Otteluraportti: SaiPa-Ilves 2-2 (0-0, 1-1, 1-1)
Ilves ja SaiPa väänsivät tasaisesti Kuusankoskella
(7.9.2004) Ilves kohtasi tänään SaiPan Kuusankosken jäähallissa. Tupsukorvien harjoituspelikauden toiseksi viimeinen ottelu päättyi 2-2 -tasapeliin. Steve Kariya ja Ville Koistinen veivät Ilveksen kahdesti johtoon, mutta Sputnikit kuittasivat molemmat osumat. Ottelun Ilves-hahmoksi nousi koeajalla oleva ruotsalaispuolustaja Peter Messa.
Vierasjoukkueena pelannut Ilves tuli kamppailun alkuun isäntiään kovemmalla sykkeellä ja hallitsi pelitapahtumia selvähkösti avauserän puoliväliin asti. Kiekkoa ei silti saatu ylivoimallakaan toimitettua SaiPan maalia vartioineen Juha Kuokkasen selän taakse. Erän jälkimmäisellä puoliskolla lappeenrantalaiset pääsivät peliin kiinni ja pystyivät luomaan useita maalintekotilanteita. Toista otteluaan nivusvammasta parannuttuaan pelannut Ilves-veskari Juha Pitkämäki piti kuitenkin veräjänsä puhtaana.
Toinen erä eteni lähestulkoon täysin SaiPa-merkkisenä, eivätkä ilman useata avainpelaajaansa pelanneet tupsukorvat päässeet juuri hätyyttelemään Kuokkasta. Ottelun ensimmäisen maalin teki kuitenkin Ilves, kun salamannopea ja huipputaitava kanadalaishyökkääjä Steve Kariya osui ylivoimalla Jesse Niinimäen esityön jälkeen. Sputnikien painostus toi tulosta vasta pari minuuttia ennen erän loppua Harri Tikkasen iskettyä numerot tasoihin.
Ennen kolmannen erän alkua joukkueet pääsivät harjoittelemaan rangaistuslaukauskilpailua. Tasapeliin jatkoajankin jälkeen päättyvät SM-liigaotteluthan ratkaistaan alkavalla kaudella rankkareilla. Ilveksen ensimmäinen ampuja oli Steve Kariya, jonka yritys jäi tuloksettomaksi. Saman kohtalon koki SaiPan Petr Sachl, jonka aikeet teki tyhjiksi tupsukorvien maalin suulle rankkarikisaa varten vaihdettu 17-vuotias Tuukka Rask. Kun seuraavassa parissa Ilveksen Jussi Pesonen epäonnistui omassa yrityksessään ja SaiPan Tuomas Vänttinen onnistui omassaan, kirjattiin kisan voitto Sputnikien nimiin.
Päätöserä oli pelillisesti varsin ympäripyöreä. Ilves loi ehkä enemmän vaarallisia tekopaikkoja kuin SaiPa, mutta varsinaisesta hallinnasta ei voi puhua. Tupsukorvat siirtyivät ottelussa toistamiseen johtoon Ville Koistisen ylivoimamaalilla, kun erää oli takana 7:55. Esityön Koistisen osumaan tekivät Tommi Turunen ja Ville Leino. Koistinen oli vahvasti osallisena myös illan viimeisessä osumassa menetettyään kiekon helposti oman maalin takana. Virheestä oli tuloksena tasoitusmaali, jonka merkkautti nimiinsä SaiPan kanadalaislaituri Frank Banham.
 Ville Koistinen oli mukana sekä hyvässä että pahassa. Kuva: Jouni Valkeeniemi
Ilveksen riveistä puuttuivat tänään ykkössentteri ja joukkueen kapteeni Raimo Helminen sekä tähtipuolustaja Cory Murphy, jotka olivat huilivuorossa urakoituaan kahdessa edellisessä ottelussa. Sivussa olivat myös toipilaat Sami Helenius ja Marko Luomala sekä 20-vuotiaiden maajoukkueturnauksessa edukseen esiintynyt Toni Niemi. Myöskään Tommi Välimaa ei pelannut tänään.
Ruotsalainen tryout-pakki Peter Messa erottui edukseen muutoin varsin tasapaksusta Ilves-joukkueesta. Erittäin nopea, oikealla tavalla aggressiivinen ja kokoisekseen varsin vahva Messa vaikuttaa pelaamiensa kolmen ottelun perusteella oivalta vahvistukselta Ilveksen puolustukseen. Juha Pitkämäki jatkoi varmaa torjuntatyötään. Steve Kariya alkaa saada pikkuhiljaa juonesta kiinni pitkän pelaamattomuuden jälkeen. Kanadalainen oli tänäänkin jatkuvasti vaarallinen uhka vastustajan puolustajille ja maalivahdille. Silmiinpistävin heikkous tupsukorvien hyökkäyspelaamisessa oli laukausten turha säästely ja vastuun siirtely maalintekotilanteissa.
Ilveksen kokoonpano SaiPaa vastaan:
Steve Kariya - Jesse Niinimäki - Jussi Pesonen
Tommi Turunen - Ville Leino - Timo Peltomaa
Antti Miettinen - Mikko Suvanto - Tommi Jäminki
Marko Anttila - Ossi Pellinen - Simo Vidgren
Peter Messa - Teemu Jääskeläinen
Ville Koistinen - Henri Laurila
Ismo Kuoppala - Joonas Rönnberg
Ossi-Petteri Grönholm - Lasse Korhonen
Juha Pitkämäki
(Tuukka Rask)
Tupsukorvien viimeinen harjoitusottelu ennen SM-liigakauden alkua pelataan torstaina 9.9. Kokemäellä. Tuolloin vastustajaksi asettuu Porin Ässät.
Otteluraportti: Mikko Rainio
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| Erä maaliton
|
| II erä |
| Maalit |
| 28:05 Steve Kariya (Jesse Niinimäki) 0-1 yv.
|
| 37:25 Harri Tikkanen (Ville Koho-Mikko Silvennoinen) 1-1 |
| III erä |
| Maalit |
| 47:55 Ville Koistinen (Tommi Turunen-Ville Leino) yv. 1-2
|
| 52:34 Frank Banham (Mika Skyttä) 2-2 |
| Maalivahdit |
| Juha Kuokkanen, SaiPa 8+6+? |
| Juha Pitkämäki, Ilves 7+14+? |
| Jäähyt |
| SaiPa 6 x 2 min |
| Ilves 4 x 2 min |
| |
|
|
Tilastot
|