Kolumnit: SM-liigakauden 2004-05 ennakkopaketti - osa 2 (19.9.2004)
Uuden kauden alkaessa Ilves.com luo jo perinteiseksi käyneen katsauksen SM-liigajoukkueiden ennakoituihin voimasuhteisiin. Esille pääsevät myös liigavalmentajat, jotka vastaavat heille esitettyihin kolmeen kysymykseen:
1. Millaista kiekkoa joukkueesi pelaa alkavalla kaudella ja miten pelityylinne eroaa muista liigajoukkueista?
2. Ketkä kaksi pelaaja, jotka eivät vielä välttämättä ole suurelle yleisölle tuttuja, nostaisit esiin?
3. Millaisia urheilullisia tavoitteita joukkueellesi on asetettu tulevalle kaudelle?
JYP, Jyväskylä
Jyväskylän ylpeys on valmistautunut uuteen kauteen melko vähäisin muutoksin. Seurajohto sai pidettyä oikeastaan kaikki joukkueen tärkeimmät pelaajat keskisuomalaiskiekkoilun lippulaivassa, minkä lisäksi ryhmää vahvistettiin muutamalla mielenkiintoisella hankinnalla. Viime keväänä jyväskyläläiset kävivät Ässien kanssa kiivaan taiston viimeisestä playoff-karsintapaikasta ja onnistuivat lopulta nappaamaan runkosarjan kymmenennen sijan porilaisten nenien edestä. Tuon sijoituksen parantaminen tällä kaudella yhdelläkin pykälällä olisi kova suoritus hurrikaanipaidoilta. Yhtenäisellä ja urheilullisella joukkueella on kuitenkin potentiaalia järjestää pieniä ja vähän suurempiakin yllätyksiä.
JYPin ykkösketju oli viime kaudella kovaa valuuttaa SM-liigassa. Taitava ja juonikas sentteri Jarkko Immonen, taskukokoinen pikakiituri Antti Virtanen ja ahkera työmyyrä Jaakko Uhlbäck pystyvät järjestämään vastustajien puolustajille hikisiä iltapuhteita. Mestiksen KooKoossa parin kauden ajan taitokiekkofaneja ihastuttanut nuori laituri Ossi Louhivaara kuuluu liigan mielenkiintoisimpiin tulokkaisiin. Melko mittavalla NHL-kokemuksella varustettu Steve Martins saattaa osoittautua todelliseksi kultakimpaleeksi ratkaisijoiden vähyydestä kärsivässä JYP-hyökkäyksessä. Jyväskyläläisten tavaramerkki, kovalla asenteella toteutettu tiivis viisikkopeli, on kuitenkin edelleen keskisuomalaisten paras ase taistelussa nimekkäämpiä joukkueita vastaan.
Tehokas hyökkäävä puolustaja Jari Korhonen on JYPin pakkikaluston suuri yksinäinen tähti. Sitkeä terrieri Jyri Marttinen ja varmaotteinen Miika Huczkowski täydentävät puolustuksen kärkikolmikon, jonka jälkeen kaluston taso ei vakuuta. Myös hyökkäyksestä puuttuu terää ykkösketjun takaa, elleivät lupaava voimalaituri Tuomas Mikkonen ja IFK-kasvatti Carlo Grünn puhkea kukkaan tällä kaudella. Maalivahtien kohdalla suurimpana kysymysmerkkinä on, pystyykö kiekkokiertolainen Sinuhe Wallinheimo vihdoin pelaamaan SM-liigassa samalla tasolla kuin on pelannut ulkomailla.
Arvio: Taistelee kynsin ja hampain runkosarjan kymmenennestä sijasta.
Matti Alatalo:
- Kaikkihan pyrkivät pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. Meillä on nuorekas joukkue ja yritämme kehittää pelaajien taitoja ja monipuolistaa niitä. Haluamme löytää railakkaan ja rohkean pelaamisen meiningin.
- Valtteri Tenkanen ja Ossi Louhivaara hyökkäyksessä ovat nuoria tulevaisuuden lupauksia.
- Play off –paikkaa tavoittelemme, mutta se on kovan työn takana. Onko se realistinen tavoite, aika näyttää. NHL:n työsulku saattaa vielä muuttaa suunnitelmia ja joukkueiden voimasuhteita aika raikastavasti. Meidän resurssimme ovat aika lailla käytetty, joten työsulku ei vaikuta meihin. Eric Perrin ja kumppanit ovat poissuljettuja vaihtoehtoja.
Kärpät, Oulu
Kärppien viime kausi päättyi kultajuhliin Ari Vallinin tällättyä neljännen finaalin jatkoajalla kiekon komeasti TPS-veskari Teemu Lassilan selän taakse. Oulussa ei mestaruuden voittamisen jälkeen jääty lepäilemään laakereilla, vaan joukkueen ennestäänkin nimivahvaa hyökkääjistöä on vahvistettu usealla kovan luokan pelimiehellä. Toki myös lähtijälistalta löytyy kovia nimiä, mutta jalkeilla on joka tapauksessa paperilla vähintään yhtä kova nippu kuin viime kauteen lähdettäessä. Näin kalliilla ja nimekkäällä ryhmällä voikin olla vain yksi tavoite: Suomen mestaruuden uusiminen.
Kärppien suurin vahvuus on huikean tasokas ja leveä hyökkäyskalusto, jossa kaikille tekijämiehille ei löydy tilaa kolmesta ensimmäisestä ketjusta. Tähtihankinnat Viktor Ujcik ja Eero Somervuori tuovat lisää laajuutta ratkaisijarintamalle, joka olisi ilman heitäkin varsin vakuuttava. Petr Tenkrat, Jari Viuhkola, Jussi Jokinen, Janne Pesonen, Sakari Palsola ja Mika Pyörälä tietävät, kuinka kiekko toimitetaan vastustajan maaliin. Sarjan parhaisiin maalivahteihin kuuluva Niklas Bäckström takaa sen, että Kärppien verkkoon ei montaa helppoa osumaa livahda. Asema SM-liigan taloudellisena lippulaivana helpottaa kovien hankintojen tekemistä myös kesken kauden, mikäli peli ei jostain syystä kulje odotetusti.
Varsinaisia heikkouksia ei oululaisten pelaajamateriaalista löydy, ellei sellaiseksi halua laskea hieman köykäistä pakkikalustoa. Kokeneiden Mikko Myllykosken ja Martin Stepanekin lähdöt jättivät joukkueen takalinjoille kaksi suurta aukkoa täytettäviksi. Entisen kapteenin, Lasse Kukkosen, paluu Atlantin takaa kotiseuraansa vahvistaa Kärppien peräpäätä kuitenkin merkittävästi. Kari Jalosen kyvyt valmentajana joutuvat vaativassa ja vahvasti tulossuuntautuneessa Kärppä-organisaatiossa tiukkaan testiin. TPS:n käskijänä Jalonen ei onnistunut suurten paineiden alla, mutta nyt hänellä on uusi mahdollisuus todistaa osaamisensa.
Arvio: Mestarisuosikki.
Kari Jalonen:
- Kyllä me haluamme oululaista taitojääkiekkoa pelata. Uskon, että siihen on hyvät mahdollisuudet, koska joukkueen perusrunko säilyi hyvin kasassa. Toki olemme tuoneet siihen mausteita mukaan, kuten Viktor Ujcik, Eero Somervuori, Toni Sihvonen ja Zdenek Nedved. Katsotaan, miten kaverit sopeutuvat meidän pelityyliimme. Pyrimme pelaamaan vauhdikasta ja voimakasta hyökkäyspeliä sekä tietenkin vahvaa puolustusta.
- Oskari Korpikari on harjoitellut määrätietoisesti ja pelannut hyvin harjoituspeleissä. Vielä on matkaa parrasvaloihin, mutta oikeaan suuntaan Oskari on menossa. Toinen nimi on ehkä Saarenheimon Pekka. Uskon Pekan olevan valmis ottamaan tänä kautena vastuuta hyvän harjoittelun takia.
