Tutun kaavan mukaan. Ilveksen ja JYPin ottelut ovat perinteisesti olleet tasaisia kamppailuja, niin sunnuntainakin. Kuvassa Ville Leino ja kultakypäränsä hetkellisesti hukannut Jarkko Immonen.
Uusi ratkaisija. Ilveksen avausmaalin - samalla koko ottelun voittomaalin - teki Marko Anttila. Osuma oli nuorukaiselle ensimmäinen SM-liigassa.
"Siinä oli tuuria mukana", Anttila vähätteli tilannetta, jossa hän iski irtokiekon maalin yläkulmaan.
Toinenkin uusi nimi maalitilastoon. Kotijoukkueen kolmannen maalin sijoitti tyhjiin jälleen hyvällä asenteella pelannut Joonas Rönnberg.
"Vaikea peli. Onneksi saimme tärkeät kolme pistettä", tuumaili uransa ensimmäisen osuman 51. liigapelissään laukonut Rönnberg.
Kentän hahmo. Edelleen try out -sopimuksella pelaava Juuso Riksman oli erinomaisessa vireessä. Nollapeli oli miehen ensimmäinen Ilves-paidassa.
Ottelun ratkaisu. Kotijoukkueelle hankalan toisen erän viimeisellä minuutilla Ilves pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Cory Murphy nousi nätisti siniviivalta ja pisti kiekon ohi mv. Sinuhe Wallinheimon: 2-0 Ilvekselle.
Ylivoimapeliin kootussa erikoiskentässä oli mukana myös Jussi Pesonen (oik.).
Liian voimakas pelaaja SM-liigaan? Toisessa erässä Ilves oli kovan urakan edessä, kun päätuomari Sami Partanen osoitti valkopaitoja jäähylle tiheässä tahdissa. Patrik Stefanin seuraksi koppiin menossa Sami Helenius.
Annapa Riksmanin olla rauhassa. Jyri Marttinen Sami Heleniuksen ja Ville Koistisen käsittelyssä.
Lentomatkalla Mikko Suvanto.
Kultakypärä tiukasti kutreilla. Steve Kariya (13+22=35) on noussut SM-liigan pistepörssissä neljännelle sijalle. Hän on liigan toiseksi tehokkain ulkomaalaispelaaja Saipan Frank Banhamin jälkeen.