

1995-96

KooVee Tampere

I div

7

4

1

5

26 min

1995-96

Ilves Tampere

SM-A

5

2

2

4

37 min

1996-97

Ilves Tampere

SML

40

0

7

7

22 min

1996-97

Ilves Tampere

SM-A

3

2

3

5

2 min

1997-98

Ilves Tampere

SML

48

10

12

22

54 min

1997-98

Ilves Tampere

Cont. cup

3

1

0

1

4 min

1998-99

Ilves Tampere

EHL

6

1

3

4

2 min

1998-99

Ilves Tampere

SML

50

5

15

20

94 min

1999-00

Ilves Tampere

SML

45

4

7

11

62 min

2000-01

JYP Jyväskylä

SML

52

5

8

13

76 min

2001-02

JYP Jyväskylä

SML

55

9

10

19

53 min

2002-03

Pelicans Lahti

SML

52

7

9

16

81 min

2003-04

Skellefteå AIK

SWE-2 North

32

16

18

34

26 min

2003-04

Skellefteå AIK

SWE-2

14

5

3

8

10 min

2004-05

Skellefteå AIK

SWE-2 North

15

6

11

17

36 min

2004-05

Skellefteå AIK

SWE-2

14

2

7

9

14 min

Playoffs

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1994-95

Ilves Tampere

SM-A

7

2

3

5

2 min

1995-96

Ilves Tampere

I div-A

7

5

10

15

8 min

1996-97

Ilves Tampere

SML

6

0

0

8

14 min

1996-97

Ilves Tampere

I div-A

4

1

3

4

8 min

1997-98

Ilves Tampere

SML

9

0

0

0

2 min

1997-98

Ilves Tampere

I div-A

2

5

0

5

4 min

1998-99

Ilves Tampere

EHL

6

2

1

3

2 min

1998-99

Ilves Tampere

SML

4

0

0

0

8 min

1999-00

Ilves Tampere

SML

3

0

1

1

6 min

2003-04

Skellefteå AIK

SWE-2

16

0

2

2

22 min

2004-05

Skellefteå AIK

SWE-2

10

4

5

9

16 min


 

 

 

 

^^ Ylös 

32


Tomi Hirvonen


Pelipaikka: hyökkääjä
Syntymäaika: 11.1.1977
Syntymäpaikka: Tampere
Pituus: 180 cm
Paino: 85 kg
Maila: left
SM-liiga yht: 370 ottelua, 42+68=110, 466 min
SM-liiga play off yht: 22 ottelua, 0+1=1, 20 min

Juha Pitkämäki

Juuso Riksman

Vesa Toskala

Tuukka Rask

Toni Niemi

Joonas Rönnberg

Ville Koistinen

Teemu Jääskeläinen

Cory Murphy

Sami Helenius

Ismo Kuoppala

Henri Laurila

Juha Alén

Ossi Pellinen

Tommi Välimaa

Marko Anttila

Marko Luomala

Timo Peltomaa

Ville Leino

Steve Kariya

Hannes Hyvönen

Patrik Stefan

Jukka Tiilikainen

Jussi Pesonen

Tommi Jäminki

Tommi Turunen

Raimo Helminen

Simo Vidgren

Matti Kaipainen



<< Edustusjoukkueen etusivu

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute