Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Kuvia: Ilves-Jokerit 14.10.2004

 


Vanhat ketjukaverit kulmaväännössä. Torstai-ilta Tampereella oli Toni Dahlmanin juhlaa.


Tarkasti ylänurkkaan. Dalla teki vieraiden avausmaalin, kuten myös rankkarikisan ratkaiseen osuman (kuvassa).


Ilves pelasi pirteästi. Tim Thomas sai olla jatkuvasti valppaana Jokerien maalilla.


Kaunis yhdistelmä. Ville Koistinen (vas.) vei Ilveksen 2-1 -johtoon toisen erän alussa hienon syöttelyn päätteeksi.


Jortikalla oli asiaa.


Kultakypärä vauhdissa. Jussi Pesonen oli jälleen Ilveksen parhaimmistoa, mutta joutui jättämään pelin kesken päätöserässä.


Kauden kuudes osuma. Toisen erän lopulla Pesonen viimeisteli kotijoukkueen kolmannen maalin.


Näin pysähtyi Juha Lind. Asialla Ilveksen rautakoura Sami Helenius.


Ei ollut helppoa Valtteri Filppulallakaan Heleniuksen käsittelyssä.


Omaperäinen harhautusyritys. Tasapainoilijana Juha Lind.


Uusissa väreissä. Viime kaudella Toni Dahlman pelasi Ilveksen asussa, kun taas Sami Heleniuksen paidassa vinisteli narri.


Ei ollutkaan ratkaisumaali. Ville Leino napautti kotijoukkueen 4-2 -johtoon kolmannen erän alkuhetkillä.


Riemua ei riittänyt loppuun saakka. Jokerit tuli tasoihin kahden maalin takaa. Seurasi jatkoaika ja lopulta rangaistuslaukauskilpailu.


Ei onnistunut Tommi Turunen.


Eikä Cory Murphy.


Myös Steve Kariya jäi kakkoseksi kamppailussa Thomasia vastaan. - Yksi piste Ilvekselle, kaksi Jokereille.

Kuvat ja teksti: Jouni Valkeeniemi

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute