Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Ville Koistinen "A"

 


Ville Koistinen
Kuva: Jouni Valkeeniemi



Viime kaudella SM-liigapuolustajien eliittiin noussut Koistinen on Ilveksen oma kasvatti, joka on pelannut miesten pelejä jo neljä vuotta. Ville kuului koko viime kauden ajan joukkueen tärkeimpiin pelaajiin, mistä hyvinä todisteina toimivat Ilveksen sisäisen plusmiinustilaston voitto sekä joukkueen puolustajien pistepörssin toinen sija.

Koistinen pelaa erittäin näyttävää ja viihdyttävää kiekkoa, johon kuuluvat niin rohkeat nousut hyökkäyksiin kuin kovat taklauksetkin. Villen luistelu on todella kaunista ja tehokasta. Koko SM-liigasta löytyy vain muutama pelaaja, joiden kolme ensimmäistä potkua vievät yhtä vahvasti eteenpäin kuin Koistisen. Pienehköä kokoaan erinomaisella tasapainollaan ja röyhkeillä otteillaan paikkaavan Koistisen suurimmat puutteet ovat olleet keskittymisessä. Ville ei aina ole sataprosenttisesti hereillä kaukalossa.

Harjoituspeleissä kapteenin nauhaakin välillä kantanut Koistinen kuuluu Ilveksen avainpelaajiin alkavalla kaudella. Miehen tähtäimessä lienee entistä tasaisempien liigaotteiden lisäksi myös leijonapaitaan sonnustautuminen kauden maajoukkueturnauksissa.



Tilastot

Runkosarja

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1997-98

Ilves Tampere

SM-B

4

0

0

0

16 min

1998-99

Ilves Tampere

SM-A

1

0

0

0

2 min

1998-99

Ilves Tampere

SM-B

34

4

10

14

86 min

1999-00

Ilves Tampere

SM-A

34

4

2

6

40 min

1999-00

Ilves Tampere

SM-B

14

4

6

10

69 min

2000-01

Ilves Tampere

SML

6

0

0

0

0 min

2000-01

Ilves Tampere

SM-A

26

1

8

9

101 min

2001-02

Ilves Tampere

SML

53

1

8

9

42 min

2001-02

Ilves Tampere

SM-A

6

2

2

4

16 min

2002-03

Ilves Tampere

SML

18

4

1

5

8 min

2002-03

Ilves Tampere

SM-A

1

0

0

0

10 min

2003-04

Ilves Tampere

SML

54

7

16

23

51 min

2004-05

Ilves Tampere

SML

52

6

14

20

69 min

Playoffs

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

2000-01

Ilves Tampere

SML

5

0

1

1

0 min

2003-04

Ilves Tampere

SML

7

0

2

2

0 min

2004-05

Ilves Tampere

SML

3

0

0

0

0 min


 

 

 

 

^^ Ylös 

6


Ville Koistinen


Pelipaikka: puolustaja
Syntymäaika: 17.6.1982
Syntymäpaikka: Oulu
Pituus: 181 cm
Paino: 89 kg
Maila: left
SM-liiga yht: 183 ottelua, 18+39=57, 170 min
SM-liiga play off yht: 15 ottelua, 0+3=3, 0 min

Juha Pitkämäki

Juuso Riksman

Vesa Toskala

Tuukka Rask

Toni Niemi

Joonas Rönnberg

Ville Koistinen

Teemu Jääskeläinen

Cory Murphy

Sami Helenius

Ismo Kuoppala

Henri Laurila

Juha Alén

Ossi Pellinen

Tommi Välimaa

Marko Anttila

Marko Luomala

Timo Peltomaa

Ville Leino

Steve Kariya

Hannes Hyvönen

Patrik Stefan

Jukka Tiilikainen

Jussi Pesonen

Tommi Jäminki

Tommi Turunen

Raimo Helminen

Simo Vidgren

Matti Kaipainen



<< Edustusjoukkueen etusivu

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute