Steve Kariya
Kuva: Jouni Valkeeniemi
Taskukokoisen kanadalaistaiturin saapuminen vahvistamaan Ilvestä noteerattiin laajalti mediassa ja jääkiekosta kiinnostuneiden ihmisten keskusteluissa. NHL-supertähti Paul Kariyan pikkuveli Steve on yksi Ilveksen kaikkien aikojen nimekkäimmistä hankinnoista, eikä pelkästään sukunimensä, vaan myös omien meriittiensä ansiosta. Pelaamissaan 65 NHL-ottelussa mies on kerännyt 27 tehopistettä ja maailman toiseksi kovatasoisimpana liigana pidetyssä AHL:ssä hän on kuulunut sarjan kirkkaimpiin tähtiin jo monen vuoden ajan.
Kariya on äärimmäisen nopea luistelija, jonka pelityyli ei jätä yhtään katsojaa kylmäksi. Vähäisestä varrestaan huolimatta Steve ei arastele kontakteja, vaan menee tilanteisiin rohkeasti ja määrätietoisesti. Vancouverilaislaituri on erittäin taitava kiekonkäsittelijä ja syöttäjä, joka pystyy yllättävillä siirroilla loihtimaan itselleen ja ketjukavereilleen maalintekopaikkoja lähes tyhjästä. Steven laukaus ei ole erityisen kova, mutta lähtee vaikeastakin asennosta nopeasti kohti maalia. Mies todella yrittää tehdä maalin jokaisella laukauksellaan.
Steve on alkavan kauden ennakkokaavailuissa Ilveksen suurin tähti ja ykköshyökkääjä, jonka toivotaan pystyvän ratkaisemaan tiukkoja pelejä henkilökohtaisella osaamisellaan. Kaukalon ulkopuolella kohteliaaksi herrasmieheksi osoittautunut kanadalainen nousi fanien suursuosikiksi jo ensimmäisissä pelaamissaan harjoituspeleissä. Jos mies sopeutuu kunnolla Suomeen ja SM-liigaan, voidaan hänen odottaa järjestävän Ilveksen kannattajille monia ilonhetkiä pitkän talven aikana.
Tilastot |
Runkosarja |
Kausi |
Joukkue |
Sarja |
O |
M |
S |
P |
JM |
1995-96 |
University of Maine |
NCAA |
39 |
7 |
15 |
22 |
8 min |
1996-97 |
University of Maine |
NCAA |
35 |
19 |
31 |
50 |
10 min |
1997-98 |
University of Maine |
NCAA |
35 |
25 |
25 |
50 |
22 min |
1998-99 |
University of Maine |
NCAA |
41 |
27 |
38 |
65 |
24 min |
1999-00 |
Syracuse Crunch |
AHL |
29 |
18 |
23 |
41 |
22 min |
1999-00 |
Vancouver Canucks |
NHL |
45 |
8 |
11 |
19 |
22 min |
2000-01 |
Kansas City Blades |
IHL |
43 |
15 |
29 |
44 |
55 min |
2000-01 |
Vancouver Canucks |
NHL |
17 |
1 |
6 |
7 |
8 min |
2001-02 |
Manitoba Moose |
AHL |
67 |
25 |
37 |
62 |
48 min |
2001-02 |
Vancouver Canucks |
NHL |
3 |
0 |
1 |
1 |
2 min |
2002-03 |
Manitoba Moose |
AHL |
38 |
14 |
14 |
28 |
18 min |
2002-03 |
Albany River Rats |
AHL |
31 |
12 |
19 |
31 |
20 min |
2003-04 |
Albany River Rats |
AHL |
57 |
17 |
31 |
48 |
28 min |
Playoffs |
Kausi |
Joukkue |
Sarja |
O |
M |
S |
P |
JM |
1999-00 |
Syracuse Crunch |
AHL |
4 |
2 |
1 |
3 |
0 min |
2001-02 |
Manitoba Moose |
AHL |
7 |
1 |
2 |
3 |
2 min |
^^ Ylös
|
22

Pelipaikka:
hyökkääjä
Syntymäaika:
22.12.1977
Syntymäpaikka:
North Vancouver, British Columbia, Kanada
Pituus:
173 cm
Paino:
77 kg
Maila:
right
SM-liiga yht:
0 ottelua, 0+0=0, 0 min
SM-liiga play off yht:
0 ottelua, 0+0=0, 0 min
|