|
|
| |
Kuvia: Ilves-Kärpät 30.11.2004
 Mikä jäi parhaiten mieleen tiistai-illan kamppailusta Ilves-Kärpät? Ehkäpä se valtava buuauskonsertti, jonka yleisö osoitti päätuomari Tom Laaksoselle kolmannen erän tapahtumista.
 Tunnekuohu alkoi tästä. Päätöserän puolivälissä Ilveksellä oli hyvä ote peliin. Kuvassa tolpilleen hoiperteleva Lasse Kukkonen on juuri saanut kovan taklauksen Jussi Pesoselta.
 Jälkitilanteessa Kukkonen yritti huutaa Pesosen suohon. Päätuomari Laaksonen ei reagoinut taklaukseen, ennen kuin linjatuomarit Antti Lajunen ja Petri Nokisalmi esittivät Pesoselle rangaistusta.
 Tuomio oli kova: Pesoselle 5+20 minuuttia. Kuvassa Pesonen ja Raimo Helminen kommentoivat ulosajopäätöstä jäähyä suositelleelle linjatuomari Lajuselle.
 Pesonen poistui suihkuun, Helminen käytti kapteenin oikeuksiaan ja "puhutteli" linjatuomari Lajusta.
 Päätuomari Laaksonen jatkoi esiintymistään isossa roolissa. Pesosen viitosen aikana hän määräsi kotijoukkueen Patrik Stefanin istunnolle keskinäisestä kahinasta Kärppien Josef Boumediennen kanssa. Näin vierasjoukkue pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan - ja teki johtomaalin.
 Stefan ja Boumedienne olivat ottaneet useaan otteeseen yhteen ennen Stefanille vihellettyä jäähyä. - Boumedienne oli lopulta ottelun kolmen tähden pelaaja kahden maalinsa ansiosta.
 Längistä sisään. Ilves tuli vielä tasoihin kolmannen erän lopulla.
 Maalarina toimi kultakypärä Steve Kariya.
 Pelin ratkaisu nähtiin lopulta rankkarikilvassa. Patrik Stefan onnistui kerran, mutta se ei tällä kertaa riittänyt.
 Kokonaisuutena ottelu oli mainiota kiekkoiluviihdettä. Pelissä oli vauhtia ja jännittäviä tilanteita. Stefanilla oli toisessa erässä loistopaikka, mutta ratkaisevalla hetkellä hän ei osunut kiekkoon.
 Ilveksen avausmaali syntyi toisen erän lopulla. Ville Leinon tarkka laukaus kilahti tolpan kautta ohi Pekka Rinteen.
 Leinon (oik.) osuman syöttivät kaukaloon palannut Marko Luomala ja Simo Vidgren.
 Loppuukohan aika kesken, tuumailivat Mikko Suvanto (oik.) ja Tommi Jäminki vähän ennen Ilveksen tasoitusta päätöserässä.
 "Nyt on käynyt kaksi kertaa niin, että puhtaasta taklauksesta on tuomittu iso rangaistus", Ilveksen päävalmentaja Curt Lindström suomi tuomarilinjaa pelin jälkeen. - "Katsoin Pesosen taklauksen äskettäin nauhalta. Se oli kova, mutta puhdas osuma."
 Onko tarkoituksena saada aikaa taklauskielto SM-liigassa, mietiskeli aina hyväntuulinen Timo Peltomaa. Hän oli tyytyväinen Ilveksen taistelevaan ja yritteliääseen ilmeeseen.
Kuvat ja teksti: Jouni Valkeeniemi
^^ Ylös
|
|
|
|
|