- Liigahan on maraton – pitkä matka maaliin. Pitää edetä pala kerrallaan. NHL:n tilanne voi muuttaa voimasuhteita. Sanotaan nyt niin, että kotietua lähdemme tavoittelemaan.
Lukko, Rauma
Raumalla on valmistauduttu uuteen liigakauteen suurin odotuksin. Jukka Rautakorpi onnistui kääntämään Lukon kurssin tultuaan kesken viime kauden potkut saaneen Ismo Lehkosen tilalle, ja runkosarjan kevätpuoliskolla kettupaidat kulkivatkin voitosta voittoon. Playoffeissa raumalaiset jäivät kuitenkin totaalisesti jyrän alle HPK:n luisteltua Lukon yli välieriin. Rautakorpi tunnetaan hurjasta vaatimustasostaan, eikä hän ole päästänyt Lukon seurajohtoakaan helpolla. Mies asetti jatkopestinsä vaatimukseksi, että joukkuetta vahvistetaan tuntuvasti, eikä pukumiehillä ollut muuta mahdollisuutta kuin totella kuuliaisesti. Joukkueeseen pumpattiin kevään ja kesän aikana paksu kasa euroja, minkä seurauksena jalkeilla on tasokkain raumalaisnippu vuosikausiin.
Lukon pelaajamateriaali on todella leveä ja tasainen. Sekä hyökkäyksestä että puolustuksesta löytyy terävää kärkeä ja yllin kyllin syvyyttä. Rautakorpi pystyy kasaamaan kolme tasaista viisikkoa, joista jokainen olisi minkä tahansa muun pikkukaupungin liigaseuran ykkösnyrkki. Yleensä Lukon kokoiset seurat eivät pysty houkuttelemaan pelaajia rahalla, mutta raumalaisten vahva taustaorganisaatio takaa sen, että pelimerkkejä riittää koviinkin tarjouskilpailuihin. Kettupaitojen hyökkäyskalusto onkin yksi liigan leveimmistä ja puolustus Janne Niskalan, Erik Hämäläisen, Toni Porkan sekä Tomi Pettisen johdolla erinomainen sekoitus lahjakkuutta ja kokemusta.
Petri Vehasen valmius tehdä ne tärkeimmät torjunnat tiukoissa ratkaisupeleissä on pieni kysymysmerkki. Nuoresta kakkosvahti Mikael Vuoriosta ei liene vielä vastuunkantajaksi SM-liigatasolla. Lukon pakkikalusto ei ole kovin liikkuva eikä taitava kiekon kanssa, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia pelin avaamisessa. Samanlaisia piirteitä oli kuitenkin myös Tapparan pakistossa silloin, kun Rautakorpi valmensi joukkueen Suomen mestariksi. Kovilla meriiteillä varustettujen hyökkääjävahvistusten, Steve Larouchen ja Martin Bartekin, sopeutuminen SM-liigakiekkoiluun on vielä arvoitus.
Arvio: Taistelee kotiedusta playoffeihin. Pudotuspeleissä mikä tahansa on mahdollista.
Jukka Rautakorpi:
- Muiden pelityyleistä en osaa sanoa, mutta uskon, että Lukko pystyy pelaamaan leveämmin kuin viime kaudella. Ei jääkiekko loppujen lopuksi ole monimutkainen peli, jota voisi pelata kovin monella eri tavalla.
- Nuorista pelaajista nostan esiin Otto Honkaheimon ja tietysti tamperelaisen Ville Snellmanin. Pyrin auttamaan Villeä urallaan eteenpäin. Villeltä on ehkä odotettu turhan aikaisin liian paljon. Olemme jutelleet paljon Villen kanssa ja aiomme parantaa hänen heikkouksiaan. Tuntuu, että Ville on nyt joutunut tekemään töitä vähän enemmän, koska oikotietä onneen ei tunnetusti ole. Hän on kaiken lisäksi sopivan erilainen pelaaja, jollaista ei Raumalla ole ennen ollut.
- Kun tässä systeemissä kuusi menee suoraan pudotuspeleihin, täytyy sinne tähdätä. Tilannetta vaikeuttaa se, että kaikki mahdolliset kuviot NHL:n suhteen ovat vielä auki ja muun muassa sopimus puuttuu kansainvälisen liiton ja NHL:n väliltä – ollaan vähän niin kuin tuulen mukana menossa. Kaikesta huolimatta värikäs kausi on tulossa, siitä olen varma.
Pelicans, Lahti
Lahden pussinokkien viime kausi oli alusta loppuun tuskien taivalta. Sarjataulukon häntäpään valvojaksi tukevasti juurtunut joukkue toimitti liigassa lähinnä heittopussin virkaa, vaikka pystyikin joissakin yksittäisissä otteluissa pistämään tiukasti hanttiin paremmilleen. Talven myyntikarusellissa Pelicansista poistuivat lähes kaikki muille seuroille kelvanneet pelimiehet. Odotettavissa ei ole nytkään juuri parempaa, sillä joukkueeseen on hankittu lähinnä kokemattomia nuoria ja Mestis-pelaajia, joista tuskin on ratkaisijoiksi kovatasoisessa SM-liigassa. Velkasaneerauksessa oleva organisaatio on kasannut halvan ja nimettömän porukan, jonka ainoa pelillinen tavoite on pysyä edes jotenkuten muiden kyydissä mukana.
Pelicansin pelaajamateriaalista on vaikea löytää varsinaisia vahvuuksia. Kokeneen Erik Kakon päätös palata kotiseuraansa oli seuran uskottavuuden kannalta erittäin positiivinen asia. Runsaasti maaotteluitakin pelannut pakki tuo rutkasti lisää jämäkkyyttä lahtelaisten takalinjoille. Nopea ja yritteliäs laituri Daniel Widing on läpimurron kynnyksellä. Pussinokilla on riveissään paljon nälkäisiä nuoria pelaajia, joista kovin moni ei kuulu aivan ikäluokkansa lupaavimpiin, mutta jotka pystyvät kovalla innolla ja asenteella aiheuttamaan hankaluuksia vastustajille. NHL-työsulun ajan pelikaanipaitaa kantava huippuveskari Pasi Nurminen lienee maalinsa suulla täystyöllistetty illasta toiseen.
Maalivahtiosastoa lukuun ottamatta lahtelaisjoukkue ei paperilla vakuuta millään osa-alueella. Puolustuksesta puuttuu kiekollista osaamista ja luotettavuutta, eikä voimaton hyökkäyskalusto pysty luomaan tarpeeksi maalintekotilanteita. Pelicansin ainoa mahdollisuus voittaa otteluita on luottaa Nurmisen haamutorjuntoihin ja saumattoman tiiviiseen viisikkopuolustukseen. Joukkueen kokeneimmat hyökkääjät Toni Koivunen ja Lasse Jämsen taitavat olla jo ohittaneet parhaat päivänsä kiekkoilijoina.
Arvio: Tipahtaa jo hyvissä ajoin muiden kyydistä.
Petri Matikainen:
- Yritämme varjella omaa maaliamme, mutta varsinkin kotipeleissä meidän täytyy pyrkiä pelaamaan aktiivisesti. Tärkeintä on, että säilytämme pelillisen ilmeemme ja meillä on joka ilta haarniskat selässä, kun menemme kaukaloon.
- Mä uskon, että Sami Salonen ja Jesse Welling ovat nimiä, jotka saattavat yllättää alkavalla kaudella positiivisesti. Maalivahtimme Jaakko Suomalainen ja Markus Helanen voivat myös tehdä hyvää jälkeä.
- Urheilullinen tavoitteemme on pelastaa lahtelainen jääkiekko. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että olemme vuodenkin päästä täällä SM-liigaristeilyllä. Pelillisen ilmeemme täytyy olla niin hyvä, että pystymme jatkamaan SM-liigassa. Siinä on tavoitetta ihan tarpeeksi.
SM-liigakauden 2004-05 ennakkopaketti - osa 1
SM-liigakauden 2004-05 ennakkopaketti - osa 3
Teksti: Mikko Rainio
Valmentajahaastattelut: Ilkka Uitti
Lähetä sivu kaverillesi
Tulosta tämä sivu
^^ Ylös
|
|
|